Social Icons

Pages

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kielellä me kiitämme Herraa



Jaak. 3: 9- 10

Rakas veljeni Herrassa

Kiitos sinulle kirjeestäsi. Syksy lähenee kovaa vauhtia, ja ruska on alkanut voimalla värjätä lehtipuita. Kesä on auttamattomasti ohitse. Kuinka usein olemmekaan todenneet rakkautemme kesää kohtaan, mutta osaisimmeko todella arvostaa kesää, jos ei olisi syksyä ja talvea?
Mikään tämän maan päällä ei oikein tunnu miellyttävän sisäistä ihmistä. Aika ei ole hyvä, eikä missään suhteessa ole odotettavissa mitään ulkonaista parantumista. Kunpa pian koittaisi iankaikkinen kesä!
Ymmärrän täysin masennuksesi syyn. Kenelläkään todellisella uskovaisella ei ole helppoa tässä ajassa. Sielunvihollinen tietää menettäneensä meidät iankaikkisiksi ajoiksi, ja pitää sen tähden suurta vihaa meitä kohtaan. Miksi Jumala sallii sen, ei ole meidän asiamme käsittää. Herra on nähnyt kaiken tämän hyväksi, ja meidän osamme on löytää sisäinen tyydytys Hänessä kaikkien ahdistustemme keskellä.
Todellisuudessa olemme autuaallisessa tilassa, jos tämän maailman viehätys on kadottanut otteensa meistä, ja mielemme tekisi olla jo Herran luona. Mutta meillä on vielä jotakin tehtävää tämän maan päällä; jotakin, mitä kukaan muu ei voi suorittaa. Vaikka tällä hetkellä näyttäisi vallitsevan suuri pimeys kaikkialla siellä, missä odottaisi kirkkaan valon loistavan, saamme olla varmoja siitä, että Jumalan Valo on loistava kirkkaana niiden keskellä, jotka koko sydämestänsä rakastavat Herran Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä.
Uskon, että tunnemme täysin samalla tavalla katsellessamme sitä fanaattisuutta, joka on päässyt vallalle niin monen ihmisen kohdalla. Kun Sanaa tälle ajalle ensimmäistä kertaa julistettiin ja levitettiin kirjasina noin viisitoista vuotta sitten (tämä kirjoitus on kirjoitettu noin vuonna 1986), oli meillä kaikilla se käsitys, että kaikki tulisi toteutumaan pienessä hetkessä, ja meidät temmattaisiin pois. Kuitenkin kului vuosi toisensa jälkeen, eikä toteutunut se, mitä odotettiin. Mitä me itse asiassa odotimme? Todellinen luottamus Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan ei voi johtaa pettymykseen. Pettymykseen voi johtaa ainoastaan vääränlainen luottamus. Odotuksissa täytyi siis olla jotakin vikaa!
Kun katselen kristillistä piiriä tänä päivänä, uskallan yhä vielä väittää, että samat väärät odotukset ovat saaneet entistäkin mittavammat suhteet. Me katselemme ulkonaisia ja näkyviä asioita ja odotamme jotakin sellaista, mille ei ole sisäisiä edellytyksiä. Sen sijaan että uskossa katselisimme näkymättömiä ja odottaisimme Herran Jeesuksen ilmestymistä, olemme me alkaneet rakentaa jonkinlaista maanpäällistä hengellistä valtakuntaa, jossa vallitsevat maallishengelliset lait. Ulkonainen on se, mikä määrää kaiken luotettavuuden ja arvon. Missä suhteessa todellisuudessa poikkeamme siitä farisealaisuudesta, joka vallitsi Jeesuksen päivinä?
Vuosikausia olemme kuulleet Jumalan Sanasta niin monien julistajien suun kautta, ettei meidän tule huokailla veljiä tai sisaria vastaan. Hengellisten silmiemme ja korviemme eteen on selvästi tuotu Jumalan tahto sen suhteen, ettei meidän tule puhua pahaa toisistamme, ja Henki on selvästi osoittanut meille, kuinka vahingollista on puhua toinen toisesta asioita, jotka sitten muuttuvat kärpäsestä härkäseksi, koska meillä ei ole kykyä nähdä sydämeen voidaksemme tuomita oikein. Milloin voimme käsittää lopullisesti sen, että kaiken tuomion ja arvostelun takana on valheen isän perkeleen henki? Veljien syyttäjä on yhä vielä sama, mutta voi sitä, joka tässä ajassa antautuu hänen käyttöönsä ja antaa suunsa välikappaleeksi veljien syyttelyyn ja siten tahraa koko Ruumiin!
Tämän ajan Jumalan kansan on vallannut outo käsitys sen suhteen, mitä yksilön tulee tehdä, ja mitä Jumalan tulee tehdä yksilössä. Alkuseurakunnassa oli täysin selvä käsitys siitä, mikä uskovaisen osuus on seurakunnassa, ja mitä tulee henkilökohtaiseen uskonelämään ja kilvoitteluun, mutta tänään tuntuu vallitsevan sellainen käsitys, että Jumala tekee ja vaikuttaa kaiken, ja uskovainen voi automaattisesti antaa suustansa tulla ulos kaiken mitä mieleen tulee - vaikuttaahan Jumala kaiken! Tekoja ohjaa vaisto, ja lähes kaikki on sallittua, onhan saavutettu eräänlainen hengellinen täydellisyyden tila, jossa hengen vapaus vallitsee. Itsekuri on vanhentunut käsite, eikä koske tämän ajan seurakuntaa, jolla on tieto oikeasta, täydellinen tieto.(???)
Raamatusta voimme lukea eräästä maaherrasta, jolla oli hyvin tarkka tieto "tästä tiestä", ja eräänä päivänä hän vaimonsa kanssa kuunteli Paavalin puhetta uskosta Jeesukseen Kristukseen. Hänen reaktionsa kuulemansa suhteen on yksi tunnetuimmista ajatuksista, mitä Raamatusta on jäänyt uskovaisten mieleen. Hän oli jumalaton maaherra, jonka hyvin voi kuvitella sanovan jotakin sellaista ja suhtautuvan sillä tavoin. Mutta miten on mahdollista, että tässä ajassa uskovaiset, jotka tunnustautuvat Sanaan, jotka ovat sanojensa mukaan Jumalan valittuja ja erikoisen valaisun saaneita, reagoivat samalla tavalla kuin jumalaton maaherra? Ei voi olla mahdollista, saatat sanoa. Mutta totuus on se, että se on mahdollista.
Onko julistuksessa ja opetuksessa ollut vikaa, vai mistä kaikki on saanut alkunsa? Vallalle on päässyt varmuus ja vakaumus sen suhteen, että kaikki on kunnossa ja vapaus on lippuna kaiken yllä. Jumalan erikoiskansa, joka on saavuttanut tilan, jossa ei tehdä muuta kuin levätään hyvän omantunnon päällä. Onko kaikki todella kunnossa? Miten on, jos joku saarnaa itsensähillitsemisestä, itsensä kurittamisesta, hengellisestä kilvoittelusta ja kasvamisesta? Saako tämän ajan jumalankansalle saarnata jotakin sellaista? Miten siihen suhtaudutaan?
"Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: 'Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas'." (Apt. 24).
Maaherra kuunteli kaikkea mielellään, mutta oli joitakin asioita, jotka saivat hänet viittaamaan kädellään ja pyytämään Paavalia vaikenemaan. Miten on tänä päivänä, jolloin ihmiset korvasyyhyynsä haalivat itsellensä opettajia? Kaikkea muuta olemme kuulleet mielellämme, mutta kun tulee kysymys todella henkilökohtaisista asioista ja henkilökohtaisesta uskosta - miten on silloin, olemmeko valmiit vastaanottamaan kaiken sillekin alueelle kuuluvan julistuksen? Miten on mahdollista, että tuntuu siltä, että tämän ajan uskovaiset kauhistuvat, jos heille puhuu jotakin itsensä hillitsemisestä ja kielen aisoissa pitämisestä?
Me elämme ajassa, jossa veli ei opeta veljeänsä, ja jossa me kaikki tulemme Herran opettamiksi. Emme siis voi ryhtyä antamaan mitään yksityisopetusta ja ottaa esiin yksityiskohtaisia tapauksia, mutta koska tuntuu olevan vallalla käsittämätön väärinymmärrys joidenkin asioiden kohdalla, olen pakotettu tuomaan esiin joitakin käytännön esimerkkejä.
