09.02.1999
Me huudamme
Herran puoleen ja pyydämme Häntä auttamaan meitä, eikä Hän kuule meitä. Miksi?
Miksi Hän ei kuule? Sanomme sen sitten ääneen tai ajattelemme alitajuisesti,
lisäämme rukoukseemme huokauksen: "Herra, Sinä olet minut tähän tilaan
saattanut, miksi et auta pois siitä?" MUTTA TEEMMEKÖ VÄÄRYYTTÄ
KAIKKIVALTIASTA JUMALAA KOHTAAN ASETTAMALLA HÄNEN VASTUUALUEELLEEN JOTAKIN
SELLAISTA, MIHIN ITSE OLEMME SYYLLISIÄ? Eikö mahdollisesti Herra kysykin
meiltä: "Etkö muista, kuinka Minä varoitin sinua, mutta sinulla olivat
omat ajatuksesi kaikesta?"
Eräs veli
sanoi minulle kerran: "Meidän tulisi käsittää se, että sinulle on annettu
Jumalallinen viisaus, ja meidän tulisi kuunnella sinua. Sinä sanoit minulle
kerran sitä ja sitä, ja minun olisi tullut tehdä niin kuin sinä sanoit, mutta
en tehnyt sitä, ja nyt joudun katumaan sitä pitkään." Kuinka rohkaisevia
tällaiset lausumat ovatkaan silloin tällöin kuultuina, vaikka vain harva sellaista
rohkenee lausua julki. Usein olen joutunut tilanteisiin, joissa minun on ollut
pakko sanoa aivan kuin "Näin sanoo Herrana" jotakin veljelleni tai
sisarelleni, ja itse kunkin päätettäväksi on jäänyt ottaa se Herralta tai pitää
sitä vain minun inhimillisenä mielipiteenäni. Tämänkin kirjoituksen suhteen on
samoin. Sinä joudut päättämään onko tämä ihmisen mielipiteitä, vai onko tämä
Jumalan puhetta sinulle.
Yksi
murheellisimmista kokemuksista Jumalan palvelijalle on se, kun kaikesta
varoittamisista huolimatta kuljetaan eteenpäin välittämättä varoituksesta. Yksi
suurimmista syistä tähän on se, ettei haluta uskoa tai tunnustaa, että tässäkin
ajassa Jumalalla on kaikkialla maailmassa välikappaleensa, palvelijansa, joita
meidän tulisi arvostaa - ei heidän itsensä takia, vaan sen tähden, että Jumala
on heidät asettanut Seurakuntaan.
Hyvin kauan
sitten jouduin aivan Herran Nimessä sanomaan yhdelle parhaista ystävistäni,
ettei Hänen tulisi mennä naimisiin sen tytön kanssa, jota hän sillä hetkellä tapaili.
Hän omalla suullansa lupasi olla tekemättä niin, mutta kuitenkin muutaman
viikon sisällä hän ilmoitti menevänsä naimisiin tämän kanssa. Varoituksellani,
joka sisältyi ensimmäiseen keskusteluun: "Jos niin teet, joudut todella
suuriin vaikeuksiin", ei ollut mitään kaikua hänessä. Kuluneet vuodet
todistavat, että varoituksen takana oli Herra, sillä miehestä on tullut täysi
luopio, joka kuitenkin todistaa uskostansa Herraan. Jos elämä ei hänelle
itsellensä ole ollut suoranaista maanpäällistä helvettiä, on se ollut sitä
hänen vaimollensa, joka on elävä Jumalan lapsi.
Edellinen
henkilö ei näin jälkeenpäinkään anna mitään arvoa Herran varoitukselle, vaan
selittää kaiken muilla tekijöillä. Rakas veljeni ja sisareni, jos Herra on
puhutellut meitä ja varoittanut meitä, ei ole väliä sillä, kuluuko viisi vuotta
tai viisitoista vuotta ilman että väärä ratkaisumme koituisi välittömäksi
tuomioksemme, me olemme joka tapauksessa kantava vastuun ja seuraukset väärästä
ratkaisustamme! Ainoa tie rauhaan ja sovintoon Jumalan kanssa on palata
takaisin siihen kohtaan, missä kaikki meni vikaan, ja tunnustaa Herralle:
"Herra, Sinä olit oikeassa, ja minä väärässä. Anna minulle anteeksi minun
väärät tekoni ja ratkaisuni, ja auta minut takaisin sille tielle, missä minä
voin palvella Sinua."
Nimenomaan
väärät ratkaisumme ovat omiaan viemään meidät pois siltä tieltä, millä meidän
tulisi palvella Herraa. Me saatamme todistaa toinen toisellemme halustamme
palvella Herraa, ja kerromme rakkaudestamme Häneen ja Hänen omiinsa. Kuitenkin
joudumme usein samaan hengenvetoon tunnustamaan, ettei meillä työmme ja
elannonhankkimisemme johdosta ole kunnolla aikaa rukoukseen eikä Jumalan Sanan
lukemiseen. Vielä vähemmän meillä on aikaa kokoontumiseen tai uskonystävien
luokse matkustamiseen, saati sitten veljemme tai sisaremme auttamiseen. Elämme
hurskaassa odotuksessa, että asiaintila on vain tilapäinen, ja samanaikaisesti
olosuhteiden pakosta tai muuten vain haalimme itsellemme lisää velvollisuuksia,
jotka yhä enemmän täyttävät vapaa-aikammekin. "Palvelen Herraa
työlläni", saatamme sanoa vilpittömästi. Palvelemmeko Herraa
vilpittömyydellä? Kunnioittaako Hän meidän vilpittömyyttämme? ENTÄ JOS ME
OLEMMEKIN VILPITTÖMÄSTI VÄÄRÄSSÄ?
Niin kuin jo
mainitsinkin, tarkoitukseni on ravistella meitä ja pudottaa meidät
pilvilinnoistamme ja vääristä uskomuksistamme. "Markku-veljeni, minä
luulen, että sinä olet nyt väärässä. Miten sinä voit väittää jotakin tällaista
meistä, jotka teemme parhaamme. Onko sinulla mitään todisteita väitteittesi
tueksi? Minä epäilen, ettei ole. Sinä vain haluat ottaa ruoskan käteesi ja olla
olevinasi jotakin, kun toisilta nahka halkeilee iskujesi voimasta!" Näin
saattavat jotkut ajatella.
Minä en halua
ottaa mitään ruoskaa käteeni, mutta en voi enää sulkea silmiäni ja korviani
joiltakin asioilta. Kysymykset tulevat mieleeni, enkä voi sille mitään. Vastaa
sinä minulle, niin ehkä minä tyydyn. Miksi kautta näiden lähes kahdenkymmenen
vuoden, kun olen tässä työssä ollut, yhä uudelleen kuulen saman todistuksen
veljien ja sisarten suusta toistamiseen: "Minulla ei ole aikaa rukoukseen,
minulla ei ole aikaa Raamatun lukemiseen. Minulla ei ole aikaa kuunnella
saarnoja, tai ei ainakaan aikaa lukea niitä. Minulla ei ole aikaa tulla
kokouksiin; vaimoni tai mieheni ei voi tulla, niinpä en minäkään tule."
Mitä sanoo Jumalan Sana, jolla aloitimme tämän tutkistelun? Rakkauden Jeesusta
kohtaan tulisi olla niin suuri, että rakkautemme omaisiamme, vaimoamme ja
isäämme ja äitiämme kohtaan tulisi olla kuin vihaa sen rinnalla! ME HALUAISIMME
OLLA HERRAN OPETUSLAPSIA LUOPUMATTA MISTÄÄN!
Vuosikausia
olen antanut ymmärtää, että on tuhansia kirjasia kokoamatta. Olen keskustellut
tästä asiasta muutaman henkilön kanssa, ja he ovat syyttäneet minua siitä,
etten esitä asiaa kyllin selvästi, enkä pyydä kyllin selvästi ja avoimesti.
Onko Jumalan Valtakunnan työn tekeminen todellakin tällaista? Jos olisi kysymys
jonkin asian tekemisestä minulle, ymmärtäisin sen, mutta olen niin
yksinkertainen ja yksioikoinen, että pitäessäni tätä työtä Jumalan Valtakunnan
työnä, tehden sitä Jumalalle, odotan myös muiden suhtautuvan siihen samoin.
Tietysti, jos ei nähdä tarpeelliseksi jakaa Jumalan Sanaa muillekin, on parempi
säästää vaivaa ja antaa kirjasten olla kasaamatta. Parempihan ne on siten viedä
irtolehtinä ajan tullen kaatopaikalle, kuin että olisi nähty vaiva niiden
kasaamiseen. Mutta rakas veljeni ja sisareni, jokainen kasaamaton tai kasattu
kirjanen, joka jää makaamaan painotiloihimme tai joutuu jonkun toimesta kaatopaikalle
tai poltettavaksi, on oleva eräänlaisena tuomiona yllämme.
Olenko
todella hullu, kun kyselen tällaista? Olenko minä päästäni vialla, kun minua
vaivaa se, ettei kenelläkään ole aikaa auttaa näiden mitä tärkeimpien kirjasten
kasaamisessa? Jos en pyydä ja anele kylliksi, johtuu se vain siitä, etten halua
riistää todellisia siunauksia niiltä, jotka todella haluavat omasta sydämensä
päätöksestä tulla auttamaan. Kullakin on omat kiireensä ja toimensa, aivan
luonnollisesti ja ymmärrettävästi ja Jumalan sallimuksesta ja tahdostakin.
Mutta olisiko mahdollista, että tämän kirjasen saatuaan itse kukin kirjoittaa
minulle kortin tai pienen kirjeen, jossa hän ilmoittaa sen viikonlopun, jolloin
hänellä parhaiten olisi aikaa tulla kokouksiin ja yhteisiin talkoisiin. Olen
itse sen verran lihallinen, etten pidä siitä, jos joka viikonloppu tulee yksi
ja toisena toinen. Me kukin tarvitsemme tänä vaikeana aikana lepoakin. Mutta
sopikaamme yksi viikonloppu, jona me joka kuukausi kokoonnumme satoi tai
paistoi, ja lähisukulaisen hautajaiset olkoot ainoa syy, miksi joku jää pois.
(Mihin aikaan olemmekaan tulleet, kun Jeesus aikanaan sanoi, että antakaa kuolleiden
haudata kuolleensa!) Yksi viikonloppu kuukaudessa, onko se liikaa? Se
viikonloppu valitaan, jota useampi ehdottaa.
Joku saattaa
nyt saada sellaisen vaikutelman, että leikki leikkinä. MUTTA MINÄ EN
TODELLAKAAN LEIKI, SILLÄ ME OLEMME KUOLEMANVAKAVIEN ASIOIDEN KANSSA
TEKEMISISSÄ! Miksi meillä ei ole aikaa ja mahdollisuutta Herran palvelemiseen
niin ruumiissamme kuin hengessämmekin?
Haluan ottaa
nyt muutaman esimerkin, joilla en halua viitata keneenkään ystävääni tai
tuttavaani, vaan ainoastaan auttaa meitä näkemään asiat oikeassa valossa.
Parasta
aloittaa omasta itsestäni ensimmäinen esimerkki. Jos joku ei sitä vielä tiedä,
en minä omista käytännöllisesti katsoen mitään. Lähes kaikki arvokkaampi, mitä
hallussani on, on Jumalan Valtakunnan työtä varten. Ainoa esine, jota
voitaisiin luonnehtia omaisuudekseni, on asuntoauto, jonka olen itse
valmistanut 9000 mk maksavan auton rungosta ja korista hyvin vähäisillä kustannuksilla
(mutta sitäkin suuremmalla työmäärällä). Hienon polkupyöräni jouduin
luovuttamaan takaisin myyjälle, koska en voinut maksaa sitä. Hän aikanaan
tyrkytti sen minulle, vaikka estelin maksukykyni tähden. Asunto on vuokra‑
asunto, huonekalut vanhoja, vaatteemme vanhoja ja osaksi kirpputorilta
ostettuja, vaimon auto ruosteen vallassa.
Nyt pyydän
sinua arvostelemaan seuraavan ja ajattelemaan asiaa laajemminkin kuin vain
minun kannaltani. Ajattele itseäsi lähinnä, ehkä veljeäsi tai sisartakin. Miksi
ei ole mahdollista palvella Herraa, vaikka sydämessä olisi kuinka suuri halu
tahansa? Miksi mikään ei luonnista?
Ei olisi
lainkaan kohtuutonta minun ajatella: "Markku‑ poikaseni, sinä olet saanut
kärsiä kaikenlaista elämässäsi niin Jumalan Valtakunnan kuin omien
tyhmyyksiesikin tähden. Olet jo 43-vuotias eikä sinulla ole omaa asuntoa, ei
kunnon autoa, itse asiassa sinulla ei ole oikein mitään. Sinä rakastat Herraa
ja haluat palvella Häntä, ja tiedät että sinut on kutsuttu palvelemaan Häntä ja
Hänen kansaansa. Eikö olisi jo aika hankkia, jos ei muuten, niin ainakin
vanhuuden turvaksi oma asunto? Ja eivätkö ihmiset arvostaisi saarnaajantointasi
enemmän, kun ajaisit ihmisten pihaan kunnon autolla? Kyllä sinä olet sen
ansainnut, ja soisivathan sinun parhaat ystäväsikin toki sen sinulle."
Minä
saattaisin ajatella näin ja sitten näkisin lehdessä ilmoituksen: "Myydään
keskellä kirkonkylää mielettömän halvalla omakotitalo, jossa asuntotilaa 150 neliömetriä ja
kellari- ja työ- ja autotallitilaa 200 neliömetriä,
kaikki omalla, suurella tontilla. Todellinen arvo 1.5 miljoonaa markkaa."
Menisin sitten myyjän luokse, ja minulle kerrottaisiin, että saisin kaiken tuon
naurettavalla käsirahalla kokonaishinnan ollessa vain 800 000 mk! Todella
naurettava hinta tiloista, joissa voisimme asua ja tehdä työtä Herralle 200 neliömetrin
tiloissa. Samanaikaisesti edellinen omistaja luovuttaisi minulle 86-mallisen
Mercedes Benz-henkilöautonsa naurettavaan 100 000 mk hintaan; uusi samanlainen
maksaisi 280 000 mk! Naurettava hinta tuollaisesta autosta! Minähän olisin
hullu, jos en tarttuisi tilaisuuteen; onhan kysymys perheeni vanhuudenturvasta
ja ennen kaikkea Jumalan Valtakunnan työn tekemisestä mahdollisimman hyvissä
puitteissa!
Nyt, veljeni
ja sisareni, mitä sinä sanoisit minulle? Minä sanoisin sinulle: "Herran
tulemus on lähellä, ja minä haluan tehdä kaikkeni Jumalan Valtakunnassa ja
palvella Herraa. Minä haluan suomentaa niin paljon kuin ehdin ja pitää
mahdollisimman paljon kokouksia. Minä rakastan Herraa, ja haluan tehdä kaikkeni
Hänen tähtensä." Sinä tietysti rakastat minua ja sanot: "Markku‑
veljeni, me rakastamme sinua ja suomme sinulle koko sydämestämme kaiken tämän.
Olethan jäänyt niin paljosta paitsi kaikkina näinä vuosina. Herra siunatkoon
sinua ja auttakoon sinua ja siunatkoon uutta taloasi ja antakoon auton kestää
pitkään!"
Me olemme
inhimillisiä ja puutteellisia. Minäkin rakastan sinua, veljeni ja sisareni!
Mutta jos sinä todella rakastat minua, sinä sanot minulle:
"Markku-veljeni, ajatus on todella hieno ja ymmärrämme tarpeesi. Kaikessa
on vain yksi suuri vika. Niin hienolta
kuin kaikki näyttääkin, tunnustuksesi ei ole sopusoinnussa tekojesi kanssa.
Tunnustuksesi on todella kaunis ja liikuttava. Me uskomme, että haluat
palvella Herraa ja miellyttää Häntä, ja palvella Jumalan kansaa. Sinä
tarvitsisit jonkinlaisen oman talon ja sitäkin selvemmin paremman auton; sitä
ei voi kukaan kieltää. Mutta jos sinä ostat tuon talon ja auton velaksi, vaikka
kuinka hyvillä ehdoilla tahansa, niin sinun tunnustuksesi tulisi kuulua: "Minä
haluan teidän ymmärtävän, että rakastan Herraa ja haluan palvella Häntä ja Hänen
kansaansa ja elää Hänelle, MUTTA
siinä vaiheessa kun tajuan tekojeni summan, joudun toteamaan, että maksaakseni
kaiken tuon hyväänkin tarkoitukseen hankkimani omaisuuden, kuluu
kuukausimaksujen maksamiseen kaikki energiani ja voimani ja aikani. Teen
maallista työtä kahdeksan tuntia päivässä maksaakseni lyhennykset ja opetan
iltaisin kansalaisopistossa kolme tuntia maksaakseni lainan korot.
Viikonloppuisin olen ymmärrettävästi niin väsynyt, etten jaksa muuta kuin maata
sängynpohjassa."
Haluan
vilpittömästi palvella Herraa, mutta olen vilpittömästi väärässä! OMAT
RATKAISUNI johtavat minut siihen tilaan, että olen vanha mies, ennen kuin
velkataakkani sallii minun todella palvella Herraa. Olen vanha mies, ennen kuin
minulla on aikaa ja voimia rukoilla ja lukea Jumalan Sanaa! Mutta tarvitseeko Herra minua silloin enää?
Elänkö silloin enää? Entä jos Herra onkin jo tullut silloin, ja minä olen
jäänyt tänne elatuksen murheiden raskauttamana? HERRA TARVITSEE SINUA JA MINUA
JUURI NYT!
Toisaalta
saattaisin olla hyvin tyytyväinen nykyiseen olotilaani ja ajattelisin: "En
tarvitse omaa kotia, en tarvitse parempaa autoa. Mutta voidakseni palvella
Herraa paremmin varoillanikin, hankin itselleni kunnon työpaikan. Osaanhan
kieliä, ymmärrän tekniikasta ja mekaniikasta hyvinkin paljon. Osaan käyttää
tietokonetta päivä päivältä enemmän. Minun on nyt tehtävä se, mitä niin moni on
minulle sanonut. Minä hankin hyvän työpaikan."
En yhtään epäile
sitä, ettenkö saisi hyvää työpaikkaa; etenkin jos muuttaisin jollekin
suuremmalle paikkakunnalle. Ajatus on sinänsä hieno. Vapaa-aikanani suomennan
ja pidän kokouksia ja palvelen Herraa, halleluja, hieno ajatus! Mutta taas jos
sinä rakastat minua, sinä sanot minulle: "Markku‑ veljeni, tunnustuksesi
on hieno, mutta se ei taaskaan kestä totuuden valossa. Sinä haluat palvella
Herraa, mutta taaskin unohdat monta tärkeätä tosielämän asiaa. Olet itse
antanut ymmärtää kuinka hirvittävän paljon aikaa kuluu yhden kirjasen
kääntämisessä ja painamisessa. Aikasi ei nytkään tahdo riittää sen kaiken
tekemiseen; miten sitten olisi, jos olisit maallisessa, kykyjäsi vastaavassa
työssä? Tiedätkö sinä yhtään mitään nykyaikaisesta työnteosta, tiedätkö, mitä
siinä ihmiseltä vaaditaan? Milloin sinä palvelisit Herraa?"
EN
MILLOINKAAN! Minä tiedän sen. Kukaan ei halua palkata ihmistä, jonka
mielenkiinto ja elämän päämäärä suuntautuu jonnekin aivan muualle. Nykyaikainen
työ vaatii niin koko sielun kuin ruumiinkin. On jatkuvasti kehitettävä
itseänsä, on pysyttävä ajan tasalla, koulutusta, koulutusta, enemmän kokemusta,
viikonloppuisin seminaareja ja hotelliyöpymisiä.
Meillä voi
olla monenlaisia vilpittömiä ajatuksia, ja saatamme tuntea itsemme täysin
pyyteettömiksi. Me vilpittömästi haluamme niin omaa kuin toistenkin parasta. Me
vilpittömästi haluamme palvella Herraa. Mutta niin kuin jo olemme todenneet, me
saatamme olla VILPITTÖMÄSTI VÄÄRÄSSÄ! Olen täysin tietoinen siitä, että
elämässämme joudumme tilanteisiin, joissa meillä ei ole aikaa ja voimaa
rukoukseen ja Raamatun lukemiseen, mutta jos tämä tilanne kestää vuosia, ja
mitään muutosta ei tapahdu, ei kysymys ole siitä, että Herra olisi unhoittanut
meidät. Meillä on omat tiemme, ja Herralle omansa. Päästäksemme Hänen teillensä
kummallakin jalallamme ja koko voimastamme kulkemaan, täytyy meidän löytää
Hänen tiensä. Me emme voi sovittaa omaa tietämme Hänen teihinsä, vaan meidän on
unohdettava täydellisesti omat tiemme!
Veljeni,
sisareni, iloitsen koko sydämestäni, jos sinulla on oma talo. Iloitsen
saadessani vierailla luonasi ja kiitän Herraa siitä, että on paikka, minne
tulla. Iloitsen siitä, jos sinulla on hyvä työpaikka. Kaikki tämä on Herran
tahdon mukaista ja täysin oikein. Voin koko sydämestäni iloita siitä, jos
sinulla on kaikkea paljon enemmän kuin minulla, sillä todellisuudessa en ole koskaan
kaivannut mitään erikoista. Olen aina tiennyt sen, että Herra on kutsunut minut
määrätylle paikalle, ja se suo minulle suuremman ilon kuin mitä voi olla
autoista tai asunnoista. Mutta minulla on sanoinkuvaamaton tuska sydämessäni
sen johdosta, kun näen, ettei veljellä tai sisarella ole aikaa eikä voimaa
rukoukseen tai Sanan lukemiseen. On tällaisia aikoja, minulla itsellänikin on
sellaisia, mutta jos se jatkuu ja toistuu vuodesta toiseen, JOHTUU SE - EI
OLOSUHTEISTA, VAAN OMISTA VÄÄRISTÄ RATKAISUISTAMME! Mistä kenenkin kohdalla on
kysymys, sitä en edes halua tietää.
Lakatkaamme syyttämästä Jumalaa vääristä
ratkaisuistamme. Sinä saatat sanoa, ettet sinä syytä Jumalaa. Kuitenkin huudat
vuodesta toiseen Hänen puoleensa ja odotat apua turhaan. Et ehkä syytä Jumalaa,
mutta huokailet koko ajan, ja lopulta epäilykset sydämessäsi kasvavat, ja olet
kadottanut uskosi Jumalan ihmeitä tekevään voimaan. Kun ei Jumala minua auta,
ei Hän kykene auttamaan muitakaan!
Rakas veljeni, sisareni, on asioita, joissa
meidän on itse autettava itseämme! Jos Herra antaa meidän ymmärtää, että meidän
on korjattava asiat, ei se tarkoita sitä, että Hän ottaisi sinua niskasta
kiinni ja painaisi kasvosi väärään asiaan kiinni. Sinä kyllä tiedät, mistä on
kysymys. Aasi ja härkäkin käsittävät
paikkansa ja elämäänsä kuuluvat asiat paremmin kuin me. Kun koira tekee
tarpeensa matolle, ei tarvitse kuin muutaman kerran painaa sen kuono haisevaan
läjään, niin se oppii sisäsiistiksi. Toisin on meidän ihmisten kesken. Me
opimme vasta tuskan ja ahdistuksen kautta.
Veljeni ja sisareni, jos sinulla ei ole
aikaa ja voimaa rukoukseen ja Raamatun lukemiseen, ei se ole Herran syy, tai
Hänen apunsa puutteen syy. Minä voin vakuuttaa sinulle Herran nimessä, että
vilpittömyys ei tässä ajassa enää ole mikään puolustus, koska kaikki väärässä
olevat, ja epäjumalia palvelevat ihmiset ovat vilpittömyydessään korkeammalla
tasolla kuin yksikään meistä. Syy löytyy vain meistä itsestämme ja vääristä
ratkaisuistamme. Me emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Me emme voi palvella
kahta herraa. Me emme voi saada kaikkea haluamaamme ja silti palvella Herraa.
Jumala näkee meidän sydämeemme. Hän haluaa nähdä siellä TODELLISEN HALUN
PALVELLA HÄNTÄ, mikä merkitsee sitä, että ratkaisumme ja tekomme sallivat
meidän TOTEUTTAA SEN, MITÄ ME USKOMME.
Kaikki tämä
koskee myös perhe-elämää. Jumala odottaa meidän toteuttavan Hänen Sanansa myös
kotonamme. Perheenäiti saattaa tunnustaa uskoansa Herraan Jeesukseen, mutta
siitä huolimatta kaikki ei suju odotusten mukaisesti. Mies saattaa tuntea
tulevansa laiminlyödyksi, ja samaa saattavat tuntea lapset. "Minä rakastan
teitä, ja rakastan Herraakin. Minä haluan tehdä kaikkeni miellyttääkseni
Herraa. Hän on minulle kaikki kaikessa!" Käsitämmekö, että juuri tämä
Herra odottaa vaimon todella olevan vaimo miehellensä, ja päinvastoin? Miksi
mies tuntee kaikesta vaimon kauniista tunnustuksesta huolimatta itsensä hylätyksi
ja laiminlyödyksi, ja huokaa Herran puoleen? Jälleen kerran tunnustus on
ristiriidassa käytännön kanssa!
"Rakas
mieheni, minä rakastan sinua. Minä myös rakastan Herraa koko sydämestäni."
Mies saattaa vastata: "Miksi sinulla ei sitten ole koskaan aikaa minua
varten? Eikö toista rakastava ihminen huolehdi siitä, että hänellä on aikaa
rakastetullensa? Miksi sinä olet aina niin väsynyt, ettet jaksa muuta kuin
ruuan laittaa; lapsetkin kaipaisivat seuraasi joskus. He haluaisivat sinun
osallistuvan leikkeihinsä." Vaimo vastaa: "Tiedäthän sinä, kuinka
paljon tekemistä minulla on. Päivät olen töissä ja iltaisin minun täytyy
huolehtia niin monista asioista. Minulla ei ole koskaan aikaa levätä. On mennyt
monta viikkoa, ettei minulla ole edes viikonloppuisin ollut aikaa
rauhoittumiseen saati sitten lepäämiseen!"
