JÄLLEEN KERRAN PÄÄSIÄINEN

En ole milloinkaan aikaisemmin enkä jälkeenpäinkään kirjoittanut minkäänlaista runoa. Mutta kun vuonna 1992 yhtenä parhaimmista ystävistäni pitämäni veli petti minut todellisen Juudaksen tavoin ja laati minusta mitä halpamaisimman ja valheellisimman panettelukirjeen, jonka sanomaan moni vuosikautisista ystävistänikin uskoi, antoi Herra minulle pääsiäisenä 1992 nämä runot, joista erikoisesti runoa ”Jälleen kerran pääsiäinen” jotkut ovat kutsuneet kuin psalmiksi. Kun nyt syyskuussa vuonna 1994 olen tullut vaeltaneeksi 30 vuotta Herran tiellä, haluan julkaista nämä runot uudelleen ikäänkuin kiitokseksi iankaikkisesti uskolliselle Jumalalle, joka tähän päivään asti on varjellut minut tiellänsä ja armossansa.

JÄLLEEN KERRAN PÄÄSIÄINEN

Herrani, on jälleen kerran pääsiäinen,

ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhla.

Me muistelemme kaikkea sitä,

mitä Sinulle tapahtui Jerusalemissa,

vanhurskauden kaupungissa.

On pitkäperjantai.

Sinä riiput ristillä pahantekijäin välissä.

Sinut on katsottu arvolliseksi,

arvolliseksi pääsemään keskelle.

Sinä pidit omistasi huolta,

Sinä rakastit heitä loppuun asti.

Sinä teit koko elämäsi aikana pelkkää hyvää.

Nyt Sinä olet saanut palkkiosi,

nyt ihmiset korvaavat Sinulle kaiken.

Ihmismieli on käsittämätön,

muuttumaton.

Jälleen kerran Sinä olet ristillä,

tänä pääsiäisenä, tänä pitkänäperjantaina.

Miksi Sinut yhä uudelleen pitää ristiinnaulita?

Eikö yksi kerta riitä,

eikö mielettömyydellä ole rajoja?

"Isä, anna heille anteeksi,

he eivät tiedä mitä he tekevät!"

Kuinka vaikeata minun onkaan huudahtaa tämä!

Kuka sen huutaa?

Mistä se kuuluu?

Jokin minussa huutaa:

"Isä, anna heille anteeksi,

he eivät jälleen kerran tiedä,

mitä he tekevät!"

Minun on vaikea olla,

naulat raastavat käsissäni ja jaloissani,

orjantappurakruunu päässäni

tekee minut hulluksi tuskasta.

Kuka on tänä pääsiäisenä ristillä,

kenelle tänä pitkänäperjantaina huudetaan:

"Muita hän on auttanut,

itseään ei voi auttaa!"

Minä olen avuton,

täydellisesti avuton,

tuskani on mittaamaton,

järjetön.

"...astukoon nyt alas ristiltä,

niin me uskomme..."

Minulta odotetaan ihmetekoja,

minulta odotetaan merkkiä.

"Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat!"

Missä ovat sinun tunnustekosi,

jotta me uskoisimme sinun olevan

Jumalan lähettämä?

Mitä sinulla olisi jotakin sellaista,

mitä meillä jokaisella ei olisi?

Sinä korotit itsesi muiden yläpuolelle,

nyt me olemme korottaneet sinut!

Jos todella olet Jumalan palvelija,

astu alas ristiltä!

Auta itseäsi,

jos todella olet Jumalan Poika!

Minä en ole Jumalan Poika,

minä en ole luvannut hajottaa maahan

vanhaa jumalanpalvelusjärjestelmää,

minä en ole luvannut hajottaa temppeliä

ja kolmessa päivässä

rakentaa sitä jälleen.

Minä en ole Jumalan Poika,

mutta joku minussa on noussut jotakin

sellaista vastaan,

mikä saa ihmiset vimmaan,

saa heidät tuomitsemaan minut,

jotakin minussa,

jonkun minussa.

Suuni on sanonut jotakin,

käteni ovat kirjoittaneet jotakin,

joku on saanut minut tekemään jotakin.

Ihmiset ovat pidelleet korviansa,

ovat huutaneet:

"Pois, pois tuollainen,

ei tuollainen saa elää!

Me emme halua kuulla enempää!"

Mitä minä olen tehnyt,

mitä minä olen sanonut?

Miksi nyt minä riipun ristillä,

miksi tuskani on sanoinkuvaamaton?

Mitä minä olen tehnyt niin väärin?

Miten olen niin suuresti epäonnistunut?

"Hän on luottanut Jumalaan;

vapahtakoon nyt Jumala hänet,

jos on häneen mielistynyt;

sillä hän on sanonut:

'Minä olen Jumalan palvelija!'"

Missä on nyt luottamukseni,

missä on uskoni?

Minua ahdistetaan,

minua pilkataan,

minua häväistään julkisesti.

Mitä minä olen tehnyt niin väärin?

Pimeys on suuri,

minua pelottaa.

Minä en näe juuri mitään,

veri valuu silmilleni.

Tuskani on kestämätön,

vaikka ei ole vielä edes yhdeksäs hetki.

Herrani, minä huudan jo nyt:

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Miksi kaikki tämä tapahtuu minulle?

Minä en osannut odottaa jotakin tällaista;

minä odotin jotakin aivan muuta.

Lempeä äänesi oli aina kuiskannut minulle:

Sinun palkkasi on ylhäällä,

Isän kotona.

Maan päällä sinun ei tule odottaa kiitosta,

ei helppoa tietä.

Minä olen asettanut sydämeesi jotakin,

mikä löytää tyydytyksensä vain Minussa.

Ole nöyrä, ole hiljainen,

ole niin kuin Minäkin olin.

Etsi ensin Jumalan valtakuntaa

ja Hänen vanhurskauttansa,

niin sinulle myöskin kaikki muu annetaan.

Herrani, minä en ole odottanut palkkaani,

minä en ole odottanut ihmisten kiitosta.

Palvelijalle riittää,

kun hänelle käy niin kuin Herrallensa.

Mutta mitä minä olen tehnyt niin väärin,

että riipun nyt ristillä?

Miksi minä olen niin epäonnistunut?

En odottanut kiitosta,

mutta en myöskään odottanut tällaista rangaistusta!

Minä riipun ristillä niinkuin pahantekijä,

kaikki huutavat minulle pilkkaansa.

Mutta miksi minusta kuitenkin tuntuu siltä

kuin kaikki tämä olisi tapahtunut jo aikaisemminkin?

Miksi minusta tuntuu,

kuin kaikki tämä ei tapahtuisikaan minulle?

Minä olen ristillä,

käteni ja jalkani ovat lävistetyt,

orjantappurakruunu jäytää päässäni,

mutta minä en kuitenkaan ole yksin,

kyselen,

kuka minä olen,

kuka todella on tällä ristillä?

"Isä, anna heille anteeksi,

he eivät tiedä mitä he tekevät!"

Kuka minussa huutaa,

kuka pyytää anteeksiantamusta murhamiehille?

Minä en pysty antamaan anteeksi,

tuskani on liian suuri.

Minä en pysty unohtamaan,

kokemukseni on liian katkera.

Minä olen vain ihminen,

vajavainen, puutteellinen.

Pyytäisinkö Jumalalta,

että tuli lankeaisi taivaalta

ja kuluttaisi pilkkaajani?

Ymmärrän opetuslapsia,

hekin olivat vain ihmisiä.

Minä olen aivan samanlainen kuin hekin.

Minussa itsessäni ei ole mitään hyvää,

ei mitään jumalallista.

Minä olen täydellisesti inhimillinen,

maallisten lakien alainen.

Eikö tuli sittenkin voisi langeta,

eikö maa voisi niellä ulkokultaisia?

Mooses, sinä suuri jumalanmies,

eräänä päivänä tapaan sinutkin.

Sinä olit omalla tavallasi ristillä,

jonka varjo jo silloin oli maan päällä.

Haluan puristaa kättäsi,

haluan ottaa sinut syleilyyni.

Sinä olit ristilläsi,

sinä sait kokea sanoinkuvaamatonta vääryyttä.

Sinua pilkattiin, halveksittiin,

sinusta haluttiin päästä eroon.

Sukupolvet ylistävät sinun suuruuttasi,

Israelilaiset vannovat sinun nimeesi.

Sinä olet kunnioitettu,

sinä olet arvostettu,

sillä sinä harjoitit laupeutta,

sinä heittäydyit maahan

Herran vihan ja kansan väliin.

Sinä sait Jumalan vihan laantumaan,

sinä panit oman henkesi alttiiksi,

sinä et säästänyt omaa itseäsi,

palkitsit vääryyden laupeudella,

kovuuden anteeksiantamuksella.

Mutta minä tiedän paremmin,

syleillessäni sinua,

veljeni Mooses,

minä tiedän enemmän kuin muut.

Minä en pelkää puhutella sinua veljeksi,

minä en pelkää astua eteesi,

en pelkää kasvojesi loistetta.

Minä en aio kumartua eteesi,

en aio ylistää suuruuttasi,

en aio kiittää sinua teoistasi.

Sillä minä tiedän,

veljeni Mooses,

se et ollut sinä,

et sinä ollut armahtavainen,

et sinä ollut anteeksiantavainen,

et sinä ollut ymmärtäväinen,

et sinä asettunut ammottavan kuilun ylitse,

et sinä laannuttanut Jumalan vihaa,

et sinä pelastanut Israelin kansaa tuholta,

et sinä tuonut sovitusta.

Minä halaan sinua,

veljeni Mooses,

ja huudan niin kovaa että kaikki sen kuulevat:

"Et se ollut sinä,

veljeni Mooses,

se oli Kristus sinussa,

Jumalan Poika,

Immanuel,

Jumala lihaan tullut!"

On jälleen kerran pääsiäinen,

on vielä pitkäperjantai.

Miksi kaikki tämä tuntuu niin tutulta?

Miksi kaikki tuntuu siltä,

kuin se olisi tapahtunut aikaisemminkin?

Herra, sinä tulit ihmiseksi,

sinut havaittiin olennaltasi sellaiseksi

kuin jokainen meistä.

Sinussa ei kuitenkaan ollut mitään syntiä.

Minä olen syntinen,

minä olen puutteellinen,

minussa itsessäni ei ole mitään hyvää.

Sinä huudat minussa:

"Anna heille anteeksi,

he eivät tiedä mitä tekevät!"

Sinä itse olit hyväksynyt

Juudaksen seuraasi.

Sinä itse sallit hänen kuulla kaiken,

nähdä kaiken.

Juudas valvoi Sinun etujasi,

huolehti varain oikeinkäytöstä.

Juudas oli yksi kahdestatoista.

Sinä tiesit koko ajan,

mitä hän oli, kuka hän oli.

Siitä huolimatta Sinä puhuit hänen kanssansa,

Sinä matkustit hänen kanssansa,

Sinä söit hänen kanssansa samasta vadista.

Sinä osoitit häntä kohtaan luottamusta,

Sinä suhtauduit häneen niinkuin muihinkin,

rakkaudellisesti, ystävällisesti,

lempeästikin.

Sinä annoit hänelle mahdollisuuden,

sinä et kieltänyt häneltä apuasi,

rakkauttasi, luottamustasi.

Sinä tiesit hänen sydämensä,

sinä tiesit,

Kirjoitusten tulee täyttyä.

Sinä olet Herra,

Sinä olet lihaksi tullut Jumala.

Minä olen vain ihminen,

minä en tiedä kaikkea,

minä en aina tunne sydämiä.

Minä en tiedä,

milloin Kirjoitusten tulee täyttyä,

en tiedä kenen kohdalla.

Minä olen ristillä,

minut kavalsi oma Juudakseni,

veljeni, ystäväni.

Minun on vaikea antaa anteeksi,

vaikea unohtaa.

Naulat ovat yhä käsissäni ja jaloissani,

orjantappurakruunu päässäni.

Juudakseni,

sinuako vihaisin sen tähden,

sinuako syyttäisin?

Sinä olet ihminen,

Jumalan armosta riippuvainen.

Sinä et tiedä,

mitä sinä teet.

Vielä ei ole myöhäistä katua,

vielä ei ole myöhäistä miettiä,

onko kaikki kolmenkymmenen hopearahan arvoista.

Oliko kaikki todella sen arvoista?

Mitä olit miettinyt mielessäsi,

mitä halusit saavuttaa?

Sinä olit yksi kahdestatoista,

sinä olit yksi ystävistä,

lähimmistä.

Yhdessä kuljimme,

mikään ei ollut sinulle salassa,

sinä avasit minulle sydäntäsi,

minä kerroin huolistani.

Yhdessä itkimme, yhdessä rukoilimme.

Yhdessä söimme,

pistit kätesi kanssani samaan vatiin.

Vuosia saimme tutustua toisiimme,

vuosia syvennyimme Sanaan.

Mutta oliko se kirjoitettu,

täytyikö sen tapahtua?

Pitikö Kirjoitusten käydä toteen?

Pitikö sinun loukkaantua minuun,

nostaa kätesi minua vastaan?

Minä en halunnut olla sinä,

minä en halunnut muuttua sinuksi!

Minä halusin olla oma itseni,

halusin säilyttää minuuteni.

Minä halusin olla omassa mielessäni

täysin varma.

Minä halusin pitää Jumalan edessä

sen uskon,

joka minulla oli.

Minä halusin olla onnellinen,

tuomitsematta itseäni siitä,

minkä olin oikeaksi havainnut.

Sinä puhuit minulle kauniisti,

sinä halusit tietää minusta kaiken.

Sinä halusit olla ystäväni,

jopa paras sellainen.

Mitään ei minun tullut salata sinulta,

kaikesta tuli puhua.

Kun erosimme hetkeksi,

sinä toivotit rauhaa,

sinä toivotit siunausta.

Niinkuin ryöväriä vastaan,

tulit sinä kuitenkin väkijoukon kanssa,

miekat ja seipäät käsissä.

Niin kauan olin kanssasi,

pyhäkössä ja rannalla,

niin monena päivänä,

etkä kuitenkaan ojentanut

kättäsi minua vastaan.

Mutta nyt tuli sinun hetkesi

ja pimeyden valta.

Mitä mielessäsi liikkui,

sitä en pysty käsittämään.

Herrani, Vapahtajani,

mikään ei ollut Sinulle salassa,

Sinä näit ihmissydämiin,

tiesit mitä niissä oli,

ilman että kukaan olisi sanonut mitään.

Minä luotin, minä uskoin,

minä odotin.

Olisitko Sinä tehnyt samoin?

Me jokainen tarvitsemme oman Juudaksemme,

me tarvitsemme oman Golgatamme.

Me tarvitsemme iskuja läheisiltämme,

sillä muu ei satuta tarpeeksi,

ei särje sydäntämme,

saa meitä luottamaan vain Jumalaan.

"Se, jolle minä suuta annan,

hän se on;

ottakaa hänet kiinni!"

Ottakaa hänet kiinni!

Antakaa hänelle,

mitä hänelle kuuluu!

Minä voin todistaa kaikesta siitä,

mitä hän on tehnyt.

Minä tiedän,

te olette jo kauan miettineet,

miten saada hänet kiinni,

minä annan hänet teidän käsiinne,

minä annan hänet teille alttiiksi,

minä toimitan teille todisteet,

kunhan oikea hetki tulee.

Viimeiseen asti esiinnyn

hänen ystävänänsä,

suunanto olkoon merkkinä,

silloin ottakaa hänet kiinni.

On jälleen kerran pääsiäinen,

pitkäperjantai.

Käsittämätön aika,

ylitse ihmismielen käyvä aika.

Ristiinnaulitseminen,

ihmiskunnan historian synkin hetki.

Ja kuitenkin on ylösnousemus niin lähellä!

On yö,

maallinen ihminen tekee kuolemaa,

liha naulitaan ristille,

"Jumalani, Jumalani,

miksi minut hylkäsit!"

Toivottomuus, synkkyys,

pimeys peittää maanpiirin,

maa järkkyy.

Salamat leimahtelevat taivaalla,

sydän pakahtuu rinnassa.

Onko tämä kaiken loppu,

onko kaikki ollut turhaa?

Koko yönkö olen turhaan työtä tehnyt,

heitellyt verkkoani?

Palkkaani en ole pyytänyt,

rangaistusta en ole odottanut.

Valo ei pilkahda mistään,

kukaan ei seiso rinnallani.

Turhaa, turhaa,

huutavat pimeyden voimat,

paholaiset syöksähtelevät ohitseni,

kuoleman tuulet lennättävät hiekkaa.

Turhaa, turhaa,

turhaa on ollut kaikki vaivannäkösi!

Katso nyt, minne olet päätynyt!

Katso, mitä olet aikaansaanut!

Edes itseäsi et voi auttaa,

kuinka voisit auttaa muita!

Mihin voit enää luottaa,

mihin turvata?

Jumalasi on hyljännyt sinut,

kansasi on hyljännyt sinut,

veljesi on paljastanut sinut,

antanut sinut valtaamme.

Mitä sinulla olisi enää jäljellä?

Kaikki on mennyttä!

Etkö jo käsitä sitä?

Sinä olet mennyttä,

sinulla ei ole enää mitään virkaa.

Luovuta!

Pimeyden riivaajat painavat

orjantappurakruunua syvemmälle päähäni.

Piikit painuvat aivoihin asti,

en pysty enää ajattelemaan selvästi.

Tuska saa minut pois tolaltani,

pimeys tulee yhä suuremmaksi.

Voisiko jotakin pahempaa enää tulla,

missä on pimeyden loppu?

Keneenkään ei enää voi luottaa,

keneenkään ei voi turvata.

Kaikki horjuu,

maa järisee.

Koko ihmiskunta vapisee pelosta

odottaessaan sitä,

mikä maanpiiriä kohtaa.

Mihin voi enää luottaa?

On pääsiäinen, pitkäperjantai.

Pimeys on suurimmillaan.

"Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Pimeys on suurimmillaan,

kaikki inhimillinen toivo on mennyttä.

Vain ajatus Juudaksesta tahtoo täyttää mielen.

Miksi, miksi kaikki tämä?

Aivan kuin kaikki olisi tapahtunut aikaisemminkin.

Tähän asti on jouduttu,

mitä seuraavaksi tulisi tapahtua?

Ei se tähän päättynyt silloin,

silloin kerran.

Ei, pimeys on väistyvä,

on tuleva pääsiäisaamu.

Ylösnousemus!

Yhtäkkiä näen sen,

suunnattoman kirkkaan valon!

Ei Jumala olekaan hyljännyt minua,

ei jättänyt minua!

Hän vain hetkeksi antoi pilvien peittää taivaan,

hän antoi myrskyn viedä inhimillisen toivon.

Kuulen rakkaan äänen,

suloisen äänen,

joka sanoo:

"Poikani, ole turvallisella mielellä,

sinä olet Minun.

Näetkö nyt,

ilman Minua sinä et voi mitään tehdä.

Sinulla ei ole mitään muuta turvaa maailmassa,

sinulla ei ole ketään muuta johon luottaa.

Kun olit nuori, kuljit minne tahdoit,

nyt olen Minä vyöttänyt Sinut.

Sinunkin on käytävä Golgatallesi,

sinunkin on koettava kuolemasi,

ihmisten pilkka,

häpäisy ja syyttely.

Kuinka sinulle voisi käydä toisin

kuin mitä Minulle kävi?

Nyt sinä ymmärrät Minua paremmin,

tunnet, mitä Minä tunsin.

Sinä opit rakastamaan,

vaikka viha olisi luonnollisinta.

Sinä opit antamaan anteeksi,

vaikka liha huutaa kostoa.

Sinä opit muistamaan,

että pimeyttä seuraa valkeus,

yötä aamu,

joka muuttaa kaiken,

muuttaa arvojärjestyksen,

muuttaa pahan hyväksi.

Opit näkemään,

että kaikki yhdessä vaikuttaa

niiden parhaaksi,

jotka Jumalaa rakastavat.

On helppoa rakastaa hyvinä päivinä,

on helppoa puhua Jumalasta

kun kaikki on tyyntä ja tasaista.

Rakkaus koetellaan myrskyssä,

autiossa erämaassa,

hirvittävässä kylmyydessä.

Vasta silloin tulee paras esiin.

Vasta silloin syntyy jumalallinen.

Herrani, Sinä olet jotakin todella ihmeellistä.

Sinun rakkautesi on suurenmoinen.

Sinä käskit meitä rakastamaan,

rakastamaan jopa vihamiehiämme.

Täällä kaikki on ajallista,

inhimillisten lakien alaista.

Mutta huominen on niin lähellä,

aamu koittaa niin pian!

Tulevan ajatteleminen, odottaminen,

antaa voimaa rakastaa.

Meillä on valmistettuna paikka,

Sinun Itsesi tekemä, Herrani.

Jos ainoa, mitä voin tehdä,

on tänä lyhyenä aikana osoittaa

rakkautta vihamiehiänikin kohtaan,

niin älköön se jääkö heiltä saamatta.

Älkööt he menkö iankaikkisuuteen ilman sitä.

He tarvitsevat sitä,

Sinun rakkauttasi minun kauttani.

Juudaksella oli aikaa tehdä ratkaisunsa.

Hän näki kaikki Sinun tekosi,

hän kuuli kaikki Sinun puheesi.

Hänen olisi tullut ymmärtää enemmän,

käsittää rakkautesi.

"Yksi teistä on perkele."

"Joka minun kanssani pisti kätensä vatiin,

se kavaltaa Minut."

Silti sinä et tehnyt poikkeusta

edes hänen kohdallansa.

Sinä osoitit hänellekin rakkauttasi

loppuun asti.

Sinut kavallettiin,

annettiin alttiiksi vihamiehillesi,

rakkaudellisella eleellä.

Kaikesta huolimatta Sinä sanoit:

"Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?"

Herrani, minä uskon koko sydämestäni,

Sinä todella tarkoitit sitä.

Sinä kutsuit häntä ystäväksi.

"Isä, anna heille anteeksi,

he eivät tiedä mitä he tekevät!"

Oi jumalallinen Rakkaus,

kuinka suuri Sinä oletkaan!

Kuinka käsittämätön Sinä olet!

Täytä minut itselläsi,

valtaa minun koko olemukseni!

Jos Sinulla ei ole mitään muuta paikkaa,

jos Sinulla ei ole ketään muuta,

niin älä ainakaan kulje minun ohitseni!

Rakkaus pohjaton, valtaa minut,

valtaa veljeni ja sisareni.

Aika on kuluva loppuun hyvin pian,

armonaika päättyy.

Tee suuret tekosi Seurakuntasi keskellä,

olkoon vielä kerran maan päällä Seurakunta,

joka on täytetty Sinun voimallasi.

Puhu jälleen kerran omillesi,

jotka tuntevat turhaan tehneensä työtä koko yön.

Sano Sinä meille,

minne heittää verkko,

niin se on oleva täysi.

Tee Sinä itse suuri työsi

valjenneilla elovainioilla.

Ilman Sinua emme voi mitään tehdä.

Ilman Sinua emme ole mitään.

SUURI PALVELUSTEHTÄVÄ

Rakastan Jumalaa, haluan palvella Häntä.

Haluan kertoa Hänen suurista teoistansa;

haluan kirjoittaa romaanin.

Mutta minulla ei ole rahaa,

minulla ei ole painokonetta.

Minä haluan kirjoittaa romaanin,

vähempää en voi ajatellakaan.

Herra on ansainnut sen,

Hänen kansansa on ansainnut sen.

Hänestä haluan kertoa kaikille.

Haluan kirjoittaa romaanin,

mutta minulla ei ole aikaa.

Halusin kirjoittaa romaanin,

mutta olen jo vanha.

Haluan kirjoittaa kirjasen,

mutta käteni vapisevat.

Haluan palvella Herraa,

haluan kirjoittaa kirjasen,

mutta minulla ei ole voimaa.

Minä halusin kirjoittaa romaanin,

minä halusin kirjoittaa kirjasen,

mutta nyt on iankaikkisuus.

Minä halusin kuulla sanat:

"Hyvin tehty, sinä uskollinen palvelija."

Minä halusin jotakin suurta,

mutta miksi kuulen sanat:

"Sinä laiska palvelija,

sinulta otetaan pois sekin,

minkä luulit omistavasi."

Minulla ei ole rahaa,

minulla ei ole painokonetta,

mutta minulla on vielä aikaa.

Minä kirjoitan postikortin,

minä toivotan veljelleni rauhaa,

lohdutan sisartani,

rohkaisen kärsivää,

palvelen Herraani ja kuulen kerran sanat:

"Hyvin tehty, uskollinen palvelijani!"

Copyright Markku Vuori