Mitä on itsensähillitseminen? Onko sillä tänä päivänä jotakin tekemistä uskovaisen kanssa? Raamattuhan sanoo, että viimeisinä päivinä on oleva vaikeita aikoja, ja ihmiset ovat oleva itserakkaita, ylpeitä, hillittömiä jne. Olemmeko niin täydellisen avuttomia tässä ajassa, että Jumalan on hillittävä meidät, ja itsehillintä on lopetettu vanhanaikaisena? Olemmeko tilassa, jossa voimme unohtaa kaiken kilvoittelun? Vai onko kilvoittelulla mitään tekemistä itsehillinnän kanssa? Olemmeko niin pyhiä, ettei ole mitään hillittävää? Kuka on hillitty ja kuka on hillitön?
Mitä kaikkea sitten sisältyy ajatukseen itsensähillitsemisestä? Kysymys on raamatullinen, ja siten siihen ei kukaan ihminen voi antaa tyhjentävää vastausta, mutta tarkastelkaamme sitä joillakin alueilla. Onko meillä syytä itsevarmuuteen ja luottamukseen sen perustan suhteen, jolla seisomme näillä alueilla? Olemmeko todella siinä tilassa, että meidät voidaan ylöstemmata? Ovatko asiamme kunnossa? Riittääkö se, että mielestämme olemme täydellisiä ja vertaamme itseämme muiden ihmisten epäonnistumisten epäluotettavaan mittapuuhun, joka antaa itsellemme pettävän illuusion jostakin suuremmasta ja paremmasta, mikä kuitenkin Sanan peilin edessä osoittautuu petokseksi?
Tutkimme nyt muutamia alueita Sanan pohjalta, ja todetkaamme itse kukin kohdallamme, voimmeko Feeliksin tavoin heilauttaa kättämme ja sanoa: "Nämä asiat eivät koske meitä, me olemme niiden yläpuolella. Puhu mieluummin joistakin hyvistä asioista, ja jos haluamme joskus kuulla ojentamista, niin kutsutamme sinut sitten kun meille sopii!" Onko meillä rohkeutta kääntää selkämme Jumalan Sanalle millään alueella?
"Veljet, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään - (tässä on nyt tuo sana, joka tuottaa meille suuria vaikeuksia käsittää mitä se merkitsee, ja ehkä vieläkin suurempia vaikeuksia toteuttaa se) myös koko ruumiinsa. Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin. Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee.
Samoin myös kieli..."
Kuin suitset hevosella ja laivan peräsin... Pieniä esineitä itse ohjattavaan nähden, mutta vaikutuskyvyltään erittäin suuria. Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
Jumalan kansan keskellä vihollinen on tehnyt suurta tuhoa ja saanut vaikutusvaltaa niin veljien kuin sisartenkin keskuudessa. Oletko koskaan todella pysähtynyt miettimään, miten kaikki on tapahtunut? Mitä vihollinen on tehnyt? Miten vihollinen on toiminut? Mikä on hänen toimintatapansa alusta alkaen? Onko hän muuttunut tai muuttanut keinojansa? Mitä ovat vaikeudet pienessä piirissämme, niiden keskellä, jotka kuin muodostavat "perusjoukon"? Mitä ovat vaikeudet yleisemmin ottaen? Mistä ne ovat tulleet? Onko joku puristanut kätensä nyrkkiin ja lyönyt jotakuta? Onko joku laittanut jalkansa toisen eteen siten, että tämä on kaatunut kovaan katuun satuttaen itsensä? Onko joku uhannut aseella jotakuta ja jopa ampunut tätä? Mitä itse asiassa on tehty ja tehdään, kun tuho on niin totaalinen?
Itse asiassa kaikki, mitä on tehty, ja mikä on riittänyt tuomaan tuhon aikaan, on se, mitä suulla ja kielellä on julkituotu! Mikä on vaikeus? "Kuulehan, se ja se veli teki sitä ja sitä ja ajattelee sillä ja sillä tavalla." "Oletko kuullut mitä siellä ja siellä tapahtui?" "Tiedätkö, että se ja se sisar sanoi niin, ja eräs veli sanoi näin?" Onko kukaan itse asiassa tehnyt mitään sellaista väärää, mikä todellisuudessa riittäisi aiheeksi sekaannukselle? Minä olen tänä päivänä yhtä vakuuttunut kuin kaksikymmentä vuotta sitten siitä, että itse asiassa kukaan ei ole tehnyt milloinkaan meidän keskuudessamme sellaista, mikä olisi antanut aiheen sekaannuksen syntymiselle. Mutta me olemme kielellämme tehneet syntiä ja teemme yhä edelleen. Me olemme puhuneet asiat ja yhteydet, veljet ja sisaret rikki omalla kielellämme ja omilla mielipiteillämme kysymättä Herran mielipidettä ja jättämättä tuomiota Hänelle, joka yksin näkee sydämeen ja tietää totuuden. Kuinka kauan jatkamme tällä tiellä? Jos kielemme synti vetää tuomion yllemme, on yhdentekevää olemmeko mielestämme morsiusjoukossa vai maailman laajoissa riveissä - tuomio on väärien puheidemme yllä ja on eräänä päivänä tuleva näkyvällä tavalla yllemme, ellemme tee parannusta!
