Jos et toimi
mieleiselläni tavalla, on minulla oikeus tuhota sinut!
18.08.2005
Aikanaan esitettiin televisiossa dokumentti isistä ja
äideistä, jotka pahoinpitelivät lapsiaan, jopa sylivauvoja, jotta saattoivat
sitten viedä nämä lääkäriin, ja saivat itse samalla huomiota osakseen. Tätä
sairautta kutsutaan Muenchausensyndromaksi toisen kautta. Nämä pahoinpitelyt
saattoivat toistua vuosien ajan kymmeniäkin kertoja, ilman että
hoitohenkilökunta olisi osannut aavistaa asian oikeaa laitaa. Syyksi
vammautumiseen kerrottiin putoaminen, taipumus onnettomuuksiin ja niin
edelleen. Jotkut lapsista olivat täynnä luunmurtumia, ja jossakin vaiheessa
pakostakin alettiin epäillä vanhempia.
Kun sitten nämä vanhemmat joutuivat kiinni itse
teosta, jopa televisiokameran tallennettua heidän tekonsa, kielsivät he
osallisuutensa asiaan, vaikka katselivat kuvaruudulta itseään ja
pahoinpitelyään!
Jokaiselle on itsestään selvää, etteivät tällaiset
ihmiset ole terveitä, jos itse saadakseen huomiota osakseen vaurioittavat omia
jälkeläisiään. Miksi kerromme tällaisesta erikoislaatuisesta sairaudesta? Se
muistuttaa tavattomasti kaikkea sitä, mitä meidänkin maassamme tehdään aivan
toisenlaisen otsikon alla.
Narsistinen persoonallisuushäiriö aiheuttaa aivan
samanlaisia piirteitä ihmisissä, vaikka kaikki onkin onnistuttu piilottamaan terveen
ihmisen naamion taakse. Suurimmaksi osaksi tämä vahingoittaminen tapahtuu
henkisellä ja hengellisellä alueella, mutta hyvin monissa tapauksissa se johtaa
myös ruumiilliseen vahingoittamiseen. Narsistinen persoonallisuus ei tee tätä
aivan samoista perusteista käsin kuin esimerkkimme ihmiset, mutta
samankaltaisuus on niin suuri, että se selittää epäileville ihmisille sitä
kärsimystä, mistä kymmenettuhannet ovat osallisia meidänkin maassamme, ilman
että juuri kukaan olisi uskonut heidän kertomuksiansa, niin uskomattomia kuin
ne ovat.
Eihän kukaan sellaisella tavalla halua vahingoittaa
lähimmäistään, etenkään puolisoaan tai lastaan? Yleisessä tietoisuudessa ei ole
se tosiasia, että lapsia käytetään uskomattomassa määrin vallan välikappaleina
niissä perheissä, missä narsistinen persoonallisuushäiriö on hallitsevana. Useiden
tapausten kohdalla uskallamme väittää, ettei lapsilla ole mitään arvoa eikä
ihmisoikeuksia. He ovat vain välikappaleita, joiden kohtalo on yhdentekevä
kiusaajalle. Ei yhtään ajatella heidän parastaan, vaan aikuinen ihminen itse
asiassa on mahdollisesti vieläkin enemmän lapsi ajattelultaan ja persoonaltaan
kuin perheen pienokainen!
Tässä on asia, josta tulisi enemmän keskustella
lastensuojelupiireissä. Maassamme ollaan hyvinkin pitkälle tietoisia siitä,
että lapsia kohdellaan huonosti enemmän kuin aikaisemmin on uskottu. Kun on
kysymys narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joudumme alueille, joista ei
vielä julkisuudessa ole ollenkaan puhuttu. Häiriintynyt ihminen ei nykyisen
tietämyksemme mukaan itse useinkaan tiedosta aiheuttamaansa vahinkoa, koska hän
uskoo olevansa hyvä ja ainakin lähes täydellinen ihminen. Hän muistaa kaiken
tapahtuneen myöhemmin sen mukaan mitä on itse asian mieltänyt. Todellisuutta on
aivan turha yrittää palauttaa hänen mieleensä, koska hän täysin uskoo omaksumansa
”oikean näkemyksen”.
Kiusaajan puolelta ei siis ole odotettavissa
tunnustusta, ja mikä tekee asian todella surulliseksi, on se, että totuus hyvin
harvoin tulee julki, koska terve puoliso pelkää puhua asiasta. Hän katsoo
olevan vaarana sen, että lapset kokonaan otetaan pois kummaltakin osapuolelta.
Tämä pelko ei ole syntynyt vain terveen osapuolen järkeilyn perusteella, vaan
hyvin monissa tapauksissa häntä on uhkailtu jopa järjestelmällisesti. Hänet on
kaikin mahdollisin tavoin pyritty vakuuttamaan siitä, että jos hän paljastaa
perheen asioita ulkopuoliselle, olkoonkin sitten kysymys mielenterveyden ammattilaisista,
olisi uhkaaja pitävä huolen siitä, ettei kiusattu missään tapauksessa saisi
lapsia. Uhataan pahoinpitelyllä, jopa tappamisellakin, mutta hyvin usein on
kiusaaja jopa kirjallisesti valmistautunut todistamaan puolisonsa tai kumppaninsa
mielisairaaksi!
On selvästi nähtävissä, että säilyttääkseen omakseen
uskomansa vallan ja yliotteen perheessä, pyrkii kiusaaja kaikin mahdollisin keinoin
(mikään keino ei ole hänelle luvaton) murentamaan vastustajakseen katsomassaan
ihmisessä ne tekijät, jotka pitävät tätä henkisesti pystyssä. Olemme jo
todenneet, etteivät läheskään kaikki kiusaajat ole älyllisesti huippuja, vaan
monet ovat aivan keskitasoisia älykkyysosamäärältään. Mutta on olemassa
tekijöitä, jotka ovat ajan myötä, ei hetkessä tai pelkästään geenien
perusteella, luoneet heille aivan uskomattoman ja useimmille käsittämättömän
ominaisuuden ja strategian alistaa ja mitätöidä toista ihmistä. Osaltaan tämä
perustunee heidän omaan todelliseen tai kuviteltuun näkemykseensä omasta laiminlyödyksi
tulemisen kokemuksestaan. Heiltä puuttuu paljon sellaista, mikä normaalilla
ihmisellä määrittelee hänen tekemistään ja tekemättä jättämistään, mutta sen
vastapainoksi he hienovaraisen salakavalasti ovat tietoisia kaikista
mahdollisista keinoista oman hyödyn tavoittelemiseksi ja toisen masentamiseksi
ja alistamiseksi.
Heillä ei ole omaatuntoa, vaikka pinnallisen
tutkistelun perusteella he saattavat esiintyä hyvin empaattisina ja
tunteellisina ihmisinä. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan ole heissä
sisäisinä, vaan ulkoisina tekijöinä. Ne on vain opittu ympäristöstä ja he
jäljittelevät näkemäänsä ja kuulemaansa, unohtaen kaiken oppimansa
saavutettuaan haluamansa. Siksi jo avioliiton ensi hetkistä lähtien kokee
kumppani mahdollisesti suunnattomankin muutoksen toisen persoonassa, koska yhteen
liittyminen on perustunut kiusaajan itsensä antamaan vääristettyyn,
naamiomaiseen kuvaan. Todellisuus tulee esiin heti kun tämä roolinaamio- ja asu
riisutaan.
Tällainen henkilö ei kuitenkaan oikeastaan missään
elämänsä vaiheessa luovu roolien käyttämisestä, koska hän ei itse asiassa tiedä
kuka on. Siksi entisen roolin tilalle tulee jotakin uutta, ei kuitenkaan
huomiota herättävässä määrin. Tarkoitamme tällä sitä, että ulkopuoliset ihmiset
tuskin huomaavat näiden rajoitettuun piiriin tarkoitettujen roolien
vaihtumista, vaan julkisuutta varten oleva, päällimmäisenä näkyvä terveen
ihmisen naamio on hallitsevana.
Kiusaaja kokee ehkä ensisijaisena tehtävänään oman
imagonsa ja persoonallisuutensa suojelemisen. Vaikka hän esittää ulospäin hyvin
vahvaa ja pelottavaakin henkilöä, on hän suuressa määrin hyvin rikkinäinen
ihminen, ja siksi hän tuottaa ympäristöönsä rikkinäisiä ihmisiä, vain
erilaisella tavalla haavoitettuja. Tämä itsesuojelu on mitä suurimmassa määrin
alitajuista, juuri niiden tekijöiden aikaansaamaa, mistä varmaankin on
äärimmäisen vähän todellista tietoa. Miksi aikuisikäinen ihminen käyttäytyy
kriisitilanteissa kuin jopa kolmevuotias lapsi? Miten hän voi olla täysin eri
persoona julkisuudessa ja kotona? Miten hänen mielensä saattaa heilahdella
sellaisella nopeudella, että hiukan ironisesti voidaan hänen muuttavan mieltään
kaksi kertaa minuutissa?
Miten niin rikkinäinen ihminen voi sellaisella
vakuuttuneisuudella ja voimalla nujertaa täysin normaalina ja terveenä pidetyn
ihmisen? Onko hänellä yliluonnollisia voimia?
Olemme kuulleet tapauksista, joissa kiusaaja täysin
käsittämättömällä tavalla ilman mitään ennakkotietoja aavistaa kumppaninsa pakoyritykset,
aikomukset, joskus jopa ajatuksetkin. Kiusaajalla on siis eräänlaista
yliherkkyyttä, joskus hypnoottiselta tuntuvaa voimaa tunkeutua toisen mieleen.
Useat autettavat ovat kertoneet siitä, kuinka heitä pelottaa katsoa
kiusaajaansa silmiin. Monelle nuo silmät ovat jääneet pelon kohteeksi jopa
vuosien ajaksi eron jälkeenkin.
Uskottavuuden tähden emme voi ottaa tässä kohden esiin
uskonnollisia näkemyksiä eikä yliluonnollista maailmaa. Kuitenkaan emme voi
olla tuomatta esiin sitä todellisuutta, että näillä kiusaajilla on aivan
uskomaton, selittämätön kyky ja vaisto tiettyihin asioihin. Heissä on jotakin
siitä selittämättömästä karismasta joka on vallinnut tietyissä
kuuluisuuksissakin. Yhä vielä ihmetellään sitä, kuinka Hitler aikanaan pääsi
sellaiseen valtaan kansan keskellä. Mitä enemmän asiaa on tutkittu, ja mitä
enemmän tiedämme, sitä käsitettävämmäksi kaikki muuttuu. Aikaa on kulunut noin
kuusikymmentä vuotta, ja kaikkea on helpompi katsella nykyisestä perspektiivistä.
Meitä koskettavat asiat ovat niin lähellä, että niiden katsominen ei ole yhtä
helppoa.
Aikanaan uskottiin hyvin laajasti, niin kuin useimmat
kai vieläkin uskovat, että Hitlerin kannustimena oli Saksan kansan paras. Mitä
enemmän tietoa saamme, sitä enemmän selkiintyy kuva siitä, että hänen ainoa
kannustimensa oli suunnaton, rajaton valta. Kun viime hetkillä selvisi niin
Hitlerille, Göbbelsille kuin muillekin suurille herroille, että kaikki oli
menetetty, olivat he valmiita uhraamaan koko kansan ja tuhoamaan koko
infrastruktuurin. Tulevaisuus ei ollut heidän, joten sen saattoi tuhota!
Tästä heräävä mielikuva on mitä tärkein puhuessamme
narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Se on mitä kuvaavin kohteenamme olevalle
asialle. Se selittää hyvin laajasti sitä, miksi tämä vaikea sairaus on pysynyt
sellaisessa määrin piilossa, ja miksi niin ilmeisistäkin tosiasioista
huolimatta kokonaiskuvaa ei ole muodostunut. Tietyt asiayhteydet on selitetty
täysin väärin ja virheellisesti.
Aivan kuten Hitlerille perikato merkitsi koko maailman
loppua, aivan samalla tavalla aikamme persoonallisuushäiriöinen kokee olevan
oikeutettua tuhota niin paljon kuin katsoo tarpeelliseksi. Jos hän tuhoutuu,
saa kaikki muukin tuhoutua. Hitler olisi halunnut jättää jälkeensä totaalisen
tuhon, ajattelematta yhtään henkiin jääneitä kansalaisiaan. Hänen mielestään he
kaikki joutivat kuolemaan, koska maailmassa ilman kansallissosialismia ei ollut
mitään järkeä elää. Juuri siitä syystä Göbbels ja hänen vaimonsa murhasivat
lapsensa ja itsensä.
Niin Hitler kuin Göbbelskin omasivat käsittämättömän
karisman ja puhujanlahjat saavuttaakseen päämääränsä. Huomionarvoista on se,
että koko Saksa oli täynnä keskitysleirejä eri ihmisryhmiä varten, vaikka siitä
onkin puhuttu niin vähän. Ei tapettu ainoastaan juutalaisia, vaan itse asiassa
kaikki kansanryhmittymät ja kansalaisuudet, mitkä koettiin uhkaksi
kansallissosialismille.
Täsmälleen sama henki vallitsee narsistisessa
persoonallisuushäiriössä tänä päivänä. Moni ainakin antaa ymmärtää, ettei voi
sietää väkivaltaa ja vääryyksiä. Jos olemme oikein ymmärtäneet, oli esim.
Himmler niin herkkätuntoinen, ettei hän kestänyt katsella ihmisten tappamista.
Mutta mikään omantunnon kaltainen ei toiminut esteenä sille, ettei hän olisi
muille antanut määräystä miljoonien tappamiseksi! Moni uhri on kertonut
vastaavanlaisesta, ja usein on jopa lapsia käytetty sanomaan ennen kaikkea
äidille kaikki se, mikä eniten satuttaa häntä!
Suurimmalta osalta autettavistamme naisista on viety
kaikki omaisuus siinä määrin, että he joutuvat erottauduttuaan asioimaan
sosiaalitoimiston kanssa.
Joka on syyllinen, sille saa tehdä mitä vain. Vain
kuusikymmentä vuotta sitten kaikui vielä laulu ja sotahuuto: Juutalaiset ovat
kaikkeen syyllisiä. Narsistinen persoonallisuushäiriö etsii aina syyllistä. Ja
kun joku on syyllinen, saa häntä käyttää hyväkseen joko opetukseksi tai
rangaistukseksi. Ajatelkaamme sitä, kuinka jo sodan alkuvaiheessa, ensimmäisten
pommitusten jälkeen, ajettiin juutalaisia jo pois kodeistaan jotta saataisiin
majoitettua oman maan kansalaiset (oman maan kansalaisia olivat juutalaisetkin,
mutta alempaa rotua, ei ihmisiä!). Saman saavat nyt kokea lukemattomat ihmiset
meidänkin maassamme. Kuinka moni onkaan tuonut julki ajatuksen, ettei hän
puolisonsa tai omaistensa luona asuessaan voi tuntea paikkaa kodikseen. Hän ei
tunne itseään edes kunnolla ihmiseksi!
Sisäisesti ehjä ihminen ei tarvitse verukkeita
toteuttaakseen päämääriään. Hänen omatuntonsa kertoo hänelle mikä on sopivaa ja
mikä ei. Maamme seurakunnat näyttävät olevan täynnä ihmisiä ilman omaatuntoa.
Jossakin mielessä Yhdysvaltain presidentinvaalien panettelukampanjat jäävät sen
varjoon mitä uskonnollisessa maailmassa tapahtuu aivan katutason ihmisten
keskuudessa. Joskus on todellakin tuntunut siltä, että seurakunnissa osittain
vallitsee jonkinlainen kansallissosialismi tai jesuiittamainen ajattelu -
tarkoitus pyhittää keinot! Kiusaamista ja vainoja ei suoriteta umpimähkäisesti,
vaan kristillinen kasvatus on opettanut etsimään verukkeita ja syitä väärien
tekojen oikeuttamiseksi.
Niinpä kristillisissä piireissä lyödään ja
haavoitetaan oikeutetusti, perustellusti. Olemme jo maininneet useampaankin
otteeseen, että jonkun auktoriteetin hyväksyminen ja siihen liittyvä oikeaoppisuus
riittävät antamaan tuen hyvin laajamittaisellekin vääryydelle.
Kautta aikojen on ollut käsittämättömintä se, kuinka
laajoissa piireissä ja kokonaisvaltaisesti on annettu ymmärtää, että tietynlainen
vääryyden kokeminen ja henkinen väkivaltakin ikään kuin kuuluu kristillisen
seurakunnan historiaan. Meille on siis vuosikymmenien ajan opetettu, että
tietty määrä vääryyttä on väistämätöntä, eikä sitä vastaan tule taistella tai
puolustautua. Kuinka sokea ihminen voikaan olla! Vasta jälkeenpäin on selvinnyt,
että tätä opetusta ovat jakaneet nimenomaan ne ihmiset, jotka väkivaltaa ovat
harrastaneet!
Kirkkohistoria todistaa meille, että vainoja on ollut
aina ja totuuden puhuja on ollut kauhistus. Omista joukoista on noussut esiin totuuden
vastustajia, mutta aina ennen vastustajat ovat selvästi ottaneet rintaman
entisen joukon ulkopuolella. Nyt menneiden vuosikymmenien kokemus osoittaa,
ettei vastustus niinkään ole tullut ulkopuolelta tai tällaiselta
erottautuneelta ryhmittymältä, vaan saman auktoriteetin tunnustavat ihmiset
ovat saman lipun alla, samassa ryhmittymässä, kamppailleet toisiaan vastaan.
Miten tällainen tilanne ylipäätään on tullut mahdolliseksi? Auktoriteettihenkilön
palvonnan johdosta! Usein tällainen auktoriteetti omaa niin paljon narsistisia piirteitä,
ettei hän suorastaan halua puuttua palvojiensa ja kunnioittajiensa vääryyksiin,
vaan ehkä tiedostamattaankin nauttii arvovallastaan, käsittämättä näiden
sisäisten ristiriitojen tekevän tyhjäksi kaiken hyvän tarkoituksen. Tällainen
auktoriteetti ei käsitä, etteivät nämä ihmiset todellisuudessa palvo häntä,
vaan käyttävät hänen lahjojaan ja karismaansa sairaalloisella tavalla oman
imagonsa ja tarkoitusperiensä toteuttamiseen.
Olisi väärin väittää jonkin aivan uudenlaisen
vääryyden syntyneen. Ei, kaikkea on ollut aina, mutta joidenkin uskonnollisten
liikkeiden keskuudessa on nyt ollut ennennäkemätöntä jakautuneisuutta saman
lipun alla toimivien ihmisten keskuudessa. Tietyn opilliset asiat ja
erikoisesti korostetut opit ovat aikaansaaneet uskomattoman röyhkeän
vallantavoittelun ja narsistisen mielen julkitulemisen. Kristilliset totuudet
on otettu yksilöiden tai pienryhmien vallan välineiksi, niin että saman lipun
alla, saman auktoriteetin varjolla, sama totuus selitetään nyt kymmenilläkin
eri tavoilla, itse kunkin ryhmän tai ideologian hyväksi.
Kristillinen elämä ja näkemys perustuvat alun perin
meidän Herramme antamaan esikuvaan siitä, että suurin olkoon pienin, eli jokainen
todellinen kristitty on kutsuttu palvelemaan, ei vaatimaan palvelua! Nyt on aivan
ennustusten mukaisesti narsistinen maailmankuva vallannut erikoisella tavalla
kristilliset yhteisöt, niin ettei juurikaan löydä palveluhaluisia ihmisiä.
Joskus tuntuu suorastaan jumalanpilkalta lukea niitä
Uuden Testamentin kohtia, joissa puhutaan toinen toisensa rakastamisesta ja
lempeydestä, armahtavaisuudesta ja anteeksiantamisesta. Narsistinen asenne on
saanut valtaa jokaisessa kristillisessä yhteisössä, ja itsensä kieltävä näkemys
on jo monen mielestä vanhanaikainen.
Miksi niin paljon selitetään kaikkia vaikeuksia, miksi
määritellään kuinka paljon vääryyttä tulee sietää? Emmekö voisi sopia, ettei vääryys
missään määrin ole oikein eikä sallittua? On aivan eri asia se, hyväksymmekö
vääryyden vai hyväksymmekö sen tosiasian, että vääryyttä tapahtuu, teemme
sitten mitä tahansa. Ero näiden kahden asian välillä ei näytä olevan suuri,
mutta asenteemme määräävät uskomattomassa määrin todellista tekemistämme!
Vääryyden hyväksyminen pienimmässäkin muodossa tuo mukanaan
uutta vääryyttä, ja lopulta joudumme toteamaan, että on saavuttu vääryyden
maailmaan. Tässä on yksi selitys sille, miksi kaikki väärä henkinen
vallankäyttö on saanut sellaisen vallan kristillisissäkin piireissä. Väärä
kristillisyys merkitsee aina samanaikaisesti henkistä väkivaltaa.
Psykopaatti ei tunne pelkoa samalla tavoin kuin
normaali ihminen. Hänen säikähtämisreaktionsa on huomattavasti pienempi kuin normaalilla
ihmisellä. Hänen ns. pelottomuutensa on loppujen lopuksi haitallinen hänelle,
sillä tämä pelottomuus perustuu kykenemättömyyteen ennakoida tulevaa, koska
tällainen ihminen useimmiten on hetken lapsi. Hän ei näe mutkan tai kulman
taakse, koska hänen elämänasenteensa perustuu äärettömään itsekkyyteen, kyvyttömyyteen
tuntea toisen ihmisen kanssa. Siksi hän ihmissuhteissaankin pettyy jatkuvasti.
Hän kuitenkin omalla tavallaan pelkää, ei
tulevaisuutta, ei sitä mistä normaalisti puhumme, vaan hän ehkä suurimmin
pelkää, tai paremminkin on huolissaan sen suhteen, että kadottaa saavuttamiansa
etuja. Jokin hänen alitajunnassaan viestittää hänelle omantunnon puutteesta
huolimatta saavutettujen etujen ristiriitaisuuden. Hän on ominut itselleen
melkoisen määrän sellaista, mikä ei ole omiaan hänelle, eli ei ole hänen
omakohtaista omaisuuttaan tai ominaisuuttaan. Hän ikään kuin luvatta lainaa ja
omaksuu toisen ihmisen hyviä piirteitä ja saavutuksia, uskoen lyhyessä ajassa
kaiken olevan omia saavutuksia. Erilaiset tilanteet, mahdolliset
ristiriitaisuudet, epäonnistumiset, itsensä nolaamiset, negatiiviset tunteet,
eivät saavuta hänen sisintä olemustaan, koska se ei pysty käsittelemään eikä
sietämään niitä. Ne on ohjelmoitu ikään kuin tietokoneen totaalisen kieltämisen
eli poispyyhkimisen sektoreille, niin että ohjelma joko pyyhkii ne pois kokonaisuudessaan
tai laatii niille sopivamman selityksen. On lukematon määrä tilanteita, joita
ei voi selittää pois, mutta mille voi antaa uuden ja sopivamman selityksen. Eli
kiusaaja kirjoittaa itse asiassa koko historiansa uudelleen, itselleen
sopivaksi ja kunniaa tuottavaksi. Kaiken mitä ei voi pyyhkiä pois ja unohtaa, kirjoittaa
tämä ohjelma puolison tai läheisen historiaan tai elämään.
Kiusaaja on ehdottomasti sitä mieltä, ettei pysty
tekemään eikä halua tehdä mitään pahaa. Jos jotakin epäilyttävää tapahtuu, on
siihen syyllinen aina toinen osapuoli, ja kiusaajan syyllistäminen on ilkeämielinen
virhe, koska hän tarkkaan tietää millainen ihminen on, tai ainakin tietää mitä
ei missään tapauksessa tekisi!
Tämä ohjelmoitu kieltäminen ja vastuun pakeneminen ei
ole minkään pienen prosessin tulos, eikä sitä yksinään selitä geneettinen perimä
eikä muutamat lapsuuden kokemukset tai järkytykset. Omantunnon puuttuminen tai
katoaminen ei tapahdu minkään yksinkertaisen mekanismin vaikutuksesta.
Useat uhrit ovat yrittäneet löytää selityksen
kiusaajansa käytökselle. Suvussa saattaa ilmetä laajemmaltikin tietynlaista
luonnehäiriöön viittaavaa käytöstä, mutta siitä huolimatta mahdollisesti
suuremmastakin sisarusparvesta vain yksi sairastuu. Kysymys ei varmaankaan ole
niin paljon siitä millaisissa olosuhteissa ihmiset elävät, vaan millä tavoin
yksittäiset perheenjäsenet mieltävät kokemansa. Yksi sisaruksista, sairastunut,
saattaa väittää mitä suurimmalla vääryydellä, että perheessä isä törkeällä tavalla
alisti äitiä. Kukaan muu ei ole samaa mieltä, vaan on sitä mieltä, että äidillä
oli hyvä olo isän kanssa. Ongelma ei siis välttämättä ole ollenkaan ympäröivissä
olosuhteissa, vaan yksilön sisäisen persoonallisuuden väärin tulkitusta
tapahtumasta tai käsityksestä. Jokin ihmisen kehityksessä, mahdollisesti
varhaisessa lapsuudessa, on vääristänyt hahmottamiskyvyn. Kysymys saattaa olla
muille havainnoimatta jääneestä järkytyksestä tai pettymyksestä, muiden
perheenjäsenten huomaamattaan sairastuneeseen kohdistuneesta käytöksestä.
Kuinka paljon riippuukaan elämämme omista, usein alitajuisista tulkinnoistamme!
Toinen kokee asian täysin päinvastaisena, selittää sen täysin toisin!
Käsityksemme mukaan narsistista
persoonallisuushäiriötä voidaan hoitaa teoriassa, mutta yksinomaan
hoitoresurssien puutteessa kaikki spekuloinnit jäävät teorian tasolle. Miksi sitten
tuoda esiin näitä asioita? Aivan kuten on yleensäkin ihmiselämän suhteen, on
tiettyjen asioiden kukoistaminen tai kuihtuminen kiinni auringonpaisteesta ja
kastelusta. Tietyt asiat kehittyvät sen mukaisesti kuinka paljon niiden
kehitykselle suodaan edistäviä tekijöitä. Miksi vasta nyt on alettu puhua tästä
asiasta? Koska se on saavuttanut sellaisen kasvun, että versot tulevat
näkyviin. Miksi? Olosuhteet suotuisalle kehitykselle ovat saavuttaneet
tietynlaisen lakipisteensä. Mitä pidemmälle tietynlainen hyväksyminen ulottuu,
sitä paremmin asia kukoistaa.
Narsismille on annettu aivan liian suuri hyväksyntä,
ja siten uhrien osa on tullut entistä surkeammaksi. Jos hyväksyntä saataisiin
pienenemään, vähenisi myöskin narsismin röyhkeys, koska näille ihmisille
kasvojen säilyttäminen on yksi elämän perusasioista. Eli todellisuudessa olemme
jokainen syyllisiä antaessamme hyväksyntämme väärinkäytöksille ja toisen
ihmisen hyväksikäytölle. Kieltäytyessämme uskomasta kärsivien kertomuksia
olemme vastoin uskomustamme tukeneet kiusaajien käsivarsia ja tavallamme
rohkaisseet heitä valitsemallaan tiellä.
Jos narsismista puhuttaisiin tarpeeksi, ehkäisisi se
jossakin määrin sen leviämistä ja ihmisten kärsimystä. Nyt kuitenkin useimmat,
jotka yleensä ottaen suostuvat jotain näkemään, katsovat ongelman niin
monimutkaiseksi ja laajaksi, että mieluummin vaikenevat ja nostavat kätensä
pystyyn antautumisen merkiksi.
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti