Sapatin Herra

Herra Jeesus ei suostunut noudattamaan kirjanoppineiden perinnäissääntöjä ja kehotti omalla käytöksellään muitakin olemaan noudattamatta niitä. Hän esiintyi Jumalan sanansaattajana ja Jumalan lähettämänä, mutta salli seuraajiensa tehdä sellaista, minkä perinnäissäännöt ankarasti kielsivät. Kirjanoppineet olivat paikalla, kun opetuslapset sapattina noukkivat käteensä tähkiä pellolla, he olivat paikalla, kun opetuslapset eivät pesseet käsiänsä säädetyllä tavalla.

Kaikki tämä sai heidän vihastuksensa nousemaan; heidän uskonnolliset tunteensa kävivät kuumina, mutta oliko kaikella tällä itse asiassa mitään tekemistä Jumalan ja Hänen alkuperäisen Sanansa kanssa? Heidän tuntemuksensa perustuivat suurimmalta osaltaan siihen osaan hengellistä opetusta, mikä oli syntynyt itse alkuperäisen Jumalan Hengen saneleman kirjoitetun Sanan ympärille.

Jotta jokaiseen yksittäiseen tapaukseen ja tilanteeseen olisi voitu antaa tyhjentävä vastaus ja ohje, olivat heidän viisaimmat ja kokeneimmat jäsenensä istuutuneet Kirjoitusten ääreen ja pohtineet tarkoin, mitä missäkin tilanteessa tuli tehdä ja sanoa. He antoivat Jumalan Sanalle oman selityksensä, ja itse kunkin näkemys oli omakohtaisten tuntemusten perusteella ratkaisevana tekijänä sen suhteen, mitä niin olemassa olevaa kuin tuleviakin sukupolvia varten kirjattiin muistiin alkuperäisen Sanan rinnalle. Tavallinen kansahan ei missään tapauksessa voinut käsittää Jumalan tarkoitusperiä, vaan ne oli selitettävä sille mitä yksityiskohtaisimmin. Näin syntyivät "kirjoitukset", vanhinten perinnäissäännöt, jotka vähitellen katsottiin osaksi Pyhiä Kirjoituksia, unohtaen täysin niiden alkuperä. Kysymys ei ollut siitä, mitä Jumala oli sanonut ja halusi edelleenkin sanoa, vaan kysymys oli siitä, mitä oppineet ihmiset ajattelivat ja uskoivat Jumalan tarkoittavan ja sanovan. He selittivät jumalallisia asioita oman ymmärryksensä mukaisesti, ja aina tarpeen mukaan täydennettiin puutteellisia kohtia uusilla, ajan mukaisilla selityksillä.

Tämä henki, joka kaiken saneli, ei ole kuollut, vaan elää yhä tänä päivänä, joskin ajan mukaisena. Henget eivät kuole, vaan muuttavat ainoastaan asuinpaikkaansa, etsien itsellensä aina uuden kuolevaisen ruumiin, jonka sielunvieraana ja isäntänä asuvat siihen hetkeen asti, kun aika jättää asianomaisen. Jälleen kokee joku maallinen vaeltaja innoituksen tämän hengen saapuessa uuteen asemapaikkaansa!

Kautta maailman kaikuu tänä viimeisenä aikana opetus sielunvaelluksesta, ja sen todisteeksi marssitetaan esiin henkilöitä, jotka voivat vaikka vannoa eläneensä menneisyydessä eri ihmisenä, kuka missäkin hahmossa. Tämä opetus vastaanotetaan mielellään, koska sen johdosta kuolema kadottaa merkityksensä siinä muodossa, kuin se tulisi nähdä. Kuolema ei olekaan mikään lopullinen, vaan ainoastaan portti uuteen persoonallisuuteen, uuteen elämään jossakin toisessa ulottuvuudessa!

Myös aikamatkaaminen on saanut kiehtoa ennennäkemättömällä tavalla ihmismieliä, niin että yhä uudelleen kehitellään uusia teorioita ja tutkitaan mahdollisuuksia tällä alueella, käsittämättä lainkaan sitä, että kaikki on vain tulosta henkivaltojen työstä sielujen tuudittamiseksi valheelliseen unelmamaailmaan, joka ei ole mitään muuta kuin pilvilinnoja, jotka kuoleman myrskyt viimeistään puhaltavat tiehensä kuin niitä ei olisi milloinkaan ollutkaan olemassa! Mielikuvitus ja mielenelämän liikkeet on tulkittu väärin ja ajan patinoimina hyväksytty osaksi todellista elämää.

Kun meedio tuo esiin asioita menneisyydestä ja tulevaisuudestakin, uskotaan tuonpuoleisen olevan käsin kosketeltavalla tavalla niin lähellä, että syntyy usko johonkin sellaiseen, jonka uskotaan kantavan ylitse ajan rajojen. Mutta mistä on todellisuudessa kysymys kaiken uskonnollisen ja hengellisen elämän alueella? Ovatko ihmiset todellakin eläneet menneisyydessä, ja onko mahdollista siirtyä ajassa mielin määrin suuntaan tai toiseen? Vastaus tähän on ehdottomasti ja jumalallisella arvovallalla sanottuna EI! Jumalan Sanan mukaisesti kaikelle on asetettu aikansa, ja kun aika tulee päätökseensä, joutuvat kaikki sen kuluessa eläneet ihmiset tuomiolle. Miksi ei kukaan suuremmalla äänellä ole tuonut esiin totuutta? Miksi tunnetuimmatkaan evankelistat ja opettajat eivät tuo esiin näitä tosiasioita? Ehkä siksi, etteivät he lainkaan ole selvillä niistä, niin kuin eivät kirjanoppineet ja fariseuksetkaan milloinkaan ole todella käsittäneet, mistä on kysymys.

Ihminen elää ainoastaan yhden kerran tämän maan päällä. Hän ei palaa tänne jossakin uudessa hahmossa, uudessa persoonassa, vaan sinä hetkenä kun siirrytään ajasta iankaikkisuuteen, on kaikki auttamattomasti ja peruuttamattomasti ohitse. Kuolema ei muuta mitään, ei tee paremmaksi tai huonommaksi. Kuolema on vain portti tuonpuoleiseen, joka ei missään suhteessa vastaa sitä, mitä ihmiset siitä ajattelevat. Ihmisen ratkaistavaksi on annettu tämän elämän aikana valita hyvä tai paha, kuolema tai elämä, Jumala tai Saatana. Sen mukaisesti ihminen jo eläessään astuu joko kuoleman tai elämän tielle. Ihminen ratkaisee itse, mikä tai mitkä henget vallitsevat hänen elämäänsä.

Kun ihminen ratkaisee Jumalan puoleen ja syntyy todellisesti uudesti ylhäältä, ottaa Jumalan Pyhä Henki asumuksensa hänessä, ja Jumalan enkelit asettuvat hänen ympärillensä suojatakseen häntä hänen elämänsä loppuun asti. Tämä palvelustehtävä on suurimmalta osaltaan täysin näkymätön ja ihmismielelle ja olemukselle käsittämätön, mutta siirtyessämme meille luvatun toteutumiseen, astuessamme ajan rajojen ylitse, käsitämme viimeinkin täydellisyydessään sen armon, joka on tullut jo ajassa osaksemme. Vihdoinkin voimme nähdä poisnukkuneet rakkaamme, ja saamme nähdä enkeleitä. Mutta mikä tärkeintä ja suurinta, saamme nähdä Hänet, joka tuon kaiken on meille ansainnut, Herramme Jeesuksen Kristuksen. Hänen kanssaan saamme viettää Hääaterian, ja Hänen kanssaan palata tämän maan päälle tuhatvuotisessa valtakunnassa ja Uudessa Jerusalemissa. Tämä on ainoa todellinen uudestisyntymä ja "jälleensyntymä". Muuta ei ole olemassakaan, eivätkä mitkään ihmismielen kuvitelmat ja ponnistelut pysty muuttamaan tätä todellisuutta!

