”Sillä ’vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen’. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” (Hebr.10).
Tämä sanankohta on muutaman päivän soinut
sisimmässäni, etenkin sanat: ”Minun sieluni”. Mikä olisi lohdullisempaa
tässä ajassa kuin syventyä miettimään sitä yhteyttä, joka on tarkoitettu meille
Luojamme ja Jumalamme kanssa!
Keneen Jumalamme erikoisesti on mielistynyt? Missä
Hän tuo esiin mieltymyksensä?
”Katso, minun
palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni
on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden
sanomaa pakanoille. Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan
kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän
ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Ja hänen nimeensä pakanat
panevat toivonsa.” (Matt.12)
Olemmeko koskaan todella tarpeeksi syvällisesti
tulleet ajatelleeksi, että suurin osa tätä kuvausta on tarkoitettu kuvaamaan
meidänkin elämäämme ja olemustamme tämän maan päällä! Jos kerran olemme Hänessä
ja osa Häntä, Hänen olemustaan, lepää Jumalan mieltymys meissä Hänen ansionsa
johdosta! Kateuteen asti Hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan. Me
olemme Hänen silmäteränsä, johon kukaan ei rankaisematta koske!
Kysymys ei siis selvästikään ole vain jostakin
hurskaasta muotomenosta ja hengellisistä toimenpiteistä, vaan mitä
syvällisimmästä henkisestä sielujen yhteydestä! Minun sieluni ja Herrani sielu
ovat yhdistyneet saman Elämän, saman Verivirran johdosta! Juuri tätä päivää
koskee mitä vakavin varoitus:
”Mutta
useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi,
niinkuin he himoitsivat.” (1.Kor.10).
Paavalin tavoin voimme todeta mitä suurimmalla
vakavuudella, että tehtävämme on niin erikoislaatuinen ja pyhä, ettemme voi
enää miellyttää tätä maailmaa ja sen ihmisiä:
”Niinkuin
ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille
evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon
kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö
pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en
olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet,
että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan
sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on
sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).
Pyrkikäämme siis kaikin tavoin olemaan Herralle
mieluisia, etsien Hänen kasvojaan tässä mitä vakavimmassa ajassa!
”Hän ojensi
kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä; hän pelasti
minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua
väkevämmät. He hyökkäsivät minun kimppuuni hätäni päivänä, mutta Herra tuli
minun tuekseni. Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä
hän oli mielistynyt minuun.” (Ps.18).
”Sillä
Herra on mielistynyt kansaansa, hän kaunistaa nöyrät pelastuksella.
Iloitkoot hurskaat, veisaten hänen kunniaansa, riemuitkoot he vuoteissansa.
Jumalan ylistys on heidän suussansa, ja heidän kädessään kaksiteräinen
miekka…” (Ps.149).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti