Tiedämmekö mitä meissä on?

”…vaan, niinkuin kirjoitettu on: ’mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat’. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.” (1.Kor.2).

Me olemme tässä elämässä hyvin paljon luonnollisten aistiemme varassa. Me elämme Luotuina Jumalamme laatimassa luomakunnassa. Mutta Jumala antaa meidän ymmärtää Sanassaan, että on jotakin paljon tärkeämpää kuin luonnolliset aistimme. Nimenomaan tässä ajassa tämän tietoisuuden tulisi vallita meissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Herramme ilmoitti meille jo etukäteen tällaisen ajan olevan ympärillämme ennen Hänen toista tulemustaan. Nyt ihminen uskoo vain sen, minkä näkee, mutta meidän kohdallamme tulee olla aivan toisin:

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” (Hebr.11).

Jumalan luodessa ensimmäisen ihmisen, ei tämä riippunut yhdeksää kuukautta jonkin muun luodun vatsakarvoissa tai kellunut jossakin lammikossa ravintoliuoksessa. Jumala loi oman kuvansa mukaisen aikuisen, varttuneen miehen, joka oli heti luomisen jälkeen havaittavissa juuri sellaisena kuin oli, kävelykykyisenä ja ajattelevana olentona. Miksi siis kiistelisimme maapallomme ja maailman luomisesta ja erilaisista ajoista?

Me olemme elämäämme aikaan nähden aivan liian kiinnostuneita erilaisista näennäisistä ristiriidoista ja tieteen tutkimustuloksista. Nykyistä tietoa ei voi eikä tule väheksyä, mutta aina tässä yhteydessä tulee mieleeni nuoruuteni onkimatkat omalla tai jonkun tuttavan veneellä. Mihin perustuvat kaikki näkemykseni kalan syönnistä tai liikkumisesta? Kuinka usein, itseni sitä tietämättä, koukkuni matoineen lepäsi syvässä kivenkolossa tai vaikkapa jossakin veteen heitetyssä tynnyrissä? Tietoni laajuus oli siis melko rajattu, mutta siitä huolimatta loin oman kuvani kalamääristä ja niiden liikkeistä!

Tiede on todellisuudessa, jumalankielteisyydessään, monessa suhteessa samankaltainen, välittämättä tutkimustulostensa epävarmuudesta ja rajallisuudesta. Kuinka paljon perustuukaan olettamuksiin ja kivenkolossa makaavaan tutkaimeen? Kuinka paljon voidaan päätellä koukkuun tarttuvista aineista tai esineistä? Itse sain kerran pohjaonkeeni uistimen siimarenkaastaan. Voisiko tästä päätellä, että kyseisessä järvessä on pohja täynnä uistimia?

”Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.”

Tämä ajatus tuli mieleeni sängyssä venytellessäni. Kuinka tärkeätä todella onkaan tietää mitä itsessään on! Kuinka suuri etuoikeus tähän ajatukseen sisältyykään! Jatkakaamme siitä lähipäivinä, jos Herra suo ja elämme!