Social Icons

Pages

lauantai 7. joulukuuta 2013

Fariseuksia Israelin ulkopuolellakin?




 1995

   "...josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme', ettekä tunne Häntä" (Joh. 8: 54).
   "Eikö Mooses antanut teille lakia? JA KUKAAN TEISTÄ EI LAKIA TÄYTÄ. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?" (Joh.7:19).
   "Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään" (Joh.8:15).

   Kuka oli se, joka koko ajan oli silmät avoinna ja korvat valmiina kuulemaan, mitä Herramme Jeesus Kristus päivittäin teki ja puhui?  Tuskin oli sen tarkkaavaisempaa kuulijaa ja havainnoitsijaa kuin tuon ajan fariseukset ja kirjanoppineet! Jumalan Sana kertoo meille, että tavallinen kansa kuuli Häntä mielellään, mutta mikä oli ero näiden kahden eri ihmisryhmän välillä? Kumpikin ryhmä itseasiassa kuuli mielellään, mutta mitä itsekukin halusi kuulla? Ulkonaisesti fariseukset ja kirjanoppineet edustivat aikansa hengellistä ylimystöä ja johtajistoa, kun taas kansa oli riippuvainen heidän opetuksestaan ja siitä, mitä tämä yläluokka heille soi.
   Mutta nyt tuli julistaja, joka ei puhunutkaan heidän entisten opettajiensa lailla eikä myöskään toiminut samoin. He kuulivat mielellään sitä, mitä tämä yksinkertaisesti ja nöyrästi esiintyvä Mies julisti heille, sillä kaiken puhutun vakuudeksi Tämä vielä teki suuria tunnustekoja heidän keskuudessaan. Heidän johtajansa olivat varmastikin osaltansa puhuneet heille näistä asioista entisten suurten profeettojen ollessa käsiteltävinä, mutta todellisuudessa ei näiden nyt elävien suurten jumalanmiesten kautta ollut tapahtunut mitään merkittävää.
   Kansa kuuli mielellään, kokien saavansa hengellisesti jotakin todellista ja tuoretta, kosketuksen Itse Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, sillä julistettiinhan heidän keskuudessansa Taivasten Valtakunnan läheisyyttä. Kansan sydämessä oleva kaipaus oli odottanut täyttymystänsä vuosisatojen ajan, ja nyt he kuulivat sanoja, joita ei heidän kirjanoppineidensa huulilta ollut milloinkaan tullut. Tämän palvelustehtävän näkeminen täytti näiden ulkonaisesti äärimmäisen hurskaitten miesten mielet ärtymyksellä ja kateudella. Kuka oikein on Tämä, joka ei ole mitään oppia saanut, ja sitten voittaa kuulijoiden sydämet puolellensa, vaikka juuri he olivat käyneet lähes koko elämänsä kestävän ankaran opinkoulun lävitse? Kuka oli Tämä, joka ei ollut ilmoittautunut heidän luonansa ja saanut heidän hyväksymistänsä opetuksellensa? Kuka oli Tämä, joka sai heidät tuntemaan itsensä toissijaisiksi, vaikka he aina olivat tunteneet olevansa ensimmäisiä kaikessa? Mikä tahansa tarve kansalaisella olikaan ollut, aina hän oli ollut pakotettu tulemaan heidän luoksensa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä!
   Nämä oppineet miehet pitivät Jumalan Sanan kirjaimesta kirjaimeen, pilkusta pilkkuun, mutta kuka oli Tämä, joka ei ilmeisestikään ollut samalla linjalla heidän kanssaan? Tästä Miehestä ei henkinyt sellainen itseriittoinen ja ankara hengellisyys ja lain kirjaimen pitäminen, kuin mitä taas voitiin joka suhteessa sanoa heistä. He olivat esimerkki kansalle, ja milloin tahansa he liikkuivatkin tai esiintyivät jossakin, saivat he osallensa kunnioittavia ja pelokkaita katseita. He olivat Kiivaan Jumalan edustajia, Lain Jumalan etujen valvojia, mutta nyt astui esiin Tämä, jota kansa ei kavahtanutkaan, vaan pyrki mahdollisimman lähelle kuulemaan Hänen puhettansa ja jopa koskettamaan Häntä.
   Kuka oli Tämä, joka salli kansan tulla niin lähelle itseänsä? Kansahan oli tottunut siihen, että näitä ulkonaisesti jo kaukaa tunnistettavia miehiä tuli tarkata suuresti ja pitää heihin kunnioittava etäisyys. Oli varottava koskettamasta heitä edes vahingossa, sillä he olivat pyhiä miehiä, jotka itse varoivat mitä tarkimmin koskettamasta mitään epäpyhää, mikä olisi saastuttanut heidät. Aivan kuin näkymättömät henkivallat olisivat kaikkialla kuuluttaneet heidän edellänsä: "Tässä tulee pyhä mies, Jumalan Sanan aseenkantaja ja Hänen edustajansa. Väistykää, älkää tulko lähelle, te epäpyhät ja syntiset, sillä tämä mies on pyhä. Hän täyttää kaikki Kirjoitukset viimeistä piirtoa myöten. Te, jotka ette missään suhteessa ole samanarvoiset, menkää kunnioittavan välimatkan päähän!"
   Kirjanoppineet ja fariseukset todellakin edustivat jotakin sellaista, mikä antoi heille aivan oman leimansa — leimansa, joka vaikutti jopa heidän suhtautumiseensa itse Herraan Jeesukseen. Kansa kuuli Tätä mielellänsä, mutta niin myöskin fariseukset ja kirjanoppineet, mutta mitä itsekukin halusi ja odotti kuulevansa? Siinä oli niin suuri ero, että voitaisiin sanoa helvetin ja taivaan lähestyneen niin liki toisiansa, ettei edes paperinsuikaletta olisi voitu työntää väliin. Kansa halusi kuulla jotakin sellaista, mikä veisi heidät lähemmäksi Jumalaansa ja toisi heille avun, mutta nämä oppineet halusivat kuulla jotakin sellaista, minkä perusteella he saattaisivat vaientaa Tämän Äänen, joka julisti Jumalan Valtakuntaa. Alusta alkaen he laittoivat omia tarkkailijoitansa kuulijakunnan joukkoon odottamaan sitä hetkeä, jolloin Herramme lausuisi jotakin sellaista, minkä voisi kääntää Häntä vastaan. Tämä julistaja oli vaiennettava mihin hintaan tahansa; Hän ei julistanut heidän näkemystensä mukaisesti, ja jotakin oli tehtävä, ennen kuin koko kansa alkaisi seurata Häntä ja Hänen opetustansa.
   Herra Jeesus teki pelkkää hyvää, mutta siitä huolimatta oli olemassa tekijä, joka ei suonut oppineille hetkenkään rauhaa. Heidän sydämessänsä versoi tuo ikivanha juuri, joka ensimmäisen kerran kantoi hedelmää Eedenin puutarhan ulkopuolella Kainin sydämessä. Toisen ihmisen jumalanpalveluksen menestys oli sietämätön asia sellaiselle, jolla tuo juuri oli pitkillä lonkeroillaan takertunut sydämen maaperään. Tuskin mikään kasvaa niin tavattomalla voimalla ja nopeudella kuin tuo kateuden syöpäkasvi, ja niinpä voitiin oppineiden kasvoista nähdä tavaton synkeys ja tyrmistys, kun he katselivat kansanjoukkojen virtaavan sinne, missä tämä yksinkertaisesti esiintyvä Mies saarnasi tai vain kulki. Hänen nimensä oli kaikkien huulilla, eikä kukaan edes ajatellut muuta kuin sitä, mitä tämän Miehen palvelustehtävän kautta tapahtui. Tavallinen kansa kuuli Häntä mielellään ja rakasti Häntä. Hän puhui yksinkertaisella, luonnollisella tavalla, ilman heidän pappiensa saarnanuottia ja mahtailevaa esiintymistapaa. Kerrankin he saattoivat ymmärtää, mitä heille sanottiin!
   Kuinka totta olikaan näiden oppineiden kohdalla se, mitä Herramme heistä sanoi! Kansanjoukkojen virratessa kuulemaan Häntä, tekivät nämä kansanjohtajat kaikkensa vaikeuttaaksensa tätä palvelustehtävää. Vain kateus voi todella tuottaa jotakin sellaista, mitä Kirjoitusten lehdille on tallennettuna siitä, mitä saivat aikaan ne, joiden olisi odottanut suosittelevan seurakuntalaisillensa näihin kokouksiin menemistä.
   Tämä mies muistutti liiaksi sitä fanaatikkoa, joka oli saarnannut erämaassa ja kastanut suuria kansanjoukkoja. Tuo mies oli ollut todella inhottava ja röyhkeä. Olivathan hekin menneet kansanjoukkojen mukana Jordanin rannalle, erillisenä ryhmänä tietysti, tullaksensa myöskin kastetuiksi. Mutta tämä oli katsonut heitä vihaisesti ja keskeyttänyt kastetoimituksensa ja sanonut: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä..." (Matt. 3: 7-8). Voitaisiinko ajatella jotakin törkeämpää, kehottaa nyt heitä tekemään parannus! Ja mitä tarkoitti tuo nimitys "kyykäärmeitten sikiöt"? (Sen he tulivat myöhemmin kuulemaan hyvinkin tarkasti.) Heidänkö tulisi tehdä parannus? Nyt tämä Mies julisti heille aivan samaa, erottelematta heitä julistuksessansa tästä kansasta, josta he itse eräässä vaiheessa sanoivat: "Oletteko tekin eksytetyt? Onko kukaan hallitusmiehistä uskonut Häneen tai kukaan fariseuksista? Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu!" (Joh. 7: 47-49). Heidän tulisi tehdä parannus? Mistä he voisivat tehdä parannuksen, sillä noudattivathan he kirjaimellisesti lakia! Hehän saattoivat astua Itse Jumalan eteen pyhäkköön ja rukoilla sydämensä vakaumuksella: "Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani" (Luuk. 18: 9-12). Kuinka halveksien he katsoivatkaan niitä alempitasoisia ihmisraukkoja, jotka joutuivat seisomaan taampana, syntisiä, Sanaa tuntemattomia, lähes joka päivä jossakin kohden rikkomuksen tekeviä ihmisiä, jotka eivät edes rohjenneet silmiään nostaa taivasta kohden. Kuinka heitä häiritsikään se, kuinka jotkut jopa löivät rintaansa niin että kumaus kuului alttarille asti ja sopersivat: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" (Luuk. 18: 13).
   Todellakin, tuo kansa on kirottu, kun se ei tunne lakia! Heidän mielestänsä kansa oli todellakin jotakin ala-arvoista, sillä vain he olivat synnittömiä, hyviä ihmisiä. Kansalla ei ollut mahdollisuutta luetella sellaista määrää hyviä ominaisuuksia kuin mitä nämä hurskaat oppineet saattoivat omalle kohdallensa omistaa. Tarkkaan he painoivat muistiinsa kaiken tekemänsä ja uskoivat saavuttaneensa suuren jumalisuuden tason. "Minä olen tehnyt sitä ja sitä, minä olen sitä ja sitä, minä en tee sitä ja sitä, mitä tuo toinen tekee!" Ei siis ihme, että he saattoivat käyskennellä kaikkialla itsetietoinen, omahyväinen ilme kasvoillansa!
   Mutta ketä Tämä Mies oikein tarkoitti, kun Hän puhui kansanjoukoille vuorella, sanoessaan: "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat..." (Matt. 6: 1)? Ketä Hän tarkoitti, kun puhui rukoilemisesta ja sanoi: "Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut (!!!)sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti, minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa" (Matt. 6: 5). Fariseusten sisimmässä mahtoi käydä jonkinlainen kuohunta kuullessansa kaiken tämän puheen. Heidän velvollisuutensahan oli perinnäissäännön mukaan pysähtyä tietyin ajoin rukoilemaan, missä tahansa sitten olivatkaan. "Ulkokullatut!" Kehtasiko Tämä Mies todella viitata heihin, virheettömimpiin ja hurskaimpiin henkilöihin koko Israelin keskellä!
   "Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa" (Matt. 6: 16). Fariseukset olivat täysin poissa tolaltaan. Nuhde tuli niin selvänä, ettei sitä voinut olla käsittämättä, mutta olisivatko he voineet olla ulkokultaisia? Tulihan kaiken kansan saada nähdä, että he kahdesti viikossa paastosivat! Kuinka moni näkikään nälkää tuonakin aikana ja joutui useammankin päivän olemaan syömättä, mutta silti ei pannut naamaansa surkean näköiseksi. Mutta fariseukselle se oli jo opittu ilme osoittamaan paaston vakavuutta. Kukaan ei rohjennut nauraa asialle saati sitten epäillä tunteiden aitoutta.
   Fariseusten sisimmässä kuohui todellakin. Tämän Miehen puhe oli jotakin sellaista, mihin he eivät lainkaan olleet valmistautuneet. Ollakseen rehellisiä, he sisimmässänsä ihailivat Tämä Miehen puhetapaa ja sitä jumalallista viisautta, millä Tämä toi esiin Kirjoituksia. Mutta jokin oli heille hyvin hämäännyttävää. Tämä mies näytti täysin unohtaneen kaiken sen, mitä kutsuttiin vanhinten perinnäissäännöksi! Perinnäissäännöt olivat juuri se, mikä heille, oppineille, oli kaikkein tärkeintä. Juuri perinnäissääntöjä he olivat päivästä toiseen yrittäneet iskostaa kuulijoidensa sydämiin ja niitä he miettivät alinomaa. Lakia ei kukaan voinut ymmärtää ilman näitä viisaiden esi-isien laatimia selityksiä!
   "...ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan!" (Matt. 5: 19). Tähän lausumaan teki jokaisen fariseuksen mieli pyytää tarkempi selvitys. Kenellä voisi olla suurempi vanhurskaus kuin heillä? Mikä oli se taivasten valtakunta, johon oli niin vaikea päästä? Sehän oli jotakin täysin mahdotonta! Tämä Mies aivan selvästikin loukkasi heitä; ei käsittänyt heidän arvovaltaansa! He olivat opettaneet kansaa vuosikaudet ja tuoneet julki totuutensa sen edessä. Mutta nyt Tämä Mies aivan selvästi pyrki korjaamaan jotakin heidän opetuksissansa, sillä useampaan kertaan Hän sanoi: "Te olette kuulleet sanotuksi... mutta Minä sanon teille!" Tämä Mies teki tyhjäksi heidän perinnäissäädöksensä näillä opetuksillansa! Tuskin kukaan heistä oli tullut edes ajatelleeksi jotakin niin mahdotonta, mitä Tämä Mies eräässä vaiheessa rohkeni sanoa: "Ja niin TE olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden" (Matt. 15: 6).
   Mistä kaikesta Herraamme voitiinkaan syyttää! Onko kukaan todella tullut ajatelleeksi sitä, mitä kaikkea Hän joutui kokemaan niiden taholta, joiden ensimmäiseksi olisi tullut käsittää Hänen palvelustehtävänsä merkitys! Tehdäkseen Hänen palvelustehtävänsä täysin mahdottomaksi, käyttivät nämä oppineet ihmiset sitä keinoa, joka vielä tänäänkin on käytössä. He pyrkivät kaikkinensa saattamaan kansan silmien eteen jotakin negatiivista, kielteistä, tästä Miehestä. Kansanjoukot pelkäsivät ja kunnioittivat Jumalaa nähdessänsä kaiken sen, mitä Tämä Mies teki, mutta kirjanoppineet huutelivat ympärillensä vakavailmeisinä: "Tämä pilkkaa Jumalaa!" (Matt. 9: 3). Opetuslapsille he vakavasti nuhdellen sanoivat: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?" (Matt.9: 11). Missä tahansa he kulkivatkin, eivät he voineet olla mainitsematta tätä seikkaa kuulijoillensa; sen julkituominenhan oli heidän pyhä velvollisuutensa. Heidän tuli kuuluttaa julki kaikki, mitä saivat tietää Tästä Miehestä.
   Jeesus kulki sapattina opetuslastensa kanssa viljavainioiden halki. Ihmisiä kun olivat, tuli opetuslapsille nälkä, ja he alkoivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään jyviä. Jälleen kerran oli fariseuksilla tilaisuus tuoda julki närkästymisensä: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina!" (Matt. 12: 1-). Jälleen kerran Tuo Mies puhui heille Kirjoituksista, mutta selitti kaiken täysin erilailla, kuin mihin he olivat tottuneet, ja minkä he pitivät oikeana! He eivät lainkaan käsittäneet, että heidän edessänsä seisoi Hän, joka oli pyhäkköä suurempi! "Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon, enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä." Syyttömiä!? Nämäkö syyttömiä? Itse teosta kiinni otettuja, ja Tämä Mies julistaa heidät syyttömiksi! Nämä julkeat ihmiset olivat rikkoneet sapatin ankarimpia säädöksiä vastaan, perinnäissäädösten tärkeimpiä kohtia vastaan, ja nyt Tämä Mies tekee itsensä vielä suuremmaksi syntiseksi julistamalla anteeksiantamuksen synnin päälle!
    "Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: 'Onko luvallista sapattina parantaa?' VOIDAKSENSA NOSTAA SYYTTEEN HÄNTÄ VASTAAN" (Matt. 12: 10). Kuka pystyy luotaamaan ihmismielen? Kuka pystyy todella käsittämään kaiken tämän laajuuden? Ensimmäinen ajatus näiden hurskaiden miesten mielessä oli löytää jotakin sellaista, minkä esittämisen kautta saisivat Hänet oikeusistuimen eteen. Lopultakin kansa sai eteensä sellaisen Henkilön, jota se oli kaivannut, ja samanaikaisesti eräät miettivät, miten saada tämä Henkilö pois kansan edestä! Olkoon kansa edelleenkin sairasta, odottakoot Betesdan lammikon äärellä vaikka kuolemaansa asti, mutta tämä Mies oli saatava pois tieltä! "Niin fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa Häntä vastaan, surmataksensa Hänet!" Kainin henki, sinä et ole kuollut, sinä elät yhä edelleen!
   "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaijain päämiehen voimalla!" (Matt. 12: 24). Nyt tuli selvää puhetta! Jos kansa ei nyt ala käsittää mistä on kysymys ja ala peljätä edes itse riivaijain päämiehen edessä, niin silloin kansa todellakin on kirottu! Menkää pois Tämän Miehen luota, ettette tulisi osallisiksi riivaajista! Jos kuuntelette Tätä Miestä, ette voi saavuttaa luvattua, ette kuulu erikoisjoukkoon! Älkää olko missään tekemisissä Tämän Miehen kanssa! Me näytämme teille, katsokaa itse, kuinka me paljastamme tämän eksyttäjän! He eivät pelänneet astua itsensä Herran eteen ja sanoa koko kansan kuullen: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?" (Joh. 8: 48). Suurin loukkaus, mikä jotakin ihmistä kohtaan voitiin sanoa tuon aikaisessa Israelissa, oli kutsua jotakuta samarialaiseksi. He eivät käsittäneet, kuinka suuressa määrin he kuitenkin loukkasivat jotakin iankaikkisuuden edessä kutsuessaan Herraa riivatuksi. Herramme selittävät sanatkin he halusivat käsittää väärin ja sanoivat toistamiseen: "Nyt me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja..." He eivät käsittäneet, mitä merkitsivät Herramme sanat: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua." Samat sanat kaikuvat yhä edelleenkin kuuluttaen samaa asiaa; tänäkin päivänä. Tämänkin päivän fariseukset poimivat kiviä käteensä kivittääkseen sen, joka puhuu totuuden.
  
Markku Vuori


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text