Social Icons

Pages

maanantai 9. joulukuuta 2013

VÄÄRÄT RATKAISUT



09.02.1999


   Me huudamme Herran puoleen ja pyydämme Häntä auttamaan meitä, eikä Hän kuule meitä. Miksi? Miksi Hän ei kuule? Sanomme sen sitten ääneen tai ajattelemme alitajuisesti, lisäämme rukoukseemme huokauksen: "Herra, Sinä olet minut tähän tilaan saattanut, miksi et auta pois siitä?" MUTTA TEEMMEKÖ VÄÄRYYTTÄ KAIKKIVALTIASTA JUMALAA KOHTAAN ASETTAMALLA HÄNEN VASTUUALUEELLEEN JOTAKIN SELLAISTA, MIHIN ITSE OLEMME SYYLLISIÄ? Eikö mahdollisesti Herra kysykin meiltä: "Etkö muista, kuinka Minä varoitin sinua, mutta sinulla olivat omat ajatuksesi kaikesta?"
   Eräs veli sanoi minulle kerran: "Meidän tulisi käsittää se, että sinulle on annettu Jumalallinen viisaus, ja meidän tulisi kuunnella sinua. Sinä sanoit minulle kerran sitä ja sitä, ja minun olisi tullut tehdä niin kuin sinä sanoit, mutta en tehnyt sitä, ja nyt joudun katumaan sitä pitkään." Kuinka rohkaisevia tällaiset lausumat ovatkaan silloin tällöin kuultuina, vaikka vain harva sellaista rohkenee lausua julki. Usein olen joutunut tilanteisiin, joissa minun on ollut pakko sanoa aivan kuin "Näin sanoo Herrana" jotakin veljelleni tai sisarelleni, ja itse kunkin päätettäväksi on jäänyt ottaa se Herralta tai pitää sitä vain minun inhimillisenä mielipiteenäni. Tämänkin kirjoituksen suhteen on samoin. Sinä joudut päättämään onko tämä ihmisen mielipiteitä, vai onko tämä Jumalan puhetta sinulle.
   Yksi murheellisimmista kokemuksista Jumalan palvelijalle on se, kun kaikesta varoittamisista huolimatta kuljetaan eteenpäin välittämättä varoituksesta. Yksi suurimmista syistä tähän on se, ettei haluta uskoa tai tunnustaa, että tässäkin ajassa Jumalalla on kaikkialla maailmassa välikappaleensa, palvelijansa, joita meidän tulisi arvostaa - ei heidän itsensä takia, vaan sen tähden, että Jumala on heidät asettanut Seurakuntaan.
   Hyvin kauan sitten jouduin aivan Herran Nimessä sanomaan yhdelle parhaista ystävistäni, ettei Hänen tulisi mennä naimisiin sen tytön kanssa, jota hän sillä hetkellä tapaili. Hän omalla suullansa lupasi olla tekemättä niin, mutta kuitenkin muutaman viikon sisällä hän ilmoitti menevänsä naimisiin tämän kanssa. Varoituksellani, joka sisältyi ensimmäiseen keskusteluun: "Jos niin teet, joudut todella suuriin vaikeuksiin", ei ollut mitään kaikua hänessä. Kuluneet vuodet todistavat, että varoituksen takana oli Herra, sillä miehestä on tullut täysi luopio, joka kuitenkin todistaa uskostansa Herraan. Jos elämä ei hänelle itsellensä ole ollut suoranaista maanpäällistä helvettiä, on se ollut sitä hänen vaimollensa, joka on elävä Jumalan lapsi.
   Edellinen henkilö ei näin jälkeenpäinkään anna mitään arvoa Herran varoitukselle, vaan selittää kaiken muilla tekijöillä. Rakas veljeni ja sisareni, jos Herra on puhutellut meitä ja varoittanut meitä, ei ole väliä sillä, kuluuko viisi vuotta tai viisitoista vuotta ilman että väärä ratkaisumme koituisi välittömäksi tuomioksemme, me olemme joka tapauksessa kantava vastuun ja seuraukset väärästä ratkaisustamme! Ainoa tie rauhaan ja sovintoon Jumalan kanssa on palata takaisin siihen kohtaan, missä kaikki meni vikaan, ja tunnustaa Herralle: "Herra, Sinä olit oikeassa, ja minä väärässä. Anna minulle anteeksi minun väärät tekoni ja ratkaisuni, ja auta minut takaisin sille tielle, missä minä voin palvella Sinua."
   Nimenomaan väärät ratkaisumme ovat omiaan viemään meidät pois siltä tieltä, millä meidän tulisi palvella Herraa. Me saatamme todistaa toinen toisellemme halustamme palvella Herraa, ja kerromme rakkaudestamme Häneen ja Hänen omiinsa. Kuitenkin joudumme usein samaan hengenvetoon tunnustamaan, ettei meillä työmme ja elannonhankkimisemme johdosta ole kunnolla aikaa rukoukseen eikä Jumalan Sanan lukemiseen. Vielä vähemmän meillä on aikaa kokoontumiseen tai uskonystävien luokse matkustamiseen, saati sitten veljemme tai sisaremme auttamiseen. Elämme hurskaassa odotuksessa, että asiaintila on vain tilapäinen, ja samanaikaisesti olosuhteiden pakosta tai muuten vain haalimme itsellemme lisää velvollisuuksia, jotka yhä enemmän täyttävät vapaa-aikammekin. "Palvelen Herraa työlläni", saatamme sanoa vilpittömästi. Palvelemmeko Herraa vilpittömyydellä? Kunnioittaako Hän meidän vilpittömyyttämme? ENTÄ JOS ME OLEMMEKIN VILPITTÖMÄSTI VÄÄRÄSSÄ?
   Niin kuin jo mainitsinkin, tarkoitukseni on ravistella meitä ja pudottaa meidät pilvilinnoistamme ja vääristä uskomuksistamme. "Markku-veljeni, minä luulen, että sinä olet nyt väärässä. Miten sinä voit väittää jotakin tällaista meistä, jotka teemme parhaamme. Onko sinulla mitään todisteita väitteittesi tueksi? Minä epäilen, ettei ole. Sinä vain haluat ottaa ruoskan käteesi ja olla olevinasi jotakin, kun toisilta nahka halkeilee iskujesi voimasta!" Näin saattavat jotkut ajatella.
   Minä en halua ottaa mitään ruoskaa käteeni, mutta en voi enää sulkea silmiäni ja korviani joiltakin asioilta. Kysymykset tulevat mieleeni, enkä voi sille mitään. Vastaa sinä minulle, niin ehkä minä tyydyn. Miksi kautta näiden lähes kahdenkymmenen vuoden, kun olen tässä työssä ollut, yhä uudelleen kuulen saman todistuksen veljien ja sisarten suusta toistamiseen: "Minulla ei ole aikaa rukoukseen, minulla ei ole aikaa Raamatun lukemiseen. Minulla ei ole aikaa kuunnella saarnoja, tai ei ainakaan aikaa lukea niitä. Minulla ei ole aikaa tulla kokouksiin; vaimoni tai mieheni ei voi tulla, niinpä en minäkään tule." Mitä sanoo Jumalan Sana, jolla aloitimme tämän tutkistelun? Rakkauden Jeesusta kohtaan tulisi olla niin suuri, että rakkautemme omaisiamme, vaimoamme ja isäämme ja äitiämme kohtaan tulisi olla kuin vihaa sen rinnalla! ME HALUAISIMME OLLA HERRAN OPETUSLAPSIA LUOPUMATTA MISTÄÄN!
   Vuosikausia olen antanut ymmärtää, että on tuhansia kirjasia kokoamatta. Olen keskustellut tästä asiasta muutaman henkilön kanssa, ja he ovat syyttäneet minua siitä, etten esitä asiaa kyllin selvästi, enkä pyydä kyllin selvästi ja avoimesti. Onko Jumalan Valtakunnan työn tekeminen todellakin tällaista? Jos olisi kysymys jonkin asian tekemisestä minulle, ymmärtäisin sen, mutta olen niin yksinkertainen ja yksioikoinen, että pitäessäni tätä työtä Jumalan Valtakunnan työnä, tehden sitä Jumalalle, odotan myös muiden suhtautuvan siihen samoin. Tietysti, jos ei nähdä tarpeelliseksi jakaa Jumalan Sanaa muillekin, on parempi säästää vaivaa ja antaa kirjasten olla kasaamatta. Parempihan ne on siten viedä irtolehtinä ajan tullen kaatopaikalle, kuin että olisi nähty vaiva niiden kasaamiseen. Mutta rakas veljeni ja sisareni, jokainen kasaamaton tai kasattu kirjanen, joka jää makaamaan painotiloihimme tai joutuu jonkun toimesta kaatopaikalle tai poltettavaksi, on oleva eräänlaisena tuomiona yllämme.
   Olenko todella hullu, kun kyselen tällaista? Olenko minä päästäni vialla, kun minua vaivaa se, ettei kenelläkään ole aikaa auttaa näiden mitä tärkeimpien kirjasten kasaamisessa? Jos en pyydä ja anele kylliksi, johtuu se vain siitä, etten halua riistää todellisia siunauksia niiltä, jotka todella haluavat omasta sydämensä päätöksestä tulla auttamaan. Kullakin on omat kiireensä ja toimensa, aivan luonnollisesti ja ymmärrettävästi ja Jumalan sallimuksesta ja tahdostakin. Mutta olisiko mahdollista, että tämän kirjasen saatuaan itse kukin kirjoittaa minulle kortin tai pienen kirjeen, jossa hän ilmoittaa sen viikonlopun, jolloin hänellä parhaiten olisi aikaa tulla kokouksiin ja yhteisiin talkoisiin. Olen itse sen verran lihallinen, etten pidä siitä, jos joka viikonloppu tulee yksi ja toisena toinen. Me kukin tarvitsemme tänä vaikeana aikana lepoakin. Mutta sopikaamme yksi viikonloppu, jona me joka kuukausi kokoonnumme satoi tai paistoi, ja lähisukulaisen hautajaiset olkoot ainoa syy, miksi joku jää pois. (Mihin aikaan olemmekaan tulleet, kun Jeesus aikanaan sanoi, että antakaa kuolleiden haudata kuolleensa!) Yksi viikonloppu kuukaudessa, onko se liikaa? Se viikonloppu valitaan, jota useampi ehdottaa.
   Joku saattaa nyt saada sellaisen vaikutelman, että leikki leikkinä. MUTTA MINÄ EN TODELLAKAAN LEIKI, SILLÄ ME OLEMME KUOLEMANVAKAVIEN ASIOIDEN KANSSA TEKEMISISSÄ! Miksi meillä ei ole aikaa ja mahdollisuutta Herran palvelemiseen niin ruumiissamme kuin hengessämmekin?
   Haluan ottaa nyt muutaman esimerkin, joilla en halua viitata keneenkään ystävääni tai tuttavaani, vaan ainoastaan auttaa meitä näkemään asiat oikeassa valossa.
   Parasta aloittaa omasta itsestäni ensimmäinen esimerkki. Jos joku ei sitä vielä tiedä, en minä omista käytännöllisesti katsoen mitään. Lähes kaikki arvokkaampi, mitä hallussani on, on Jumalan Valtakunnan työtä varten. Ainoa esine, jota voitaisiin luonnehtia omaisuudekseni, on asuntoauto, jonka olen itse valmistanut 9000 mk maksavan auton rungosta ja korista hyvin vähäisillä kustannuksilla (mutta sitäkin suuremmalla työmäärällä). Hienon polkupyöräni jouduin luovuttamaan takaisin myyjälle, koska en voinut maksaa sitä. Hän aikanaan tyrkytti sen minulle, vaikka estelin maksukykyni tähden. Asunto on vuokra‑ asunto, huonekalut vanhoja, vaatteemme vanhoja ja osaksi kirpputorilta ostettuja, vaimon auto ruosteen vallassa.
   Nyt pyydän sinua arvostelemaan seuraavan ja ajattelemaan asiaa laajemminkin kuin vain minun kannaltani. Ajattele itseäsi lähinnä, ehkä veljeäsi tai sisartakin. Miksi ei ole mahdollista palvella Herraa, vaikka sydämessä olisi kuinka suuri halu tahansa? Miksi mikään ei luonnista?
   Ei olisi lainkaan kohtuutonta minun ajatella: "Markku‑ poikaseni, sinä olet saanut kärsiä kaikenlaista elämässäsi niin Jumalan Valtakunnan kuin omien tyhmyyksiesikin tähden. Olet jo 43-vuotias eikä sinulla ole omaa asuntoa, ei kunnon autoa, itse asiassa sinulla ei ole oikein mitään. Sinä rakastat Herraa ja haluat palvella Häntä, ja tiedät että sinut on kutsuttu palvelemaan Häntä ja Hänen kansaansa. Eikö olisi jo aika hankkia, jos ei muuten, niin ainakin vanhuuden turvaksi oma asunto? Ja eivätkö ihmiset arvostaisi saarnaajantointasi enemmän, kun ajaisit ihmisten pihaan kunnon autolla? Kyllä sinä olet sen ansainnut, ja soisivathan sinun parhaat ystäväsikin toki sen sinulle."
   Minä saattaisin ajatella näin ja sitten näkisin lehdessä ilmoituksen: "Myydään keskellä kirkonkylää mielettömän halvalla omakotitalo, jossa asuntotilaa 150 neliömetriä ja kellari- ja työ- ja autotallitilaa 200 neliömetriä, kaikki omalla, suurella tontilla. Todellinen arvo 1.5 miljoonaa markkaa." Menisin sitten myyjän luokse, ja minulle kerrottaisiin, että saisin kaiken tuon naurettavalla käsirahalla kokonaishinnan ollessa vain 800 000 mk! Todella naurettava hinta tiloista, joissa voisimme asua ja tehdä työtä Herralle 200 neliömetrin tiloissa. Samanaikaisesti edellinen omistaja luovuttaisi minulle 86-mallisen Mercedes Benz-henkilöautonsa naurettavaan 100 000 mk hintaan; uusi samanlainen maksaisi 280 000 mk! Naurettava hinta tuollaisesta autosta! Minähän olisin hullu, jos en tarttuisi tilaisuuteen; onhan kysymys perheeni vanhuudenturvasta ja ennen kaikkea Jumalan Valtakunnan työn tekemisestä mahdollisimman hyvissä puitteissa!
   Nyt, veljeni ja sisareni, mitä sinä sanoisit minulle? Minä sanoisin sinulle: "Herran tulemus on lähellä, ja minä haluan tehdä kaikkeni Jumalan Valtakunnassa ja palvella Herraa. Minä haluan suomentaa niin paljon kuin ehdin ja pitää mahdollisimman paljon kokouksia. Minä rakastan Herraa, ja haluan tehdä kaikkeni Hänen tähtensä." Sinä tietysti rakastat minua ja sanot: "Markku‑ veljeni, me rakastamme sinua ja suomme sinulle koko sydämestämme kaiken tämän. Olethan jäänyt niin paljosta paitsi kaikkina näinä vuosina. Herra siunatkoon sinua ja auttakoon sinua ja siunatkoon uutta taloasi ja antakoon auton kestää pitkään!"
   Me olemme inhimillisiä ja puutteellisia. Minäkin rakastan sinua, veljeni ja sisareni! Mutta jos sinä todella rakastat minua, sinä sanot minulle: "Markku-veljeni, ajatus on todella hieno ja ymmärrämme tarpeesi. Kaikessa on vain yksi suuri vika. Niin hienolta kuin kaikki näyttääkin, tunnustuksesi ei ole sopusoinnussa tekojesi kanssa. Tunnustuksesi on todella kaunis ja liikuttava. Me uskomme, että haluat palvella Herraa ja miellyttää Häntä, ja palvella Jumalan kansaa. Sinä tarvitsisit jonkinlaisen oman talon ja sitäkin selvemmin paremman auton; sitä ei voi kukaan kieltää. Mutta jos sinä ostat tuon talon ja auton velaksi, vaikka kuinka hyvillä ehdoilla tahansa, niin sinun tunnustuksesi tulisi kuulua: "Minä haluan teidän ymmärtävän, että rakastan Herraa ja haluan palvella Häntä ja Hänen kansaansa ja elää Hänelle, MUTTA siinä vaiheessa kun tajuan tekojeni summan, joudun toteamaan, että maksaakseni kaiken tuon hyväänkin tarkoitukseen hankkimani omaisuuden, kuluu kuukausimaksujen maksamiseen kaikki energiani ja voimani ja aikani. Teen maallista työtä kahdeksan tuntia päivässä maksaakseni lyhennykset ja opetan iltaisin kansalaisopistossa kolme tuntia maksaakseni lainan korot. Viikonloppuisin olen ymmärrettävästi niin väsynyt, etten jaksa muuta kuin maata sängynpohjassa."
   Haluan vilpittömästi palvella Herraa, mutta olen vilpittömästi väärässä! OMAT RATKAISUNI johtavat minut siihen tilaan, että olen vanha mies, ennen kuin velkataakkani sallii minun todella palvella Herraa. Olen vanha mies, ennen kuin minulla on aikaa ja voimia rukoilla ja lukea Jumalan Sanaa! Mutta tarvitseeko Herra minua silloin enää? Elänkö silloin enää? Entä jos Herra onkin jo tullut silloin, ja minä olen jäänyt tänne elatuksen murheiden raskauttamana? HERRA TARVITSEE SINUA JA MINUA JUURI NYT!
   Toisaalta saattaisin olla hyvin tyytyväinen nykyiseen olotilaani ja ajattelisin: "En tarvitse omaa kotia, en tarvitse parempaa autoa. Mutta voidakseni palvella Herraa paremmin varoillanikin, hankin itselleni kunnon työpaikan. Osaanhan kieliä, ymmärrän tekniikasta ja mekaniikasta hyvinkin paljon. Osaan käyttää tietokonetta päivä päivältä enemmän. Minun on nyt tehtävä se, mitä niin moni on minulle sanonut. Minä hankin hyvän työpaikan."
   En yhtään epäile sitä, ettenkö saisi hyvää työpaikkaa; etenkin jos muuttaisin jollekin suuremmalle paikkakunnalle. Ajatus on sinänsä hieno. Vapaa-aikanani suomennan ja pidän kokouksia ja palvelen Herraa, halleluja, hieno ajatus! Mutta taas jos sinä rakastat minua, sinä sanot minulle: "Markku‑ veljeni, tunnustuksesi on hieno, mutta se ei taaskaan kestä totuuden valossa. Sinä haluat palvella Herraa, mutta taaskin unohdat monta tärkeätä tosielämän asiaa. Olet itse antanut ymmärtää kuinka hirvittävän paljon aikaa kuluu yhden kirjasen kääntämisessä ja painamisessa. Aikasi ei nytkään tahdo riittää sen kaiken tekemiseen; miten sitten olisi, jos olisit maallisessa, kykyjäsi vastaavassa työssä? Tiedätkö sinä yhtään mitään nykyaikaisesta työnteosta, tiedätkö, mitä siinä ihmiseltä vaaditaan? Milloin sinä palvelisit Herraa?"
   EN MILLOINKAAN! Minä tiedän sen. Kukaan ei halua palkata ihmistä, jonka mielenkiinto ja elämän päämäärä suuntautuu jonnekin aivan muualle. Nykyaikainen työ vaatii niin koko sielun kuin ruumiinkin. On jatkuvasti kehitettävä itseänsä, on pysyttävä ajan tasalla, koulutusta, koulutusta, enemmän kokemusta, viikonloppuisin seminaareja ja hotelliyöpymisiä.
   Meillä voi olla monenlaisia vilpittömiä ajatuksia, ja saatamme tuntea itsemme täysin pyyteettömiksi. Me vilpittömästi haluamme niin omaa kuin toistenkin parasta. Me vilpittömästi haluamme palvella Herraa. Mutta niin kuin jo olemme todenneet, me saatamme olla VILPITTÖMÄSTI VÄÄRÄSSÄ! Olen täysin tietoinen siitä, että elämässämme joudumme tilanteisiin, joissa meillä ei ole aikaa ja voimaa rukoukseen ja Raamatun lukemiseen, mutta jos tämä tilanne kestää vuosia, ja mitään muutosta ei tapahdu, ei kysymys ole siitä, että Herra olisi unhoittanut meidät. Meillä on omat tiemme, ja Herralle omansa. Päästäksemme Hänen teillensä kummallakin jalallamme ja koko voimastamme kulkemaan, täytyy meidän löytää Hänen tiensä. Me emme voi sovittaa omaa tietämme Hänen teihinsä, vaan meidän on unohdettava täydellisesti omat tiemme!
   Veljeni, sisareni, iloitsen koko sydämestäni, jos sinulla on oma talo. Iloitsen saadessani vierailla luonasi ja kiitän Herraa siitä, että on paikka, minne tulla. Iloitsen siitä, jos sinulla on hyvä työpaikka. Kaikki tämä on Herran tahdon mukaista ja täysin oikein. Voin koko sydämestäni iloita siitä, jos sinulla on kaikkea paljon enemmän kuin minulla, sillä todellisuudessa en ole koskaan kaivannut mitään erikoista. Olen aina tiennyt sen, että Herra on kutsunut minut määrätylle paikalle, ja se suo minulle suuremman ilon kuin mitä voi olla autoista tai asunnoista. Mutta minulla on sanoinkuvaamaton tuska sydämessäni sen johdosta, kun näen, ettei veljellä tai sisarella ole aikaa eikä voimaa rukoukseen tai Sanan lukemiseen. On tällaisia aikoja, minulla itsellänikin on sellaisia, mutta jos se jatkuu ja toistuu vuodesta toiseen, JOHTUU SE - EI OLOSUHTEISTA, VAAN OMISTA VÄÄRISTÄ RATKAISUISTAMME! Mistä kenenkin kohdalla on kysymys, sitä en edes halua tietää.