Jälleen kerran joudumme toteamaan, ettei syy
ole Jumalassa tai Hänen johdatuksessansa. Naisen paikka olisi todellisuudessa
kotona, eikä työssä. Mutta tämä maailmanaika on johtanut meidät nykyiseen
tilanteeseen, jota ei voida tuomita yksioikoisesti. Mutta jos naisen kerran
täytyy olla töissä, niin mitä se merkitsee? Esimerkkivaimomme ei jouda
lepäämään edes viikonloppuisin, saati sitten iltaisin leikkimään lasten kanssa
tai erottamaan aikaa miehensä kanssa olemiseen. Olosuhteiden pakostako? Työnkö
johdosta? Ei aikaa rukoukseen, ei aikaa Sanan lukemiseen, ei aikaa miehelle, ei
aikaa lapsille! ON TEHTY MONTA VÄÄRÄÄ RATKAISUA, JOISTA ON SYYTTÄMINEN VAIN
ITSEÄNSÄ! JUMALAN SANA OSOITTAA SELVÄSTI, ETTÄ NAISEN ENSISIJAINEN PAIKKA
KRISTUKSESSA OLEMISEN JÄLKEEN ON MIEHENSÄ RINNALLA! Jos sen toteutuminen ei
olisi mahdollista, vaatisi Jumala meiltä jotakin mahdotonta Sanassansa! Pelkkä
töissä käyminen ei tee tyhjäksi Jumalan Sanaa! Ei varmasti! Mutta mikä sitten?
Jos vaimolla
ei ole aikaa miehellensä ja läheisillensä, vika on väärissä ratkaisuissa. Onko
mahdollisesti valittu vääränlainen työ, joka ei suo minkäänlaista vapaa-aikaa? Tällainen työ on uskovaisen kohdalla suoraan
sielunviholliselta! Jos on naiselle sopiva työ, niin miksi ei iltaisin ole
aikaa? On olemassa niin monenlaisia kerhoja ja seuroja ja vapaa‑
ajanviettomuotoja, jotka haluavat viedä ihmisten ajan. On niin monia tuttavia
ja kutsuja. On tuhat ja yksi asiaa, jotka voivat saavuttaa sellaisen muodon,
ettei meillä tunnustuksestamme huolimatta ole mitään mahdollisuutta toteuttaa
lupauksiamme.
Me emme voi
saada kaikkea haluamaamme. Meidän on ratkaistava eri asioiden välillä, ja
nimenomaan nuo ratkaisumme osoittavat todellisen rakkautemme ja kiintymyksemme
laadun. Kuinka vaikeata onkaan miehen uskoa sellaisen vaimon rakkauteen, joka
kaiken vapaa-aikansa täyttää ehkä hyviltäkin näyttävillä asioilla?! Samat
asiat koskevat kääntäen miestä. JOS
ME TAHDOMME OLLA JUMALAN LAPSIA JA PALVELLA HÄNTÄ JA TOISIAMME, ON MEIDÄN
VIIMEINKIN NÄHTÄVÄ ASIAT TÄRKEYSJÄRJESTYKSESSÄ. HYVÄ TARKOITUS JA TAHTO ON YHTÄ
TYHJÄN KANSSA, JOS KAIKKI JÄÄ LEIJUMAAN ILMAAN KUIN KUPLANA, JOTA EI VOIDA
KOSKETTAA SEN RIKKOUTUMATTA. JUMALAN RAKKAUS ON ALUSTA ASTI OLLUT TOIMIVAA RAKKAUTTA,
JA JOS MEIDÄN RAKKAUTEMME EI OLE KÄSINKOSKETELTAVAA JA KOETTAVAA, PUHUMME
JOSTAKIN AIVAN MUUSTA KUIN JUMALAN RAKKAUDESTA. OLKOON KYSYMYS MISTÄ ALUEESTA
TAHANSA, EI USKO JOHONKIN NÄKYMÄTTÖMÄÄN AUTA KETÄÄN, VAAN RAKKAUDEN KAUTTA VAIKUTTAVA
USKO, JOKA MUUTTAA NÄKYMÄTTÖMÄT NÄKYVÄISEKSI JA KÄSIN KOSKETELTAVAKSI!
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti