Suuri, turvallinen perhe?

Niinä kuukausina ei puhuttu juuri mistään muusta kuin lähiseudulla tapahtuneesta vapaudenriistotapauksesta. Lehdet kirjoittivat siitä viikkokaupalla, ja kauhisteltiin ihmisen pahuutta: kuinka saattoi joku tehdä jotakin sellaista lähimmäisellensä?

Paikkakunnalle oli tullut sukulaistensa luokse vierailemaan nuori nainen, joka ei ollut vielä milloinkaan tavannut näitä omaisiansa. Hänen vanhempansa olivat kuolleet joitakin kuukausia sitten onnettomuudessa, ja nyt hän halusi tutustua näihin ainoisiin elossa oleviin sukulaisiinsa, jotka jo aikoja sitten olivat muuttaneet tälle seudulle.

Hän oli saanut osoitteen joistakin vanhoista vanhempiensa saamista kirjeistä, mutta ei tiennyt sitä, että nämä jo vuosikausia sitten olivat muuttaneet aivan toiselle puolelle paikkakuntaa. Tarkastaessaan kirjeestä osoitteen vielä talon pihalla, oli hän ollut vakuuttunut saapumisestaan juuri oikeaan paikkaan. Oven avannut mieshenkilö oli hiukan ihmetellyt saapuvan vieraan iloista ilmettä, sillä tämä oli luonnostaan olettanut olevansa nyt kasvokkain kauan suorastaan kadoksissa olleen setänsä kanssa.

Jo aivan keskustelun alkuhetkistä lähtien oli mies käsittänyt mistä oli kysymys. Tämä nainen oli talossa vuosia sitten asuneen pariskunnan sukulaistyttö, suorastaan suloinen ja hienostuneesti pukeutunut.

Tyttö ei käsittänyt saapuneensa leijonan luolaan, sillä tässä talossa ei asunut nyt rakastava sedän perhe, vaan kieroutunut vanhapoika sisarensa kanssa. Mies oli ollut outo jo lapsuudestansa lähtien, ja kaikki kylän naiset olivat vältelleet tätä sellaisella tavalla, että hänen naiskokemuksensa olivat rajoittuneet muutamaan huutaen paikalta paenneeseen neitokaiseen, jotka siitä lähtien olivat kaikin tavoin kartelleet tätä miestä niin kylällä kuin maantielläkin.

Nyt mies käsitti tilaisuutensa tulleen, ja tyttö ei lainkaan huomannut tämän kasvoille ilmaantunutta irvokasta hymyä. Hän kuvitteli sen vain merkitsevän iloisen jälleennäkemisen tuomaa mielihyvää, mutta miehellä oli aivan muut ajatukset.

Tyttö otettiin vastaan suurella riemulla, eikä hän käsittänyt olevan mitään outoa siinä, että heti saavuttuaan sisälle mies oli vienyt lieden ääressä puuhailevan naiseen takahuoneeseen, ja oli kestänyt melkoisen tovin ennen kuin molemmat olivat jälleen ilmestyneet esiin mitä mairein hymy kasvoillansa. Ensin niin vaivaantuneen näköinen nainen halasi häntä nyt sellaisella voimalla, että hän tunsi tukehtuvansa tähän jälleenkohtaamisen riemun osoitukseen. Hänen huomiotaan ei kiinnittänyt sekään seikka, että mies halasi häntä huomattavasti kauemmin kuin emäntä, joksi hän koko ajan tämän kuvitteli.

Mitä kaikkea sitten tapahtuikaan, siitä ei voi kertoa tässä yhteydessä. Mainita voidaan vain se, että jo seuraavana päivänä oli tyttö käsittänyt olevansa vankina tässä talossa, sillä aamulla oli hänen huoneensa ovi ollut lukittuna ulkopuolelta. Hän oli tullut tapaamaan sukulaisiansa, ja oli joutunut häikäilemättömän miehen ja tämän sisaren himojen tyydyttäjäksi.

Kun kyläläiset Hopeajärvelläkin puhuivat vain tämän tytön kärsimyksistä ja mahdollisista elinikäisistä psyykkisistä vammoista, joutui Johannes ajattelemaan jotakin aivan muuta. Hänen mieleensä tulivat vaistomaisesti kaikki heidänkin kylällä tapahtuneet asiat, joita ei juuri kukaan ollut pannut merkille sellaisella tavalla kuin olisi pitänyt. Hän joutui ajattelemaan niitä hetkiä, kun Harald oli istunut tuskan hiki otsallaan paikkakunnalla vierailevien veljien puhuttelussa. Häntä oli yritetty käännyttää johonkin sellaiseen oppiin ja sellaisiin asioihin, mistä hän ei käsittänyt yhtään mitään. Hänen kohdallaan nämä "suuret" saarnamiehet eivät saavuttaneet mitään, sillä hänellä ei kerta kaikkiaan riittänyt vastaanottokykyä tällaisille asioille. Mutta eivät nämä julistajat jääneet ilman opetuslapsia, sillä tietyssä mielessä niin nuoremmat kuin vanhemmatkin naisihmiset näyttivät olevan hyvinkin alttiita heidän vaikutusvallallensa, etenkin jos nämä saarnamiehet olivat ulkonaisesti hyvän näköisiä; hyvin puettuja ja miellyttävän näköisiä niin kasvoiltaan kuin muultakin keholtaan. Toteutuiko juuri heidän kohdallaan se, mistä Paavali kirjoitti Timoteukselle, uskollisimmalle kanssapalvelijallensa: "Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen" (2. Tim. 3: 6- 7).

Oliko tämä lähiseudulla tapahtunut vapaudenriistotapaus jotakin niin poikkeavaa ja pöyristyttävää kuin mitä sen aikaansaama häly osoitti? Eikö samaa tapahtunut mitä suurimmassa mittakaavassa aivan omankin kylän keskuudessa, paikoissa, missä sitä ei olisi voinut kuvitella olevan olemassakaan?

Ihminen oli todella paha lähimmäisillensä, niille ihmisille, joita kohtaan hänen olisi tullut osoittaa vain rakkauttansa. Kuinka usein kuvittelivatkaan maailmalla ahdingossa olevat, yksinäisyyttä tuntevat ihmiset, saapuvansa viimeinkin kadoksissa olleiden omaistensa, sukulaistensa luokse, mutta saivat todeta saapuneensa uuteen ahdinkoon, uuteen vankilaan! He olivat lähteneet pakoon kahleita ja pelkoja, kohdatakseen nyt vain jotakin aivan uudenlaista tuskaa, ahdistuneisuutta ja sidonnaisuutta!

Uskontoa ja hengellisiä asioita käytettiin hallitsemiseen, väärän voiton pyytämiseen. Ihmiset etsivät toisesta ihmisestä omien, mitä erilaisimpien himojensa tyydyttäjiä, niin kuin kävi tuollekin tyttöparalle, joka sukulaisten sijasta joutui sairaalloisten viettien saneleman vankilan muurien sisäpuolelle. Ellei paikalle olisi saapunut sähkömittarinlukijaa, ei kukaan tiedä kuinka pitkäksi aikaa hän olisi joutunut viettämään tässä helvetillisessä paikassa.

Markku Vuori