   Lakatkaamme syyttämästä Jumalaa vääristä ratkaisuistamme. Sinä saatat sanoa, ettet sinä syytä Jumalaa. Kuitenkin huudat vuodesta toiseen Hänen puoleensa ja odotat apua turhaan. Et ehkä syytä Jumalaa, mutta huokailet koko ajan, ja lopulta epäilykset sydämessäsi kasvavat, ja olet kadottanut uskosi Jumalan ihmeitä tekevään voimaan. Kun ei Jumala minua auta, ei Hän kykene auttamaan muitakaan!
   Rakas veljeni, sisareni, on asioita, joissa meidän on itse autettava itseämme! Jos Herra antaa meidän ymmärtää, että meidän on korjattava asiat, ei se tarkoita sitä, että Hän ottaisi sinua niskasta kiinni ja painaisi kasvosi väärään asiaan kiinni. Sinä kyllä tiedät, mistä on kysymys. Aasi ja härkäkin käsittävät paikkansa ja elämäänsä kuuluvat asiat paremmin kuin me. Kun koira tekee tarpeensa matolle, ei tarvitse kuin muutaman kerran painaa sen kuono haisevaan läjään, niin se oppii sisäsiistiksi. Toisin on meidän ihmisten kesken. Me opimme vasta tuskan ja ahdistuksen kautta.
   Veljeni ja sisareni, jos sinulla ei ole aikaa ja voimaa rukoukseen ja Raamatun lukemiseen, ei se ole Herran syy, tai Hänen apunsa puutteen syy. Minä voin vakuuttaa sinulle Herran nimessä, että vilpittömyys ei tässä ajassa enää ole mikään puolustus, koska kaikki väärässä olevat, ja epäjumalia palvelevat ihmiset ovat vilpittömyydessään korkeammalla tasolla kuin yksikään meistä. Syy löytyy vain meistä itsestämme ja vääristä ratkaisuistamme. Me emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Me emme voi palvella kahta herraa. Me emme voi saada kaikkea haluamaamme ja silti palvella Herraa. Jumala näkee meidän sydämeemme. Hän haluaa nähdä siellä TODELLISEN HALUN PALVELLA HÄNTÄ, mikä merkitsee sitä, että ratkaisumme ja tekomme sallivat meidän TOTEUTTAA SEN, MITÄ ME USKOMME.
   Kaikki tämä koskee myös perhe-elämää. Jumala odottaa meidän toteuttavan Hänen Sanansa myös kotonamme. Perheenäiti saattaa tunnustaa uskoansa Herraan Jeesukseen, mutta siitä huolimatta kaikki ei suju odotusten mukaisesti. Mies saattaa tuntea tulevansa laiminlyödyksi, ja samaa saattavat tuntea lapset. "Minä rakastan teitä, ja rakastan Herraakin. Minä haluan tehdä kaikkeni miellyttääkseni Herraa. Hän on minulle kaikki kaikessa!" Käsitämmekö, että juuri tämä Herra odottaa vaimon todella olevan vaimo miehellensä, ja päinvastoin? Miksi mies tuntee kaikesta vaimon kauniista tunnustuksesta huolimatta itsensä hylätyksi ja laiminlyödyksi, ja huokaa Herran puoleen? Jälleen kerran tunnustus on ristiriidassa käytännön kanssa!
   "Rakas mieheni, minä rakastan sinua. Minä myös rakastan Herraa koko sydämestäni." Mies saattaa vastata: "Miksi sinulla ei sitten ole koskaan aikaa minua varten? Eikö toista rakastava ihminen huolehdi siitä, että hänellä on aikaa rakastetullensa? Miksi sinä olet aina niin väsynyt, ettet jaksa muuta kuin ruuan laittaa; lapsetkin kaipaisivat seuraasi joskus. He haluaisivat sinun osallistuvan leikkeihinsä." Vaimo vastaa: "Tiedäthän sinä, kuinka paljon tekemistä minulla on. Päivät olen töissä ja iltaisin minun täytyy huolehtia niin monista asioista. Minulla ei ole koskaan aikaa levätä. On mennyt monta viikkoa, ettei minulla ole edes viikonloppuisin ollut aikaa rauhoittumiseen saati sitten lepäämiseen!"
   Jälleen kerran joudumme toteamaan, ettei syy ole Jumalassa tai Hänen johdatuksessansa. Naisen paikka olisi todellisuudessa kotona, eikä työssä. Mutta tämä maailmanaika on johtanut meidät nykyiseen tilanteeseen, jota ei voida tuomita yksioikoisesti. Mutta jos naisen kerran täytyy olla töissä, niin mitä se merkitsee? Esimerkkivaimomme ei jouda lepäämään edes viikonloppuisin, saati sitten iltaisin leikkimään lasten kanssa tai erottamaan aikaa miehensä kanssa olemiseen. Olosuhteiden pakostako? Työnkö johdosta? Ei aikaa rukoukseen, ei aikaa Sanan lukemiseen, ei aikaa miehelle, ei aikaa lapsille! ON TEHTY MONTA VÄÄRÄÄ RATKAISUA, JOISTA ON SYYTTÄMINEN VAIN ITSEÄNSÄ! JUMALAN SANA OSOITTAA SELVÄSTI, ETTÄ NAISEN ENSISIJAINEN PAIKKA KRISTUKSESSA OLEMISEN JÄLKEEN ON MIEHENSÄ RINNALLA! Jos sen toteutuminen ei olisi mahdollista, vaatisi Jumala meiltä jotakin mahdotonta Sanassansa! Pelkkä töissä käyminen ei tee tyhjäksi Jumalan Sanaa! Ei varmasti! Mutta mikä sitten?
   Jos vaimolla ei ole aikaa miehellensä ja läheisillensä, vika on väärissä ratkaisuissa. Onko mahdollisesti valittu vääränlainen työ, joka ei suo minkäänlaista vapaa-aikaa? Tällainen työ on uskovaisen kohdalla suoraan sielunviholliselta! Jos on naiselle sopiva työ, niin miksi ei iltaisin ole aikaa? On olemassa niin monenlaisia kerhoja ja seuroja ja vapaa‑ ajanviettomuotoja, jotka haluavat viedä ihmisten ajan. On niin monia tuttavia ja kutsuja. On tuhat ja yksi asiaa, jotka voivat saavuttaa sellaisen muodon, ettei meillä tunnustuksestamme huolimatta ole mitään mahdollisuutta toteuttaa lupauksiamme.
   Me emme voi saada kaikkea haluamaamme. Meidän on ratkaistava eri asioiden välillä, ja nimenomaan nuo ratkaisumme osoittavat todellisen rakkautemme ja kiintymyksemme laadun. Kuinka vaikeata onkaan miehen uskoa sellaisen vaimon rakkauteen, joka kaiken vapaa-aikansa täyttää ehkä hyviltäkin näyttävillä asioilla?! Samat asiat koskevat kääntäen miestä. JOS ME TAHDOMME OLLA JUMALAN LAPSIA JA PALVELLA HÄNTÄ JA TOISIAMME, ON MEIDÄN VIIMEINKIN NÄHTÄVÄ ASIAT TÄRKEYSJÄRJESTYKSESSÄ. HYVÄ TARKOITUS JA TAHTO ON YHTÄ TYHJÄN KANSSA, JOS KAIKKI JÄÄ LEIJUMAAN ILMAAN KUIN KUPLANA, JOTA EI VOIDA KOSKETTAA SEN RIKKOUTUMATTA. JUMALAN RAKKAUS ON ALUSTA ASTI OLLUT TOIMIVAA RAKKAUTTA, JA JOS MEIDÄN RAKKAUTEMME EI OLE KÄSINKOSKETELTAVAA JA KOETTAVAA, PUHUMME JOSTAKIN AIVAN MUUSTA KUIN JUMALAN RAKKAUDESTA. OLKOON KYSYMYS MISTÄ ALUEESTA TAHANSA, EI USKO JOHONKIN NÄKYMÄTTÖMÄÄN AUTA KETÄÄN, VAAN RAKKAUDEN KAUTTA VAIKUTTAVA USKO, JOKA MUUTTAA NÄKYMÄTTÖMÄT NÄKYVÄISEKSI JA KÄSIN KOSKETELTAVAKSI!


Markku Vuori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text