"Miksi en mene kokouksiin? Koska olen kuullut sitä ja tätä tuosta veljestä." Miksi ei ole todellista yhteyttä? Koska on sanottu sitä ja tätä? Jumala armahtakoon meitä! Mihin Sanan kohtiin perustamme tällaisen käytöksemme? Missä on näkymme Ristiinnaulitusta, joka kantoi meidän kaikkien syntimme? Mitä merkitsee Jeesuksen Kristuksen risti meille? Petämmekö vain itseämme uskottelemalla kaiken olevan kunnossa? Mitä kertoo todellisuus ja käytäntö uskostamme? Mikä on veljemme ja sisaremme todistus elämästämme?
Mitä hyödyttää kantaa hurskasta naamiota, jos elämämme ei pidä yhtä Sanan kanssa? Mitä haluamme kuulla saarnattavan? Jumalan lahjoista ja siunauksista? Mitä hyödyttää istua kokouksissa vuodesta toiseen ja kuulla Jumalan Sanaa, jos emme pysty hillitsemään kieltämme? Tähän antaa vastauksen, tyhjentävän vastauksen, Jumalan Sana. Uskotko, mitä minä sanon nyt? Sitä en sano minä, vaan Jumala itse. "Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija... (emmekö väitä olevamme Jumalan palvelijoita, uloskutsuttuja kaikesta sekaannuksesta, Jumalan valittuja, rakkaita?) ... mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha!" (Jaak. 1: 26).
"Turhaan he palvelevat Minua..." Turhaan, turhaan, turhaan! Ei mitään hyötyä, ei mitään merkitystä! "Minä olen morsiussielu, tämä ei koske minua!" Älä valehtele itsellesi ja muille! Jos et hillitse kieltäsi, on jumalanpalveluksesi turha, olet kuka tahansa, joka tuomitset tai teet jotakin muuta! Jumala ei katso henkilöön, eikä meidänkään tule tehdä sitä.
"...ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä..." Mikä on syöpä? Vieras elämä, vieras solu, joka kasvaa ja leviää, elää omaa elämäänsä syöden tervettä elämää ja kudosta, johtaen ennenaikaiseen kuolemaan tavattomien kärsimysten kautta. Mikä on sen pelottavampi sairaus kuin syöpä? Jumalan Sana vertaa epätervettä puhetta syöpään. Missä tilassa olemme todellisuudessa, jos puheemme eivät ole siunaukseksi veljellemme ja sisarellemme, vaan päinvastoin tuovat kuolemaa kaikkialle, missä liikumme? Kuka on milloinkaan nähnyt huhua, kuka on milloinkaan nähnyt huhun kulkevan kadulla? Ei kukaan! Mutta voimme nähdä rakkaita veljiä ja sisaria, jotka kielensä kautta levittävät myrkkyä ympäristöönsä, ja siitä huolimatta pitävät itseänsä todellisina kristittyinä. Kieli on pieni jäsen, mutta sytyttää suuren tulen.
Jumalan Henki tässä ajassa haluaa koota Kristukselle Morsiamen. Todellisen yhteyden perusta on Herran Jeesuksen Kristuksen ylivaltiudessa, Hengen yhteydessä. Kuinka tuo yhteys voisi syntyä näissä olosuhteissa, jokaisen vetäessä eri suuntaan ja korostaessa jotakin tiettyä asiaa? Jos milloinkaan, niin juuri nyt toteutuu se, että tietyt ihmiset haluavat eristää opetuslapsia omaan seuraajapiiriinsä. Uusi ryhmä toisensa jälkeen syntyy, ja kaikki väittävät olevansa Hengen johdatuksessa ja kulkevat aina vain kauemmaksi toisistansa. Pyhä Henki kokoaa, ja ihmiset hajottavat niin paljon kuin ehtivät. Milloin todella heräämme huomaamaan mielettömyytemme? Näin ei voi jatkua! Meidän on nähtävä Pyhän Hengen liikehdintä keskuudessamme, tai pian on liian myöhäistä ja joudumme toteamaan, että olemme murehduttaneet Jumalan Pyhän Hengen ja olemme luopion asemassa. Jokainen asia, joka eristää veljiä ja sisaria toisistansa, on perkeleestä. On vain yksi Henki, joka on Pyhä Henki. On olemassa hurskaita henkiä, uskonnollisia henkiä, valkeuden enkeleitä, kirkkaita valoja, loisteliaissa vaatteissa, kauneutta ylimaallista, mutta mikään niistä ei ole Jumalan Pyhä Henki, vaan ne ovat kaikki eksyttäviä henkiä, pimeyden henkiä, riivaajahenkiä syvyydestä.
Minne on kadonnut luottamus veljien keskuudesta? Mikä on särkenyt yhteyden? Mikä on vienyt luottamuksen? Pahat puheet, kuiskuttelut, panettelevat kielet, veljien syyttäjät, huhut, kuullut asiat. Kuka on ollut paikalla ja nähnyt, todella kuullut? Kuka on uskollinen ja totinen todistaja? Kuka voi kertoa, mitä todella on tapahtunut, ja onko ylipäätänsä tapahtunut mitään? Onko mahdollisesti niin, että tuntui siltä, että asia oli niin, arveltiin niin, otaksuttiin niin, oletettiin niin, näytti siltä että... ja kuitenkin kaikki kerrotaan totena! Mitä Jeesus olisi tehnyt siinä tilanteessa? Tiedämme tarkoin, mitä joku veli tai sisar teki ja sanoi, mutta mitä Herra Jeesus olisi tehnyt ja sanonut?
Minä olen varma Herrassa siitä, että yhtään ainoata mainemurhaa tai panettelua ei olisi lähtenyt liikkeelle, jos olisi kysytty: Mitä Herra Jeesus tekisi tässä tilanteessa? Mitä minä teen ja sanon, mitä sinä teet ja sanot? Kysymmekö koskaan, mitä Jeesus tekisi? Miksi emme kysy sitä? Siksi, että tiedämme sataprosenttisesti Hänen kantansa asiaan, mutta emme välitä siitä! Panettelu ja pahan puhuminen on meille niin tärkeätä, että se itse asiassa on meille elinehto - elämämme tuntuu tyhjältä, ellei kielemme saa kalkattaa. Mitä ajattelevat sisaret? Mistä he puhuisivat, elleivät saisi hampaissansa jauhaa Maijan vaatetusta tai Liisan hiuksia tai Eevan ostoksia tai Kaarinan puheita tai Lainan miestä tai saarnaajan autoa? Mikä olisi tärkeämpää kuin tuoda julki mielipiteensä veljestä tai sisaresta, hyvää tarkoittaen tietysti, hyvää tarkoittaen, ilman muuta! "En sano tätä mitenkään pahalla, mutta täytyyhän sinunkin tietää että..." "Minä rakastan sitä veljeä, mutta minun täytyy sanoa..." Mitä meidän täytyy sanoa? Miksi meidän täytyy sanoa? Mikä saa meidät sanomaan jotakin, mitä ei itse asiassa tulisi sanoa lainkaan? Mikä on ihminen, joka tekee jotakin sellaista, mitä ei itse hallitse? Me kutsumme heitä riivatuiksi. Jos me vuodesta toiseen puhumme asioista, joista meidän ei tulisi puhua, niin mitä me olemme? Mikä on henki meidän yllämme?
Minä olen varma Herrassa myöskin eräästä toisesta asiasta. Olen varma siitä, että heti kun olemme aikeissa sanoa jotakin sopimatonta, on sisimmässämme hiljainen Ääni, joka kuiskaa: "Älä sano sitä!" Kun kuulemme jotakin väärää, sanoo tuo sama hiljainen Ääni: "Sano, ettet halua kuulla enempää!" Puhunko totta? Oletko kuullut tuon Äänen? Me kaikki olemme kuulleet sen Äänen lukemattomia kertoja, mutta kuulemmeko vielä? Olemmeko rikkoneet tuota Ääntä vastaan niin usein, että se on murheellisena vaiennut tai jopa poistunut kokonaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text