Kesäkuun kuudes 2005

Pari päivää sitten torilla keskustelin parinkin ahdistuneen ihmisen kanssa. Heille olisi pitänyt voida antaa jotakin lohdullista luettavaa. Heidän ongelmansa ei ollut psykopatiaan liittyvä, joten jouduin toteamaan pöydällämme olevan vain ahdistavaa tekstiä.

Mielessäni on jo pitkään ollut kirjoittaa kaikesta melko erilaisella otteella. Jo kirjoitetussa ei varmaankaan ole mitään vikaa, koska tehtävämme on ollut tuoda esiin asioita, joiden olemassaoloon ei juurikaan ole uskottu. Siksi on ikään kuin pitänyt antaa ihmisille shokkihoitoa tuomalla asia esiin mahdollisimman herättävällä tavalla. Sama pätee moniin uhreihin, jotka eivät itsekään ole tajunneet tilaansa.

Nyt kuitenkin on suuri tarve eheyttävälle ja lohduttavalle kirjallisuudelle. Mutta rehellisyyden nimessä – kovin suuria lupauksia ja toiveita emme voi antaa ainakaan pidempään uhrina olleille. Heille on mahdollista suurikin muutos elämässä, ja eheytyminen on todennäköisesti hyvin pitkällä. On kuitenkin asioita, joille ihminen ei voi mitään, vaan jotka ovat elämää suurempia. Siksi on mahdotonta laatia minkäänlaista aikataulua tai antaa tiettyjä päivämääriä. Olemme vain todenneet, että tietynlainen alkuvaihe, irtautuminen ja uuteen elämään kiinni pääseminen, kestää parista kolmeen vuotta.

Aikanaan eräs psykologi totesi kirjoittajalle, ettei toipuminen välttämättä tarvitse pitkääkään aikaa. Jotkut voivat selvitä jopa muutaman viikon käsittelyajalla. Kirjoittaja ei rohkene tällaista esittää lievimmissäkään tapauksissa, sillä on kysymys ihmisestä ja hänen sielunsa haavoista. Ihmeparantumisia tapahtuu, mutta alallamme on syytä todella tiedostetusti välttää äärilaitatapausten ottamista esimerkeiksi. Narsistikin on ihminen, ja kuten jokainen on erilainen, onneksi, on mitä moninaisimpia elämänkaaria ja mahdollisuuksia. Nämä mahdollisuudet ovat kuitenkin ensisijaisesti asianosaisten valtapiirissä, ja usein liiallinen ulkoapäin ohjaaminen ja neuvojen jakaminen vaikeuttavat tilannetta entisestään.

Ihmisinä olemme vastuussa ihmiselle, mutta emme ihmisestä. Me emme voi ripustautua keneenkään, samoin kuin emme voi antaa kenenkään ripustautua itseemme. Siten emme voi liiallisessa määrin puuttua toisten ihmisten asioihin. Kun on nimenomaan kysymys psykopatiasta, ovat uhrit mitä suurimmassa määrin itsestään riippumattomista tekijöistä joutuneet kiusaajansa johtamana ja pakottamana tielle, missä valtava määrä ulkopuolisia tekijöitä on tullut määrääväksi tekijäksi heidän elämässään.

Juuri tästä syystä asiasta laajemmin tietämättömät ammattilaiset helposti luokittelevat potilaansa riippuvaiseksi persoonaksi, ja väärin perustein laaditulla diagnoosilla entisestään pahentavat autettavansa tilaa. Ulkoapäin ohjautuminen jatkuu siis jopa ammattilaisen edessä!

Jokainen meistä on jossakin määrin ulkoapäin ohjautuva, osittain se kuuluu normaaliin ihmiselämään. Missä kohden kaikki muuttuu sairaalloiseksi, ei ole kenenkään ihmisen määriteltävissä, ennen kuin tarpeellinen määrä oireita ja näkyviä tekijöitä ilmaantuu. Nyt olisi niin ammattilaisten kuin maallikoidenkin nähtävä ero normaalin, jokapäiväisen ulkoapäin ohjaamisen, ja sen välillä, mitä psykopaattinen henkilö harjoittaa. Me jokainen tiedostamattammekin ohjailemme kanssaihmisiämme, usein tarkoittaen vain hyvää. Mutta psykopaattinen henkilö on rakentunut sellaisella tavalla, että koko hänen persoonallisuutensa perustuu toisen ihmisen ohjaamiseen ja hallintaan ottamiseen sellaisessa määrin, että todellakin joudumme puhumaan uhrista ja persoonallisuuden hajoamisesta ja katoamisesta.

Tämä seikka on kai nähty ja hyväksytty olemassa olevaksi rikollisten henkilöiden elämässä, mutta nyt tehtävänämme onkin saattaa tietoisuuteen se seikka, että tällaista tapahtuu aivan normaalilta vaikuttavan kansanosan keskuudessa. Rikollista on kumpikin, etenkin kun on kysymys toisen ihmisen riistämisestä, hyväksikäytöstä.

Ihmiselämä on todellisuudessa melko raadollista. Todellista onnea on aika vähän, ainakin jos perustetaan tämän onnen tavoittelu mitä erilaisimpien televisio-ohjelmien antamien mielikuvien varaan.

Miksi psykopatia nyt vasta on saavuttanut sellaisen ulottuvuuden, että siitä pakostakin on alettu puhua? Kirjoittaja hyppii ehkä asiasta toiseen, mutta käsittelemämme aihepiiri on niin raskas, että tämä on varmaankin mukavampi lähestymistapa. Juuri tässä kirjoittaessa tulee voimakkaana mieleen se, että kaikki nämä saippuaoopperat ja ”kauniit ja röyhkeät” omalta osaltaan ovat ruokkineet ja ruokkivat entistä enemmän vääriä mielikuvia onnesta ja onnettomuudesta. Niin kiusaajat kuin kiusatutkin ruokkivat sieluaan ja mieltään samoilla ohjelmilla, samaistuen osittain samoihin henkilöihin!

Sama koskee kirjallisuutta, äänitteitä, koko mediaa. Jopa tiedotusvälineetkin omalla tavallaan ruokkivat vääriä asioita totuuden tietämisen oikeuden verukkeella. Olemme loppujen lopuksi aika kummallisia olentoja, kun oikeuksiimme kuuluu kaikkien julkisuuden henkilöiden yksityisasioidenkin tietäminen! Avioerot ovat yksi merkittävimmistä myyntikikoista. Lehti menee kaupaksi, mutta kaupaksi menee myös epätodellinen tieto siitä, että kaikki eroavat, miksi et sitten sinäkin eroaisi?

Rikoksista kerrotaan näkyvästi ja yksityiskohtaisesti, jopa poliisitelevisiossa, niin että nuorisomme ja tyhmemmät rikolliset saavat mediasta todella arvokkaita vihjeitä rikosten paremmin suorittamiseen. Rikoksia tapahtuu siis aivan hirvittävästi, ja hiukankin häiriintynyt mieli tekee kaikesta kuulemastaan ja näkemästään omat sairaat johtopäätöksensä! Eli tämä yhteiskunnalliseksi etuoikeudeksi katsottu media ja oikeuslaitoskin ruokkivat toisella kädellä sitä, minkä yrittävät kitkeä pois!

Tämän ajan yhteiskunnan ja mediankin mukaan näyttää ainoa todella onnellinen ihminen olevan se, joka ajattelee vain itseään, huolehtii omista asioistaan. Eli kaikki näkemämme ruokkii narsistista elämännäkemystä ja – käsitystä. Onni on lottovoitto, veikkausvoitto tai ässäarpa tai vastaava. Onni tulee jo oikeanlaisesta shampoosta, ainakin todella kauniille ja upeille naisille! Uusi puku tai jopa oikean valmistajan miestensukat aikaansaavat tavattomia onnen ja hyvänolon pyörteitä komeille, pitkille ja pitkähiuksisille miehille!

Kirjoittaja istui muutama viikko sitten pitkän tovin Myyrmannin käytävällä. Tarkoitus oli linja-autoa odotellessa hiukan tarkkailla paikalla liikkuvia ihmisiä. Oli varhainen iltapäivä, ehkä väärä hetki seurata tällaista ihmislajitelmaa. Mutta kummallista oli se, ettei näköpiiriin ilmaantunut yhtään autuaasti hymyilevää lottovoittajaa tai edes ässäarvalla isomman summan saanutta ihmistä. Ei ollut kauniita ja rohkeita, ei ollut pitkähiuksisia blondeja tai onnesta säteileviä, komeita uroksia Dressmannin mannekiineina! Oikeastaan kukaan ohi kulkevista ei vastannut mitään siitä, mitä tiedotusvälineissä olemme oppineet pitämään onnellisina, järkevinä ja itsetietoisina ihmisinä!

Mitä ihmeen porukkaa tämä täällä Myyrmannissa oikein sitten oli? Oliko joku alempiarvoinen rotu tai jopa ulkoavaruuden otusparvi vallannut tämän niin tunnetun ostoskeskuksen? Missä olivat kaikki normaalit, televisiosta tuntemamme komeat ja onnelliset ihmiset? Täällä oli vain tavallisia pulliaisia, maatuskoja, onnettomia ihmisiä, koska eivät hymyilleet koko ajan Pepsodent – hymyään! Niin, miksi eivät ihmiset näyttäneet upeita purukalustojaan? Eivätkö he ymmärtäneet käyttää oikeanlaista hammastahnaa?

Tässä on yksi ongelmiemme perustekijöistä, vaikka siitä niin harvat puhuvatkin ääneen. Jokainen meistä haluaisi olla jotakin sellaista, millainen odotus ja suorastaan velvoite on sisimpäämme iskostettu. Tulee jälleen kerran mieleen se, kuinka eräiden eheytymispäivien viimeisinä hetkinä kokoussalin käytävällä eräs nainen totesi aivan selkäni takana toverilleen: ”Tuntuu niin oudolta lähteä täältä ulos ja kohdata todellisuus!” Nämä sanat sisältävät valtavan määrän totuutta meidän itse kunkin elämässä.

Mikä on todellisuudessa todellisuutta? Missä todellisuus on, missä on epätodellisuus? Olisiko aivan mahdotonta todeta, että todellisuus mitä suurimmassa määrin kulkee koko ajan mukanamme, persoonassamme, olemuksessamme? Kaikki siitä suuresti poikkeava on mitä on: juhlahetkiä, hyviä hetkiä, enemmän tai vähemmän todellisia, riippuen niin valtavasta määrästä erilaisia tekijöitä. Jos media ja kuvitteellinen määräävät elämämme ja odotuksemme, on jo normaalin, terveen järjen mukaista se, että kuljemme onnen hetkien ohella myös suuressa määrässä pettymyksiä ja sen oikean todellisuuden kohtaamisia!

Kirjoittaja on jo lähellä vuosikymmentä, jota ei mielellään ajattelisi, mutta mikä kuitenkin on pakosti hyväksyttävä todellisuus. Hyvä olo ja onnellisuus eivät ole kiinni jostakin iästä tai vuosikymmenestä, vaan sisäisistä asioista. Kun kirjoittaja rehellisesti tutkistelee itseään, on pakko todeta, että huono olo on yksi suurimmista tekijöistä kaiken pettävän ja valheellisen hyväksymiselle osaksi todellisuutta.

Niinä vuosina kun olo oli todella huono, oli oikeastaan mahdotonta hyväksyä todellinen ikänsä. Pahimpina vuosina tuntui koko ajan kuin olisi noin 25 -vuotias korkeintaan. Oli niin paljon toteutumattomia haaveita (hyvä sana!) ja odotuksia, ettei niiden toteutumattomuutta millään tahtonut hyväksyä. Oli siis hyvä tuudittautua peilinkin edessä ajatukseen, että sieltä katsoo melko iäkäs henkilö, mutta sisin tuntee itsensä vielä hyvin nuoreksi. Olen siis iäkäs, mutta todella nuorekas olemukseltani!

Eheytymisprosessin mukana kasvoi myös taito ja halu nähdä itsensä todella sellaisena kuin on. Onni ei kaikkien pettymysten jälkeen siis ollutkaan siinä mitä kuvitteli tai haaveili, vaan tyytyväisyys oli selvästikin entistä enemmän sisäistä laatua, riippumaton yleisestä käsityksestä ja median ja mainosten luomasta utopiasta!

Myyrmannia ei ollut vallannut jokin outo rotu tai ulkoavaruuden otusjoukko, vaan täällä esittäytyi tämän planeetan todellinen asujaimisto! Tietoisuuteen pakostakin tunki todellisuus: tällaista on normaali elämä, ja kaikki muu on vain utopiaa, haavekuvia ikuisesta nuoruudesta ja kauneudesta. Onni ei ole vain itsensä ajattelemista, vaan onni tulee esiin niinä hetkinä kun eri paikoissa, toreilla tai eheytymistilaisuuksissa tai puhelimessa kuuntelee kanssamatkaajien murheita ja huolia. Rikkinäinen, jo suuressa määrin eheytynyt kohtaa toisia rikkinäisiä, todellisia, eläviä ihmisiä!

Elävä ihminen tuntee ja kokee elämän mukanaan tuomat niin surulliset kuin onnellisetkin asiat. Jatkuvassa onnen tilassa elävä ihminen on itse asiassa kovin laajan ja vakavan itsepetoksen kourissa. Psykopaattinen luonne uskoo olevansa täydellinen ja pyrkii täydellisyyteen hyvin suuressa määrin sen esikuvan mukaisesti, minkä hän on omaksunut ulkoapäin tulevista vaikutteista. Elääkö hän todella näine muualta omaksuttuine piirteineen ja ”kokemuksineen”, vai onko hän jossakin määrin kuollut ja harhan vallassa? Hän ei voi sietää pettymyksiä, epäonnistumisia, toiveidensa täyttymättömyyttä. Mielikuvituksessaan hän korjaa ja täyttää nämä aukkokohdat utopioillaan, uskoen viimeistään toisen vastaavanlaisen tilanteen kohdatessaan ottaneensa kaikki asiat hallintaansa.

Emmekö kaikki jossakin määrin toimi juuri täten? Kyllä varmaankin, koska se on osa ihmisen ominaisuutta selvittää asioitaan. Raja kulkenee suurin piirtein siinä, kun joku toinen joutuu kärsimään tämän asioiden käsittelytavan johdosta.

Jokainen meistä ajoittain ojentaa toisille asioita, jotka eivät palvele näiden hyväksi, mutta psykopaattinen luonne on rakennettu sellaisella tavalla, että tämä normaalien ihmisten keskellä tavanomainen asia muuttuu hallitsevaksi, suorastaan määrääväksi olemukseksi ja tilaksi. Se on kuin tietokoneen käyttöjärjestelmään tallennettu suhtautumistapa niin omiin kuin toistenkin asioihin.

Nämä väärät asennoitumis- ja suhtautumistavat tulevat osaksi aivan jokapäiväistä elämää, niin että tällaisessa ilmapiirissä on jonkin ajan päästä suorastaan mahdoton elää omaa elämäänsä, ja hengitys tuntuu salpautuvan. Ainoa menestyjä ja selviytyjä on psykopaatti, kaikki muut ihmiset ympärillä ovat luusereita, joiden ainoa tarkoitus ja tehtävä on edesauttaa kiusaajan toiveiden toteutumista. Jo pelkkä käyttöjärjestelmä merkitsee sitä, ettei kenenkään muun ihmisen elämällä ja olemuksella ole mitään sijaa näissä olosuhteissa. Vallitsee siis eräänlainen kansallissosialismi, mikä tietää käyttää alempiarvoisia ja vähempiosaisia orjanaan ja pakkotyövoimanaan.