”Älkää uskoko minua!” 2

”’Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.’ Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.” (Joh.10).

Kenen tekoja me olemme tehneet ja kuka on meissä, kun aivan käytännön elämä kertoo karua kieltään jostakin aivan muusta kuin Taivaallisen Isämme toiminnasta? Herramme kertoessa todellisuuden omasta elämästänsä ja toiminnastansa, aikaansai hän hengellisissä kuulijoissaan aivan käsittämättömän reaktion:

”Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.”

Tämä ei ole totta vain Herramme elämässä, vaan se on toteutunut Hänen omissaankin, opetuslapsissansa! Miksi hengellisellä toiminnalla on niin huono maine yleisesti ottaen juuri nyt, tässä maailmanhistorian loppuvaiheessa? Mikä oli pinnallisin vaikute Herramme ajan uskonnollisissa ihmisissä? Sama kuin jo yhdessä ensimmäisistä ihmisistä! Kainin henki, kateuden henki! Jo pelkät Herramme teot kertoivat totuuden Hänen yhteydestänsä Isään Jumalaan, mutta jokainen ihme ja jokainen parantuminen olivat kuin suolaa haavoissa kirkolliselle maailmalle, joka piti itseänsä aivan erinomaisena Jumalan tuntijana, tosin ilman minkäänlaisia Jumalan läsnäolosta kertovia tekoja!

Mitä on kautta aikojen saanut aikaan tämä ”hengellisyys” kaikissa sen kanssa tekemiseen joutuneissa? Itse kirjoittajalle avautuu aivan uudella tavalla sanankohta, joka on nähty aivan liian rajallisena:

”Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne! Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.” (Gal.5).

”Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.”

Millaisella tavalla onkaan kirjoittaja ystävineen joutunut todistamaan tätä kautta koko elämänsä! Millaisia puremisen ja toinen toisensa syömisen tekoja onkaan virrannut editsemme ja ylitsemme! Ja kaiken tämän keskellä on kautta aikojen ihmetelty sitä, ettei julistamamme sanoma ole saavuttanut laajempia piirejä! Kuinka se olisikaan voinut tehdä sitä, kun ainoa todella näkyvä tekomme on ollut lukemattomien ihmisten henkisessä lihassa nähtävissä olevat ja kauaksi loistavat hampaanjäljet! Taisi olla liian lievästi julkituotu, sillä todella monta on suorastaan hävitetty! Mitä siis olemme tehneet ja julistaneet siinä määrin, että laittomuus on päässyt voitolle aivan väärillä alueilla? Kuka on tullut kaiken johdosta ylistetyksi?

”Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.”

Mitä todistavat tekomme, kuka niitä on tehnyt ja tekee, jos kerran kateuden henki on saanut sellaisen määrän kiviä lentämään? Miksi on havaittavissa enemmänkin kivien heittäjien puolustajia, ja heidän tekojansa pimittäviä, kuin aitoa sääliä omaavia?

”Vastaa minulle, Herra, sillä sinun armosi on hyvä, käänny minun puoleeni suuressa laupeudessasi. Älä peitä kasvojasi palvelijaltasi, sillä minä olen ahdistuksessa; joudu, vastaa minulle. Lähesty minun sieluani ja lunasta se, vapahda minut vihollisteni tähden. Sinä tiedät minun häväistykseni, minun häpeäni ja pilkkani, sinun edessäsi ovat julki kaikki minun ahdistajani. Häväistys on särkenyt minun sydämeni, minä olen käynyt heikoksi; minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” (Ps.69).