Merkit taivaalla

"Niin Hän sanoi: 'Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se, ja 'Aika on lähellä'. MUTTA ÄLKÄÄ MENKÖ HEIDÄN PERÄSSÄÄN. Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta LOPPU EI TULE VIELÄ HETI."

Sitten hän sanoi heille: 'Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, JA TAIVAALLA ON OLEVA PELJÄTTÄVIÄ NÄKYJÄ JA SUURIA MERKKEJÄ.

Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät." (Luuk. 21).

"Näin sanoo Herra: 'Älkää totutelko itseänne pakanain menoon ÄLKÄÄKÄ KAUHISTUKO TAIVAAN MERKKEJÄ, SILLÄ PAKANAT NIITÄ KAUHISTUVAT" (Jer. 10: 2).

Niin kuin usein ennenkin istui Johannes jonkin matkan päässä kotoaan vuorenharjanteella ja tähyili vastakkaisten vuorten rinteille ja taivaalle. Alhaalla laaksossa kaikki jatkoi tavanomaista menoaan. Kalastajien veneet keinuivat kevyesti järven aalloilla näiden pyydystäessä forelleja. Maatalojen pihoilla suoritettiin jokapäiväisiä askareita, ja pelloilla niitettiin heinää talven varalle varastoitavaksi. Itse kylältä kantautui vaimenneena autojen hurina, ja ajoittain voitiin kuulla katolisen kirkon kellojen kumina. Kaikki oli niin kuin oli ollut aina ennenkin. Oliko loppujen lopuksi mikään muuttunut? Maisema oli sama kuin aina ennenkin, joskin lisää rakennuksia oli noussut kylän laitamille ja siten asujaimisto oli laajentunut lähes kaksinkertaiseksi siihen nähden, mitä oli ollut noin viisitoista- kaksikymmentä vuotta sitten.

Usein ennenkin oli Johannes seurannut suihkukoneiden vanoja taivaalla. Edistystä oli tapahtunut tavattomasti hänen lyhyenä elinaikanansa. Oli suorastaan siirrytty hevoskärryistä avaruusluotaimiin ja -sukkuloihin. Oli jo kauan siitä kun ihminen ensimmäisen kerran oli astunut kuun kamaralle, vaikka monet hurskaat olivatkin naureskellen Herran nimessä vakuuttaneet jopa kokousyleisölle, ettei ihminen milloinkaan ole kuuhun pääsevä. Herra olisi pitävä siitä huolen. Kun sitten televisiosta voitiin seurata, kuinka ihminen pienen painovoiman ansiosta aivan kuin lennähteli kuun pinnalla, voitiin havaita hämillistä rykimistä ja vaikenemista. Tuo paholaisen vehje välitti kuvia, joihin hurskaat sielut eivät olleet valmistautuneet. Milloinkaan muulloin eivät nämä jumalan valitut tuota kirottua laitetta olisi töllöttäneet, mutta nyt jumalallinen kutsumus suorastaan pakotti seuraamaan tätä ihmisen mieletöntä yritystä. Hetkenä minä hyvänsä saatettiin nyt nähdä Jumalan voiman tuhoavan nuo järjettömät olennot, jotka uhmasivat luonnon lakeja!

Ihminen palasi kuusta ehjänä ja kokonaisena, eikä kukaan rohjennut puhua asiasta sen enempää, saati sitten pyytää anteeksi näin sanoo Herraansa, joka ei ollutkaan näin sanoo Herra, vaan näin sanoo Klaus, tai näin sanoo Thomas Gruender.

Ihmisen synti kasvoi ja jumalattomuus pääsi yhä enemmän valtaan. Kaikenlaiset profetiat seurasivat toisiaan, ja aivan yhtä monta kertaa kuin niitä tuli, yhtä monta kertaa ne jäivät toteutumatta. Eivät jyllänneet vihollisen armeijat rajan ylitse ja tuoneet tuomiota ylpeän kansan ylle. Oli siis vielä tuhansia ja kymmeniä tuhansia esirukoilijoita ja katuvia, jotka profetian vaatimusten mukaisesti löytyivät Herran edestä, ja siten tuomio ei vielä tullutkaan! Tuskin kukaan uskovaisista, muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, tuli ajatelleeksi sitä, että asia oli suorastaan järjen vastainen ja mahdoton. Noiden prosenttien ja lukujen mukaisesti noin kolmanneksen koko Hopeajärven kylän asukkaistakin olisi tullut olla suorastaan aitoja uskovaisia, ja sehän ei mitenkään voinut pitää paikkaansa! Ei oltu tehty parannusta, ei oltu paastottu Herran edessä, vaan jokapäiväinen elämä oli jatkunut sellaisena kuin aina ennenkin.

Uskonnollinen elämä jatkui luonnollista kulkuaan, ja hengellisillä asioilla tehtiin liiketoimintaa niin kuin aina ennenkin. Mutta viime vuosien aikana oli tarkkaavaisen tutkistelijan silmissä tapahtunut todellakin jotakin aivan erikoista. Osaltaan kaikki näytti jatkavan tavanomaista kulkuaan, mutta toisaalta, riippumatta fanaattisista kannanotoista, voitiin havaita muutoksia, joita ei ennen olisi osattu ajatellakaan.

Jälleen kerran matkustajakoneen vana oli nähtävissä taivaalla. Itse konetta tuskin näki tämän kiiltävän rungon heijastaessa taivaan sineä, mutta valkoinen, pettävän puhtaalta ja kiehtovalta näyttävä pakokaasuvana eteni kuin näkymättömän käden piirtämänä. Joka kerta nähdessänsä tämän ilmiön taivaalla, oli se Johannekselle eräänlainen merkki; tietynlainen pelonsekainen tunne valtasi mielen. Tämä ei vielä ollut pahinta, mutta kun harjoittelevat armeijan koneet melkein puidenlatvoja hipoen pyyhkäisivät laakson halki, oli jyly sellainen, että olisi voinut kuvitella tuomiopäivän koittaneen. Vielä pitkään soivat korvat tuon kauhistuttavan metelin jälkeenkin, ja todellakaan ei ollut vaikea kuvitella sitä, millaista kerran olisi oleva maan päällä Jumalan tuomioiden langetessa kaiken vääryyden ylle!

Aurinko ei enää ollut paljonkaan nähtävissä kaukaisten vuorenhuippujen takaa, mutta oli jotakin erikoista sen loisteessa. Johannes olisi vaikka voinut vannoa, ettei aikaisempina vuosina ollut milloinkaan ollut sellaisia auringonlaskuja! Toisinaan oli kuin valtavat mustat savukimpaleet, paksuna ja kovana kuin kivi, olisivat vyöryneet taivaankantta pitkin. Oliko Jumala jo nyt valmis syöksemään synkeyden murskaavat, palavat voimat maan päälle? Toisinaan taas taivaanranta ikään kuin paloi Rooman paloa, ei, vaan jotakin paljon kauhistuttavampaa, maailman paloa! Näytti todellakin siltä, kuin koko läntinen maailma olisi ollut tulessa!

Johannes ei voinut olla ajattelematta kaikkea sitä, mitä Jumalan Sana puhui ihmiskunnan viimeisistä hetkistä. Kuinka kauhistuttavaa kaikki tulisikaan olemaan! Eikä siihen itse asiassa voinut olla pitkää aikaa. Niin kuin aina ennenkin ihmiskunnan historian aikana, olivat kaikenlaiset hurmahenget ja väärät profeetat astuneet esiin, ja aikansa jossakin määrin kauhistuttaneet asujaimistoa. Mutta kun mitään ei ollutkaan tapahtunut määräaikana, huokasivat iltarukouksensa pidentäneet helpotuksesta ja nukahtivat ilman suurempia omantunnon tuskia. Hurskaat mielet ajattelivat palvelleensa Jumalaa ja herätelleensä kansan omiatuntoja ja sieluja, mutta eivät käsittäneet toimineensa suorastaan sielunvihollisen apumiehinä! Todellisuudessa herättämisen sijasta nämä väärät opettajat olivat tuudittaneet pienen havahtumisen jälkeen ihmiset vieläkin syvempään välinpitämättömyyden uneen ja sulkeneet näiden korvat ja silmät tulevilta Jumalan lähettämiltä sanansaattajilta. Ihmiset olisivat aidon julistajan saapuessa kohauttava olkapäitään ja toteava, että tässä on jälleen yksi niistä hurmoslaisista, jotka eivät mitään mistään tiedä. On toteutuva kirjaimellisesti se, mistä meille kerrotaan Raamatussa, kuinka eksyttäjät saivat mukaansa ihmisjoukkoja ja saattoivat nämä häpeään ja turmioon.

Kaikkeen aikaisempaan julistukseen ja fanaattiseen asennoitumiseen oli niin totuttu, ettei monikaan seurakuntalaisista todellisuudessa pannut tarpeellista huomiotansa ajan merkkeihin. Niin kuin kaikessa muussakin hengellisessä elämässä, suhtauduttiin kaikkeen ylimalkaisesti, ja niinpä ajan merkit olivat vain ajan merkkejä, eikä juuri enempää. Mitä nämä ajan merkit tarkemmin sanottuna olivat, sitä ei juuri kukaan jaksanut edes ajatella. Pääasia oli, että tiedettiin elettävän ihmiskunnan historian loppuhetkissä, sillä olihan jo Yhdysvaltain presidentti todennut puheessansa, että tämä sukupolvi on ensimmäinen, joka tietää olevansa viimeinen!

Yleisesti oli tietoisuudessa, että muutaman vuosikymmenen aikana olisi maan päällä oleva liian paljon ihmisiä, jotta normaali elämä voisi jatkua. Tämä tiedostettiin, mutta kukaan ei rohjennut ajatella asiaa niin pitkälle, että olisi väistämätön katastrofi edessä, koska tarkkojen laskelmien mukaan nykyiset voima- ja ravintovarat riittäisivät suunnilleen puolelle nykyisestä väestöstä, saati sitten vuoteen 2040 mennessä kaksinkertaistuvalle väkimäärälle. Pienessä hetkessä olisi oleva totta se, mitä ihmiskunnan historian alussa sanottiin: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja TÄYTTÄKÄÄ MAA" (1. Moos. 1: 28).

Ihminen siis oli toteuttava hetkessä sen, mitä Luoja alussa, vuosituhansia sitten oli sanonut. Milloinkaan aikaisemmin ei tämä maa ollut kantanut sellaista ihmismäärää päällänsä, eikä siten syntikään ollut saavuttanut sellaista mittaa kuin tässä ajassa. Millainen määrä Jumalasta vieraantuneita, välinpitämättömiä ihmisiä, jotka mielessänsä ja olemuksellansa palvelivat muita jumalia, pimeyden henkivaltoja!

Kalastajat menivät päivittäin järvelle niin kuin ennenkin, mutta tulivat päivä päivältä yhä pienemmän saaliin kanssa rantaan. Kalojen väheneminen oli tietenkin pantu merkille jo vuosia sitten, mutta niin kuin ihminen on, hän omassa tilassaan tottuu jokapäiväisyyteen, eikä hetken kuluttua huomaa muutosta enää ollenkaan, koska kahden tai muutaman päivän välinen ero on niin pieni. Johannes ei voinut olla huokaamatta raskaasti. Tässä oli juuri se eksyttävin asia seurakunnassakin. Tottumus, puuduttava jokapäiväisyys, väärä luottamus kaiken jatkuvuuteen ja kestävyyteen, säilyvyyteen. Inhimillinen silmä ja korva olivat saaneet vallata niin suuresti tilaa hengellisiltä aisteilta.

Jokaisella oli tavaton kiire. Aivan niin kuin uudemmat autot kiitivät entisiä nopeammin, samoin tämän ajan rytmi oli kuin kaleerilaivan tavallisesta rytminlyöjän rauhallisesta matkatemposta muuttunut rynnäkköhyökkäyksen sydäntä ja keuhkoja raastavaksi, keskeytymättömäksi repimiseksi. Elämän pulssi löi kiivaasti, mutta ei hengelliseksi hyväksi, vaan kuolemaksi. Niin monet tarjolla olevat asiat täyttivät ihmisten elämän, ettei näillä ollut aikaa ajatella iankaikkista parasta.

Markku Vuori