Lokakuu 2009
"Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon,
ettei lankea" (1. Kor.
10: 12).
Uudessa Testamentissa sana "luulla" esiintyy
useita kertoja, ja Vanhassa Testamentissa tuodaan esiin ajatus
"luulevaisuudesta" muutaman kerran. Tuskin on ihminen koskaan pannut
merkille tämän ominaisuuden vakavuutta ja sen tuhoisia seurauksia. Kaikki
vähättely perustuu ilmeisestikin siihen, että katsotaan vain sen hetkisiä
mitättömiltä tuntuvia piirteitä, mutta ei käsitetä lainkaan, että luulevaisuus
ja luuleminen eivät ole mitään viattomia asioita, vaan enemmänkin kuin portteja
tai käytäviä johonkin sellaiseen, mitä tuskin osataan lainkaan odottaa.
Yhdessä edellä olevista luvuista puhuimme ihmisen
mielikuvituksesta ja haaveilusta, jotka sinänsä eivät ole mitään tuomittavia
tai vakavia asioita, vaan aivan jokapäiväiseen elämään kuuluvia luonnollisia
tekijöitä. Mutta niin kuin on minkä tahansa asian suhteen, niin on näidenkin ominaisuuksien
kohdalla: minkään suhteen ei pidä mennä liiallisuuteen!
Paavali oli todellinen jumalanmies, joka eli aidossa
yhteydessä Herransa kanssa. Hän näki paljon vääriä asioita ja vääriä
korostuksia seurakuntien keskuudessa, ja pyrki Jumalan Hengen vaikutuksesta
tuomaan julki jumalallisen keskitien, jolla kulkevilla on mahdollisuus todellisessa
Hengen yhteydessä vaeltamiseen. Siksi hän toi esiin asioita, joista monet tämän
päivän saarnamiehet ja opettajat vaikenevat, koska heiltä puuttuu se viisaus ja
ymmärrys, minkä Herra suo kaikille niille, jotka Hän on lähettänyt. Niinpä
Paavali myös toteaa: "Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole
hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään
itseäni vallita" (1. Kor. 6: 12).
Tämä yksi raamatunjae sisältää asiayhteydessänsä
tarkasteltuna ja Sanan kokonaistodistuksen perusteella tutkittuna sellaisen
määrän viisautta ja vastauksia erilaisiin kysymyksiin, että tuskin kukaan tässä
ajassa elävä lakihenkinen julistaja on edes tullut ajatelleeksi sitä.
"Minä en saa antaa minkään itseäni vallita!" Tämä on se, mikä meitä
tämän tutkistelun yhteydessä erikoisella tavalla puhuttelee.
Ihmiselämään sisältyy valtava määrä erilaisia asioita,
joista Jumalan Sana ei suoranaisesti puhu mitään tai edes mainitse niitä.
Olemme useaan kertaan maininneet Roomalaiskirjeen 14. luvun, jota olemme
alkaneet kutsua "Omantunnon luvuksi", missä Paavali Pyhän Hengen
kautta tuo julki vapauden niissä asioissa, missä itse kunkin on omantuntonsa
edessä ratkaistava mikä hänelle sopii ja mikä ei.
Jo alkuseurakunnan aikana ja pian sen jälkeen nousi
esiin suuri määrä kysymyksiä erilaisista aihepiireistä, joiden kohdalla ei
tahtonut löytyä yksimielisyyttä. Jonkun mielestä nämä keskustelut ja väittelyt,
ajoittain jopa suoranaiset kiistakysymykset, olivat seurausta ihmisten halusta
päästä tuntemaan Jumalan tahto, ja halusta noudattaa kaikkea julistettua ja
kirjoitettua sanasta sanaan ja kirjaimesta kirjaimeen. Mutta todellisuudessa ei
niinkään ollut kysymys näin jalosta asiasta, vaan ennemminkin siitä samasta
hengestä, joka on yhtä vanha kuin ihmiskuntakin.
Jo aikoinaan Kain halusi vaikuttaa veljensä Aabelin
jumalanpalvelukseen kateellisessa hengessänsä. Hän ei voinut hyväksyä tämän
uhraamistapaa, ja jos voisimme nähdä taaksepäin ja kuulla silloin käydyt keskustelut,
voisimme oppia jotakin todella selventävää. Hän aivan varmasti yritti taivuttaa
tätä siihen kaavaan, mitä itse noudatti. Sama jatkuu kautta koko Raamatun, ja
heti siitä hetkestä lähtien, kun meidän Herramme aloitti palvelustehtävänsä
tämän maan päällä, astuivat Kainin jälkeläiset esiin tuoden julki poikkeavan
kantansa ja paremman ymmärryksensä Jumalan valtakuntaa koskevien asioiden
suhteen.
Apostolien teoissa meille kerrotaan, kuinka sen
aikaisia uskovaisia ahdisteltiin erilaisilla vaatimuksilla ja pyrittiin saamaan
heidät epävarmoiksi: "Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat
veljiä: 'Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette
voi pelastua" (Apt. 15: 1). Mielenkiintoista tässä jakeessa on
tietynlainen syvällisemmän näkemyksen pohjalta esiin tuleva väärä korostus:
"Niin kuin Mooses on säätänyt!" Vaikka Mooses olikin Jumalan välikappale,
voimme kuitenkin nähdä, ettei hänellä sinänsä ollut osaa eikä arpaa
julkituomiinsa asioihin, vaan hän oli vain välikappale, joka toi julki Jumalan
tahdon, minkä Tämä oli tuonut julki jo Aabrahamille: "Mutta sinä pidä
minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. Ja tämä
on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se:
ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne" (1. Moos. 17:
9-10).
Nimenomaan ajatellen nykyisessä ajassa tapahtuvaa
ihmisen korottamista ja välikappaleen ihannoimista, ei voi olla miettimättä
sitä, kuinka helposti ja muutamilla ilmaisuilla voidaan tuoda todellisesta ja
oikeasta asiasta esiin jotakin, mikä kuulijoiden korvissa muuttuu joksikin
sellaiseksi, miksi sitä ei ole lainkaan tarkoitettu. Tuona aikana Mooseksen
istuimella istuivat kirjanoppineet, jotka koko ajan puhuivat siitä, mitä Mooses
oli sanonut ja säätänyt, mutta koska koko ajan käytettiin tätä ilmaisumuotoa,
jäi kuulijoilta käsittämättä se, että ei ollutkaan kysymys sen paremmin
Mooseksen tahdosta kuin ei sanoistakaan. Moosesta ei vielä ollutkaan, kun
Jumala jo puhui Aabrahamin kanssa liitostansa ja ympärileikkauksestansa.
Mooseksen kautta Hän ainoastaan toi uudelleen julki aikaisemmin puhumansa.
Tästä Mooseksen säädökseen vetoamisesta oli
seurauksena riita, niin kuin kerrotaan Apt. 15: 3. Niinpä veljeskokous
Jerusalemissa saattoi todeta tämän asian johdosta jotakin sellaista, mikä mitä
suurimmassa määrin liittyy Paavalin sanoihin, jotka puhuvat kaiken
luvallisuudesta tiettyjen rajojen sisäpuolella: "Sillä me ja Pyhä Henki
olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin
nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa,
josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän
käy hyvin. Jääkää hyvästi!" (Apt. 15: 28-29).
Nämä sanat ovat olleet kirjoitettuna Jumalan Sanaan ja
olleet luettavanamme jo lähes kahdentuhannen vuoden ajan. Siitä huolimatta on lukuisa
määrä sellaisia julistajia ja tavallisia uskovaisia, jotka eivät missään
suhteessa käsitä sitä, mitä nämä jakeet sisältävät, eivätkä siten ole yhtä
mieltä tämän julkilausuman kanssa, mikä alkaa hyvin merkittävällä sanamuodolla:
"Sillä Pyhä Henki ja me..." Jos olisi kirjoitettuna ainoastaan:
"Me olemme veljien kesken päättäneet, että...", voisi jotenkin
käsittää jonkun voivan esittää jotakin vastakkaista, mutta nyt tuodaan selvästi
esiin Pyhän Hengen olleen vaikuttavana tekijänä ja ratkaisijana tässä
kysymyksessä, vaikka inhimilliset välikappaleet olivatkin olleet asiaa esiin
tuomassa. Siten asiaa käsittämättömät osoittautuvat olevan saman hengen
vallassa, missä kirjanoppineet ja fariseukset toivat esiin oman kantansa, ei
Pyhän Hengen kannan: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja
fariseukset... He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja
panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan
liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä
katselisivat..." (Matt. 23).
Fariseuksia ja kirjanoppineita on varmastikin usein
arvosteltu väärin perustein ja näkökannoin. Vaikka he kaikessa
osoittautuivatkin meidän Herramme vihamiehiksi ja vastustajiksi, ei suinkaan
heitä yleisesti ottaen voida syyttää vilpillisiksi ja valheellisiksi sanan
varsinaisessa merkityksessä. He olivat vilpittömästi väärässä, ja mitä
selvimmin heidänkin kohdallansa jo toteutui se, mitä olemme toistamiseen
maininneet näiden tutkistelujemme yhteydessä: He olivat tehneet saman virheen
kyllin usein, ja tottumuksen voimasta he olivat tulleet samaan johtopäätökseen
kuin tämänkin ajan hengenheimolaisensa. He olivat kyllin kauan olleet omien
uskomustensa ja kuvitelmiensa, olettamustensa vaikutuksen alla, niin että
loppujen lopuksi he uskoivat kaiken sen, mitä olivat itse julkituoneet ja
ajatelleet; riippumatta siitä, pitikö se yhtä Jumalan Sanan kokonaistodistuksen
kanssa, sen kanssa, mitä "Mooses todella oli säätänyt".
Paavali oli koko edeltävän elämänsä istunut Gamalielin
jalkojen juuressa ja tullut kasvatetuksi sen ajan farisealaisuuteen. Niin kuin
hänen opettajansa, niin hänkin uskoi olevansa oikeassa ja palvelevansa isiensä
Jumalaa juuri siten kuin Tämä vaati ja odotti. Mutta jälleen kerran toteamme,
että hän kuului siihen ihmisryhmään, joka oli vilpittömästi väärässä! Niinpä
tämä kovia kokenut Jumalan palvelija toteaa myöhäisemmässä vilpittömyydessänsä,
joka perustui todelliseen Jumalan kokemiseen ja totuuteen: "Luulin
minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä
vastaan..." (Apt.26: 9).
"LUULIN MINÄKIN...!"
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti