Social Icons

Pages

tiistai 17. joulukuuta 2013

Jouluna 2010 osa 2





Eilen illalla tuli televisiosta ohjelma sotaa käyneistä miehistä, jotka kotiuduttuaan ovat joutuneet suuriin henkisiin ongelmiin. Vasta nyt on tälle merkittävälle asialle löydetty selitys ja nimikin: posttraumaattinen stressireaktio.
Miksi tällainen asia on ollut niin kauan piilossa ja ikään kuin tietämättömyydessä? Ehkä vastaus on erään saksalaisen upseerin lausunnossa, missä hän totesi tämän sairauden olevan parantumattoman. Sen vaikutus voi helpottaa, mutta ei poistu milloinkaan kokonaan. Siksi on paras ratkaisu leimata ihminen henkisesti epävakaaksi, jottei jouduta vastuuseen liian kalliilla ja vaikealla tavalla!
Tämä kaikki aikaansai jo ennakkomainoksen aikana kirjoittajassa melkoisen reaktion, koska vastustamattomasti tuli pakko ajatella meitä narsistisen persoonallisuushäiriön uhreina. Eikö meidän kohdallamme ole aivan samoin? Kokemuksemme, suuri osa elämäämme, heijastuu meissä elämämme loppuun asti, koska olemme olleet tekemisissä asioiden kanssa, joille emme pystyneet löytämään selitystä sen paremmin kuin ei nimeäkään. Joutuessaan tekemisiin sielunvoimat ylittävien asioiden kanssa, joutuu ihminen aivan luonnostaan ymmälleen, ja hänen persoonallisuutensa ja olemuksensa yleensä ottaen alkaa murentua. Tämä ei johdu hänestä itsestään, vaan olosuhteista, ympäristöstä, johon hänet on saatettu hänen itsensä sitä tiedostamatta tai käsittämättä. Vasta suunnaton huonovointisuus saa hänet heräämään todellisuuteen, jota hän ei uskonut edes olevan olemassa.
Joulu on aikaa, jolloin ihminen on herkimmillään. Siksi tuo aika sisältää kaikkea kummastakin äärilaidasta toiseen. Osa ihmisistä pystyy iloitsemaan joulun ihmeestä ja ihmissuhteista ja läheisyydestä, mutta suuri osa kokee yksinäisyyden entistäkin polttavampana juuri tässä onnen ja autuuden ajassa. Olisiko yksi suurimmista syistä masennukseen mitä suurin pettymys, koska aikanaan meille luvattiin kuolemaan asti ulottuvaa yhteyttä ja huolenpitoa? Sen sijaan että meidän persoonallisuuttamme olisi tuettu ja vahvistettu, pyrittiinkin meidät suorastaan hajottamaan ja tuhoamaan, joskin hyvin näkymättömällä tavalla. Me emme olleetkaan tulleet osalliseksi tasa-arvoisesta yhteisöstä, vaan luvatun maan sijasta olimme tietämättämme, ehkä sinisilmäisyydessämmekin, astuneet israelilaisten tavoin Goosenin yltäkylläiseen maahan. Alussa kaikki näytti hyvältä ja odotusten mukaiselta, mutta yhtä äkkiä Egyptin hallitsija ei tunnistanutkaan meitä entisellä tavalla. Tapahtui jokin aivan käsittämätön muutos asenteissa ja kohtelussa, niin että ennen kuin aavistimmekaan, astelimme kumaraisina ja onnettomina, palvellen vieraaksi muuttunutta herraa, orjina!
Itse asiassa on jokaista narsistisesti persoonallisuushäiriöisen uhriksi joutunutta petetty alusta loppuun asti. Kaikki kuulemamme lupaukset ensi kohtaamisten yhteydessä tapahtuivat ikään kuin valan vannovan sormien olemisella ristissä selän takana: lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, mutta hih hih, minulla on keinoni vapautua kaikista velvoitteista ja rasitteista! Etkö sinä raukka tajua, kuinka erilaisia me olemme, kuinka paljon arvokkaampi ja järkevämpi ihminen nyt tarjoaa sinulle mahdollisuutta merkittävään hoviin astumiselle. Armoa, armoa on kaikki tarjoamani, ja jos palvelet minua parhaasi mukaan, saat syödä niitä murusia, mitä pöydältäni putoilee!
Narsisti (lyhyyden vuoksi käytämme tätä nimikettä, tarkoittaen kuitenkin narsistista persoonallisuushäiriötä), ei ajattele nimenomaan yhteisöllisissä asioissa, mihin avioliittokin kuuluu, ollenkaan samoja asioita kuin mitä me olemme tottuneet ajattelemaan. Hänellä ei ole pienintäkään käsitystä tasa-arvoisuudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Hänen maailmansa perustuu aivan toisenlaisille näkemyksille, joista meillä ei ole ollut aavistustakaan. Vasta nyt viime aikoina olemme päässeet näkemään tämän valtavan eron normaalin ja narsistisen persoonallisuuden välillä. Olemme toki kokeneet aivan käsittämättömiä asioita menneiden vuosien ja vuosikymmenienkin aikana, mutta olemme kohdanneet jotakin niin valtaisaa ja ylitse inhimillisen järjen ulottuvaa, että olemme kulkeneet päivästä toiseen ikään kuin jossakin kauhistuttavassa unessa, josta ei ole päässyt pois.
Järkyttävintä on herätä huomaamaan tämä petos jossakin uskonnollisessa järjestössä. Monien tutkimusten mukaan pettymykset uskonnollisella alueella rikkovat ihmisen persoonallisuutta kaikista eniten, koska odotukset ovat olleet aivan toisenlaiset. Joka vielä uskoo Jumalaan, hämmästyy tämän muuttunutta asennetta ihmistä kohtaan. Rakkauden sijaan tämä osoittaa vain kärsimättömyyttä ja suoranaista vihaa. Eikö siis ihminen lopullisesti loukkaannu tällaiseen väärämielisyyteen? Niin, miten saisimme selvitetyksi ihmisille, ettei kaikella kokemallamme ole mitään tekemistä Jumalan kanssa?  Ei Jumala ole muuttunut, vaan ihmiset ovat muuttuneet, tai oikeammin ovat edelleen samanlaisia kuin ennenkin, joskin kiihkeämpiä kuin aikaisemmin!
Vieraaseen ihmiseen pettyminen ei ole ollenkaan niin pahalta tuntuvaa kuin johonkin läheiseen pettyminen. Puolison tai omaisen muuttuminen vihamieliseksi ja suorastaan tuhoavaksi on yksi pahimmista asioista, mitä ihmiselle voi tapahtua. Tuhon vaikutus ja laajuus riippuu suuresti ihmisen sisäisestä rakenteesta. Joku kestää pitkäänkin väärää kohtelua, mutta jonkun persoonallisuus saattaa rikkoontua ulkopuolisesta hyvin mitättömänkin seikan johdosta. Etenkin äidin lausuma väärämielinen tuomio saattaa tuhota esim. tyttären koko elämän, etenkin kun tuota tuomiota edeltää suuri määrä muuta materiaalia, jota lapsen rakkaus on kieltäytynyt uskomasta todeksi niin tärkeän ihmisen taholta. Lapsessa hänen sisäinen olemuksensa, aivan luonnonlakien mukaan, odottaa vain hyviä ja turvallisia asioita vanhemman ihmisen taholta. Jokainen meistä tarvitsee tietyn määrän itseluottamusta ja turvallisuutta selvitäkseen tästä elämästä. Aivan yksinään ei kukaan ihminen tule toimeen, ei edes erakko. Me jokainen tarvitsemme jonkinlaista ystävällismielistä kosketusta, henkistä tai materiaalista.
Miksi meitä siis koetellaan tällaisella tavalla? Miksi ei meillä ole enempää positiivista kokemusta ympärillämme olevien ihmisten taholta? Miksi vuodesta toiseen heräämme yksin vuoteessamme, uskoen tämän päivän tuovan mukanaan jotakin lohdullista, jotakin elämään toivoa antavaa? Mihin meitä koulutetaan, mikä on elämämme tarkoitus? Kirjoittajakin on koko elämänsä ajan luottanut Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa, mutta siitä huolimatta joutuu toteamaan melkoista masennusta ja pettymystä elämän suhteen. On vain harvoja asioita kymmenien vuosien ajalla, jotka ovat toteutuneet omien toivomusten mukaisesti. Kuka elää harhassa ja väärissä mielikuvissa, kirjoittaja vaiko lukemattomat menestystä saarnaavat, joiden elämässä ei näytä olevan muuta tarkoitusta kuin ottaa talteen hartaiden kuulijoidensa varallisuus? Todellisuus taitaa olla paljon karumpi kuin mitä olemme halukkaita uskomaan!
Joulun aika ja yksinäisyys saavat mielen kapinoimaan monia asioita vastaan. Miksi minua sellaisella tavalla on petetty niin avioliiton kuin seurakuntaelämänkin alueella? Miksi jään niin paljon vähemmälle lasten tapaamisen ja suvunkin kohtaamisen suhteen?
Minulta on riistetty yhteys entisiin hengellisiin piireihin, kun taas minut ulos savustaneet ihmiset antavat juhlia itseään suurina hengen ihmisinä. Aikaisemmin olin tervetullut kaikkialle saksankielisellä alueella, mutta nyt minua kohdellaan rikollisena ja jotenkin kai perverssinä, saastaisena. Yksikään entisistä ystävistäni (olivatko he todella koskaan ystäviä?) ei ole ottanut yhteyttä kymmeneen vuoteen, saadakseen tietää edes jotakin minusta. Kai he tietävät paljonkin sen perusteella, mitä vihamieliset ihmiset heille ovat kertoneet ja kai kertovat edelleenkin. Kapinoin kaikkea tätä vastaan, ja kerron sen avoimesti Herrallenikin. Miksi Hän ei puutu asiaan, miksi hän ei kuule rukouksiani? Minua pelottaa näiden vihamiesteni kohtalo, ja rukoilen heidän puolestaan, mutta ei kai kyllin voimallisesti.

Markku Vuori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text