”Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.’” (Luuk.10)
Koko Jumalan Sana perustuu tietyltä osaltaan jumalanlapseuteen,
eli alkuperäisen jumalasuhteen palauttamiseen Sanan lihaksi tulemisen kautta. Miksi
sellaisella tavalla olemme ihastuneet Joulun Lapseen ja seimen ilmapiiriin,
mutta muuten tuskin ajattelemmekaan näitä asioita arkisessa elämässämme? Omalla
tavallaan lapsi on viaton, vailla kaikenlaista vastuuta niin itsensä kuin
toistenkin suhteen! Tämäkö meidät saa hartaalle mielelle niin jouluna kuin muinakin
rajallisina hetkinä? Me niin mielellämme omistamme kaipaamamme jumalisuuden
seimen ilmapiirissä, mutta kieltäydymme kaikesta ensimmäisen Joulun Sanoman
tuomasta vastuusta? Voimmeko aikuisina ihmisinä samaistua vain Seimenlapseen ja
paeta siten kaikkea hengellistä vastuuta ja ennen kaikkea kasvamista siihen
Pelastukseen, joka on eteemme asetettu?
”Kun minä olin lapsi,
niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin
lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.”
(1.Kor.13).
”Veljet, älkää
olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta
ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.” (1.Kor.14).
Minne vie edellinen lainaus ajatuksemme?
”…kunnes me kaikki
pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen,
Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä,
jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten
arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen
rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus…”
(Ef.4).
Miksi kristillinen maailma on kuin suuri lastentarha, jossa
suurin osa ”lapsista” juoksentelee valtoimenaan ympäriinsä valtavaa meteliä
pitäen, puolialastomana ja tuskin käsitettävää puhetta aikaansaaden? Kristus ei
ole enää lapsi, ja käsittääksemme jumalallisen Sanoman merkityksen, on meidän
olemukseltamme ja ymmärrykseltämme oltava täysi-ikäisiä; ja jos emme vielä ole
sitä, on nopea kasvu välttämätön kaiken tulevan kohtaamista ajatellen! Meidät
on kutsuttu Jumalan lapseuteen, mutta se ei tarkoita lapsellisuutta ja kasvun
pysähtymistä, vaan lapsenmieltä, kaiken jumalallisen omaksumista ja
vastaanottamista ilman aikuisen filosofiaa ja kiemuraista ajattelutapaa! Maito ei
uusimpien maallistenkaan tutkimusten mukaan ole aikuisten juoma!
”Sillä te, joiden
olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan
Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei
vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon
vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on
täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat
harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.” (Hebr.5).
Jälleen kerran meidät asetetaan vastakkain vastuumme kanssa!
Ilman Sanan syvällistä tuntemista emme ole kykeneviä erottamaan hyvää pahasta!
”Olkaa siis Jumalan
seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin
Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi,
Jumalalle ’suloiseksi tuoksuksi.’” (Ef.5).
Ilman jumalallista viisautta voimme tehdä Jumalalle
palveluksia vastoin Hänen tahtoansa, väärässä lapsenmielisyydessä ja
kasvamattomuudessa!:
”Älä liiku
panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen
Herra. Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet
joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia
vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.
Noudattakaa minun käskyjäni.” (3.Moos.19).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti