Elämän todistus

Jossakin mielessä voidaan sanoa, että koko maailma lukee tai on lukenut Raamattua. Siitä huolimatta voidaan ainakin meidän maassamme todeta, että aina vain harvempi todella uskoo sen olevan Jumalan innoittama ja Hänen tahtonsa ilmaisu. Kuinka moni maamme papistosta todella ylipäätään uskoo todellisen Jumalan olemassaoloon? Kautta kristillisen vuoden ihmisille vakuutetaan Jumalan läsnäoloa kaikin mahdollisin tavoin, mutta vain hyvin tarkkaan valikoitujen sanankohtien saattelemana. Tärkeintä näyttää olevan etenkin ehtoollisen yhteydessä vakuuttaa jokainen kuulija jumalanlapseudestaan siinä määrin, että yhä useampi uskoo saavansa anteeksi kaikki rikkomuksensa, voidakseen jatkaa eteenpäin uudistuneena. Mutta voiko uudistuminen tapahtua ilman mielenmuutosta ja todellista katumusta? Koskahan viimeksi olisimme kuulleet alttarilta tai saarnastuolista kehotusta parannukseen ja elämän muutokseen? Ymmärtävätköhän kuulijat oikealla tavalla sen, kun pappi joka sunnuntai julistaa synnit anteeksiannetuiksi aivan kuin kaikki tapahtuisi ilman minkäänlaisia ehtoja?

Miten voisi jokin pinnallinen kirkossakävijä ymmärtää syvällisemmin jumalanpalveluksen merkitystä ja sanomaa, jos eivät edes vakinaiset kokouksiin osallistujatkaan lue Raamattua tarvittavassa määrin? Ihminen luottaa perinteisten opetusten ja käsitysten mukaisesti papin arvovaltaan ja sanaan, luullen nyt suurimman osan kristikuntaa kanssa, että Jumala ei enää tänä päivänä odota ihmiseltä käytännöllisesti katsoen mitään entisten aikojen tapaan, vaan kaikki tulee kuin Manulle illallinen. Miten tilanne voi olla näin nurinkurinen aikana, jolloin suuri osa hengellisyyttä on muuttunut suorastaan laittomuudeksi ja kristillinen rakkaus kylmenee kylmenemistään? Tilanne ei ole kehuttava missään piireissä, sillä kaikkialla näyttää olevan päämääränä ihmisten viihtyvyyden takaaminen, usein hinnalla millä tahansa. Seurakunta näyttää toimivan aivan erilaisilla ehdoilla kuin mihin totuttiin menneinä vuosikymmeninä, ollen täysin vakuuttunut asioista, joita tuskin enää edes mainitaan. Lahjat näyttävät toimivan vapaissa suunnissa, mutta ns. profetioissa on entistä voimallisempi inhimillinen sävy ja toistetaan samoja asioita, joita sai kuulla jo viisikymmentä vuotta sitten.

Me jokainen olemme omalla tavallamme vastuussa lähimmäisistämme, mutta kuinka suuri vastuu onkaan julistajilla ja erilaisilla johtajilla! Heidän suustansa ihmiset etsivät vastausta hengellisiin ongelmiinsa. Onko kukaan todella tullut ajatelleeksi jokaisen sellaisen vastuuta, joka jakelee lähimmäisilleen vääränlaisia vastauksia? Miten on ihmisen suhteen, joka toimii niiden mukaisesti?

Yksi masentavimmista asioista on tänä päivänä sielunhoito. Ihmiselle on elintärkeää saada purkaa sisimpänsä kuormia, mutta mistä löytää taidollisia ja luotettavia työntekijöitä? Niin omasta elämästä kuin ihmisten kokemuksista on aivan liiallisessa määrin ikävää kerrottavaa. Rippisalaisuus on monelle täysin tuntematon käsite, niin että lukuisissa tapauksissa luottamuksellisesti kerrotut asiat on vuodettu läheisille ja joskus kaukaisillekin ihmisille. Siksi on suorastaan velvollisuus varoittaa ihmisiä kertomasta todella arkaluontoisia asioita kenellekään ulkopuoliselle. On tyydyttävä kertomaan ne vain Jumalalle!

Edellä olevan kirjoitin jo tammikuun seitsemäntenä päivänä, mutta en julkaissut sitä. Olen kokenut melkoista uupumusta viime päivinä, eivätkä sitä ole auttaneet levottomat yöunet. Vuosikymmeniä odottamani asiat eivät ole edistyneet ainakaan itseni käsittämällä tavalla. Ehkä eniten toivon keskellemme aitoa seurakuntaelämää Pyhän Hengen voimassa. En ole koskaan uskonut niihin suuriin herätyksiin, joita on aina luvattu mitä erilaisimmissa profetioissa, joiden innoittajana näyttää usein olleen esittäjän halu tulla huomioiduksi. Uskon kuitenkin aitoon, elävään Pyhän Hengen liikkeeseen ennen Herran tulemusta. Se koskettaa koko maailmaa, mutta tuskin niin laajoja piirejä, kuin mitä monet uskovat. Ihmiskunta on tehnyt omat ratkaisunsa ja kääntänyt selkänsä entistä enemmän kaikelle aidolle hengellisyydelle.

Tässä ajassa ymmärrän Eliaa, joka on kadottamassa luottamuksensa kaiken maallistumisen keskellä. Hän alkaa jo epäillä olevansa ainoa aito uskovainen kansansa keskellä. Herra antaa hänen rypeä masennuksessaan jonkin aikaa, mutta tuo sitten esiin suunnitelmansa, jonka perusteella Hän on säilyttänyt itselleen uskollisena tuhansia Elialle näkymättömissä olevia ihmisiä. Tämän esikuvan mukaisesti uskon tässäkin ajassa tapahtuvan jotakin, mikä on yksinomaan Jumalan tiedossa ja yllättää meidät hengellisesti. Tulevat tapahtumat ovat osoittava selvääkin selvemmin kuka todella hallitsee loppuun asti. Herra ei ole hylännyt kansaansa eikä omiaan, mutta koska elämme tässä maailmassa yhdessä koko ihmiskunnan kanssa, joudumme osaltaan kokemaan kaiken sen kanssa Jumalan tietämään rajaan asti.

Meidän tehtävämme on omalla elämällämme todistaa kaikesta sisimmässämme olevasta. Nyt ei ole enää traktaattien ja hurmoksellisten puheiden aika, vaan tämän ajan ihmistä puhuttelee eniten aito, jokapäiväisesti eletty kristillinen elämä. Yllättävintä tämän ajan maailmalliselle ihmiselle taitaa olla aidon, puhumansa todeksi elävän uskovaisen kohtaaminen!