Lapset ”kostavat” isien ja äitien pahat teot uhrille osa 3

Yhä useampi toteaa kirjoittajalle, etteivät ammatti-ihmiset ole käsittäneet heidän ahdistuksensa todellisuutta, vaan yhä useampaa vaaditaan tuomaan kiusaajansa yhteiseen asian selvittämiseen ammattilaisen edessä. Mitä pitäisi allekirjoittaneen tai yhdistyksemme tai jonkun vaikuttavan henkilön tai tahon tehdä näyttääkseen näille ammattilaisille, ettei mitään sen vahingoittavampaa voi olla olemassakaan, kuin tällaisen vaatimuksen esittäminen. Kaikki tällaiset tiedossamme olleet selvittämiset ovat vain tuottaneet sanoinkuvaamatonta ahdistusta uhrille, ja tilanteen jälkeen kiusaaja on tullut entistäkin aggressiivisemmaksi ja tuhoavammaksi. On osoittautunut itsestään selväksi, vaikka maallikkona sen julkituomme, ettei alamme ongelmakenttiä selvitetä tällaisella tavalla.

Selvittämistilanteissa psykopaatti on totaalisesti omalla alallaan, sillä hän on selittämisen maailmanmestari. Hän on vuosien ja vuosikymmenien ajan laatinut oman henkilöhistoriansa, josta olemme jo aikaisemminkin puhuneet. Joka ainoan itselleen epämiellyttävän tilanteen hän on hetken pettymyksen ja eräänlaisen masennuksen jälkeen käynyt lävitse omassa, puutteellisessa persoonallisuudessaan. Vaikka hän hetken on saattanut osoittaa jonkinlaista katumukseen viittaavaa, toimii hän oman intuitionsa mukaisesti. Hän ei voi sietää epäonnistumista, hän ei voi sietää pettymystä, sillä hän on mielestään täydellinen ihminen, täydellinen onnistuja. Siksi hän järkeilee jokaisen mielipahaa tuottaneen tilanteen jälkikäteen, ja niin uskomatonta kuin se asiaa tuntemattoman mielestä onkin, hänen persoonallisuutensa sisäinen tietokone on pyyhkinyt pois muistista kaiken häntä itseään syyllistävän materiaalin, ja ikään kuin eräänlainen prosessori luo tilalle "uuden todellisuuden".

Miten selvität asioita tällaisen henkilön kanssa edes psykiatrin edessä, koska nyt hänen persoonallisuutensa kovalevyllä on luettavissa ainoastaan häntä itseään tukeva ja hänen puolestaan todistava materiaali! Vaikka uhri kuinka selvästi ja yksityiskohtaisesti kuvailisi tapahtuneen vääryyden ja mahdollisen pahoinpitelynsä, painaa kiusaaja juuri oikeaa nappulaa ja ammattilaisen edessä pyörii mitä uskottavin videotallenne kiusaajan mielikuvituksen tallentamana. Perustuuko mikään hänen videossaan todellisuuteen, sillä ei ole mitään väliä. Hän uskoo jokaisen itse esittämänsä asian, hän uskoo jokaisen mielikuvituksensa luoman "uuden todellisuuden", ja näin ollen edes alkeellisempi valheenpaljastuskone ei ole kykenevä paljastamaan hänen valhettaan, saati sitten hyväuskoinen ammattilainen.

Perinteinen ja kai uudempikin valheenpaljastuskone perustuu aivojen aiheuttamiin ruumiillisiin reaktioihin, joita erilaisilla tunnistimilla pystytään seuraamaan. Reaktio syntyy siis valheesta, sisäisestä ristiriidasta, jonka merkitys on suurempi kuin tavallinen ihminen käsittääkään. Mutta jos kiusaaja itse uskoo kaiken esittämänsä todella tapahtuneen, ei hänen ruumiinsa reagoi näihin asioihin. Olisiko tässä osasyy joidenkin psykopaattinen käsittämättömään sairastamattomuuteen? Heidän kehonsa on ikään kuin rauhassa kaikilta omantunnon omaavien ihmisten ärsykkeiltä.

Jo kirjoittamamme tulisi todistaa ammattilaisille, että ongelma-alueellamme vallitsevat aivan toisenlaiset lait kuin normaalissa mielenterveystyössä. Normaaleja ja rutiininomaisia metodeja ei voida käyttää meidän ihmistemme auttamisessa, vaan on pystyttävä omaksumaan aivan uudenlainen näkemys asiasta, vaikka se onkin ehkä nöyryyttävää siinä mielessä, että tällainen asia on yleisellä ammattitasolla jäänyt huomaamatta ja nyt maallikot pyrkivät kiinnittämään huomiota siihen.

Olemme kirjoituksissamme useaan otteeseen pyrkineet selittämään uhrien toimintaa yleisesti tunnetulla käsitteellä "Tukholman syndrooma". Jokainen meistä on nähnyt kyllin elokuvia ja uutisia panttivanki- ja kidnappaamistilanteista, joissa uhrit usein ovat toimineet itselleenkin käsittämättömällä tavalla, odottamattoman ja ylitse voimien käyvän tilanteen keskellä. Aikanaan yhteistyöhön suostuneet tai alistuneet saivat kokea yhteiskunnan rankaisevan heitä rikollisen auttamisesta, vaikka heidän oma henkensä oli mitä suurimmassa vaarassa. Jokaisen on odotettu toimivan yhteiskunnan lakien mukaisesti ja usein on tuntunut absurdilta se tapa, millä laki on suorastaan vaatinut uhria oman henkensä uhalla toimimaan yhteiskunnan etujen mukaisesti rikollista vastaan.

Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin normaalille ihmiselle hänen oma henkensä kallein, ja sen on yhteiskuntakin hyvin pitkälle hyväksynyt. Mistä joskus aikaisemmin rangaistiin ankarastikin, sen suhteen tänä päivänä vallitsee hyvin pitkälle ymmärrys. Miksi nyt kuitenkin lähes jokainen ahdistuksestaan kertonut uhri kokee entistä suurempaa syyllisyyttä ja tuskaa otettuaan yhteyttä ammattilaiseen? Emme syytä ammattilaisia, kerromme vain totuuden. Vain ylen harva kertoo saaneensa odottamaansa apua ja sitäkin useampi kertoo masentuneensa entisestään.

Yleisin ihmettelyn aihe ammattilaisen vastaanotolla kuuluu: "Miksi ihmeessä sinä et sitten eroa, jos tilanne on niin paha?!" "Jos tilanne on niin paha, miksi et vaihda työpaikkaa?" "Jos sukulaisesi on niin vaikea, niin miksi kummassa et etsi omaa asuntoa ja muuta sinne?" Nykyisessä työllisyystilanteessa aivan tavallinen maallikkokin voi hymähtää ja todeta ammattilaisen puhuvan tyhmiä ehdottaessaan työpaikan vaihtamista. Joskus se toki on ainoa vaihtoehto, mutta että ammattilainen niin nopeasti ohittaa ongelman ehdottomalla ensimmäistä ja näkyvintä mahdollisuutta, kertoo eräänlaisesta työväsymyksestä itse auttajan kohdalla. Ehdotukset sinänsä eivät ole vääriä, vaan ne esitetään kuulemamme perusteella ja jopa oman kokemuksen perusteella aivan liian aikaisessa vaiheessa ja liian läpinäkyvän helposti.

Selvittäkäämme tätä asiaa lähemmin. Työpaikan suhteen tilanne on ehkä selvin ja toisaalta vaikein. Uuden työn löytäminen on todella vaikeaa etenkin henkilölle, joka jo pidempään on kokenut ahdistusta ja mahdollisesti jossakin määrin sairastunut ylivoimaisissa tilanteissa. Jos ehdotus työpaikan vaihtamisesta esitetään liian nopeasti ja liian kepeästi, kokee uhri ammattilaisenkin väheksyvän hänen tilannettaan ja kärsimystään. Ensisijainen ei ole työpaikka ja sen ongelmat, vaan yksittäinen ihminen ja hänen ongelmansa! Miksi sitten kaikkeen pyritään löytämään niin nopea ratkaisu, että uhri tuntee suorastaan putoavansa kärryiltä; paikassa, jossa hän odotti saavansa lujemman otteen elämään? Kaikki johtuu kai rahan puutteesta ja ammattilaisen kiireestä saada vastaanottaa seuraava potilas! Autetaan siis todella monia, ilman että kukaan saisi todellista apua! Pidetään ihminen hengissä ja onnitellaan häntä jos hän seuraavalla kerralla ei ole paljon huonommassa kunnossa! Aika roisia, jos niin saa sanoa! Eikö tämä ikävä kyllä ole tämän hetken todellisuus meidän maassamme?

Mikä erottaa selvimmin ongelmakenttämme työpaikalla ja kotona? Psykopaattinen johtaja saattaa ensimmäisestä mielijohteestaan erottaa mielestään ongelmia tuottaneen työntekijän jopa siltä istumalta. Siksi useimmat työntekijät nielevät päivittäisenkin mielipahansa ja vaikenevat suurenkin vihan vallitessa sisimmässään. Ilman puolisoa tai jotakin sukulaista voi elää, muttei ilman leipää ja juomaa! Kotoa ei sentään tarvitse niin helposti lähteä, ja mieltäänkin voi ilmaista ainakin tiettyyn rajaan asti. Siitä huolimatta useat autettavamme kokevat hyvin tuskallisena sen, kun ammattilainen jopa ensimmäisellä käynnillä toteaa: "Kertomasi mukaan avioliittosi tai perheesi on todella vaikea. Miksi et eroa tai lähde pois!" Jotkut ammattilaiset saattavat sanoa tämän määritelläkseen autettavan reaktiota ja päätelläkseen onko tämä valmis muutoksiin. Mutta kerrottakoon se tosiasia, että elämänsä kauheudesta huolimatta tämän toteaminen psykopaatin uhrille ensimmäisten tapaamisten aikana on usein hyvin vahingollista, koska hänen ongelmansa ei ole enää yksinomaan ulkopuolinen henkilö, kiusaaja kotona, vaan hänen ongelmansa on hänen sisäinen rikkinäisyytensä ja tuskansa.

Lähes poikkeuksetta kiusaaja tai ahdistusta tuottava yhteisö on vakuuttanut uhrille ja suorastaan aivopessyt häntä uskomaan, ettei kukaan muu voi välittää hänestä. Hänen ainoa ja oikea paikkansa on juuri siinä missä hän on, toisen valvonnassa ja käytettävissä. Kun uhri tulee hakemaan apua, on ymmärrettävä, ettei kukaan tällaisissa olosuhteissa pysty säilyttämään todellisuudentajua. Uhri on antautunut käytettäväksi ja johdatettavaksi, koska edes ympäristö ei ole suojellut häntä tältä vaikutukselta yksinkertaisesti siitä syystä, ettei se ole nähnyt psykopaattisen käytöksen verhon taakse. Terveen mielen naamio on niin täydellinen ja hämäävä, että meidän tulee jossakin vaiheessa esittää kysymys: kumpi on enemmän syyllinen uhrin tilaan – uhri itse vai sinisilmäiset lähimmäiset, jotka ensinnäkin ovat lausuneet hyvän todistuksen kiusaajasta ja ylläpitäneet valheen verkkoa, sitten vielä loppuvaiheessa syyllistääkseen irti rimpuilevaa uhria.

Kukaan meistä ei menneinä vuosina käsittänyt mistä on kysymys. Tajusimme vain, että meillä oli suunnattoman paha oli näissä ympyröissä. Ei siis ole asiallista osoittaa ketään eikä mitään järjestöä syyttävällä sormella, mutta olemme tulleet aikaan jossa totuus on pakko nähdä.

Olemme muutamassa kirjassamme kertoneet psykopaatin käytöksestä ja suoranaisista toilailuista hiukan huumorimielessä, mutta asiaan ei todellisuudessa sisälly mitään naurettavaa uhrin kannalta. Tietysti uhrille tekee hyvää jossakin vaiheessa hymyillä kätketysti joillekin toilailuille, kuten Richard- parka Pokka pitää – sarjassa, kun Hyasintti häpäisee itsensä todella näkyvästi.

Avioero on siis useille ainoa mahdollisuus järkevään elämään kiinni pääsemiseksi, ja sen tietävän ammattilaisen tulisi malttaa mielensä ja tunnistella enemmänkin potilaansa tuntemuksia. Työpaikan vaihtaminen ei ole ollenkaan yksinkertainen asia, etenkään koska suuri osa autettavistamme on viidenkympin paikkeilla tai vanhempiakin. Miten sitten on lapsen tai sisaruksen tai yleensä sukulaisen lähteminen yhteisestä kodista? Sekään ei ole mikään yksinkertainen asia, koska kärsimystä on usein jo ollut siinä määrin, että se on jättänyt jälkensä autettavaan. Yksinäisyys tuntuu sittenkin kaikkein kauheimmalta asialta elämässä. Pelottaa heittäytyä tuntemattoman varaan, vaikka nykyinen todellisuus olisi kuinka paha.

Auttajien tulisi entistä enemmän käsittää se tosiasia, että näiden ihmisten eväät ja valmiudet eivät ole missään suhteessa verrannollisia normaalia elämää eläneiden mahdollisuuksiin. Kielteinen ja vääristynyt elinpiiri ja olosuhteet ovat aikaansaaneet valtavan määrän negatiivista latausta, mikä estää toteuttamasta hyvältäkin tuntuvia ratkaisuja. Oikeastaan kaikki uhrit ovat eräänlaisia sitten kun – ihmisiä. He ovat samalla hyvin suuressa määrin jos – ihmisiä, odottaen viimeinkin sitä apua, ystävällistä elettä, uskottavuutta, jonka perään ovat kaivanneet vuosikausia turhaan, pettyen kerta toisensa perään. He ovat tietyllä tavalla maailman pettyneimpiä ihmisiä, koska niin kiusaaja kuin ympäristökin ovat jatkuvasti valaneet heihin perusteetonta tulevaisuuden uskoa. "Odota vain, kunhan…/ sinä et tiedäkään mitä vielä…/ ole kärsivällinen, tunnenhan minä kumppanisi…/ sinä olet nyt käsittänyt kaiken aivan väärin…"

Näiden ihmisten negatiivisuus, traumaattisuus, luottamuksen puute, ei loppujen lopuksi ole tullut heidän elämäänsä heidän itsensä etsimänä tai hyväksymänä, vaan… miten sen sanoisi kyllin selvästi… Sen kaiken on heihin iskostanut ympärillä olevien ihmisten oma varauksellisuus, epäusko, kielteisyys ja väärät asenteet.

Nyt kirjoittajan oman tervehtymisen ehdittyä tähän vaiheeseen, tuntuu suorastaan hämmästyttävältä se kuinka silmät aukenevat näkemään entistä enemmän totuutta ja tosiasioita. Etenkin hengellisellä alueella on vallinnut ja vallitsee uskomaton, näkymätön syyllistäminen ja väärien asioiden projisointi toiseen ihmiseen. Sitä eivät tee ainoastaan psykopaatit, vaan aivan tavallisetkin, väärämieliset ihmiset. Lukemattomat ihmiset projisoivat omat näkökantansa ja ennakkoajatuksensa kanssamatkaajiinsa, uskoen kaiken näkemänsä ja kokemansa olevan tuossa toisessa ihmisessä, kun se aivan ilmeisesti onkin heissä itsessään!

Vuosien aikana kirjoittaja hämmästeli monia asioita, joihin vasta nyt on tullut selvyys. Vanha viisaus, että sormella osoittava näyttää yhdellä tai kahdella sormella moitittavaansa, kun kolme sormea osoittaa häneen itseensä, on osoittautunut paikkansa pitäväksi. Nyt ei oikeastaan mikään hämmästytä entisellä tavalla. Tietynlainen hämmennys on tullut tilalle. Kuinka kaikki tämä sittenkään voi olla mahdollista?

Vuosien mittaan on paljastunut, että taloudelliset syytökset ovat merkinneet syyttäjän omaa rikollisuutta. Haureudesta ovat osanneet syyttää vain siihen itse syyllistyneet. Vilpillisyyteen ovat kiinnittäneet huomiota suurimmat valehtelijat. Anteeksiantamattomuudesta ovat pitäneet suurta ääntä armottomat veljien syyttäjät.

Negatiivisuus, väärämielisyys, vääräasenteisuus ja muu vastaava on äärimmäisen tarttuvaa. Kun joku tällainen ihminen tulee vastaan saattaa jo pelkkä hänen kasvojensa näkeminen herättää voimakkaan reaktion omassa itsessä. Kun sitten tällaisen ihmisen kanssa puhuu, joutuu kohtaamisen jälkeen hämilleen huomatessaan, että tuli mentyä itselleenkin käsittämättömällä tavalla mukaan tuohon kielteisyyteen. Toisen ihmisen vaikutus vain oli niin voimakas.

Kirjoittaja on melkein puoliksi saksankielinen. Lukeminen ja kuuleminen vastaa melko pitkälle keskivertoisen saksalaisen kykyä ymmärtää kieltään. Puhumisen mahdollisuus on kuitenkin ollut melko harvoin, niin että kirjoittaja ei kävisi lainkaan saksalaisesta ainakaan saksalaiselle. Ja tässä kohden on ollut melko mielenkiintoisia kokemuksia, mitkä selittävät elämää laajemmallakin alueella.

Jos kirjoittaja tapaa melko tavalla kirjakieltä puhuvan saksalaisen, ihmettelee itsekin sitä kuinka kieli taipuu uskomattomalla tavalla harjoituksen puutteessakin, etenkin jos tuo ihminen on empaattinen ja lähelleen päästävä. Juttu luistaa joskus sujuvammin kuin omalla kielellä. Mutta jos keskustelukumppani on joku maahanmuuttaja tai mongertaa käsittämätöntä murretta, tuntuu kuin kurkkua kuivaisi eikä juuri yksikään sana äänny oikealla tavalla.

Aikanaan jossakin elokuvassa jollakin laulajalla oli vaikeuksia oikean sävelen ja värähtelyn saavuttamisessa. Kun muu ei auttanut, otti opettaja oppilaansa eteensä, painoi rintansa tämän selkään ja siten he lauloivat sellaisella harmonialla, ettei sitä oppilas ikinä olisi uskonut. Oikea sävel ja oikea värähtely välittyivät opettajasta oppilaaseen. Nämä esimerkit sisältävät paljon enemmän kuin ensimmäisellä ajatuksella ja silmäyksellä saattaa käsittää.

Meidän olemuksemme, meidän elämämme, on eräänlaista värähtelyä, jota me välitämme ympäristöön, suurimmalta osaltaan tiedostamattamme. Elämä meissä yleensäkin on jotakin käsittämätöntä, mutta silti läsnä olevaa, sillä edellytyksellä, että me todella elämme. Elämää suorittava ihminen ei värähtele, ei pysty välittämään mitään hyvää ulospäin, toiselle ihmiselle. Siksi sopusointu kehossamme, sielussamme, psyykessämme, koko olemuksessamme on edellytys todella ihmisarvoiselle elämälle.

Tämä värähtely josta puhumme positiivisella ja elämälle läheisellä tavalla toimii koko ihmisyhteisön hyväksi. Jos tätä elämää ja värähtelyä ei ole, on sen sijalla jotakin muuta, tuhoisaa, vahingollista, sillä jokainen ihminen levittää ympäristöönsä jotakin. Sellaista mikä ei ole positiivista värähtelyä ja rakkaudellisuutta – rakkaus on kaiken hyvä lähde ja ainoa elävöittävä voima tässä maailmassa. Jos kirjoittaja sanoo uskovansa, että kaikki todellinen rakkaus on Jumalasta lähtöisin, tulkoon se julki missä tahansa, eivät kaikki uskonnolliset ihmiset tätä hyväksy. Jos ihminen ei usko, että meidän tehtävämme on rakastaa kaikkia ihmisiä, vihamiehiämmekin, niin todellisuudessa hänen rakkautensa vain tiettyyn ryhmään kohdistettuna ei tarkemman tutkistelun perusteella olekaan rakkautta, vaan hyvin usein omahyväisyyttä.

Törkeätä puhetta ikänsä saarnamiehenä olleelta? Vielä kamalampaa voisi sanoa. Kun kirjoittaja nyt on niin intensiivisesti seurannut satelliittiohjelmia Saksasta, jäi niistä mieleen yksi hyvin raflaava ajatus, joka esitettiin ilmeisestikin ohjelmassa, joka puhui saksalaisen papiston kansallissosialismista. Kummallista viisautta noiden ohjelmien tekijöillä! Kun nyt on nähtävänä kuinka vähän halua papistolla oli puuttua juutalaisten ja muiden kansallisuuksien ja kansanosien tuhoamiseen ja rääkkäämiseen, tuottaa suorastaan iloa lausua julki noiden ohjelmantekijöiden ajatus tällaisesta uskonnollisuudesta. "Ihmiset alkoivat pitää omaa hulluuttaan jumalana ja palvoa sitä!"

Aikamoinen ilmaisu, johon kirjoittajan mieli riemulla yhtyy. Juuri tästä on kysymys kaikessa väärässä vallankäytössä, tapahtukoon se missä tahansa. Vääristyneessä kirkkokunnallisessa elämässä tämä on kaikkein selvimmin nähtävänä. Oikeastaan kaikki alkaa olla mahdollista näissä piireissä, niin ettei tietyssä määrin voi olla tunkematta pois tietoisuudesta ajatusta, että suuri osa tämän ajan seurakuntia elää elämäänsä ilman Jumalaa.

Henkinen väkivalta ja väärä vallankäyttö ovat siis kaikkein uskomattominta mutta näkyvintä ja todellisinta erilaisissa hengellisissä piireissä. Miksi tämä on niin yleistä juuri näissä piireissä? Kun psykopatia, narsistinen persoonallisuushäiriö / luonnehäiriö, minävaurio, mitä suurimmassa määrin perustuu väärään vallankäyttöön, on meidän syytä sanoa muutama sananen vallankäytöstä. Mihin se perustuu ja missä se voi toteutua? Yksinäisen ihmisen yksinäisyydessään käyttämä väärä valta voi kohdistua vain yksin häneen ja vahingoittaa häntä itseään, eli asia on jo sinänsä absurdi. Vallankäyttö ja koko sanan merkitys perustuu siihen tosiasiaan ja olettamukseen, että on joku joka käyttää valtaa joidenkin ylitse. Eli tarvitaan kummatkin osapuolet, jotta voitaisiin puhua järkevästä vallankäytöstä.

Vallankäyttö edellyttää myöskin ainakin jossakin määrin todellista tai kuviteltua arvoasteikkoa. Samanarvoisten ja – tasoisten vallankäyttö toisiaan kohtaan johtaa hyvin vaikeisiin ja mahdottomiinkin tilanteisiin. Eli lyhykäisyydessään sanottuna pisin ja näyttävin ja vallanhimoisin kohottautuu jonkin päälle ollakseen vieläkin pitempi ja näyttävämpi. Psykopaatit yleensä eivät tarvitse muuta koroketta kuin vain nöyrän palvelijan, joka suostuu makaamaan heidän astinlautanaan.

Toinen puoli vallankäyttöä on jo tajunnassamme. Entä sitten toinen puoli? Ylimmäinen on jo valittu tai valinnut itsensä, alimmainen makaa jo hänen allaan, mutta mistä saataisiin lisää alimmaisia eli alamaisia, jotta vallankäyttö tuntuisi todella makealta? Kukaan ei vapaaehtoisesti ole alimmainen tai alamainen, ainakaan terve ihminen. Onko valmiita alamaisia, vai pitääkö heidät ensin valmistaa? Kyllä, suurin osa alamaisista pitää tavalla tai toisella valmistaa, alistaa, jotta he suostuisivat ylitse käveltäviksi. Psykopaatti on valmis tähän valmistustehtävään, käsi pystyssä valmiutensa merkiksi. Mutta mieluiten hän kerää alamaisuuteensa sellaisia, jotka on jo valmiiksi nöyryytetty, alistettu, riisuttu omista hyveistä ja uskosta itseensä. Sellaisia, jotka ovat kieltäneet itsensä, peläten suunnattomasti löytävänsä itsensä ja siten kadottavansa itsensä. Alkaako jo polttaa? Missä tällaisia ihmisiä on?

Jotkut ovat sitä mieltä, että itse Jumala on valmistanut valtavan määrän tällaisia seuraajia itselleen. Koska Jumala on näkymätön ja monien psykopaattien mielestä olematonkin, katsovat he näiden ihmisten olevan valmistettuja seuraamaan itseään. Tämä näkemys on kummallisella tavalla omaksuttu hyvin laajoissa piireissä.

Meidän ensisijainen tehtävämme on ainakin näissä piireissä kuuluttaa tämä näkemys totaalisen virheelliseksi. Aikanaan lähes 40 vuotta sitten kirjoittaja kuuli ajatuksen seurakunnallisesta elämästä. Seurakunta kuulemma rukoili: "Jumala, pidä sinä saarnaajamme nöyränä, niin me pidämme hänet köyhänä!" Kirjoittaja uskoo tänä päivänä, niin rikkaana kokemuksista, että seurakunta on paljon viisastunut näiden 40 vuoden aikana. Se ei enää vaivaudu rukoilemaan Jumalaa, vaan epäuskoisena itse toteuttaa molemmat virat: se pitää saarnaajansa sekä nöyränä että köyhänä! Tämä koskee toki vain niitä harvoja aitoja julistajia, jotka vielä puurtavat pienissä ryhmissä tai syrjäisemmissä viroissa siellä, minne superevankelistat eivät vilkaisekaan.

Onko kirjoittaja aivan hakoteillä näpytellessään tällaista? Jonkun mielestä ehkä, mutta kaikella on oma mittansa.

Vallankäyttö on vakava asia ja tuo vastuun mukanaan, vaikka sitä ei aina nähtäisikään. Jokainen vastaa teoistaan ja asenteistaan ja ajatuksistaankin jonakin päivänä. Psykopaatti on ihminen joka ei elä sen paremmin menneisyydessä, tulevaisuudessa kuin ei tässäkään päivässä. Hän käyttää valtaansa ja suorittaa elämäänsä jollakin tavoin kaiken normaalin ajanlaskun ulkopuolella, omassa mielensä maailmassa. Hän jää rikollisena helposti kiinni, koska ei ajattele vastuuta eikä tulevaa – oikealla tavalla.

Hän on kuin yksi kirjojemme faaraoista, joka ajaa kaasu pohjassa mutkiin ja risteyksiin ajatellen, että omalle puolelle eksynyt vastaantulija on aina väärässä ja syyllinen. Hänelle pääasia on syyllisyys, mutta omansa ja mahdollisesti kyydissä olevan perheensä kohtalo on hänelle yhdentekevä, niin käsittämätöntä kuin se onkin. Jos he päätyvät sairaalaan, jos perhe kuolee, on se päälle ajaneen syy. Hän ei kuvittelekaan olevansa päälle ajaja – kaikki muut ovat sitä. Hän pysyy mielestään aina omalla puolellaan tietä, mutta kun kerran tunnemme hänen ajatuksensa, kuuluvat molemmat tien puolet hänelle. Jos tiellä olisi kolme puolta, ajaisi hän niitä kaikkia.