"Luulin minäkin..."

"Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea" (1. Kor. 10: 12).

Uudessa Testamentissa sana "luulla" esiintyy useita kertoja, ja Vanhassa Testamentissa tuodaan esiin ajatus "luulevaisuudesta" muutaman kerran. Tuskin on ihminen koskaan pannut merkille tämän ominaisuuden vakavuutta ja sen tuhoisia seurauksia. Kaikki vähättely perustuu ilmeisestikin siihen, että katsotaan vain sen hetkisiä, mitättömiltä tuntuvia piirteitä, mutta ei käsitetä lainkaan, että luulevaisuus ja luuleminen eivät ole mitään viattomia asioita, vaan enemmänkin kuin portteja tai käytäviä johonkin sellaiseen, mitä tuskin osataan lainkaan odottaa.

Yhdessä edellä olevista luvuista puhuimme ihmisen mielikuvituksesta ja haaveilusta, jotka sinänsä eivät ole mitään tuomittavia tai vakavia asioita, vaan aivan jokapäiväiseen elämään kuuluvia luonnollisia tekijöitä. Mutta niin kuin on minkä tahansa asian suhteen, niin on näidenkin ominaisuuksien kohdalla: minkään suhteen ei pidä mennä liiallisuuteen!

Paavali oli todellinen jumalanmies, joka eli aidossa yhteydessä Herransa kanssa. Hän näki paljon vääriä asioita ja vääriä korostuksia seurakuntien keskuudessa, ja pyrki Jumalan Hengen vaikutuksesta tuomaan julki jumalallisen keskitien, jolla kulkevilla on mahdollisuus todellisessa Hengen yhteydessä vaeltamiseen. Siksi hän toi esiin asioita, joista monet tämän päivän saarnamiehet ja opettajat vaikenevat, koska heiltä puuttuu se viisaus ja ymmärrys, minkä Herra suo kaikille niille, jotka Hän on lähettänyt. Niinpä Paavali myös toteaa: "Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita" (1. Kor. 6: 12).

Tämä yksi raamatunjae sisältää asiayhteydessänsä tarkasteltuna ja Sanan kokonaistodistuksen perusteella tutkittuna sellaisen määrän viisautta ja vastauksia erilaisiin kysymyksiin, että tuskin kukaan tässä ajassa elävä lakihenkinen julistaja on edes tullut ajatelleeksi sitä. "Minä en saa antaa minkään itseäni vallita!" Tämä on se, mikä meitä tämän tutkistelun yhteydessä erikoisella tavalla puhuttelee.

Ihmiselämään sisältyy valtava määrä erilaisia asioita, joista Jumalan Sana ei suoranaisesti puhu mitään tai edes mainitse niitä. Olemme useaan kertaan maininneet Roomalaiskirjeen 14. luvun, jota olemme alkaneet kutsua "Omantunnon luvuksi", missä Paavali Pyhän Hengen kautta tuo julki vapauden niissä asioissa, missä itse kunkin on omantuntonsa edessä ratkaistava mikä hänelle sopii ja mikä ei.

Jo alkuseurakunnan aikana ja pian sen jälkeen nousi esiin suuri määrä kysymyksiä erilaisista aihepiireistä, joiden kohdalla ei tahtonut löytyä yksimielisyyttä. Jonkun mielestä nämä keskustelut ja väittelyt, ajoittain jopa suoranaiset kiistakysymykset, olivat seurausta ihmisten halusta päästä tuntemaan Jumalan tahto ja halusta noudattaa kaikkea julistettua ja kirjoitettua sanasta sanaan ja kirjaimesta kirjaimeen. Mutta todellisuudessa ei niinkään ollut kysymys näin jalosta asiasta, vaan ennemminkin siitä samasta hengestä, joka on yhtä vanha kuin ihmiskuntakin.

Jo aikoinaan Kain halusi vaikuttaa veljensä Aabelin jumalanpalvelukseen kateellisessa hengessänsä. Hän ei voinut hyväksyä tämän uhraamistapaa, ja jos voisimme nähdä taaksepäin ja kuulla silloin käydyt keskustelut, voisimme oppia jotakin todella selventävää. Hän aivan varmasti yritti taivuttaa tätä siihen kaavaan, mitä itse noudatti. Sama jatkuu kautta koko Raamatun, ja heti siitä hetkestä lähtien, kun meidän Herramme aloitti palvelustehtävänsä tämän maan päällä, astuivat Kainin jälkeläiset esiin tuoden julki poikkeavan kantansa ja paremman ymmärryksensä Jumalan valtakuntaa koskevien asioiden suhteen.

Apostolien teoissa meille kerrotaan, kuinka sen aikaisia uskovaisia ahdisteltiin erilaisilla vaatimuksilla ja pyrittiin saamaan heidät epävarmoiksi: "Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: 'Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua" (Apt. 15: 1). Mielenkiintoista tässä jakeessa on tietynlainen syvällisemmän näkemyksen pohjalta esiin tuleva väärä korostus: "Niin kuin Mooses on säätänyt!" Vaikka Mooses olikin Jumalan välikappale, voimme kuitenkin nähdä, ettei hänellä sinänsä ollut osaa eikä arpaa julkituomiinsa asioihin, vaan hän oli vain välikappale, joka toi julki Jumalan tahdon, minkä Tämä oli tuonut julki jo Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne" (1. Moos. 17: 9- 10).

Nimenomaan ajatellen nykyisessä ajassa tapahtuvaa ihmisen korottamista ja välikappaleen ihannoimista, ei voi olla miettimättä sitä, kuinka helposti ja muutamilla ilmaisuilla voidaan tuoda todellisesta ja oikeasta asiasta esiin jotakin, mikä kuulijoiden korvissa muuttuu joksikin sellaiseksi, miksi sitä ei ole lainkaan tarkoitettu. Tuona aikana Mooseksen istuimella istuivat kirjanoppineet, jotka koko ajan puhuivat siitä, mitä Mooses oli sanonut ja säätänyt, mutta koska koko ajan käytettiin tätä ilmaisumuotoa, jäi kuulijoilta käsittämättä se, että ei ollutkaan kysymys sen paremmin Mooseksen tahdosta kuin ei sanoistakaan. Moosesta ei vielä ollutkaan, kun Jumala jo puhui Aabrahamin kanssa liitostansa ja ympärileikkauksestansa. Mooseksen kautta Hän ainoastaan toi uudelleen julki aikaisemmin puhumansa.

Tästä Mooseksen säädökseen vetoamisesta oli seurauksena riita, niin kuin kerrotaan Apt. 15: 3. Niinpä veljeskokous Jerusalemissa saattoi todeta tämän asian johdosta jotakin sellaista, mikä mitä suurimmassa määrin liittyy Paavalin sanoihin, jotka puhuvat kaiken luvallisuudesta tiettyjen rajojen sisäpuolella: "Sillä me ja Pyhä Henki olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä valttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" (Apt. 15: 28- 29).

Nämä sanat ovat olleet kirjoitettuna Jumalan Sanaan ja olleet luettavanamme jo lähes kahdentuhannen vuoden ajan. Siitä huolimatta on lukuisa määrä sellaisia julistajia ja tavallisia uskovaisia, jotka eivät missään suhteessa käsitä sitä, mitä nämä jakeet sisältävät, eivätkä siten ole yhtä mieltä tämän julkilausuman kanssa, mikä alkaa hyvin merkittävällä sanamuodolla: "Sillä Pyhä Henki ja me..." Jos olisi kirjoitettuna ainoastaan: "Me olemme veljien kesken päättäneet, että...", voisi jotenkin käsittää jonkun voivan esittää jotakin vastakkaista, mutta nyt tuodaan selvästi esiin Pyhän Hengen olleen vaikuttavana tekijänä ja ratkaisijana tässä kysymyksessä, vaikka inhimilliset välikappaleet olivatkin olleet asiaa esiin tuomassa. Siten asiaa käsittämättömät osoittautuvat olevan saman hengen vallassa, missä kirjanoppineet ja fariseukset toivat esiin oman kantansa, ei Pyhän Hengen kannan: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset... He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat..." (Matt. 23).

Fariseuksia ja kirjanoppineita on varmastikin usein arvosteltu väärin perustein ja näkökannoin. Vaikka he kaikessa osoittautuivatkin meidän Herramme vihamiehiksi ja vastustajiksi, ei suinkaan heitä yleisesti ottaen voida syyttää vilpillisiksi ja valheellisiksi sanan varsinaisessa merkityksessä. He olivat vilpittömästi väärässä, ja mitä selvimmin heidänkin kohdallaan jo toteutui se, mitä olemme toistamiseen maininneet näiden tutkistelujemme yhteydessä: He olivat tehneet saman virheen kyllin usein, ja tottumuksen voimasta he olivat tulleet samaan johtopäätökseen kuin tämän ajan hengenheimolaisensa. He olivat kyllin kauan olleet omien uskomustensa ja kuvitelmiensa, olettamustensa vaikutuksen alla, niin että loppujen lopuksi he uskoivat kaiken sen, mitä olivat itse julkituoneet ja ajatelleet; riippumatta siitä, pitikö se yhtä Jumalan Sanan kokonaistodistuksen kanssa, sen kanssa, mitä "Mooses todella oli säätänyt".

Paavali oli koko edeltävän elämänsä istunut Gamalielin jalkojen juuressa ja tullut kasvatetuksi sen ajan farisealaisuuteen. Niin kuin hänen opettajansa, niin hänkin uskoi olevansa oikeassa ja palvelevansa isiensä Jumalaa juuri siten kuin Tämä vaati ja odotti. Mutta jälleen kerran toteamme, että hän kuului siihen ihmisryhmään, joka oli vilpittömästi väärässä! Niinpä tämä kovia kokenut Jumalan palvelija toteaa myöhäisemmässä vilpittömyydessänsä, joka perustui todelliseen Jumalan kokemiseen ja totuuteen: "Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan..." (Apt. 26: 9).

"LUULIN MINÄKIN...!"

Markku Vuori