Te olette jälleen kerran uudelleen ristiinnaulinneet

Te olette

jälleen kerran

uudelleen

ristiinnaulinneet

meidän Herramme

Jeesuksen Kristuksen!

   "Ja Hän sanoi myöskin kansalle: 'Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: Tulee sade; ja niin tuleekin. Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: Tulee helle; ja niin tuleekin. Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?

   MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON?" (Luuk.12:54-57).

  

 Jos meillä ei ole aikaa sen tekemiseen, mikä on ensiarvoista, ei syy ole olosuhteiden, vaan oman itsemme. Me itse teemme arvojärjestyksen, mutta sen toteuttaminen on sitten aivan toinen asia. Herääkin kysymys, olemmeko sittenkään käsittäneet asioiden oikean järjestyksen, jos niin helposti sorrumme pois vakaasti päättämästämme linjasta.

   Herramme nuhtelee meitä vääristä asenteista. Hän vetoaa meidän Jumalan luomaan ja suomaan, syntymästämme asti meihin asetettuun käsityskykyymme. Mitä tulee maallisiin, jokapäiväisiin asioihin, ne me aivan luonnostamme näemme oikealla paikallansa ja suuntaamme elämämme niiden mukaisesti. Mutta kun tulee kysymys hengellisistä asioista, me kaikesta ympärillämme tapahtuvasta huolimatta emme käsitä mistä on kysymys. Viime aikojen tapahtumat aivan vyöryvät ylitsemme joka päivä sellaisella voimalla, että ainakin uskovaisten odottaisi käsittävän aikamme lyhyyden. Aivan yhtä selvää kuin on sateen tulo ja tuulten huminat, aivan yhtä selvästi meidän tulisi näiden Herramme sanojen mukaisesti osata päätellä missä ajassa elämme. Ja jos käsitämme missä ajassa elämme, pelkän inhimillisen järjen jo tulisi sanella meille, että elämämme ei voi jatkua entisenlaisena, vaan jotakin aikaa vastaavaa täytyy tulla elämäämme ja asenteisiimme! Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?

   Minä iloitsen tällä hetkellä näistä sanoista. Kautta koko elämäni olen halunnut käsittää Herran tiet ja seurata Häntä. Minä olen halunnut löytää sen, mikä on oikeata. Kautta niiden vuosien, joina olen armosta saanut vaeltaa Herran tiellä, olen sydämessäni kokenut suurta varmuutta Jumalan Sanan suhteen. Kaiken, mikä on pitänyt sataprosenttisesti yhtä kirjoitetun Sanan kanssa, olen halunnut sulkea syvälle sydämeeni ja toivonut sen tulevan elämäksi, joka voi veden lailla kummuta muillekin kanssamatkaajille.

   Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on? Tässä kohden tulee mieleeni vaistomaisesti eräs sanankohta, joka viimeisten viikkojen aikana useampaan kertaan on tullut esiin. Myöskin menneiden vuosikymmenien aikana se on ollut selvä vastaus joihinkin kysymyksiin, joita tietynlaiset epämääräiset ja levottomuutta herättävät Jumalan Kirjoitetun Sanan käyttämiset ovat tuoneet eteeni. Mainittakoon esimerkkinä eräs liikemiesveli, joka kokoushuoneen ulkopuolella peukalollansa pläräyttää Raamattunsa sivut laidasta laitaan ja sanoo: "Tämän kirjan perusteella olen jo tänään päättänyt kaksi eri talokauppaa."

   Jumalan Sana ei ole mikään hokkuspokkuskirja, jonka sivuja voimme plärätä mielemme mukaisesti ja tökätä sormemme sattumanvaraisesti auenneen sivun sattumanvaraiseen kohtaan ja sanoa siinä olevan vastauksen kiinteistökauppojemme hyväksymiseksi tai hylkäämiseksi. Jo se, että kyseinen kokouspaikka, mainitulla tavalla ostettu, jonka edessä tämä tapahtui, jouduttiin myymään pois pakon sanelemana, osoittaa sen, ettei Herra ollut asiassa mukana. "Tarkkaa, mitä sanon: Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen." Näin sanoo Paavali Timoteukselle (2.Tim.2:7).

   Tämä sanankohta on ollut siunattu vastaus minulle monta kertaa. Kun Jumala loi ihmisen, asetti Hän tähän myöskin aivot. Aivot ovat se kohta kehoamme, joka sanelee koko kehon toiminnot. Aivot ovat kuin tietokone, käyttääksemme nykyajan termiä, joka hoitaa käskyjen antamisen ja toteuttamisen, niin että eri jäsenet toimivat harmoniassa keskenään ja toteuttavat sen, mikä elämässä on tarpeen.

   Miksi on kuitenkin niin, että tänä päivänä tuo kiinteistönvälittäjä jää kaiken nyt pinnalla olevan varjoon? Miksi vaikuttaa siltä, kuin tämän hetken niin sanotuilla "todellisilla uskovaisilla" ei olisi enää aivoja ollenkaan? Tämä saattaa tuntua rumalta puheelta, mutta tilittäessäni tuntemuksiani, rohkenen tuoda julki todelliset ajatukseni, jotka eivät perustu ilkeämieliseen asenteeseen ja virheiden etsimiseen, vaan sen todellisen sekasorron näkemiseen, joka silmien eteen on avautunut. Miksi todella tuntuu siltä, että ihmisillä olisi vain "henki", mutta ei aivoja? Ja jos aivot puuttuvat, niin mikä on se henki, joka heitä hallitsee?

   "Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan...Mutta meillä on Kristuksen mieli" (1.Kor.2:). Mihin perustuu hengellisen ihmisen tutkistelu? Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikein on? Tarkkaa, mitä sanon: Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen. Mutta meillä on Kristuksen mieli.

   Mitä tämä sulkee sisäänsä, sitä emme milloinkaan ole kykeneviä ammentamaan tyhjiin. Mutta sydämeni vakaumus on se, mitä nyt yritän sanamuotoon laatia. Jumalan luomakunnassa vallitsevat tietyt lakinsa, jotka eivät rajoitu itseasiassa mihinkään alueeseen, vaan kaikki on sidottu yhteen, yhdeksi kokonaisuudeksi. Koko tämä maaplaneetta ilmakehineen ja siihen luotuine asioinensa on yksi kokonaisuus, josta ihminen on osa. Psykologiaako, tiedettäkö? Ei, vaan Jumalan Sanaa. "Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle —ei omasta tahdostaan, vaan alistajan —kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti..." (Room.8:18‑).

   "Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, ja turmella ne, jotka maan turmelevat" (Ilm.11:18).  

   "Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät: sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle." (Jes.24).

   Tunteeko maa, tuntevatko eläimet, tunteeko luomakunta yleensä mitään, vai onko ihminen ainoa, jolla on tunteet? "Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu... viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu... (Jes.24). "Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni" (Ps.50).

   Käsitämmekö lainkaan, mitä olemme ihmiskuntana tehneet ja teemme edelleen? Jumala antoi alussa ihmisen tehtäväksi vallita meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat (1.Moos.1:26). "Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: 'Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet" (1.Moos.1:28).

   Sen sijaan että ihminen oikeamielisesti olisi vallinnut luontoa, on hän riistänyt sitä säälimättä ja intohimoisesti, käsittämättä ollenkaan, että hän on saastuttanut oman maanpiirinsä, elinpiirinsä, maan, ilman, veden. Miksi? Koska hän on hyljännyt Jumalan lait ja säätämykset, elämän järjestykset. Kun luonto kärsii, ihminen kärsii.

   Tiedostaako ihminen mitenkään rikostansa? Kyllä, mutta hän haluaa unohtaa sen. "Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa? Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?"

   "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

   Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt" (Room.1).

   Jumalani, Jumalani, minä en sitä halunnut enkä etsinyt tällä tavoin, mutta on kuin hengellinen ilmestys tulisi minulle juuri nyt näiden lauseiden kautta! Ilmestys, joka ei ilahduta, vaan enemmänkin murehduttaa! Jos tämä todella pitää paikkansa, ja sen täytyy pitää paikkansa, sillä se on Jumalan Sanaa, niin mitä merkitsee meille tänään se, että itse luomakunnan todistus jo merkitsee sitä, että väärienkin ihmisten kohdalla pätee se, että mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan!

   Kuka todella on uskovainen tänä päivänä? Mitä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä meidän kaikkien keskuudessa! Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan, mutta emme ole häntä Jumalana kunnioittaneet ja kiittäneet! Me olemme ajatuksiltamme turhistuneet!

   Oi Jumalani, tässä on kaikki se, mitä tänään näemme niin Helsingissä kuin muuallakin maassa! Mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä meidän keskuudessamme, mutta kuinka monet ovatkaan ajatuksiltaan turhistuneet ja pimentyneet ymmärtämättömältä sydämeltänsä!

   Miksi joku kolme vuotta tai ehkä vasta kuukausia uskossa ollut haluaa selittää minulle, lähes kolmekymmentä vuotta Herran tiellä kulkeneelle joitakin ylen ihmeellisiä asioita, joita ei mitenkään voi mieltää Jumalan Sanan kokonaistodistuksen pohjalta? Miksi tässä ajassa, jossa meidän jo tulisi olla kuin yksi sielu ja yksi sydän, ajassa, jossa tulisi jo olla todellisen Herran seurakunnan, jossa lahjat toimivat ja josta voidaan todeta: "Katsokaa, kuinka he toisiansa rakastavat" —miksi juuri nyt on vaikeata löytää kahtakaan veljeä, jotka omaisivat saman näkemyksen opillisista asioista?

   Jos näiden asioiden tämän Kirjoitusten kohdan mukaisesti tulisi olla selviä jo väärille ja totuutta vääryyden vallassa pitäville, niin kuka todellisuudessa on uskovainen, todellinen, uudestisyntynyt uskovainen?

   Kuinka minua siunaavatkaan tällä hetkellä nuo sanat: "MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON?" Millainen uskon vahvistus tämä onkaan! Jokainen todellinen Jumalan lapsi tulee Jumalan opettamaksi ja on, niinkuin Paavali painokkaasti ilmaisee, saava Jumalalta ymmärryksen kaikkiin niihin asioihin, mitkä ovat tärkeitä! Ei mitään hokkuspokkusta, leikkimistä Jumalan Pyhän Sanan kanssa, vaan olla Kristuksen hengessä, mielessä!

   Mutta millaisen hätähuudon tulisikaan nousta Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen tässä hetkessä, jossa kaikki kulkee loppuansa kohden! Me lähestymme hetkeä, jossa: "Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät" (Jes.24). Me kaikki olemme yksimielisiä sen suhteen, että taivas on vielä avoinna siunauksien sadetta varten, ja aivan yhtä varmasti me tiedämme hyvinkin pian taivaan synkkenevän ja taivaiden akkunoiden aukeavan Jumalan vihalle.

   Mutta jos näin on, niin miksi yhä suuremmassa määrin henkivallat rakkaiden veljien ja sisartenkin kautta huutavat minulle: vaikene, vaikene, odota rauhassa! Kuinka minä voisin vaieta, kun näen kaiken tämän sieluni silmien edessä! Kuinka voisin vaieta, kun kaikki lopun ajan merkit tapahtuvat päivittäin silmieni edessä? "Sinä et saa puhua mitään henkilökohtaista, sinä et saa tuoda julki niitä ajatuksia, mitä sydämelläsi on! Tyydy suomentamaan niiden saarnoja, jotka paremmin taitavat kaiken!"

   Mutta jos sydämeni on liekeissä ja Henki puhuu sisimmässäni päivittäin ja hetkittäin, kuinka voisin astua kerran Herrani eteen, jos olen kaikesta vaiennut? Eikö Jumalan saarnatun Sanan tarkoitus ole nimenomaan se, että tuo jumalallinen tuli syttyy kaikissa kuulijoissa ja tulee henkilökohtaiseksi elämäksi itsekussakin!? Mutta miksi tätä henkilökohtaista niin pelätään ja siitä varoitetaan? Minuako ihmiset pelkäävät, karttavat? Minäkö olen puhunut? Omia sanojaniko olen julkituonut? Tänä päivänä jos milloinkaan aikaisemmin käsitän kirkkaammin kuin milloinkaan sen, ettei olekaan kysymys minusta. Turhaan olen vuosikausia syytellyt itseäni, painanut itseäni maan rakoon ja peljästynyt ihmisten edessä! Ei ihme, että Herra on ollut murheissaan asenteeni johdosta! Ei kukaan ole itseasiassa loukkaantunut minuun tai saarnoihini tai kiertokirjeisiini, vaan loukkaantuneet ovat loukkaantuneet itse Herraan!

   Koko elämäni ajan olen asettanut haasteen kenelle tahansa: "Jos olen opettanut tai sanonut jotakin vastoin Jumalan Sanaa, niin ojentakaa minua! Ojentakaa minua Jumalan Sanalla; osoittakaa kahdella tai kolmella sanankohdalla, että olen sanonut jotakin väärin, niin minä julkisesti korjaan asian." Tähän päivään mennessä ei ole ilmaantunut yhtään ainoata veljeä tai sisarta! Jos siis en ole mitään väärää julkituonut, on kaikki puhumani ja kirjoittamani ollut Jumalan Sanan mukaista, eli minulla ei ole mitään hävettävää Jumalan edessä! Kymmenet kerrat olen saattanut lukea saman kirjoitukseni tai kiertokirjeeni, löytämättä siitä mitään sananvastaista. Päinvastoin, niinkuin olen joillekin rohjennut todistaa, olen yhä uudelleen löytänyt vanhoista kirjoituksistani, niinkuin uudemmistakin, aivan uusia hengellisiä ulottuvuuksia. Miten se on mahdollista? Minä olen istuutunut ja kirjoittanut mitä minulle on ikäänkuin saneltu. Minä olen kirjoittanut ja ihmetellyt itsekin: tätä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi. Ja katso, siinä se on paperilla, mahdollisesti vajavaisena, mutta siitä huolimatta Hengen vaikutuksesta syntyneenä!

   Minä en voi kirjoittaa ja puhua niinkuin joku toinen. Minä en voi olla niinkuin joku toinen. Minun täytyy olla oma itseni, se, jonka Jumala, niinkuin uskon, ennen maailman perustamista on valinnut olemaan Hänessä, palvelemaan Häntä tässä viimeisimmässä ajassa sellaisena kuin olen. Jos kuka, niin minä tiedostan mitättömyyteni ja vajavaisuuteni. Jo nuorena uskovaisena, kun kiivailin Herran puolesta, tulin käsittämään, ettei todellisessa Jumalan palveluksessa kukaan voi ottaa kunniaa ihmisten edessä. Jumala on kiivas Jumala, kiivas kunniansa tähden. Hän on Itse Rakkaus, Lempeys, Hyvyys, Armahtavaisuus, mutta mitä tulee Hänen kunniaansa, sitä Hän ei anna toiselle, ei edes suurimmalle profeetalle! "Lapseni, jos haluat olla jotakin Minussa, jos haluat miellyttää Minua, et sinä koskaan ole voiva niittää mainetta ja kunniaa ihmisten edessä! Jos sinä haluat palvella Minua, ei sinun edessäsi ole oleva helppo tie. Sinun on unohdettava itsesi, nöyryytettävä itsesi, jos haluat palvella Minua."

   Kuinka vaikeata onkaan ihmisten uskoa todistukseni tässä asiassa! Missä tilassa me yleensä olemme, kun em­me voi uskoa toistemme todistusta? Kuinka usein minua onkaan syyttäen moitittu: "Miksi Markku on niin varma? Miksi Markku esittää kaikki asiat sellaisella varmuu­della?" Jumalani, armahda minua! Armahda minua, ja anna minulle anteeksi, että niin kauan olen peljännyt ih­misten arvostelua! Miksi olen niin varma? Herrani, Sinä, joka olet Kaikkivaltias Jumala, Henki, jota kukaan ei voi nähdä, Sinä astuit minun tielleni Herran Jeesuksen Kris­tuksen hahmossa ja annoit minun ymmärtää: Kun olen nähnyt Herran Jeesuksen, olen nähnyt Sinut. Minä en et­sinyt Sinua, minä en elänyt hyvää elämää, kelvollista elämää, että Sinä olisit voinut sanoa: 'Katsopas vain, tuossa on sellainen kaveri, josta Minä pidän! Hänessä on jotakin erikoista!' Ei, minussa ei ollut mitään, mitä Sinä itse et olisi minuun laittanut.

Äitini sai elämänsä Sinulta, hänen kauttansa minä sain elämäni Sinulta. Mitään en tuonut tullessani tähän maailmaan enkä mitään ole vievä mukanani! Mutta jostakin minulle käsittämättämästä syystä Sinä valitsit minut ja asetit minut tähän aikaan. Itse en olisi osannut valita tätä aikaa, tätä hetkeä. Millainen kunnia onkaan palvella Sinua juuri nyt! Armossasi Sinä olet näyttänyt minulle hengelliset, pelastushistorialliset rakennuspiirustuksesi; miksi juuri minulle, se on armoa, armoa, armoa, ei mitään muuta! Minä en ymmärrä kaik­kea, minä en käsitä kaikkea, mutta kuitenkin Sinä olet asettanut minuun jotakin, mikä ei voi vaieta, mikä ei voi jäädä sisimpääni! Sinä Itse olet puhunut minulle, Sinä itse olet paljastanut Sanasi minulle! Miksi en siis voisi puhua varmuudella, varmuudella, jonka tuo vain se, että Itse Kaikkivaltias Jumala seisoo minun rinnallani, jos minä vain pysyn Hänen Sanassansa!

   Kunpa todella voisimme käsittää, että kaikki on vain armoa! Jokainen hetkemme, koko elämämme, on alusta loppuun armoa. Ja todellista Jumalan armoa tarvitsemme siihen, että todella olemme uudestisyntyneitä, aitoja Jumalan lapsia. Ei riitä alkuunkaan se, että saamme tietää paljon! Me tarvitsemme todellisen Jumalan antaman ymmärryksen voidaksemme ottaa vaarin siitä päivästä, jossa elämme, ja sen sanomasta! Sieluni itkee, itkee, kun kuulen kaikenlaisia selityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan kanssa! Menneinä vuosina kaikki tämä ei kauhistuttanut minua siinä määrin kuin nyt. Me olemme lopussa, aivan lopussa, ja Herran tulemus on oven edessä! Missä on Jumalan Seurakunta, missä on todellinen jumalanlasten yhteys? Taivaallinen Isä, katso meidän puoleemme, muista seurakuntaasi! Armahda meitä, auta meitä, anna todellinen muutos, anna Hengen tuulten puhaltaa elämä kuiviin luihimme! Me emme ole kylmiä emmekä palavia, me olemme penseitä! Sytytä meidät, ennenkuin Sinun on pakko sylkäistä meidät ulos suustasi!

   Minulle on aivan käsittämätöntä se, kuinka yksin minut on jätetty. Jumala tietää kaiken ja on antava vastauksensa tässäkin asiassa. Miksi ei kukaan muu korota ääntänsä kaikkea väärää vastaan! "Onhan toki veljiä, jotka saarnaavat juuri nytkin Jumalan Sanaa kansamme keskellä!" Kyllä minä tiedän sen, minä tunnen jokaisen. Erityisesti on yksi veli, joka pasuunan lailla on noussut kaikkea vastaan, mutta jokin sisimmässäni huutaa ja itkee siitä huolimatta: Hän on kuin Apollos, jolla ei ole tarpeellista taitoa ja ymmärrystä. Hän haluaa hyvää ja pyrkii hyvään, mutta kuitenkaan ei ole vastaus siihen, mitä me todella tarvitsemme! Jumala siunatkoon häntä niinkuin jokaista muutakin veljeä! Mutta me tarvitsemme jotakin paljon enemmän! Me tarvitsemme veljiä ja sisaria, jotka asettuvat Herran Jeesuksen Kristuksen jalkojen juureen Marian lailla, ja haluavat kuulla ja oppia Häneltä.

   Kun suuni on avautunut puhumaan ja sormeni kirjoittamaan, tulkoot esiin kaikki mitä sydämelläni on. Huomenna eivät sormeni ehkä kykenekään kirjoittamaan, huomenna ei minua ehkä enää olekaan. Minä näen yhden todella suuren virheen kaikkien, kaikkien tuntemieni saarnaajaveljien kohdalla, minkä tuonee julki osaltaan se, mitä yksi johtavassa asemassa oleva veli on sanonut: "Jumala paljasti minulle tämän, Jumala antoi tämän minulle henkilökohtaisesti. Minulla oli erään tunnetun julistajan saarna pöydälläni, mutta en lukenut sitä. Sitten eräänä iltana saarnasin samasta aiheesta ja vasta sitten tunsin, että minun tulee lukea tuo saarna, ja katso, olin puhunut aivan samoin." Miksi hänelle on niin tavattoman tärkeätä, että hän voi tuoda julki sen, että Herra paljasti hänelle tietyt asiat? Jo vuosikymmeniä niistä on puhuttu maassamme. Mitään oleellisesti uutta ei ole tullut esiin. Miksi minun todistukseni on aivan päinvastainen?

   Minun todistukseni kuuluu seuraavasti. Minä uskon, että jokaiseen todelliseen uskovaiseen Kaikkivaltias Jumala on istuttanut osan iankaikkista totuuttansa, Sanaansa. Hän ei näytä noudattavan mitään olennaisen samanlaista kaavaa, vaan itsekullekin tietyt Sanan Totuudet ovat itsestään selviä mahdollisesti jo nuoruudessa. Tuo meihin pantu Sana on se, mikä Hengen auringon paisteen alla saa meissä aikaan valtavan janon Jumalan ja Hänen Sanansa puoleen. Sana kaipaa täydellisyyttä, ja sen Se saavuttaa vain sen kautta, että Henki voi vastata kysymyksiimme ja kaipauksiimme antamalla meille lisää tuota siunattua Sanaa ja tekemällä sen eläväksi. Mitä enemmän Sanaa saamme, mitä enemmän se meille paljastetaan, sitä suurempi on ilomme ja onnemme ja kaipauksemme tosin tyydytetään, mutta sitä seuraa vieläkin suurempi kaipaus lähemmäksi Herraa.

   Minä voisin röyhistää rintaani ja kerskua sillä, mitä jo ensimmäisen ja toisen Raamattuni esilehdillä luki. "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti", "Takaisin Raamattuun" jne. Todella monet asiat olivat minulle "itsestäänselviä", kun useimmat vielä haparoivat pimeydessä. Olisiko tämä kerskaamisen aihe? Ei missään tapauksessa, niinkuin jo edellä olen selvittänyt! Taivaallinen Isämme oli nämä asiat laittanut sydämeeni ilman omaa ansiotani tai pyyntöäni ja paljastanut ne minulle, kuin köydenpääksi kaikelle sille, mitä oli tuleva. Myöhemmin sain kuulla todella aitoa julistusta, jonka perusteella olen kulkenut eteenpäin.

  Totta on, että tarvitsemme myöskin tässä kohden henkilökohtaisen ilmestyksen Hengen, voidaksemme samalla tavoin olla osallisia näihin asioihin. Mutta että Herran tarvitsisi uudelleen ja erikseen paljastaa jo kuullut asiat jollekin saarnaajalle, ei ole muuta kuin vihollisen juoni oman kunnian etsimiseksi ja löytämiseksi.

   Minä en ole itsessäni mitään enkä ole veljieni yläpuolella. Mutta Jumalan Sanan totuuden tähden minun on sanottava seuraava Jumalan Rakkauden tähden. Te saarnaajaveljeni, monet teistä vanhemmatkin kuin minä olen, useimmat paljon nuorempia ja kokemattomampia: Minä haluan kysyä teiltä kaikilta Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä: Oletteko milloinkaan todella olleet Herran neuvottelussa, hiljentyneet Hänen eteensä, jotta Hän olisi voinut todella paljastaa teille Sanansa?

  Kun ensimmäinen sanansaattaja tuli Kristuksen ensimmäisen tulemuksen edellä, julisti hän: "Jo on kirves pantu puitten juurelle: jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen."  Jumalan Sanan miekan tuli jo tuolloin leikata pois se, mikä oli ihmisistä peräisin. "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut!" (Joh.15:1-).

   Halleluja! Halleluja! Ylistys Jumalalle! Me olemme jo puhtaat, jos me todella olemme kuulleet ja ymmärtäneet sen Sanan, jonka Herra on meille puhunut! Mutta onko jokainen asettunut Jumalan Sanan miekan leikattavaksi? Onko jokainen antanut poistaa itsestänsä vanhan hapatuksen, inhimilliset, perinnäiset säädökset ja opetukset? Onko meistä tullut uusi taikina?

   Jumala siunatkoon jokaista veljeä, joka vuosien varrella on vieraillut luonamme tai kokouksissamme. Mutta miksi ei ole todellista yhteyttä meidän välillämme? Miksi emme ole kuin yksi sielu ja yksi mieli, yksi ruumis Kristuksessa? Eivätkö kaikki tarpeelliset Jumalan Sanan salaisuudet ole tulleet paljastetuiksi meille? Eikö eteemme ole asetettu Yksi Tie, jolla kukaan ei eksy? Eivätkö kaikki opilliset eroavuudet ja erimielisyydet ole löytäneet loppuansa, kun kaiken sekaannuksen keskellä meille on julistettu totuus, totuus kaikissa tärkeimmissä ja vähemmänkin tärkeissä asioissa? Miksi kukin tekee niinkuin omassa mielessänsä oikeaksi näkee kaikesta tästä huolimatta? Miksi, miksi? Miksi minä kysyn miksi, kun kerran tiedän sen?

   Iloitsin jokaisesta veljestä, joka tuli luoksemme kaikkina vuosina, ja aivan viime vuosinakin. Itsekukin oli tietoinen siitä työstä, mitä olen tehnyt vuosikymmenet. Juuri siksi he tulivatkin. Minä en pidä enkä ole pitänyt itseäni minään erikoisena henkilönä; kaikki on vain Jumalan armoa. Mutta miksi sydämeni kuitenkin itki useimpien kohdalla? Veljet tulivat ja esittelivät itsensä ja näkemyksensä hengellisistä asioista. Mutta miksi mieleeni tulee vain yksi ainoa veli, joka tuli ja sanoi: "Veljeni, minä tiedän, että Jumala on tehnyt erikoisia asioita tässä ajassa. Niinkuin ymmärrän, sinä olet selvillä siitä. Ole hyvä ja kerro minulle." Ei hän ollut aivan ainoa, mutta ainoa, joka voimakkaasti tässä suhteessa jäi mieleeni. Mitä tekivät useimmat? He antoivat ymmärtää uskovansa samalla tavalla, mutta kuitenkin jonkin ajan kuluttua halusivat kertoa meille mitä tehdä ja miten tehdä, mitä painaa ja minne mennä. Tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja sitä se on tänäkin päivänä. Minä en ole itsessäni mitään, mutta kuitenkin minulla on ollut kaikkina näinä vuosina tehtävä, tehtävä viedä eteenpäin Jumalan Sanaa. Mutta kuka on halunnut kuulla? Kuka on halunnut uskoa palvelustehtäviin tässä ajassa? Jokainen on halunnut olla oman onnensa seppä, jokainen on halunnut säilyttää oman kuulijakuntansa ja ottaa vastaan sen verran kuin kullekin on sopinut! Mutta kukaan ei ole ollut halukas arvioimaan kaikkea uudelleen Jumalan edessä ja peseytymään kaikesta vanhasta hapatuksesta; ei yksi ainoakaan tunnettu saarnaajaveli! Jumala on todistajani, että puhun vilpittömällä sydämellä haluamatta syyttää ketään.

   Vuosikausia on sydämelläni käynyt ajatus, että jonakin päivänä minä olen kirjoittava vihkosen, jossa minä syytän jumalallisella arvovallalla tämän ajan uskovaisia ja saarnaajia Herran Jeesuksen Kristuksen uudelleen ristiinnaulitsemisesta. Onko tämä se hetki, jossa minun on esitettävä tämä syytös, ei inhimillisenä, henkilökohtaisena syytöksenä, vaan Jumalan Sanan ja Jumalan Totuuden tähden!

   Rakkaat veljeni ja sisareni, jotka tunnustaudutte tietyn suuren saarnamiehen opetukseen. Olisiko mahdollista, että te omine näkemyksinenne tälle ajalle puhutusta Sanasta olette jälleen kerran ristiinnaulinneet meidän rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen ristille? Olisiko mahdollista, että teidän elämänne ja opetustenne ja puheittenne kautta ennennäkemätön häpeä on tullut sen ylle, minkä tuli olla ylevää ja jaloa tässä ajassa? Puhdas ja kristallinkirkas Sana julistettiin teille, mutta te olette tehneet siitä ennennäkemättömän sekasotkun ja pilkan aiheen!

   Jo Hesekielin kautta Herra puhui nuhdellen ja vihaisena: "Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput? Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet? Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä!" (Hes.34:) Millainen nuhde, millainen ojennus! Jumalani, Jumalani, armahda meitä kaikkia! Mitä me olemmekaan tehneet? Mitä me olemmekaan tehneet! Armahda meitä, armahda meitä, ennenkuin on liian myöhä! Anna meille anteeksi, me emme ole tienneet, mitä olemme tehneet! (???????)

   Tuomari seisoo ovella! Ihmiskunnan viimeiset normaalin elämän hetket ovat käsillä! Mitä me olemme tehneet?  Kuraiset, likaiset jalat ovat tallanneet mitä kallisarvoisinta ruokaa, minkä taitamattomat ja välinpitämättömät kädet ovat tiputelleet lattialle. Ymmärtämättämät ja sydämeltään pimentyneet ihmiset ovat aukoneet Jumalan varastohuoneiden laatikoita yltiöpäisyydessään ja uteliaisuuden janossansa kumonneet niitä lattialle ja läikyttäneet lähes jokaisesta juoma-astiasta kallisarvoista juomaa lattialle.

   Eikö Kaikkivaltias Jumala näkisi kaikkea tätä? Eikö Hän tietäisi kaikkea tätä? Veljeni, sisareni, herätkää näkemään totuus elämästänne. Te ette ole vielä vastaanottaneet yhtään sen enempää kuin ne ihmiset, jotka tuomitaan väärinä ja turmelijoina - te olette samojen tuomioiden alaisia, sillä julistettu Sana on kauttanne pidetty vääryyden vallassa! Etsivät sielut ja nälkäiset sielut eivät ole voineet tulla ravituiksi, koska te olette niskoillanne tyrkkineet heidät pois. Te olette etsineet itsellenne jonkinlaista asemaa Morsiamen keskellä ja olette sen kautta päätyneet vääriin ja virheellisiin johtopäätelmiin. Sen sijaan että opetuksenne olisi yhdistänyt Kristuksen Ruumista Pyhän Hengen kautta, on Pyhä Henki tullut murheelliseksi ja poistunut keskuudestanne, koska Hän ei ole voinut vahvistaa sitä, mitä olette julistaneet. Te olette kaiken hapatuksenne keskellä unohtaneet, että tässäkin ajassa pätee se, mitä Jumalan Sana iankaikkisella arvovallalla sanoo: 'Mutta kun Hän tulee, Totuuden Henki, johdattaa Hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä Hän puhuu, ei ole Hänestä itsestään; vaan minkä Hän puhuu, sen Hän puhuu, ja tulevaiset Hän teille julistaa. Hän on Minut kirkastava, sillä Hän ottaa minun omastani ja julistaa teille."

   Aamen, aamen! Oletteko te julistuksenne ja opetuksenne kautta saattaneet Herran Jeesuksen Kristuksen kirkastetuksi kansansa keskellä ja maailman silmissä? Ettekö paremminkin ole luoneet maailmalle sellaisen kuvan, että tässä on uusi, ennennäkemätön harhaoppi. On vain yksi nimi ylitse kaikkien muiden nimien, joka on Jeesus Kristus, jossa yksin on pelastus. Mitä kuitenkin lukee teidän viirissänne tuon Nimen sijasta? Asettamalla eri julistajien nimiä tuon Nimen yläpuolelle, te olette tässä pelastushistorian viimeisimmässä hetkessä ristiinnaulinneet Herran Jeesuksen Kristuksen uudelleen mitä hirvittävimmällä tavalla! Jumala armahtakoon jokaista, että voitaisiin sanoa, ettette ole tienneet, mitä teitte! Jumala armahtakoon minua kaikessa, mitä olen tehnyt ja sanonut! Jumala antakoon kaikki vääryyteni ja syntini anteeksi. Herra, minä olen syntinen ihminen, mene pois minun tyköäni!

   Vielä on armon päivä, vielä on pelastuksen päivä! Vielä on aika peseytyä Karitsan Veressä ja tulla Jumalan opettamaksi. Tämä on se päivä, jota olen kauan odottanut; en ilolla, en onnella, mutta kuitenkin olen sitä kautta näiden vuosien odottanut. Nyt on toteutunut se, mitä uskoin Jumalan tekevän. Tänä päivänä kaikki väärät opetukset ja näkemykset ja inhimilliset salaisuuksien etsimiset ovat tulleet tiensä päähän ja tulleet paljastetuiksi. Minä en voi lyödä rintaani ja sanoa olleeni koko ajan oikeassa. Ei, murhe ja tuska on liian suuri. Minä en ole ollut oikeassa, Herra on ollut koko ajan oikeassa. Jos Hän on pitänyt minut samalla Tiellä koko ajan, puutteellisena, vajavaisena, on se vain Hänen armoansa.

   Seurakunta, nyt on sinun hetkesi koittanut! Seurakunta, katso yksin uskosi alkajaan ja täyttäjään, Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän on sinun Kuninkaasi, sinun Herrasi, joka on tässä pimeässä, synkeässä ajassa antanut Valonsa loistaa ja kuuluttanut suurella äänellä: "Sentähden minun kansani on tunteva minun nimeni, sentähden se on tunteva sinä päivänä, että minä olen se, joka sanon: 'katso, tässä minä olen'. (Jes.52:6).

   Minun jalkani eivät ole kauniit, eikä minussa ole mitään inhimillisesti arvostettavaa. Mutta siitä huolimatta minä haluan olla yksi niistä, joista Jumalan Sana todistaa:

   "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: Sinun Jumalasi on Kuningas! Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin!"

   Aamen, aamen, halleluja! Suo, Herra, minun julistaa Sinun iankaikkista, väärentämätöntä Sanaasi, salli minun tässä myöhäisessä hetkessä ilmoittaa Sinun hyvä sanomasi tälle maailmalle, janoisille, nälkäisille sieluille! Suo kaikkien veljieni liittyä kanssani tähän suureen, viimeiseen työhön, jossa Sinä itse olet seisova omiesi takana ja vierellä. Suo että kaikelle sekaannukselle ja jakaannukselle tulee loppu. Muodosta seurakunta, johon rikkirevityt ja raastellut voivat tulla kotiin ja turvaan. Suo meille armosi, että meidät katsotaan arvollisiksi pitämään huoli Sinun lampaistasi! Tämä on Sinun työsi, Sinun seurakuntasi, älä enää salli kenenkään sotkevan sitä, repivän sitä! Mitään emme ole ansainneet, vain kuoleman ja iankaikkisen kadotuksen! Kuule rukouksemme ja tee suuri tekosi keskellämme, niin että meistä todella voidaan sanoa: katsokaa, kuinka he toisiansa rakastavat! Katsokaa, kuinka suuri on Herra ja Hänen nimensä heidän keskellänsä! Oi Herra, suo sen tapahtua pian, ota minut uudelleen, ota meidät kaikki uudelleen ja suo uusi syntymä kaikille niille, jotka eivät vielä ole sitä kokeneet, vaikka ovatkin kulkeneet uskovaisen nimellä!

   Me olemme vain arvottomia palvelijoita, jotka tekevät velvollisuutensa! Ole Sinä suuri meidän keskellämme, oi Taivaallinen Isä, ole Sinä meidän Kuninkaamme, ja ota seurakuntasi täydelliseen valvontaasi ja johtoosi. Tapahtukoon tämä kaikki HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ!

Markku Vuori