Jumalan Pyhä Henki on aina sama, ajasta tai hetkestä riippumatta. Hän hallitsee niitä sieluja, jotka kuuluvat Jumalalle. Jokainen todellinen Pyhän Hengen kasteen ja uudestisyntymän kokeva tulee osalliseksi samasta Hengestä, joka jo alussa leijaili tämän maan yllä. Autuas ja onnellinen on se, joka saa asua Jumalan suojaavien siipien alla, osallisena Pyhästä Hengestä!

Toisin on kuitenkin niiden suhteen, jotka eivät halua olla tekemisissä Jumalan kanssa. Itse asiassa ei ole lainkaan kysymys siitä, että Jumalan tarvitsisi kadottaa yhtäkään ihmistä, vaan ihminen itse tuo julki vastenmielisyytensä Jumalaa ja Hänen asioitansa kohtaan, ja haluaa ehdottomasti kulkea omia teitään. Mahdollisesti hän sitten tuntiessaan kuoleman siipien kosketuksen alkaa miettiä asioita uudelleen, mutta aika ei salli mielenmuutosta, ja niinpä sielu siirtyy senhetkisessä tilassaan sellaisena iankaikkisuuteen. Kuolema ei muuta mitään, se on vain portti ulos tästä maailmasta!

Miksi kuolema ei muuta mitään? Aivan niin kuin Jumalan oma Hänen Henkensä kautta kokee uudestisyntymän ja tuntee olevansa Jumalan lapsi, aivan samoin jumalankieltäjä tahtoo elää elämäänsä tämän maailman lapsena ja valtiaana. Kummankaan kohdalla kuolema ei muuta mitään; korkeintaan voidaan sanoa, että sielun asuinpaikka muuttuu. Niin kuin Jumalan lapsen asuinpaikan määrää se Henki, suurempi voima, joka hänessä asuu, aivan samoin on uskosta osattoman kohdalla kysymys ihmistä suuremmista voimista, jotka määräävät hänen kulkemisensa sellaisella tavalla, että vain harva käsittää sen kokonaisvaltaisuuden. Itse asiassa ihminen tekee vain muutaman perustavaa laatua olevan ratkaisun; kaiken muun säätää ja määrää se henki, joka ihmistä vallitsee.

Miksi joku nykyajan fariseus tänä päivänä opettaa täysin samassa hengessä kuin hänen lähes kaksituhatta vuotta sitten elänyt esi-isänsä? Miksi joku ihminen voi sataprosenttisella varmuudella ja tarkkuudella kuvailla jotakin elämästänsä vaikkapa satoja vuosia sitten, ilman että olisi milloinkaan edes vieraillut tuolla paikkakunnalla? Kysymys on tarkoituksella hämäävästi asetettu. EI IHMINEN KUVAA JOTAKIN KOKEMAANSA, VAAN HÄNESSÄ ASUVA HENKI KERTOO OMIA KOKEMUKSIANSA SILTÄ AJALTA, KUN TÄMÄ ASUI JOSSAKIN AIKAISEMMIN ELÄNEESSÄ IHMISESSÄ! Ei ihminen synny jälleen, ei ihmisen sielu vaella aikakaudesta toiseen, sillä ihmissielu on kuolevainen; ei siinä mielessä kuin monet käsittävät, vaan sielu kuolee hengellisesti!

Ihmissielu ei palaa tämän maan päälle, vaan kuolee hengellisesti, tulee kadotetuksi, Jumalasta erotetuksi, peruuttamattomasti, lopullisesti. Mutta hänessä vallinnut henki menee seuraavaan ihmiseen, ja näin sama henki on ihmiskunnan historian aikana ehtinyt elää lukemattomissa eri sieluissa. Tästä syystä tietyt meediomaisia kykyjä omaavat ihmiset saattavat tuoda esiin hämmästyttäviä asioita. On vain ymmärrettävä oikein, mistä on kysymys. Eivät ihmiset puhu, vaan heissä olevat henget puhuvat! Kun on kysymys hengistä, jotka eivät ole Jumalan henkiä, on puhe niistä enkeleistä, henkivalloista, jotka lankesivat Lusiferin kanssa. Aikoinaan nämä kaikki enkelit ja henkivallat olivat Jumalan alamaisuudessa, mutta omassa viisaudessaan, ilman että ihmisen tarvitsisi sitä käsittää, Hän salli näiden langeta ja tulla pimeyden henkivalloiksi. Tästä syystä voidaan erittäin hyvin käsittää se monelle outo asia, että itse sielunvihollinen, perkele, tekeytyy valkeuden enkeliksi. Miksi se olisi vaikeata tai mahdotonta, sillä aikanaan vihollinen oli mitä läheisin itse Jumalalle? Niinpä hän tänäkin päivänä lähestyy uskovaisia mitä hurskaimmassa valepuvussa, ja tekeytyy mitä läheisimmäksi veljeksi ja uskotuksi. Mutta kun sen hetki tulee, paljastuu hurskaan kuoren ja nuhteettoman elämän takaa itse sielunvihollinen ja murhaaja, perkele. Juuri tästä syystä Herramme saattoi sanoa kirjanoppineille ja fariseuksille: "Te olette isästänne perkeleestä!" Ulkokuori oli täydellinen, mutta ulkonainen ei ole milloinkaan ollut ratkaiseva Jumalan silmissä.

"Te olette isästänne perkeleestä!" (Joh. 8). Minkä hengen oma joku on, sen mukaisesti hän toimii - kaikesta ulkonaisesta hurskaudesta huolimatta. "Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä." Mitä on siis se, mitä kuulemme niin meedioiden kuin muidenkin vastaavien suusta? Puhuneeko siinä Jumalan Henki totuutta? Ei varmastikaan, sillä ensimmäisestä Mooseksen kirjasta asti Sana vaatii hävittämään kansan keskuudesta tietäjä- ja ennustajaihmiset.

Puhuisiko Jumalan Henki vaikkapa sattumanvaraisesti, tietyissä olosuhteissa, jonkun tällaisen henkilön kautta? Ei, ei, ja milloinkaan ei! Jumalan Henki on Totuuden Henki, joka vaatii totuutta salatuimpaan asti. Samasta lähteestä ei voi virrata puhdasta ja saastaista vettä. Niinpä kaikki ennustelijoiden ja meedioiden esittämä tulee kokonaisuudessaan samasta hengellisestä, uskonnollisesta lähteestä, joka ei ole Jumala, vaan langennut enkeli ja hänen henkimaailmansa.

Yksi eksyttävimmistä asioista ihmiskunnan keskuudessa on se, että kun puhutaan hengellisestä ja uskonnollisesta, on sekoitettu niin Jumala kuin sielunvihollinen keskenään. Nämä asiat voivat sekoittua ainoastaan ihmismielissä ja -opetuksessa, mutta todellisuudessa on kumpikin yhtä kaukana toisistansa kuin taivas on maasta. Kun Sana puhuu siitä, että väärä on lopunaikana oleva niin lähellä todellista, että jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin, niin silloin Sana puhuu asiasta ikään kuin ihmisperspektiivistä. Oikea ja väärä eivät voi sekoittua, vaikka ne inhimillisesti katsoen kulkisivatkin joskus käsi kädessä. Todella uudestisyntynyt käsittää tämän.

Kaikki vihollisen henget ovat siis valheen ja eksytyksen henkiä, jotka ovat yhtä perkeleen, valehtelijan kanssa. Niinpä kaikki uskonnollisuus nimenomaan tässä ajassa pukeutuu yhä enemmän hurskaaseen kaapuun ja koristautuu kukkaisloistoon ja kauneuteen aivan Kainin alttaripalveluksen tavoin. Sen sijaan, että Jumalan eteen tuotaisiin vilpitön, Jumalaa kaipaava mieli ja sydän, on ulkonainen saanut vallan, ja kaikki arvostellaan sen mukaisesti.

Yksi suurimmista petoksista on myös se, ettei nähdä yhteyttä hengellisen, uskonnollisen, poliittisen ja maallisen vallan välillä. Uskonnolliseen kaapuun pukeutunut saattaa jyrkästi kiistää "maallisen vallankäytön", mutta ei käsitä esimerkiksi veljeänsä syyttäessään turvautuvansa absoluuttisesti maallisiin keinoihin. Aivan niin kuin ylipapit toivat julki sen, etteivät he saattaneet toimeenpanna Herramme mestaamista, antaen vallan Pilatukselle, aivan samoin kautta aikojen on uskonnollinen valta käyttänyt maallista valtaa tarkoitustensa toteuttamiseen.

Tuskin on monikaan todella syvällisesti tullut ajatelleeksi sitä, mihin asti uskonnollinen kiihko ja murhamieli voivat mennä ulkonaisesta kauneudestaan ja vilpittömyydestään huolimatta. Mikä oli raskain ja suurin ahdistava tekijä jokaisen israelilaisen mielessä tuona aikana? Jos kuka tahansa vierasmaalainen olisi esittänyt tämän kysymyksen missä tahansa Israelin alueella, olisi hän kaikkialla saanut saman vastauksen: "Roomalainen valta, roomalainen ies Jumalan valitun kansan yllä!"

Vuodesta toiseen oli odotettu vapauttajaa, joka olisi rikkonut tämän ikeen, ja roomalaisuus oli kuin kirosana jokaisen mielessä ja suussa. Mitä voimme siitä huolimatta lukea näistä oppineista miehistä? Sanan todistuksen mukaan he olivat tuoneet esiin lukuisia vääriä todistajia, jotka todistivat rikkomuksista hengellisellä alueella, voimatta siitä huolimatta todella vakuuttaa ketään. Missä nämä syytökset esitettiin? Veljeskokouksessako? Ei, vaan roomalaisen hallitsijan maaperällä, roomalaisen virkamiehen edessä!

On itsestään selvää, ettei Pilatus ollut halukas tuomitsemaan ketään juutalaisten uskomusten tähden. Huomatessaan tämän, juutalaisten johtajat unohtivat kaiken hengellisen perustansa ja turvautuivat kannanottoihin, jotka olivat kerran koituva tuomioksi koko kansalle. "Katso, teidän kuninkaanne!" Maallinen hallitsija julkitoi jumalallisen totuuden koko kansanjoukon edessä, mutta mitä hän sai vastaukseksi? "Vie pois, vie pois! Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari!"

Joka todella hiukankin perehtyy näihin ajatuksiin, ei voi olla huomaamatta niihin sisältyvää murhenäytelmää ja ironiaa. Ihmiset, jotka vuosikausia ovat huokailleet orjuuden alla, turvautuvat kannanottoon, jota ei milloinkaan olisi voinut odottaa heiltä. Mikä on heidän motiivinsa? Tuskin he olisivat missään muussa tilanteessa julkituoneet jotakin sellaista, mutta nyt olikin kysymys henkien valtataistelusta, ja pimeyden voimat pääsivät näkyvään valtaan hurskaissa sieluissa.

Tämä Mies, joka oli puhunut heille totuuden, näyttänyt heidän hengellisten silmiensä peilin edessä millaisia he todella olivat, tämä Mies oli vaiennettava hintaan mihin tahansa! Pääsiäinen oli edessä, jokainen tahtoi puhdistautua viettääkseen tätä Israelin kansan suurinta hengellistä juhlaa. Kukaan ei tahtonut tahrata käsiänsä. Pilatus kehotti heitä: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, sillä minä en löydä hänessä mitään syytä." Maallisen vallan edessä ei ollut mitään syytä tuomita ja ristiinnaulita Häntä. Tuskin voidaan kuvitella jotakin mielettömämpää, kieroutuneempaa!

Juutalaisten johtajat eivät hellitä, ja poistaakseen Pilatuksen epäröinnin, he alkavat uhkailla tätä: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan." (Joh. 19: 12).

Kun joku on raivattava tieltä, tulee suurimmastakin maallisesta vihollisesta ystävä. Tämä saatanallinen henki kääntyy sopivassa tilanteessa niiden puoleen, joita muussa tilanteessa voidaan vihata ja vältellä, saadakseen heidät tekemään likainen työ omasta puolestansa. Sama henki on elänyt koko pelastushistorian ajan, ja elää vielä tänäkin päivänä. Veli tai sisar, Jumalan totuuden kantaja, on vaiennettava keinolla millä hyvänsä!

On helppoa pestä viattomuudessa omat kätensä ja sanoa, ettei ole tehnyt mitään väärää. Kuinka moni ajatteleekaan olevansa vapaa vastuusta, ja vierittää syyn toisten niskoille. Kuinka helppoa onkaan laatia "totuudellinen" panettelukirje ja sitten antaa muiden sen perusteella tehdä johtopäätöksensä ja langettaa tuomionsa! Kuka on todellisuudessa vastuussa? Herramme Jeesus totesi Pilatukselle: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sen tähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi" (19: 12).

Joka antaa veljensä julkisen häpeän alaiseksi, ja siten jättää tämän itse asiassa ulkopuolisten ihmisten tuomittavaksi ja teloitettavaksi, syyllistyy täsmälleen samaan syntiin. Yksikään syytös Herraamme kohtaan ei ollut perusteltu ja totuuteen perustuva, vaan kaikki syytökset olivat johdateltuja ja fanaattisen mielen luomia. Aivan kuten tuona aikana, eivät nytkään mitkään hengelliset syyt riitä jättämään ketään tuomareiden käsiin ja aikaansaamaan riittävän tuomitsevia mieliä. Lopullinen syytös Herraamme kohtaan kohdistui keksittyyn rikokseen maallista valtaa vastaan. "Jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan."

Tänä päivänä ei ketään syytetä itsensä kuninkaaksi tekemisestä, mutta sen korvaavat syytökset taloudellisella ja maallisen elämän alueella. Syytökset erikoisesti rahan väärinkäytöksistä Jumalan valtakunnassa saavat monet mielet kuohuksiin, eikä monikaan kysele, olisiko asiassa todella perää. Kun syytös esitetään tarpeeksi hurskaalla ja uskottavalla tavalla, uskotaan se usein hyvinkin helposti. Samoin voidaan syyttää laiminlyönneistä, jotka eivät todellisuudessa ole asianomaisen syytä, vaan enemmänkin muiden välinpitämättömyyden tiliin pantavissa. Kun lisäksi vielä esitetään mahdollisia rikkomuksia avioelämän alueelta, ovat jo koossa ainekset uutta pääsiäistä ja pitkää perjantaita varten!

Vihollisen toiminta perustuu aina samoihin kaavoihin, joiden ei tulisi olla vieraita todelliselle uskovaiselle. Kun on päästy oikeusistuimeen asti, kuten tuonakin pääsiäisenä, ei ole kysymys siitä, että Saatana olisi astunut toimintaan vasta tuolloin. Hän on ollut mukana alusta asti, ensimmäisestä palvelustoiminnan alkamisen hetkestä lähtien. Miten on mahdollista, että vihollinen sillä tavoin saattaa pitää uskovaisia leikkikaluinaan ja heitellä heitä miten tahtoo? Koska uskovaiset eivät valvo, eivät tutki Sanaa ja suhtautuvat asioihin pintapuolisesti!

Vihollinen saa aivan viattomatkin asiat muuttumaan kauheiksi petoksiksi ja rikkomuksiksi. Eikä se milloinkaan halua tulevan julkisuuteen sen, että se itse on pannut kaiken alulle aivan ensi hetkestä lähtien. Vihollinen yllyttää, langettaa, syyttää ja lopuksi tuomitsee ja teloittaa.

Markku Vuori