Kärsimys ja kuuliaisuus

”Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset…” (Hebr.5).

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme...” (Room.8).

Elämme selvästikin huokausten aikaa! Mitä sitten tarkoittavat synnytystuskat? Korkeakirkollisissa piireissä selvästikin pyritään välttämään puhetta kärsimyksistä ja vaivoista, koska tiedostetaan niistä puhumisen saavan suurimman osan ihmisistä negatiivisten tunteiden valtaan. Sitähän ei mistään hinnasta tahdota tässä ajassa, jossa ihmisen elämä on päivä päivältä aina vain vaikeamman tuntuista! Mutta voitaisiinko kärsimys sulkea pois elämästä?

Kun tulee puhe synnytystuskista, ovat useimmat naiset sitä mieltä, ettei miehellä voi olla mitään todellista käsitystä niistä, koska mies ei ole koskaan synnyttänyt. En voi muuta kuin olla eri mieltä. Minulla oli aikanaan nivustyrä, jota useampikin lääkäri vähätteli, vaikka se vuosien aikana suureni siinä määrin, ettei edes tyrävyö enää auttanut. Kun sitten viimein pääsin leikkaukseen, meni kirurgilta sormi suuhun. Leikkaus tapahtui selkäydinpuudutuksella, joten olin koko ajan selvillä mitä tapahtui. Ropeloituaan aikansa kirurgi hämmingissään huusi hoitajille: ”Onko pääkirurgi paikalla? Hänen pitää tulla heti tänne!” Hetken kuluttua tämä tuli sitten puuhaan mukaan ja leikkaus kesti selvästi kauemmin kuin mitä oli tarkoitus.

Onneksi alkavat leikkausta seuraavat kaksi viikkoa unohtua, koska niiden aikana päivittäin jouduin itkua vääntäen käymään vessassa ja pesulla - jokainen askel oli pelkkää tuskaa! Koska leikkausta oli viivytelty aivan liian kauan, sen vaikeudesta johtuen koko ajan repeili joitakin tikkejä aiheuttaen sellaista tuskaa, että vieläkin ajattelen synnyttäneeni ainakin kaksi lasta joka päivä!

Me joudumme kaikki kohtaamaan jonkinlaista kärsimystä elämämme aikana, eikä sille ole minkäänlaista mittaa, niin että voisimme asettaa ihmisiä jonkinlaiselle asteikolle. Jokaisella on oma osansa ja mittansa!

”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.’ Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. Sentähden: ’Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne’; ja: ’tehkää polut suoriksi jaloillenne’, ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.” (Hebr.12).

Tämä ei tarvitse mitään selityksiä!!!