1995
"...josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme', ettekä tunne
Häntä"
(Joh. 8: 54).
"Eikö
Mooses antanut teille lakia? JA KUKAAN TEISTÄ EI LAKIA TÄYTÄ. Miksi
tavoittelette minua tappaaksenne?" (Joh.7:19).
"Te
tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään" (Joh.8:15).
Kuka oli se, joka koko ajan oli silmät
avoinna ja korvat valmiina kuulemaan, mitä Herramme Jeesus Kristus päivittäin
teki ja puhui? Tuskin oli sen tarkkaavaisempaa
kuulijaa ja havainnoitsijaa kuin tuon ajan fariseukset ja kirjanoppineet!
Jumalan Sana kertoo meille, että tavallinen kansa kuuli Häntä mielellään, mutta
mikä oli ero näiden kahden eri ihmisryhmän välillä? Kumpikin ryhmä itseasiassa
kuuli mielellään, mutta mitä itsekukin halusi kuulla? Ulkonaisesti fariseukset
ja kirjanoppineet edustivat aikansa hengellistä ylimystöä ja johtajistoa, kun
taas kansa oli riippuvainen heidän opetuksestaan ja siitä, mitä tämä yläluokka
heille soi.
Mutta nyt tuli julistaja, joka ei
puhunutkaan heidän entisten opettajiensa lailla eikä myöskään toiminut samoin.
He kuulivat mielellään sitä, mitä tämä yksinkertaisesti ja nöyrästi esiintyvä
Mies julisti heille, sillä kaiken puhutun vakuudeksi Tämä vielä teki suuria tunnustekoja
heidän keskuudessaan. Heidän johtajansa olivat varmastikin osaltansa puhuneet
heille näistä asioista entisten suurten profeettojen ollessa käsiteltävinä,
mutta todellisuudessa ei näiden nyt elävien suurten jumalanmiesten kautta ollut
tapahtunut mitään merkittävää.
Kansa kuuli mielellään, kokien saavansa
hengellisesti jotakin todellista ja tuoretta, kosketuksen Itse
Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, sillä julistettiinhan heidän keskuudessansa
Taivasten Valtakunnan läheisyyttä. Kansan sydämessä oleva kaipaus oli odottanut
täyttymystänsä vuosisatojen ajan, ja nyt he kuulivat sanoja, joita ei heidän
kirjanoppineidensa huulilta ollut milloinkaan tullut. Tämän palvelustehtävän
näkeminen täytti näiden ulkonaisesti äärimmäisen hurskaitten miesten mielet ärtymyksellä
ja kateudella. Kuka oikein on Tämä, joka ei ole mitään oppia saanut, ja sitten
voittaa kuulijoiden sydämet puolellensa, vaikka juuri he olivat käyneet lähes
koko elämänsä kestävän ankaran opinkoulun lävitse? Kuka oli Tämä, joka ei ollut
ilmoittautunut heidän luonansa ja saanut heidän hyväksymistänsä opetuksellensa?
Kuka oli Tämä, joka sai heidät tuntemaan itsensä toissijaisiksi, vaikka he aina
olivat tunteneet olevansa ensimmäisiä kaikessa? Mikä tahansa tarve
kansalaisella olikaan ollut, aina hän oli ollut pakotettu tulemaan heidän
luoksensa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä!
Nämä oppineet miehet pitivät Jumalan Sanan
kirjaimesta kirjaimeen, pilkusta pilkkuun, mutta kuka oli Tämä, joka ei ilmeisestikään
ollut samalla linjalla heidän kanssaan? Tästä Miehestä ei henkinyt sellainen
itseriittoinen ja ankara hengellisyys ja lain kirjaimen pitäminen, kuin mitä
taas voitiin joka suhteessa sanoa heistä. He olivat esimerkki kansalle, ja
milloin tahansa he liikkuivatkin tai esiintyivät jossakin, saivat he osallensa
kunnioittavia ja pelokkaita katseita. He olivat Kiivaan Jumalan edustajia, Lain
Jumalan etujen valvojia, mutta nyt astui esiin Tämä, jota kansa ei
kavahtanutkaan, vaan pyrki mahdollisimman lähelle kuulemaan Hänen puhettansa ja
jopa koskettamaan Häntä.
Kuka oli Tämä, joka salli kansan tulla niin
lähelle itseänsä? Kansahan oli tottunut siihen, että näitä ulkonaisesti jo
kaukaa tunnistettavia miehiä tuli tarkata suuresti ja pitää heihin kunnioittava
etäisyys. Oli varottava koskettamasta heitä edes vahingossa, sillä he olivat
pyhiä miehiä, jotka itse varoivat mitä tarkimmin koskettamasta mitään epäpyhää,
mikä olisi saastuttanut heidät. Aivan kuin näkymättömät henkivallat olisivat
kaikkialla kuuluttaneet heidän edellänsä: "Tässä tulee pyhä mies, Jumalan
Sanan aseenkantaja ja Hänen edustajansa. Väistykää, älkää tulko lähelle, te
epäpyhät ja syntiset, sillä tämä mies on pyhä. Hän täyttää kaikki Kirjoitukset
viimeistä piirtoa myöten. Te, jotka ette missään suhteessa ole samanarvoiset,
menkää kunnioittavan välimatkan päähän!"
Kirjanoppineet ja fariseukset todellakin
edustivat jotakin sellaista, mikä antoi heille aivan oman leimansa — leimansa,
joka vaikutti jopa heidän suhtautumiseensa itse Herraan Jeesukseen. Kansa kuuli
Tätä mielellänsä, mutta niin myöskin fariseukset ja kirjanoppineet, mutta mitä
itsekukin halusi ja odotti kuulevansa? Siinä oli niin suuri ero, että
voitaisiin sanoa helvetin ja taivaan lähestyneen niin liki toisiansa, ettei
edes paperinsuikaletta olisi voitu työntää väliin. Kansa halusi kuulla jotakin
sellaista, mikä veisi heidät lähemmäksi Jumalaansa ja toisi heille avun, mutta
nämä oppineet halusivat kuulla jotakin sellaista, minkä perusteella he
saattaisivat vaientaa Tämän Äänen, joka julisti Jumalan Valtakuntaa. Alusta
alkaen he laittoivat omia tarkkailijoitansa kuulijakunnan joukkoon odottamaan
sitä hetkeä, jolloin Herramme lausuisi jotakin sellaista, minkä voisi kääntää
Häntä vastaan. Tämä julistaja oli vaiennettava mihin hintaan tahansa; Hän ei
julistanut heidän näkemystensä mukaisesti, ja jotakin oli tehtävä, ennen kuin
koko kansa alkaisi seurata Häntä ja Hänen opetustansa.
Herra Jeesus teki pelkkää hyvää, mutta siitä
huolimatta oli olemassa tekijä, joka ei suonut oppineille hetkenkään rauhaa.
Heidän sydämessänsä versoi tuo ikivanha juuri, joka ensimmäisen kerran kantoi
hedelmää Eedenin puutarhan ulkopuolella Kainin sydämessä. Toisen ihmisen
jumalanpalveluksen menestys oli sietämätön asia sellaiselle, jolla tuo juuri
oli pitkillä lonkeroillaan takertunut sydämen maaperään. Tuskin mikään kasvaa
niin tavattomalla voimalla ja nopeudella kuin tuo kateuden syöpäkasvi, ja
niinpä voitiin oppineiden kasvoista nähdä tavaton synkeys ja tyrmistys, kun he
katselivat kansanjoukkojen virtaavan sinne, missä tämä yksinkertaisesti
esiintyvä Mies saarnasi tai vain kulki. Hänen nimensä oli kaikkien huulilla,
eikä kukaan edes ajatellut muuta kuin sitä, mitä tämän Miehen palvelustehtävän
kautta tapahtui. Tavallinen kansa kuuli Häntä mielellään ja rakasti Häntä. Hän
puhui yksinkertaisella, luonnollisella tavalla, ilman heidän pappiensa
saarnanuottia ja mahtailevaa esiintymistapaa. Kerrankin he saattoivat ymmärtää,
mitä heille sanottiin!
Kuinka totta olikaan näiden oppineiden
kohdalla se, mitä Herramme heistä sanoi! Kansanjoukkojen virratessa kuulemaan
Häntä, tekivät nämä kansanjohtajat kaikkensa vaikeuttaaksensa tätä
palvelustehtävää. Vain kateus voi todella tuottaa jotakin sellaista, mitä
Kirjoitusten lehdille on tallennettuna siitä, mitä saivat aikaan ne, joiden
olisi odottanut suosittelevan seurakuntalaisillensa näihin kokouksiin
menemistä.
Tämä mies muistutti liiaksi sitä
fanaatikkoa, joka oli saarnannut erämaassa ja kastanut suuria kansanjoukkoja.
Tuo mies oli ollut todella inhottava ja röyhkeä. Olivathan hekin menneet
kansanjoukkojen mukana Jordanin rannalle, erillisenä ryhmänä tietysti,
tullaksensa myöskin kastetuiksi. Mutta tämä oli katsonut heitä vihaisesti ja
keskeyttänyt kastetoimituksensa ja sanonut: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan
tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä..." (Matt.
3: 7-8). Voitaisiinko ajatella jotakin törkeämpää, kehottaa nyt heitä tekemään
parannus! Ja mitä tarkoitti tuo nimitys "kyykäärmeitten sikiöt"? (Sen
he tulivat myöhemmin kuulemaan hyvinkin tarkasti.) Heidänkö tulisi tehdä
parannus? Nyt tämä Mies julisti heille aivan samaa, erottelematta heitä
julistuksessansa tästä kansasta, josta he itse eräässä vaiheessa sanoivat: "Oletteko tekin eksytetyt? Onko kukaan
hallitusmiehistä uskonut Häneen tai kukaan fariseuksista? Mutta tuo kansa, joka
ei lakia tunne, on kirottu!" (Joh. 7: 47-49). Heidän tulisi tehdä
parannus? Mistä he voisivat tehdä parannuksen, sillä noudattivathan he
kirjaimellisesti lakia! Hehän saattoivat astua Itse Jumalan eteen pyhäkköön ja
rukoilla sydämensä vakaumuksella: "Jumala,
minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät,
väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä
paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani" (Luuk.
18: 9-12). Kuinka halveksien he katsoivatkaan niitä alempitasoisia
ihmisraukkoja, jotka joutuivat seisomaan taampana, syntisiä, Sanaa
tuntemattomia, lähes joka päivä jossakin kohden rikkomuksen tekeviä ihmisiä,
jotka eivät edes rohjenneet silmiään nostaa taivasta kohden. Kuinka heitä
häiritsikään se, kuinka jotkut jopa löivät rintaansa niin että kumaus kuului
alttarille asti ja sopersivat: "Jumala,
ole minulle syntiselle armollinen!" (Luuk. 18: 13).
Todellakin, tuo kansa on kirottu, kun se ei
tunne lakia! Heidän mielestänsä kansa oli todellakin jotakin ala-arvoista,
sillä vain he olivat synnittömiä, hyviä ihmisiä. Kansalla ei ollut mahdollisuutta
luetella sellaista määrää hyviä ominaisuuksia kuin mitä nämä hurskaat oppineet
saattoivat omalle kohdallensa omistaa. Tarkkaan he painoivat muistiinsa kaiken
tekemänsä ja uskoivat saavuttaneensa suuren jumalisuuden tason. "Minä olen
tehnyt sitä ja sitä, minä olen sitä ja sitä, minä en tee sitä ja sitä, mitä tuo
toinen tekee!" Ei siis ihme, että he saattoivat käyskennellä kaikkialla
itsetietoinen, omahyväinen ilme kasvoillansa!
Mutta ketä Tämä Mies oikein tarkoitti, kun
Hän puhui kansanjoukoille vuorella, sanoessaan: "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden,
että he teitä katselisivat..." (Matt. 6: 1)? Ketä Hän tarkoitti, kun
puhui rukoilemisesta ja sanoi: "Ja
kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut (!!!)sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen
kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti, minä sanon teille: he ovat
saaneet palkkansa" (Matt. 6: 5). Fariseusten sisimmässä mahtoi käydä
jonkinlainen kuohunta kuullessansa kaiken tämän puheen. Heidän velvollisuutensahan
oli perinnäissäännön mukaan pysähtyä tietyin ajoin rukoilemaan, missä tahansa
sitten olivatkaan. "Ulkokullatut!" Kehtasiko Tämä Mies todella
viitata heihin, virheettömimpiin ja hurskaimpiin henkilöihin koko Israelin
keskellä!
"Ja
kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he
tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti
minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa" (Matt. 6: 16).
Fariseukset olivat täysin poissa tolaltaan. Nuhde tuli niin selvänä, ettei sitä
voinut olla käsittämättä, mutta olisivatko he voineet olla ulkokultaisia? Tulihan
kaiken kansan saada nähdä, että he kahdesti viikossa paastosivat! Kuinka moni
näkikään nälkää tuonakin aikana ja joutui useammankin päivän olemaan syömättä,
mutta silti ei pannut naamaansa surkean näköiseksi. Mutta fariseukselle se oli
jo opittu ilme osoittamaan paaston vakavuutta. Kukaan ei rohjennut nauraa
asialle saati sitten epäillä tunteiden aitoutta.
Fariseusten sisimmässä kuohui todellakin.
Tämän Miehen puhe oli jotakin sellaista, mihin he eivät lainkaan olleet
valmistautuneet. Ollakseen rehellisiä, he sisimmässänsä ihailivat Tämä Miehen
puhetapaa ja sitä jumalallista viisautta, millä Tämä toi esiin Kirjoituksia.
Mutta jokin oli heille hyvin hämäännyttävää. Tämä mies näytti täysin unohtaneen
kaiken sen, mitä kutsuttiin vanhinten perinnäissäännöksi! Perinnäissäännöt
olivat juuri se, mikä heille, oppineille, oli kaikkein tärkeintä. Juuri
perinnäissääntöjä he olivat päivästä toiseen yrittäneet iskostaa kuulijoidensa
sydämiin ja niitä he miettivät alinomaa. Lakia ei kukaan voinut ymmärtää ilman
näitä viisaiden esi-isien laatimia selityksiä!
"...ellei
teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja
fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan!" (Matt. 5:
19). Tähän lausumaan teki jokaisen fariseuksen mieli pyytää tarkempi selvitys.
Kenellä voisi olla suurempi vanhurskaus kuin heillä? Mikä oli se taivasten valtakunta,
johon oli niin vaikea päästä? Sehän oli jotakin täysin mahdotonta! Tämä Mies
aivan selvästikin loukkasi heitä; ei käsittänyt heidän arvovaltaansa! He olivat
opettaneet kansaa vuosikaudet ja tuoneet julki totuutensa sen edessä. Mutta nyt
Tämä Mies aivan selvästi pyrki korjaamaan jotakin heidän opetuksissansa, sillä
useampaan kertaan Hän sanoi: "Te
olette kuulleet sanotuksi... mutta Minä sanon teille!" Tämä Mies teki
tyhjäksi heidän perinnäissäädöksensä näillä opetuksillansa! Tuskin kukaan
heistä oli tullut edes ajatelleeksi jotakin niin mahdotonta, mitä Tämä Mies
eräässä vaiheessa rohkeni sanoa: "Ja
niin TE olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden" (Matt.
15: 6).
Mistä kaikesta Herraamme voitiinkaan
syyttää! Onko kukaan todella tullut ajatelleeksi sitä, mitä kaikkea Hän joutui
kokemaan niiden taholta, joiden ensimmäiseksi olisi tullut käsittää Hänen
palvelustehtävänsä merkitys! Tehdäkseen Hänen palvelustehtävänsä täysin
mahdottomaksi, käyttivät nämä oppineet ihmiset sitä keinoa, joka vielä
tänäänkin on käytössä. He pyrkivät kaikkinensa saattamaan kansan silmien eteen
jotakin negatiivista, kielteistä, tästä Miehestä. Kansanjoukot pelkäsivät ja
kunnioittivat Jumalaa nähdessänsä kaiken sen, mitä Tämä Mies teki, mutta kirjanoppineet
huutelivat ympärillensä vakavailmeisinä: "Tämä
pilkkaa Jumalaa!" (Matt. 9: 3). Opetuslapsille he vakavasti nuhdellen
sanoivat: "Miksi teidän opettajanne
syö publikaanien ja syntisten kanssa?" (Matt.9: 11). Missä tahansa he
kulkivatkin, eivät he voineet olla mainitsematta tätä seikkaa kuulijoillensa;
sen julkituominenhan oli heidän pyhä velvollisuutensa. Heidän tuli kuuluttaa
julki kaikki, mitä saivat tietää Tästä Miehestä.
Jeesus kulki sapattina opetuslastensa kanssa
viljavainioiden halki. Ihmisiä kun olivat, tuli opetuslapsille nälkä, ja he
alkoivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään jyviä. Jälleen kerran oli fariseuksilla
tilaisuus tuoda julki närkästymisensä: "Katso,
sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina!" (Matt.
12: 1-). Jälleen kerran Tuo Mies puhui heille Kirjoituksista, mutta selitti
kaiken täysin erilailla, kuin mihin he olivat tottuneet, ja minkä he pitivät
oikeana! He eivät lainkaan käsittäneet, että heidän edessänsä seisoi Hän, joka
oli pyhäkköä suurempi! "Mutta jos
tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon, enkä uhria', niin te ette
tuomitsisi syyttömiä." Syyttömiä!? Nämäkö syyttömiä? Itse teosta
kiinni otettuja, ja Tämä Mies julistaa heidät syyttömiksi! Nämä julkeat ihmiset
olivat rikkoneet sapatin ankarimpia säädöksiä vastaan, perinnäissäädösten
tärkeimpiä kohtia vastaan, ja nyt Tämä Mies tekee itsensä vielä suuremmaksi
syntiseksi julistamalla anteeksiantamuksen synnin päälle!
"Ja
katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä
sanoen: 'Onko luvallista sapattina parantaa?' VOIDAKSENSA NOSTAA SYYTTEEN HÄNTÄ
VASTAAN" (Matt. 12: 10). Kuka pystyy luotaamaan ihmismielen? Kuka
pystyy todella käsittämään kaiken tämän laajuuden? Ensimmäinen ajatus näiden
hurskaiden miesten mielessä oli löytää jotakin sellaista, minkä esittämisen
kautta saisivat Hänet oikeusistuimen eteen. Lopultakin kansa sai eteensä
sellaisen Henkilön, jota se oli kaivannut, ja samanaikaisesti eräät miettivät,
miten saada tämä Henkilö pois kansan edestä! Olkoon kansa edelleenkin sairasta,
odottakoot Betesdan lammikon äärellä vaikka kuolemaansa asti, mutta tämä Mies
oli saatava pois tieltä! "Niin
fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa Häntä vastaan, surmataksensa Hänet!"
Kainin henki, sinä et ole kuollut, sinä elät yhä edelleen!
"Tämä
ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaijain päämiehen
voimalla!" (Matt. 12: 24). Nyt
tuli selvää puhetta! Jos kansa ei nyt ala käsittää mistä on kysymys ja ala
peljätä edes itse riivaijain päämiehen edessä, niin silloin kansa todellakin on
kirottu! Menkää pois Tämän Miehen luota, ettette tulisi osallisiksi
riivaajista! Jos kuuntelette Tätä Miestä, ette voi saavuttaa luvattua, ette
kuulu erikoisjoukkoon! Älkää olko missään tekemisissä Tämän Miehen kanssa! Me
näytämme teille, katsokaa itse, kuinka me paljastamme tämän eksyttäjän! He
eivät pelänneet astua itsensä Herran eteen ja sanoa koko kansan kuullen: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme,
että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?" (Joh. 8:
48). Suurin loukkaus, mikä jotakin ihmistä kohtaan voitiin sanoa tuon
aikaisessa Israelissa, oli kutsua jotakuta samarialaiseksi. He eivät käsittäneet,
kuinka suuressa määrin he kuitenkin loukkasivat jotakin iankaikkisuuden edessä
kutsuessaan Herraa riivatuksi. Herramme selittävät sanatkin he halusivat
käsittää väärin ja sanoivat toistamiseen: "Nyt
me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja..." He eivät käsittäneet, mitä
merkitsivät Herramme sanat: "Minussa
ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua." Samat
sanat kaikuvat yhä edelleenkin kuuluttaen samaa asiaa; tänäkin päivänä.
Tämänkin päivän fariseukset poimivat kiviä käteensä kivittääkseen sen, joka
puhuu totuuden.
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti