Pisto sydämessä!

”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’ Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.’” (Apt.2).

On pakko tunnustaa, että olen ollut hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa tämän kesän aikana. Ainakaan minun elämässäni ei juuri mikään ole ollut ns. normaalia. Sen sijaan että olisin suorittanut totutut toimenpiteet ja elänyt totutulla tavalla, olen jo heti heräämisestä lähtien joutunut suunnittelemaan päivän ohjelmaa hyvinkin epäsovinnaisesti. Helteet suorastaan lamaannuttivat minut siinä määrin, etten kyennyt edes kirjoittamaan blogiani tahtomallani intensiivisyydellä.

Mikä oli sitten ehkä masentavinta koko kesän ajan? Minulla on tietysti älypuhelin, joka ei jatkuvasti ole kädessäni, eikä minulla ole minkäänlaisia sen käytöstä johtuvia rasitusvammoja. Siinä on Ilmatieteen Laitoksen sääpalvelu, joka aikaisemmin on suuressa määrin ollut oikeassa paikkakuntani säiden suhteen. Mutta tänä kesänä se lupasi jatkuvasti, toistuvasti, sateita ja virkistäviä ukkosia seudullemme, mutta ennusteet eivät oikeastaan kertaakaan pitäneet paikkaansa, joten kaupunkimme oli yksi kuumimmista ja kuivimmista paikoista koko maassa!

Helteet väistyivät ulkoa jo pari päivää sitten, mutta asunnostani ne poistuivat vasta oikeastaan tänä aamuna, kun lämpötila viimeinkin laski lähemmäksi kahtakymmentä astetta, niin että uskalsin ottaa käyttöön viimeisimmän tietokoneeni, pelkäämättä sen ylikuumentumista. Oloni on kuitenkin vielä kuumuuden jälkivaikutusten alainen, tokkurainen, niin että kestää jonkin aikaa totutella normaaliin elämään.

Tänään haluaisin meidän keskittyvän ajattelemaan lainaustamme, ei jonakin joskus tapahtuneena, vaan mitä ajankohtaisimpana tarpeena koko kristillisen elämän alueella.

”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’”

Kuulemisessamme ei taida olla puutteita tässäkään, hyvin myöhäisessä ihmiskunnan hetkessä, mutta onko kuulemallamme se vaikutus, mitä näkymättömissä maailmoissa odotetaan? Onko kuulemamme saanut tulla meissä hengelliseksi todellisuudeksi ja aidoksi elämäksi, tämä on polttava kysymys tänä päivänä, tässä hetkessä! Ei riitä pelkkä kuuleminen, vaan kysymys kuuluu: ”Olemmeko päässeet käsittämään kaiken sen vastuun, mitä kuulemamme sisältää?”

”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.” (Jaak.1).

Jos me tarvitsemme jotakin, niin aivan uuden helluntain kokemuksen, joka aikaansaa piston sydämessämme ja saa meidät huudahtamaan Herramme edessä Hänen lähettämilleen sanansaattajille:

”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”

Poistukoon elämästämme kaikki turha ihmetys, joka vain lamaannuttaa meitä:

”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.” (1.Piet.4).

Melkein kaikki ympärillämme alkaa olla outoa, mutta meitä on selvästi varoitettu kaikesta tällaisesta oudosta. Meille ei oikeastaan mikään ole outoa ja arvaamatonta, vaan käsitämme olevamme osa synnytystuskissa olevaa maanpiiriä!