Psykiatrilla!

Mennään yhdessä psykiatrille!

Ei siis tule tehdä mitään kovin äkillisiä johtopäätelmiä eikä asettua kenenkään puolelle. On varmaankin selvittävää kertoa sanasta sanaan eräs tapaus, joka on kuvaava niille pettymyksille, mitä ammattiauttajienkin kohdalla joudutaan kokemaan.

Leila ja Jouko ovat yksi esimerkkipareistamme. Jouko on jo muutaman vuosikymmenen ajan käynyt lävitse samanlaista olemattomuutta ja persoonattomuutta kuin Mattikin. Heidän perheessänsä kaikki on aina pyörinyt Leilan ehdoilla, ja Jouko on kokenut parhaaksi vaieta, koska tietää jokaisen kapinointinsa merkitsevän kostoa, joka ei rajoitu vain pariin lähipäivään, vaan mahdollisesti lähikuukausiin ja vuosiinkin. Hän on usein esittänyt toivomuksen saada keskustella Leilan psykiatrin kanssa. Leila ei katso olevansa sairas: hän on vain masentunut ja turhautunut sen johdosta, että joutuu elämään niin ymmärtämättömän ja kypsymättömän persoonan kanssa kuin mitä Jouko on. Siksi hän aikanaan alkoi käydä mielenterveystoimistossa, osittain miehensä käskystä.

Leila siis käy masennuksensa tähden psykiatrilla ja syö masennuslääkkeitä. Idea niiden syömisestä syntyi itse asiassa siitä, kun Jouko oli ollut aivan lopussa ja hakeutunut lääkäriin. Leila huomasi sen muutoksen, mikä tapahtui Joukossa jo noin kuukauden kuluttua hänen nautittuaan masennuslääkkeitä. Leilakin halusi voida paremmin!

Nyt vihdoinkin Leila on suostunut siihen, että Joukokin saa kerran tulla mukaan ”lääkärin vastaanotolle”. Huomionarvoista on sekin, ettei Leila koskaan käynyt ”psykiatrilla”, vaan lääkärillä!

Jouko on tuolla hetkellä murheen murtama, sillä näyttää siltä että yksi hänen rakkaimmista ihmisistänsä on tekemässä kuolemaa, ja he tulevat juuri sairaalasta. Mainitsemme tämän sen johdosta, että voisimme kuvitella missä tunnelmissa hän muutenkin rikkinäisenä ihmisenä esiintyy ”lääkärin” edessä. Käynnin jälkeen nimittäin mielestänsä päteviä johtopäätöksiä tehnyt psykiatri oli todennut vaimolle: ”Minä näin heti, että sinun miehesi on dominoiva!”

Jouko istuutuu lähempänä ovea olevalle tuolille Leilan istuessa aivan lääkärin lähellä ikkunan luona. Psykiatri kehottaa miestä kertomaan nyt heidän elämästänsä ja omia näkemyksiänsä siitä, miksi hänkin on nyt tullut mukaan. Mies ei ehdi tuoda esiin montakaan lausetta, kun tämä jo iäkkäämpi kallonkutistaja keskeyttää hänet kääntyen Leilan puoleen: ”Kuulepas Leila, eikö tämä sinusta kuulostakin syytökseltä!”

Voimme vain kuvitella miehen ajatukset, sillä onhan tällä jonkinmoinen käsitys siitä, mitä kuuluu psykiatrin etiikkaan. On mahdollista, että hänen mieleensä tuli ajatus siitä, että hän onkin nyt kahden sairaan kuultavana ja tuomittavana. Hän oli jo aikanaan yhden sairautensa johdosta odottanut keskussairaalan alakerrassa psykologin vastaanotolle pääsyä, koska tämä kuului hoito-ohjelmaan. Hän oli ihmetellyt kuinka kaksi sairaalavaatteissa olevaa, hyvin sairaalloiselta vaikuttavaa naisihmistä oli tullut käytävää pitkin häntä kohti. Hän hämmästeli näiden ulkonäköä ja hapsottavia hiuksia, eikä oikein ymmärtänyt näiden paikalle tuloa, koska hänelle oli sanottu, että hän oli ainoa tutkittava tuolla hetkellä. Oli siinä ihmettelemistä, kun kumpikin otti taskustansa avaimet ja meni vastaanottohuoneisiin!

Joukoa haastatellut henkilö ei onneksi vastannut puheiltaan ulkonäköänsä, mutta minkäänlaista luottamuksellista ilmapiiriä ei päässyt syntymään!

Nyt oli tilanne suorastaan katastrofaalinen tämän ilmeisen synkkämielisen kallonkutistajan tuijottaessa ja arvioidessa häntä vaimon seuratessa tilannetta voitonriemuisena. ”Tänne ei olisi sittenkään pitänyt tulla”, soi musertuneen Joukon mielessä. ”Eihän tällainen voi olla totta!”

Vaimo keskusteli hetken myötätuntoisen lääkärinsä kanssa ja jonkin ajan kuluttua Joukolle annettiin uudelleen puheenvuoro. ”Kauhistuksen kanahäkki, mitä tässä enää uskaltaa sanoa”, ajatteli tuskaisesti tuolillansa pakaroitaan siirtelevä mies. ”Ei kai vaimo voi olla aivan kunnossa, jos hän illalla pitää aivan hirvittävän raivon ja rähinän, eikä seuraavana aamuna muista siitä yhtään mitään?” Enempää ei mies ehtinyt sanoa, kun kirottu kallonkutistaja (Joukolla oli jo todella rumat ajatukset!) keskeytti hänet kääntyen vaimon puoleen: ”Kuule Leila, et kai sinä voi olla niin hullu, ettet seuraavana päivänä muistaisi mitä edellisenä olet tehnyt?”

Uskottakoon tätä tai ei, mutta tällainen saattaa olla ammatti-ihmisen vastaanotto! Voi ihmisparkoja, jotka tarvitsevat apua!

Kirjasta "Kauhistuksen kanahäkki II"