Missä pöydässä istut?

Haluan sulkeutua esirukouksiinne, sillä viimeisin veriarvo viittaa jonkinlaisen syövän kehittymiseen. Jumala tietää kaiken ja tapahtukoon Hänen tahtonsa.

Niin hän sanoi heille: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi. Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'. Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'. Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät’. (Luuk. 13)

Onko Elävä Tie vielä sama kuin Herramme aikana? Elämme aikaa, jossa noin kaksi miljardia ihmistä on ylipainoisia. Onko tämän johdosta jouduttu laajentamaan ahdasta ovea? Aivan selvästi on uskonnollinen maailma tietyllä tavalla muuttunut omassa ajassamme, kun muistelemme etenkin kuusikymmenlukua. Sen lopulla alkoi erikoisella tavalla uusi ajattelu, josta ehkä antaa selvimmän kuvan uusi raamatunkäännös, jota kauan markkinoitiin “nuorison tykkinä”. Eli hengelliset käsitteet haluttiin tehdä kaikille ymmärrettäväksi, mutta onko jo ajattelussa vikaa, kun itse Herra puhui tarkoituksella vertauskuvin, ettei tietty osa ihmisistä voisi ymmärtää sanottua? Kirjoitetun suhteen ei mikään voi muuttua, vaikka koko maailma olisi eri mieltä!

Edellä oleva sanankohta puhui tänä aamuna minulle erittäin voimallisesti, etenkin kun mieleeni tuli joitakin menneiden vuosikymmenien opetuksia keskuudestamme. Pidimme noita näkemyksiä aikanaan lohdullisina ja rohkaisevina, tarttuen niihin heikkouden ja koettelemusten hetkillä. Olemme selvinneet tähän asti, hyvä, mutta olisikohan jotakin tarkistettavaa perustamme suhteen, jos niin monet omaavat saman asenteen kuin tietyn papin seitsemän poikaa?

“Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ‘Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa’. Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: ‘Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?’” (Apt. 19)

Olemme siteeranneet tätä kohtaa lukemattomia kertoja, mutta meille on turvaksi toistaa samoja asioita hiukan eri näkökulmasta.

Tekstistä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, varauksin, että noiden ylipapin poikien toiminnan kautta tapahtui jotakin merkittävää, sillä muuten heitä ei mainittaisi. Sama henki elää vielä tänäkin päivänä, sillä niin monet hengellisesti liikalihavat julistajat ovat liikkeellä, vaikka koko elämä ja julistus ovat rajussa ristiriidassa kirjoitetun Sanan kautta. Nämä henkilöt eivät itse ole voineet mennä sisään siitä ahtaasta portista, josta Herramme puhuu!

Vihollisen voimat tuntevat kirkkohistorian ja hengellisen elämän kuin omat taskunsa, sillä ne ovat suurimman osan innoittajina. Ne tuntevat Jeesuksen ja tietävät jokaisen todellisen julistajan, mutta olemmeko me itse ihmisinä sen kummallisemmassa asemassa? Me tiedämme enemmän kuin mikään aikaisempi sukupolvi. Me puhumme Jeesuksesta ja selaamme innokkaasti Raamattua, tiedämme ainakin kaikki tunnetuimmat sananjulistajat Mooseksesta Lutheriin ja Billy Grahamiin. Erottaako jokin meidät noista hengistä, jotka tietävät aivan samat asiat totena ja todistettuna? Riivaajat tietävät päämääränsä ja vapisevat, mutta mihin on kadonnut todellinen pelko ja vapina jumalanlasten keskuudesta? Eikö tämänpäiväinen tekstimme saa meitä kunnioittavaan pelkoon tässä mitä vakavimmassa ajassa?

Niin, mitä meille opetettiin menneinä vuosikymmeninä, etenkin noin 1970 - 1990? Itse ainakin sain kuulla useammastakin valtuutetusta (kuka lie valtuuttanut?) suusta mitä vakavimman perustelun vakaumuksellemme ja uskollemme. Kaikki on hyvin ja turvattuna jokaisen kohdalla, joka vastaanottaa opetuksemme juuri tälle ajalle tarkoitetuista hengellisistä asioista ja tunnistaa tietyn tai tietyt julistajat. Eli pitää totena oikeaksi uskomamme asiat!

Kuulostaa aika hyvältä ja oikealta. Mutta miksi riivaajat vapisevat ja pelkäävät, jos kerran tietävät myöskin kaikki nämä meidän uskomamme asiat ja pitävät niitä totena? Mikä erottaa meidät heistä? Mitä meillä on enemmän kuin heillä?

Kuinka usein olikaan minulla etuoikeus olla osallinen juuri niihin asioihin ja tapahtumiin, jotka vuosikymmenien ajan ovat ilahduttaneet meitä! Olen saanut osallistua valtavaan määrään todella palavia ja totuudellisia kokouksia, niin ulkomailla kuin omassa maassammekin. Olen ollut osallinen todella merkittäviin kokouksiin ja tapahtumiin, niin että riittäisi kerrottavaa tulevillekin sukupolville. Mutta mikä erottaa minut kaikista muista vaeltajista, jotka todistavat samasta ja joihin Herramme viittaa lainauksessamme?

“Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit.” Kuinka usein sainkaan syödä suurten jumalanmiesten kanssa samassa pöydässä samoja ruokia! Kuinka usein istuinkaan kokouksissa ja sitten illalla yömyöhään kuunnellen näitä merkittäviä henkilöitä heidän kodissaan tai omassa kodissani! Nämä tunsivat minut vuosikymmenisen tuttavuuden perusteella, ja olin varma erikoisasemastani kaiken keskellä. Mutta, mutta, mihin riittää se, että nämä ihmiset tunsivat minut? He saattoivat antaa todistuksensa minusta kanssamatkaajille, mutta riittääkö tämä todistus ja tunnistus? Yltääkö se ajan rajan tuolle puolelle? Osaltaan se jo kumoutui yli kymmenen vuotta sitten, kun minua ei enää tunnistettukaan tietyissä piireissä. En enää ollutkaan suuren julistajan paras ystävä ja minut heitettiin ulos antamatta minkäänlaista mahdollisuutta asioiden selvittelyyn. Pöytään istuutui nyt suuri joukko minuun vihamielisesti suhtautuvia ihmisiä.

Rehellisyyden nimessä olemme jo todenneet, ettei ole ollenkaan kysymys joidenkin ihmisten tuntemisesta tai arvostuksesta, vaan jostakin valtavan paljon enemmästä. Kertomuksemme ihmiset väittivät syöneensä ja juoneensa Hänen kanssaan, mutta miten ei sitten Herra ole ollenkaan pannut merkille pöydässä istuneita? “En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette!”

Me pidämme totena kaikkea oikeaksi toteamaamme ja uskomme istuvamme Herran pöydässä armoitettujen julistajien kanssa, mutta mikä merkitys on heidän tunnustuksellaan ja hengellisen erottamisen kyvyllään, jos Herramme itse ei muista meitä? “En minä tunne teitä enkä tiedä mistä te olette!”

Mistä me olemme, mitä merkitystä on ihmisten todistuksella, jos oma elämämme todistaa, että pidämme kaiken totena, mutta emme käytännössä toteuta sitä elämässämme?

“Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon? Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu. Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri.” (Luuk.6)

“Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.” (Joh. 13)

Sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Uskommeko, että Herra tunnistaa oman Henkensä ja olemuksensa ihmislapsista? Jos Hän ei tunne jotakuta, joka kuitenkin kaikin tavoin toimii Hänen nimissään, voimme tietää jonkin olevan pahasti vialla. Inhimillinen mieli ei sallisi tällaista ristiriitaa, paradigmaa, paradoksia, mutta jostakin syystä Herramme on nähnyt parhaaksi järjestää kaiken omalla tavallaan, johon meidän on mukauduttava.

Sade lankeaa niin hyötykasvien kuin rikkaruohojenkin ylle, kummankin riemuitessa ja nauttiessa kosteudesta ja elämälle tarpeellisista asioista. Jumalan siunaukset lankeavat omalla tavallaan kaikkien ylle, mutta siitä huolimatta pätee opetus kaidasta tiestä ja ahtaasta portista!

Kaikesta tästä on elintärkeää tehdä oikeat johtopäätökset. Ei riitä inhimillinen tunnustus tai tunnistus, vaan kaiken pohjana tulee olla kirjoitettu ja Elävä Sana, joka kantaa iankaikkisuuteen asti. Jonkin opin ja persoonan tunnistaminen ja totena pitäminen ei ole sen kummempaa kuin pahojen henkien vakuuttuneisuus Jumalan ja Hänen Sanansa suhteen.

Elämä on vain siellä, missä Herran Henki on saanut ihmisen vakuuttuneeksi Elämän Tiestä ja Elämän Sanasta siinä  määrin, että kaikki uskossa on sulautunut kuulijoihinsa.

Enemmän kuin mitään muuta me tarvitsemme nyt varmuuden siitä, että todella istumme Herran kanssa samassa pöydässä ja puhumme Hänen kanssaan. Haluan varmistua siitä, että Hän todella huomaa minut ja katsoo minua kohti ja lausuu nimeni. Minä haluan panna käteni samaan astiaan Hänen kanssaan, en kavaltajana, vaan ystävänä. Minä haluan aterioida tänään Hänen kanssaan, vaikka maalliset ystäväni välttäisivät seuraani.

Jumala armahtakoon meitä, kuinka voimme olla osallisia samaan leipään ja samaan maljaan, jos emme voi istua samassa pöydässä Herramme kanssa! Katso Häntä silmiin ja kysy, voiko Markku-veljen sulkea pois tästä yhteydestä joidenkin ihmispalvontaan liittyvien asioiden tähden. Voiko olla mahdollista, ettei Herra tunne samassa pöydässä istuvia? Varmista ajoissa, missä pöydässä istut, kenet tunnet ja ketä et.

Markku Vuori