"Sentähden,
joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea" (1. Kor. 10:
12).
Uudessa
Testamentissa sana "luulla" esiintyy useita kertoja, ja Vanhassa
Testamentissa tuodaan esiin ajatus "luulevaisuudesta" muutaman
kerran. Tuskin on ihminen koskaan pannut merkille tämän ominaisuuden vakavuutta
ja sen tuhoisia seurauksia. Kaikki vähättely perustuu ilmeisestikin siihen,
että katsotaan vain sen hetkisiä, mitättömiltä tuntuvia piirteitä, mutta ei
käsitetä lainkaan, että luulevaisuus ja luuleminen eivät ole mitään viattomia
asioita, vaan enemmänkin kuin portteja tai käytäviä johonkin sellaiseen, mitä
tuskin osataan lainkaan odottaa.
Yhdessä edellä
olevista luvuista puhuimme ihmisen mielikuvituksesta ja haaveilusta, jotka
sinänsä eivät ole mitään tuomittavia tai vakavia asioita, vaan aivan
jokapäiväiseen elämään kuuluvia luonnollisia tekijöitä. Mutta niin kuin on
minkä tahansa asian suhteen, niin on näidenkin ominaisuuksien kohdalla: minkään
suhteen ei pidä mennä liiallisuuteen!
Paavali oli todellinen
jumalanmies, joka eli aidossa yhteydessä Herransa kanssa. Hän näki paljon
vääriä asioita ja vääriä korostuksia seurakuntien keskuudessa, ja pyrki Jumalan
Hengen vaikutuksesta tuomaan julki jumalallisen keskitien, jolla kulkevilla on
mahdollisuus todellisessa Hengen yhteydessä vaeltamiseen. Siksi hän toi esiin
asioita, joista monet tämän päivän saarnamiehet ja opettajat vaikenevat, koska
heiltä puuttuu se viisaus ja ymmärrys, minkä Herra suo kaikille niille, jotka
Hän on lähettänyt. Niinpä Paavali myös toteaa: "Kaikki on minulle
luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta
minä en saa antaa minkään itseäni vallita" (1. Kor. 6: 12).
Tämä yksi
raamatunjae sisältää asiayhteydessänsä tarkasteltuna ja Sanan kokonaistodistuksen
perusteella tutkittuna sellaisen määrän viisautta ja vastauksia erilaisiin
kysymyksiin, että tuskin kukaan tässä ajassa elävä lakihenkinen julistaja on
edes tullut ajatelleeksi sitä. "Minä en saa antaa minkään itseäni
vallita!" Tämä on se, mikä meitä tämän tutkistelun yhteydessä erikoisella
tavalla puhuttelee.
Ihmiselämään
sisältyy valtava määrä erilaisia asioita, joista Jumalan Sana ei suoranaisesti
puhu mitään tai edes mainitse niitä. Olemme useaan kertaan maininneet
Roomalaiskirjeen 14. luvun, jota olemme alkaneet kutsua "Omantunnon
luvuksi", missä Paavali Pyhän Hengen kautta tuo julki vapauden niissä
asioissa, missä itse kunkin on omantuntonsa edessä ratkaistava mikä hänelle
sopii ja mikä ei.
Jo
alkuseurakunnan aikana ja pian sen jälkeen nousi esiin suuri määrä kysymyksiä
erilaisista aihepiireistä, joiden kohdalla ei tahtonut löytyä yksimielisyyttä.
Jonkun mielestä nämä keskustelut ja väittelyt, ajoittain jopa suoranaiset
kiistakysymykset, olivat seurausta ihmisten halusta päästä tuntemaan Jumalan tahto
ja halusta noudattaa kaikkea julistettua ja kirjoitettua sanasta sanaan ja
kirjaimesta kirjaimeen. Mutta todellisuudessa ei niinkään ollut kysymys näin
jalosta asiasta, vaan ennemminkin siitä samasta hengestä, joka on yhtä vanha
kuin ihmiskuntakin.
Jo aikoinaan
Kain halusi vaikuttaa veljensä Aabelin jumalanpalvelukseen kateellisessa
hengessänsä. Hän ei voinut hyväksyä tämän uhraamistapaa, ja jos voisimme nähdä
taaksepäin ja kuulla silloin käydyt keskustelut, voisimme oppia jotakin todella
selventävää. Hän aivan varmasti yritti taivuttaa tätä siihen kaavaan, mitä itse
noudatti. Sama jatkuu kautta koko Raamatun, ja heti siitä hetkestä lähtien, kun
meidän Herramme aloitti palvelustehtävänsä tämän maan päällä, astuivat Kainin
jälkeläiset esiin tuoden julki poikkeavan kantansa ja paremman ymmärryksensä
Jumalan valtakuntaa koskevien asioiden suhteen.
Apostolien
teoissa meille kerrotaan, kuinka sen aikaisia uskovaisia ahdisteltiin
erilaisilla vaatimuksilla ja pyrittiin saamaan heidät epävarmoiksi: "Ja
Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: 'Ellette ympärileikkauta
itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua" (Apt. 15:
1). Mielenkiintoista tässä jakeessa on tietynlainen syvällisemmän näkemyksen
pohjalta esiin tuleva väärä korostus: "Niin kuin Mooses on säätänyt!"
Vaikka Mooses olikin Jumalan välikappale, voimme kuitenkin nähdä, ettei hänellä
sinänsä ollut osaa eikä arpaa julkituomiinsa asioihin, vaan hän oli vain
välikappale, joka toi julki Jumalan tahdon, minkä Tämä oli tuonut julki jo Aabrahamille:
"Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta
sukupolveen. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa;
pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne" (1.
Moos. 17: 9- 10).
Nimenomaan
ajatellen nykyisessä ajassa tapahtuvaa ihmisen korottamista ja välikappaleen
ihannoimista, ei voi olla miettimättä sitä, kuinka helposti ja muutamilla
ilmaisuilla voidaan tuoda todellisesta ja oikeasta asiasta esiin jotakin, mikä
kuulijoiden korvissa muuttuu joksikin sellaiseksi, miksi sitä ei ole lainkaan
tarkoitettu. Tuona aikana Mooseksen istuimella istuivat kirjanoppineet, jotka
koko ajan puhuivat siitä, mitä Mooses oli sanonut ja säätänyt, mutta koska koko
ajan käytettiin tätä ilmaisumuotoa, jäi kuulijoilta käsittämättä se, että ei
ollutkaan kysymys sen paremmin Mooseksen tahdosta kuin ei sanoistakaan. Moosesta
ei vielä ollutkaan, kun Jumala jo puhui Aabrahamin kanssa liitostansa ja
ympärileikkauksestansa. Mooseksen kautta Hän ainoastaan toi uudelleen julki
aikaisemmin puhumansa.
Tästä Mooseksen
säädökseen vetoamisesta oli seurauksena riita, niin kuin kerrotaan Apt. 15: 3.
Niinpä veljeskokous Jerusalemissa saattoi todeta tämän asian johdosta jotakin
sellaista, mikä mitä suurimmassa määrin liittyy Paavalin sanoihin, jotka
puhuvat kaiken luvallisuudesta tiettyjen rajojen sisäpuolella: "Sillä
me ja Pyhä Henki olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava
enempää kuormaa kuin nämä valttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua
ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä
vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" (Apt. 15: 28- 29).
Nämä sanat ovat
olleet kirjoitettuna Jumalan Sanaan ja olleet luettavanamme jo lähes
kahdentuhannen vuoden ajan. Siitä huolimatta on lukuisa määrä sellaisia
julistajia ja tavallisia uskovaisia, jotka eivät missään suhteessa käsitä sitä,
mitä nämä jakeet sisältävät, eivätkä siten ole yhtä mieltä tämän julkilausuman
kanssa, mikä alkaa hyvin merkittävällä sanamuodolla: "Sillä Pyhä Henki
ja me..." Jos olisi kirjoitettuna ainoastaan: "Me olemme veljien
kesken päättäneet, että...", voisi jotenkin käsittää jonkun voivan esittää
jotakin vastakkaista, mutta nyt tuodaan selvästi esiin Pyhän Hengen olleen
vaikuttavana tekijänä ja ratkaisijana tässä kysymyksessä, vaikka inhimilliset
välikappaleet olivatkin olleet asiaa esiin tuomassa. Siten asiaa
käsittämättömät osoittautuvat olevan saman hengen vallassa, missä
kirjanoppineet ja fariseukset toivat esiin oman kantansa, ei Pyhän Hengen kannan:
"Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset... He
sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne
ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä
katselisivat..." (Matt. 23).
Fariseuksia ja
kirjanoppineita on varmastikin usein arvosteltu väärin perustein ja
näkökannoin. Vaikka he kaikessa osoittautuivatkin meidän Herramme vihamiehiksi
ja vastustajiksi, ei suinkaan heitä yleisesti ottaen voida syyttää
vilpillisiksi ja valheellisiksi sanan varsinaisessa merkityksessä. He olivat
vilpittömästi väärässä, ja mitä selvimmin heidänkin kohdallaan jo toteutui se,
mitä olemme toistamiseen maininneet näiden tutkistelujemme yhteydessä: He
olivat tehneet saman virheen kyllin usein, ja tottumuksen voimasta he olivat
tulleet samaan johtopäätökseen kuin tämän ajan hengenheimolaisensa. He
olivat kyllin kauan olleet omien uskomustensa ja kuvitelmiensa, olettamustensa
vaikutuksen alla, niin että loppujen lopuksi he uskoivat kaiken sen, mitä olivat
itse julkituoneet ja ajatelleet; riippumatta siitä, pitikö se yhtä Jumalan
Sanan kokonaistodistuksen kanssa, sen kanssa, mitä "Mooses todella oli
säätänyt".
Paavali oli koko
edeltävän elämänsä istunut Gamalielin jalkojen juuressa ja tullut kasvatetuksi
sen ajan farisealaisuuteen. Niin kuin hänen opettajansa, niin hänkin uskoi
olevansa oikeassa ja palvelevansa isiensä Jumalaa juuri siten kuin Tämä vaati
ja odotti. Mutta jälleen kerran toteamme, että hän kuului siihen ihmisryhmään,
joka oli vilpittömästi väärässä! Niinpä tämä kovia kokenut Jumalan palvelija
toteaa myöhäisemmässä vilpittömyydessänsä, joka perustui todelliseen Jumalan
kokemiseen ja totuuteen: "Luulin minäkin, että minun tuli paljon
taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan..." (Apt. 26: 9).
"LUULIN
MINÄKIN...!"
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti