Ei umpimähkään!

”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).

Jumalan maailmassa ei tekeminen ole pääasia, vaan oleminen! Mitä olen minä, mitä olet sinä? Se on tärkeintä, ja siitä meidän on otettava selvä jo tämän elämän aikana!

Useimmille tämän maailman ihmisille ei ole tärkeintä laatu, vaan määrä. Joka haluaa rikastua, ei milloinkaan saa kerättyä kylliksi, vaan mitä useampi numero tarvitaan ilmoittamaan hänen varallisuutensa, sitä suuremmalla innolla hän pyrkii saavuttamaan lisää nollia luvun perään. Miten hän sen aikaansaa, kadottaa merkityksensä, koska hänelle tarkoitus pyhittää keinot! Tekstimme tuo kuitenkin eteemme jälleen kerran jotakin aivan väistämätöntä ja elintärkeää. Se korostaa meille oikeanlaisen tiedostamisen merkitystä. Meidän Esikuvamme korostaa itsessään ominaisuutta: ”MINÄ OLEN!” Hän ei ole eikä tee mitään umpimähkään, vaan kaikki Hänessä ja Hänen luomisessaan on juuri sitä mitä se on! Samaa odotetaan meiltä päivittäisessä elämässämmekin.

”Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” (Saar.7).

Itsekin olen todennut saman uskonvuosieni aikana kaikkialla, missä sitten olen liikkunutkin. Ihmiselle ei tällä alueella laatu ole tärkeintä, vaan runsas toiminta ja epämääräisen saavuttaminen. Hän suorastaan rakastaa, niin, mitä?

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Voi hyvänen aika sentään, kuinka ajankohtainen Kreikka onkaan vielä meidänkin päivinämme! Missä tapahtuisikaan kaikki tekeminen ja oleminen näin umpimähkään kuin siellä, missä on paljon puhetta ja inhimillistä pohdintaa, kaikki ohitse jumalallisen suunnitelman! Ihminen puskee läpi harmaan kivenkin, umpimähkään, haluamatta sitoutua niihin periaatteisiin, joiden kautta hän voisi saavuttaa jotakin, ei umpimähkään, vaan jumalallisen tahdon mukaan.

”Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä…” (Apt.17).

Saman haluaa Paavali kuuluttaa meillekin tässä ajassa. Me emme löydä Herraamme umpimähkään, mutta ehkä kuitenkin inhimilliselle mielelle käsittämättömällä tavalla. Me, jotka olemme niin täynnä itsetietoisuutta ja tästä maailmasta omaksuttua viisautta, joudumme niin lähellä Olevaa etsimään hapuilemalla!