07.07.06
Kahteen
vuoteen en ole kirjoittanut juuri mitään. Sairauteni vei voimat ja innoituksen
melko totaalisesti. Hyvin erikoinen voimattomuuden tunne on vallinnut
olemuksessani muutaman viikon ajan. Olisi tehnyt mieli kirjoittaa tai puhua
nauhalle jotakin, mutta on kuin jonkinlainen lama olisi valloittanut koko
olemukseni.
Tänä aamuna
heräsin eräänlaiseen kuin ilmestyksenomaiseen tietoisuuteen. Lyhykäisyydessään
tuo ajatus oli: ”Suurinkaan jumalanmies tai henkilö ei voi muuttaa mitään
siitä, mikä on todellisuus, ympärillämme vallitseva näkymätön maailma,
iankaikkisuus. Tuo todellisuus pysyy todellisuutena, teemme sitten mitä
tahansa. Me emme määrää tai muuta tuota näkymätöntä maailmaa, vaan se hallitsee
meitä kaikesta vastustelustamme huolimatta. Se ei mukaudu meidän mukaamme, vaan
meidän on mukauduttava sen mukaan. Suurinkin Jumalan käyttämä ihminen on vain
kuin eräänlainen portti, kuin luukku, joka avautuu tuohon näkymättömään
maailmaan. Me emme omista sitä, vaan se omistaa meidät. Kaikki sieltä
vastaanottamamme on vain lahjaa, lainaa, mihin meillä ei ole pienintäkään
ansiota.
Johannes
Kastaja: ”Ei ihminen voi ottaa mitään,
ellei hänelle anneta taivaasta.”
Herramme
Jeesus: ”Mutta kun hän tulee, totuuden
Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei
ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän
teille julistaa.
Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa
minun omastani ja julistaa teille.
Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden
minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16)
Pietari: ”Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä
lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
Jumalamme, kutsuu.” (Apt. 2)
Paavali: ”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali
on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen
kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos
kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään,
eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa… Älköön siis kukaan
kerskatko ihmisistä, sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja
Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki
on teidän. Mutta te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan.” (1. Kor. 3).
”Totisesti,
totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan
ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös
Poika samoin tekee.” (Joh.5)
Voisimme ottaa
esiin suuren määrän muitakin sanankohtia, mutta eivätkö nämä jo yksistään
todista meille sen tosiasian, että mekin olemme totaalisen riippuvaisia
johdatuksesta tuonpuoleisesta, näkymättömästä maailmasta? Ihmiseksi alentunut
Jumalamme antoi meille ainoan ja pätevän kuvan siitä, millaisia meidän tulee
olla ihmisinä. Paavali voi omalla tavallaan antaa itsensä esikuvaksi, niin kuin
jotkin muutkin Raamatun henkilöt, mutta he kaikki olivat vajavaisia ja
puutteellisia, syntisiä ihmisiä, jotka olivat totaalisen riippuvaisia Jumalan
armosta ja joutuivat huudahtamaan: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa
minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room.7)
Jo heti uskoon
tultuani oli ensimmäinen minulle korostettu asia itsestään selvä: ”Minä, Herra,
se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni
epäjumalille.” (Jes. 42) Ehkä eniten murhetta tuottava asia tänä päivänä on
minulle se, kuinka jokainen Jumalan käyttämä ihminen on korotettu asemaan,
jossa hän ei enää olekaan Jumalan palvelija, vaan ihmisen palvelija – ihmisen
kunniaksi. Siten hänestä automaattisesti tulee näiden korottajien keskellä
epäjumala. Meidän Jumalamme ei ole muuttunut eikä muutu koskaan. Hän vihaa yhä
vielä kaikkea epäjumalanpalvontaa, ennen kaikkea niiden keskellä, jotka
väittävät erikoisella tavalla palvelevansa Häntä.
Me olemme vain
osa jostakin suuresta kokonaisuudesta, joka ulottuu äärimmäisyyteen
ympärillämme. Me olemme vain osa! Me emme ole kaiken keskipiste, ei lähellekään
sitä! Parhain kuva siitä on Joh. 13, missä Herramme aivan käytännössä osoittaa
meidän paikkamme palvelijoina, ei palvonnan keskipisteinä.
Kuinka osaisin
kuvata tuota aamuista todellisuuden kohtaamistani? Mitä se ensisijaisesti
haluaa kertoa, ei vain minulle, vaan meille kaikille. Ehkä se lähinnä kertoo
asemastamme Jumalan Valtakunnassa. Se paljastaa sen suuren vääryyden, josta
olemme tulleet osalliseksi tässä ajassa, petoksesta, joka on suurempi kuin
ikinä olisimme voineet kuvitellakaan. Se on luonut sen hallintamekanismin, joka
on syöjäsirkkojen tavoin ryöstänyt meiltä kaiken sen parhaimman, mitä Jumala on
meille tarkoittanut. Me olemme saaneet tyytyä johonkin vähemmän hyvään sen
johdosta, että jotkut ihmiset keskellämme on korotettu asemaan, johon
Kaikkivaltias ei heitä milloinkaan ole tarkoittanut. He ovat ruokkineet meitä
asioilla, jotka olemme vastaanottaneet kiitollisuudella näitä ruokkijoita
kohtaan, käsittämättä ollenkaan, että kaikki heiltä saamamme ei olekaan ollut
heidän omaansa, vaan meille kuuluvaa maailman perustamisesta asti! Teille ja
teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu! Todellisuudessa ei kukaan ihminen
ruoki meitä, kuten ei Mooseskaan antanut Israelin kansalle mannaa, vaan
Taivaallinen Isä antaa meille totisen leivän! Joh.
Jos joku
julistaja todella jakaa meille aitoa Jumalan Sanan leipää, ei hänellä
todellisuudessa ole mitään osuutta tähän ruokintaan, hän on vain välikappale,
jonka kautta Pyhä Henki jakaa Jeesuksen Kristuksen omaa. Mitä on Paavali, mitä
on Apollos, mitä on Martti Luther, mitä on suurinkaan profeetta meidän
keskellämme? Hän kuuluu samaan ruumiiseen ja kaikki hänen tekemänsä on tai ei
ole Herran Jeesuksen Kristuksen elämää hänessä. Hän on vain ansioton palvelija,
jonka tehtävä on ruokkia kansaa.
Johanneksen
evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan lampaiden ja karitsoiden
ruokkimisesta. Se ei tarkoita jossakin karsinassa oleville lampaille korissa
ruohon kantamista, vaan todellinen ajatus tulee esiin käännöksissä, jotka
sanovat: ”Johda minun lampaani laitumelle!” Mikä valtava kuva todellisesta
Jumalan lapsen elämästä, missä hän vapaana siirtyy paikasta toiseen etsien
maukkaimman ruohon ja raikkaimman veden! Millä kauhistuttavalla tavalla meidät
onkaan haluttu aivan uudella tavalla karsinoida johonkin ahtaaseen karsinaan,
jossa ei ole lainkaan liikkumavaraa, ja missä suuhumme sullotaan ruokaa
”jumalallisella valtuutuksella”. On olemassa vain yksi todellinen välimies
Jumalan ja meidän välillämme. Hän on yhä vielä Herra Jeesus Kristus, eikä
mitään muuta välimiestä tule olemaan. Johannes Kastaja oli eräässä mielessä
seurakuntahistorian merkittävin mies, mutta hänkin joutui toteamaan: ”Ei
ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Hänen tulee kasvaa,
mutta minun vähetä.”
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti