Kiertokirje tammikuu 1994

Kiertokirje   tammikuu 1994

Tervehdin teitä kaikkia mitä sydämellisimmin Pyhän Kirjan sanoin 1.Moos.25:11:

"Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia."

Uuden Testamentin todistuksen mukaisesti me olemme Kristuksen kautta Aabrahamin lapsia, ja siten osallisia kaikkiin niihin lupauksiin, mitä Jumala antoi Aabrahamille jo 430 vuotta ennen lain antamista. "Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli." (Gal.4:28). Jumala on uskollinen ja pitää Sanansa. Siksi mekin saamme olla tänä viimeisenä pelastushistorian hetkenä varmoja siitä, että Jumalan siunaukset eivät ole jääneet jonnekin menneisyyteen, poisnukkuneiden keskuuteen, vaan tänä päivänä meidän Taivaallinen Isämme vakuuttaa meille, tämän hetken Aabrahamin siemenenä: "Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes.41:4).

Haluan tuoda mitä sydämellisimmät terveiset monilta, monilta veljiltä ja sisarilta Herrassa vuodenvaihteen kokouksista. Tuskin koskaan on niin moni veli syliinsä sulkien tai sisar kättä pitkään puristaen painottaen sanonut: "Muista viedä mitä sydämellisimmät ja rakkaimmat terveiset kaikille veljille ja sisarille Suomessa! Me rukoilemme teidän puolestanne, että Herra erikoisella tavalla siunaisi teitä siellä kaukaisessa Pohjolassa!"

Monessa suhteessa nämä kokoukset olivat osoitus siitä, että Herramme on tekemässä jotakin uutta ja todellista meidän keskuudessamme. Milloinkaan aikaisemmin emme ole kokeneet sellaista rakkaudellisuuden ilmapiiriä kuin mikä nyt vallitsi kokousten aikana, niin salissa kuin väliajoillakin. Ja mikä tärkeintä, sananjulistus toi eteemme mitä vakavimmalla tavalla sen hetken myöhäisyyden, missä me nyt elämme.

Monet ovat varmaankin jo kaipauksella odottaneet kasetteja noista kokouksista ja ihmetelleet, miksi ne eivät tule. Selitys sille on hyvin yksinkertainen: Niin kuin lähes jokaisen vuodenvaihteen matkan jälkeen on ollut, niin nytkin heti kotiin saavuttuamme sairastuin ehkä pahimpaan influenssaan mitä koskaan olen kokenut. Olen ollut pakotettu olemaan vuoteessa lähes koko ajan, ja nytkin vielä 24. tammikuuta ääneni on siinä kunnossa, etten pysty edes puhelimessa kunnolla keskustelemaan, ja lääkärin määräyksestä minun tulisi välttää puhumista. Siksi rohkenin jälleen kerran istuutua kirjoittamaan, koska en pysty mitään puhumaan, mahdollisesti vielä useampaan päivään. Mutta kun ääneni on tullut kuntoon, teen parhaani sen hyväksi, että lyhyessä ajassa veljet ja sisaret saavat mahdollisimman monta kasettia.

Heti alkuun tahdon toivottaa kaikille mitä siunausrikkainta ja ennen kokemattoman ihanaa vuotta 1994 Herrassa. Kiitos jokaiselle, joka varoillansa ja rukouksillansa on tukenut tätä työtä, ja suokoon Kaikkivaltias Jumala, että tämä vuosi tuo täydellisen muutoksen meidän keskuuteemme, niin että kaikki sekaannus katoaa ja todellinen Seurakunta voi oikeassa tahdissa astua eteenpäin kohti Herran tulemusta.

Nämä vuodenvaihteen kokoukset toivat minulle ennennäkemättömän varmuuden niiden asioiden suhteen, mitkä Herra jo aikaisemmin niin voimakkaana oli laskenut sydämelleni. Seuratessamme tapahtumia niin maailmanlaajuisesti kuin Israelinkin suhteen, ei voi olla näkemättä sitä tosiasiaa, että me elämme todella viimeisissä hetkissä ennen Herran tulemusta. Siksi on aika ja oikea hetki tuoda julki joitakin asioita, jotka tietyssä määrin ovat tulleet esiin niin keskusteluissa kuin kirjoittamisenkin yhteydessä.

Kuten olen monesti maininnut, en yhtään nauti sen esiin tuomisesta, mitä sydämessäni olevan pakon johdosta olen joutunut niin kirjoittamaan kuin julistamaankin. Minulle on jokainen veli ja sisar tärkeä, enkä todellisuudessa halua olla ketään vastaan, saati sitten hyökätä ketään vastaan henkilönä. Mutta kuitenkin pätee tässäkin ajassa sama kuin Paavalinkin aikana: "Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?" (Gal.4:16).

Meidän tulee ennen kaikkea ajan myöhäisyys silmiemme edessä käsittää se, mikä merkitys on vartijoilla Siionin muurilla. Jos missään ajassa, niin juuri nyt vihollinen pyrkii kaikin mahdollisin tavoin tunkeutumaan pyhien leiriin ja saamaan aikaan mahdollisimman paljon vahinkoa. Jos milloinkaan niin juuri nyt on se aika, jota koskee vakava kehotus: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa."(Apt.20:28-30).

Me emme tarvitse edes mitään Hengen ilmestystä käsittääksemme tämän sanankohdan vakavuuden ja todellisuuden tässä ajassa; meidän tarvitsee vain katsella ympärillemme ja nähdä mitä käytännössä tapahtuu. Niin kuin Paavali tuossa ajassa oli Jumalan valittu ase tuon hetken seurakuntaa varten, niin Jumalan armosta on meille julistettu tässä ajassa sanoma, joka jokaisen sen käsittävän johtaa syvälle, syvälle Jumalan Sanaan. Mutta niin kuin tapahtui Paavalin poismenon jälkeen, niin on tapahtunut tässäkin ajassa. Julmat sudet ovat todellakin tunkeutuneet lauman keskuuteen ja aikaansaaneet hirvittävää tuhoa. Miten tämä tuho on tapahtunut, mitä on tehty? Miten nämä tuhoavat voimat ovat sellaisella tavalla päässeet lauman, seurakunnan keskuuteen? Miten tuho on niin lähes täydellinen? Mikä on suonut sisäänpääsyn kaikille näille turmiollisille asioille?

Vastauksen saadaksemme meidän tulee vain lukea Kirjoituksia avoimin silmin ja avoimin sydämin. Miten vihollinen on päässyt seurakunnan keskelle, jumalanpalveluksiin niin kuin palvontaankin? "...teidän keskuuteenne tulee julmia susia... teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa!" Me koskettelemme tässä mitä kohtalokkainta ja vakavinta asiaa! Kaikkien näiden väärien asioiden sisään tuleminen on ollut mahdollista sen johdosta, että ne ikään kuin ovat jo olleet valmiiksi sisällä niiden keskuudessa, jotka eivät todellisuudessa milloinkaan ole kuuluneet aitoon seurakuntaan, vaan jotka ovat tulleet mukaan kuin sekakansa Israelin lähdettyä Egyptistä!

Käsittäkäämme, että suurinta tuhoa Israelin kansan keskuudessa eivät milloinkaan aiheuttaneet ulkopuoliset kansat ja ihmiset, vaan kaikkein tuhoisimmat vaikutukset tulivat kansan omasta keskuudesta, "omien veljien" joukosta. Nämä vaikutukset olivat niin kohtalokkaita, että vielä Uuden Testamentin loppupuolella varoitetaan meitä samoista asioista: "Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!" (Juuda 11).

4.Moos.16 mukaisesti Koora joukkonsa etunenässä esitti saman syytöksen, joka kautta aikojen on esitetty jokaiselle todelliselle jumalanpalvelijalle: "Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?" Myöskään tämä sanankohta ei tarvitse mitään varsinaista hengellistä ilmestystä käsittääksemme, että juuri sama tapahtuu tänä päivänä sellaisessa laajuudessa kuin ei milloinkaan aikaisemmin pelastushistorian aikana.

Koora oli mielestään hurskas ja ymmärtäväisempi kuin kukaan muu koko kansan keskellä. Hän sai taaksensa joukon miehiä, jotka yhtyivät hänen ajatuksiinsa ja nousivat kapinaan Moosesta vastaan, niin kuin luulivat. Tuskin käsittävät tänä päivänä ihmiset sen paremmin kuin nuokaan, että he eivät kapinoi ihmistä vastaan, vaan Jumalaa itseänsä vastaan, joka itse oli valinnut välikappaleensa!

Miksi tuo Kooran saarna tuntuu niin tutulta ja elävältä kuin se olisi pidetty juuri tänään; meidän keskuudessamme? Kooran tarkoitus oli yksinkertaisesti syrjäyttää Mooses ja Aaron. "Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?" Kuinka vanha onkaan tämä syytös, joka kohdistuu Jumalan itsensä virkaansa asettamiin miehiin! Mitä tarkoittavat nuo Kooran sanat? "Kuka sinä oikein luulet olevasi? Riittää jo! Etkö tajua, että jokainen seurakunnan jäsen on jo siinä tilassa, että pystyy päättämään asioistansa ja tietää vähintään yhtä paljon kuin sinä? Me olemme yhtä lailla osa kansaa kuin sinäkin, miksi korotat itsesi joksikin enemmäksi kuin me? Koko seurakunta on pyhiä ihmisiä, hengellisiä ihmisiä, jumalan yhteydessä eläviä. Jumala puhuu heille siinä kuin sinullekin, mihin he tarvitsisivat sinua? Herra on meidän keskellämme, me emme tarvitse ketään johtajaa, me olemme kaikki samanarvoisia. Me emme tarvitse mitään palvelustehtäviä, seurakunta kykenee kulkemaan eteenpäin itseksensä!"

Eikö juuri näin ole tapahtunut tässä ajassa? Kuinka moni onkaan uskonut, että seurakunta voi kulkea eteenpäin ilman palvelustehtäviä, vaikka Jumala selvästi tuo Sanassansa julki sen, että Hän itse on asettanut seurakuntaan palvelustehtävät! (Ef.4:11- ; 1.Kor.12:28). Kaikkein käsittämättömintä kaikessa tässä on kuitenkin se, ettei kukaan näistä "Koorista" todellisuudessa noudata sitä, mitä itse julistaa. Eivätkö juuri nämä henkilöt, jotka tahtovat kumota tämän jumalallisen järjestyksen seurakunnassa, itse ole asettuneet kaiken yläpuolelle "todellisena hengellisenä johtajana", korottaen itsensä niin korkealle, ettei voi olla ajattelematta sitä, mitä Jumalan Sana sanoo 2.Kor.2:4: "...tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken..."

Paavali siis varoittaa ikään kuin testamenttinansa meitä hänen jälkeensä tulevia sukupolvia: " ...teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa." Mitä nämä miehet siis ovat tekevä? He ovat puhuva väärää puhetta, vetääkseen opetuslapset sinne, minne tuo väärä puhe heidät vie!

Minulla on sellainen käsitys ja vakaumus, että me emme ole todella käsittäneet kuinka vakavasta asiasta on puhe. Me emme todellakaan ole käsittäneet, että on kysymys kuolemanvakavasta asiasta, sillä olemmehan tekemisissä Herran seurakunnan kanssa, jonka hän omalla verellään on itselleen ansainnut. Aivan niin kuin käärme saatanan välikappaleena jo Eedenin puutarhassa halusi horjuttaa jumalan lapsen uskoa puhuttuun Jumalan Sanaan, aivan samoin tässä ajassa vihollinen tekee kaikkensa viedäkseen uskovaisen johonkin sellaiseen, missä tämä jää hänen häikäilemättömän valtansa alle. Käärmeen puhe oli kuolemaksi sitä kuunnelleelle, aivan samoin väärä puhe tässä ajassa tuo hengellistä kuolemaa kaikkialle.

"...teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat..." Kuolemaa ei seurakunnan keskuudessa jaeta miekalla tai tikarilla, ei kiväärillä eikä pistoolilla. Kuolema seurakunnan keskuudessa aikaansaadaan väärällä siemenellä, väärällä kasvulla. "Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon" (2.Tim.2).

Meidän on aika käsittää, mistä todella on kysymys. Jos joskus menneisyydessä on ollut sellainen ajatus ja tunne, että on varaa hiukan vaikka hetkittäiseen leikittelyyn, niin nyt olemme tulleet aikaan, jossa kaikki leikki on kaukana todellisesta jumalanpalveluksesta. Meidän on viimeinen aika lukea Pyhiä Kirjoituksia ymmärryksellä ja niihin paneutuen, jotta todella käsitämme mitä Pyhä Henki niiden kautta tahtoo sanoa meille.

On helppoa lukea Sanaa pintapuolisesti ja tarttua kiinni vain siihen, mikä sillä hetkellä tuntuu miellyttävältä ja sopivalta, mutta jos me todella tahdomme kuulua Morsiameen tässä ajassa, on meidän käsitettävä, ettei meidän kohdallamme enää pitkään aikaan ole ollut kysymys siitä mikä meitä miellyttää tai mikä ei. Me emme voi sovittaa Jumalan Sanaa itseemme, vaan meidän on sovitettava itsemme Sanaan, niin kauan kuin siihen vielä on mahdollisuus!

Kun Paavali edellisessä kohdassa puhuu epäpyhistä ja tyhjistä puheista, on tuskin moni käsittänyt mitä tällä tarkoitetaan, vaikka vastaus löytyy muutaman jakeen sisältä. Mitä ovat epäpyhät ja tyhjät puheet? Sekö, mitä ihmiset kapakoissa ja maailman turuilla ilkkuen julkituovat? Sekö, mitä jumalattomat keskenänsä puhuvat, kiroillen, sadatellen? Sekö, mitä näemme televisiosta tai kuulemme radiosta? Käsitämmekö lainkaan, kenelle tämä varoitus on lausuttu, mihin piiriin se todella kuuluu? Paavali kirjoittaa tämän Timoteukselle, läheisimmälle työtoverillensa seurakuntaan liittyvistä asioista!

Mitä sitten ovat nuo epäpyhät ja tyhjät puheet, joista meitä varoitetaan? Käsitämmekö, mikä merkitys on sillä, että Sana niin useasti varoittaa meitä puheista, eikä vain kielen synneistä yleensä niin kuin Jaakobin kirjeessä niin laajasti esitetään? "Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan..." (Ef.5:6-). Kuinka vakava ja ankara varoitus uskovaisille! Kuka todellakaan haluaisi Jumalan vihan yllensä missään muodossa. Uskovainen haluaa olla kaukana kaikesta vihasta, sillä sanoohan Sana: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Joh.3:36). Nyt kuitenkin uskovaisia varoitetaan tyhjistä puheista, jotka tuovat Jumalan vihan niiden ylle, jotka ovat tottelemattomia, ei kuuliaisia. Sanotaan mitä vakavimmassa hengessä: "Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan!"

Mikä kaiken tämän tekee niin vakavaksi ja vaikeaksi on se, että kaikki nämä väärät asiat, jotka sekoittavat ja tuhoavat Pyhän Hengen vaikutusta seurakunnan keskuudessa, tulevat ikään kuin sisältä päin, meidän omasta keskuudestamme, veljien keskuudesta, jotka rakentavat omaa valtakuntaansa Jumalan Valtakunnan keskelle: "Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä" (Gal.4:17).

Menkäämme nyt siis tuohon kysymykseemme, mitä ovat nämä epäpyhät ja tyhjät puheet, joiden johdosta Jumalan viha tulee uskovaisenkin ylle, jos hän niitä hyväksyen kuuntelee, sillä kaikki väärä puhe ja väärä into eristää seurakunnan jäsenet johonkin sellaiseen, mihin Jumala ei heitä ole tarkoittanut, ja mikä syövän tavoin tuhoaa aidon ja todellisen Sanan vaikutuksen kuulijoissa, niin että Paavali myöskin sanoo Timoteukselle ensimmäisen kirjeensä lopussa: "Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet."

"Mutta pysy sinä erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa..." Jumalattomuudessa! Mitä Paavali oikein tarkoittaa lausuessansa jotakin tällaista uskovaisista ihmisistä, sillä uskovaisiahan täytyy olla niiden, jotka puhuvat hengellisistä asioista! Eivätkö juuri nämä ihmiset julistaneet Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta? Nämä ihmisethän olivat Herran ylösnousemuksen todistajia! Paavali, Paavali, mitä sinä oikein teet, mihin korotat itsesi! Sinä nimeltä mainiten kehtaat hyökätä omia veljiäsi ja kanssapalvelijoitasi vastaan! Häpeä, Paavali, sinä, joka itse tarvitset enemmän Jumalan armoa kuin kukaan muu, koska aikanasi vainosit Jumalan seurakuntaa!"

Paavali loukkasi varmastikin monen tuntoja kirjoittaessaan näistä asioista ja jopa nimeltä mainitessansa seurakunnan keskuudessa vaikuttavia ihmisiä. Mutta oli kysymys niin vakavista asioista, että hänen ei ollut mahdollista antaa "veljellisen rakkauden peittää kaiken." Nämä hurskaat ihmiset, miehet, eivät todellisuudessa julistaneetkaan Herran ylösnousemusta, vaan jotakin sellaista ylösnousemusta, mitä ei lainkaan ollut tapahtunut. Se eli vain heidän mielikuvituksessansa, vääristellyissä opeissansa! Kuinka tulisikaan noiden sanojen järkyttää meitä koko olemustamme myöten: "...jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon!" (2.Tim.2:18).

Tuskin on osuvampaa kuvausta kaikelle tälle kuin nimitys syöpä! Syöpä syö kaiken terveen elämän ympäriltänsä ja leviää etäispesäkkeinä kaikkialle ruumiiseen. Julistus jo tapahtuneesta seurakunnan ylösnousemuksesta aikaansai vain tuhoa ja hävitystä, vaikka julistajat kokivatkin jotakin aivan vastakkaista. Heidän jumalanpalveluksensa ei ollut ainoastaan turha, vaan sen seuraukset olivat jotakin kauhistuttavaa: se turmeli useiden uskon!

Kun ajattelemme kaikkea sitä julistusta, mitä meidän keskuudessamme on ollut ja on yhä edelleenkin, niin voimmeko vielä "rakkaudellisesti, veljellisessä hengessä" antaa kaiken jatkua ilman että mitenkään puuttuisimme kaikkeen tähän? Todellakin, meidän aikanamme on jo vuosikausia julistettu, että ylösnousemus on tapahtunut, liittyy se sitten opetukseen jo tapahtuneesta tulemuksesta, läsnäolosta, tai johonkin muuhun mielivaltaisesti valittuun aiheeseen. Aivan lähipiirissämme vietetään jo "Karitsan hääjuhlaa" ja kautta maailman on piirejä, joissa jonkun veljen nimi korotetaan sellaisiin korkeuksiin, että jopa kastetaan hänen nimeensä. Sen sijaan että olisimme kauhuissamme kaiken tällaisen johdosta, me olemme niin tottuneet kuulemaan ja tietämään kaikenlaisesta mahdollisesta ja mahdottomasta tämän maan päällä, että me vain ehkä huokaisemme ja jatkamme eteenpäin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kuitenkin on kysymys asioista, jotka ovat epäpyhiä, tyhjiä, Jumalan vihan julistajien ja niiden kuulijoiden päälle tuovia! Kuinka monen usko onkaan turmeltu tällaisen julistuksen johdosta!

 Useampikin henkilö on vuosien varrella antanut minun ymmärtää, että jokaisen veljen ja sisaren tulee antaa rauhassa tehdä mitä haluaa; ainakin jos nämä hyväksyvät tietyn auktoriteetin. Mistä tällainen opetus on peräisin? Onko kukaan todella ajatellut, mistä tämä ajatus on peräisin? Perustuuko se Jumalan Pyhään Sanaan? Kuka voi mainita yhdenkään kohdan, jossa kehotetaan sananpalvelijoita vaikenemaan tällaisten asioiden edessä? Eivätkö jo esittämämme sanankohdat mitä suurimmassa määrin puhu jostakin täysin vastakkaisesta? Jopa aivan läheisetkin ystävät ovat antaneet minun hienotunteisesti ymmärtää: "Markku-veli, älä mainitse kenenkään veljen nimeä, vaikka tämä opettaisi mitä tahansa. Jumala näkee kaiken ja pitää huolen kaikesta!" Mutta miten Jumala pitää huolen kaikesta? Eikö tässä kohden ole mitä suurin merkitys tuolla sanankohdalla, joka on ikään kuin testamentti jokaiselle todelliselle jumalanpalvelijalle: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ostanut!" Miten Jumala pitää huolen kaikesta? Hän on jo pitänyt huolen, ja siksi on kirjoitettuna, että Hän asetti seurakuntaan virat, joiden tehtävä on pitää huolta Hänen seurakunnastansa. On helppoa siirtää kaikki vastuu Taivaaseen, ylös jonnekin, Jumalalle, joka ikään kuin sivullisena katselee kaikkea seurakunnassa tapahtuvaa. Vastuuta seurakunnasta ei kanneta ainoastaan Taivaassa, vaan myöskin maan päällä niissä sydämissä, joihin Herra on vastuun laskenut. Sen tähden Paavali saattoi sanoa sydämensä vakuuttuneisuudesta juuri ennen noita vakuuttavia ja varoittavia sanojansa: "Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen. Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa." (Apt.20:26-27).

Paavali ei antanut säikyttää itseänsä kaiken tämän keskellä. Oliko hän rakkaudeton, vailla ymmärrystä veljien suhteen? Ei, mutta hänellä oli jumalallinen vastuu kaikista niistä, joiden kanssa hän oli tekemisissä. Puhuiko hän näistä asioista vain ylimalkaisesti, kierrellen ja kaarrelleen, jättäen jokaisen oman onnensa nojaan? Ei, vaan hän sanoo selvästi: "Niitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat totuudesta eksyneet!" (2.Tim.2:17). Varoituksen sana oli paikallaan, jotta seurakunta voisi terveellä tavalla kulkea eteenpäin ja kasvaa todellista kasvua. "...taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet (eikö tämä ole juuri se tapa, miten olemme asioita esiin tuoneet: eräät ovat tehneet sitä ja sitä. Mutta onko aina oikein olla tarkemmin määrittelemättä kenestä on kysymys?) Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi" (1.Tim.1:19-20).

Paavali katsoi velvollisuudeksensa varoittaa kanssapalvelijaansa näistä julistajista, ja samalla koko seurakuntaa. Veljellinen rakkaus ei ole läheskään aina sitä, mitä me ajattelemme inhimillisellä järjellämme. Kun Paavali vielä kerran mainitsee, että Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt hänelle paljon pahaa (2.Tim.4:14), voi joku ajatella Paavalin toimivan väärin. Mutta jumalallinen järjestys ei kulje inhimillisen mielen mukaisesti. Usein se, mitä me kutsumme rakkaudettomuudeksi sananpalvelijoiden taholta, onkin todellisuudessa rakkautta. Jos Paavali oli antanut Hymeneuksen ja Aleksanderin saatanan haltuun, oli se tapahtunut tiettyä tarkoitusta varten: "...sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen - Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä." (1.Kor.5).

Meidän on nähtävä hetken myöhäisyys ja käsitettävä, että me emme voita veljeämme ja sisartamme totuudelle vaikenemisella. Jos me annamme kaiken jatkua ikään kuin hyväksyisimme kaiken, me vain vahvistamme vääryyden käsivarsia, eikä veljemme ja sisaremme milloinkaan pääse irti vääryydestä. Veljellinen rakkaus ei ole vaikenemista, vaan totuuden julkituomista silloin, kun sen paikka on tullut. Myöskin on joskus mainittava nimiä, jotta järjestys säilyisi Jumalan seurakunnassa. "Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan..." (2.Tim.4:10).

Mistä todellakin on lähtöisin se ajatus, että jokaisen tulee antaa tehdä mitä haluaa, jopa seurakunnankin sisällä? Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen, meidän ilmeisestikin on mentävä hyvin syvälle, syvälle, syvälle... Eikö Sana kehota meitä mitä selvimmällä kielellä ja tarkoituksella: "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet" (Room.16:17-18).

Meille on tässä ajassa julistettu Jumalan Sanaa sellaisella selvyydellä ja kirkkaudella kuin ei milloinkaan aikaisemmin pelastushistorian aikana. Sekaannus ei ole syntynyt missään vaiheessa aidon Sanan julistuksen kautta, vaan sekoitus on aina syntynyt väärän siemenen kylvämisestä. Missä tahansa kautta aikakausien on kylvetty aitoa Jumalan Sanan siementä, siellä on vihollinen tehnyt oman jälkikylvönsä aikaansaaden sekaannusta ja tuhoa. Uuden Testamentin alussa oli vain lyhyt ajanjakso, jolloin Sana oli puhtaana seurakunnan keskuudessa. Ei kestänyt pitkääkään aikaa kun jouduttiin toteamaan, että yksi ja toinen veti omaa linjaansa ohitse Jumalan Sanan selvän suunnan.

Jo Galatalaisille joutuu Paavali toteamaan: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu." (1:8).

Edellistä kohtaa on lainattu kautta kirkkohistorian käsittämättä sen merkitystä. Tuskin on kukaan vielä todella ymmärtänyt tämän varoituksen vakavuutta ja ankaruutta, mutta nyt me elämme ajassa, jossa voidaan sanoa jokaisesta: "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan." Miten on silloin selitettävissä se, että kaikesta todellisesta sananjulistuksesta huolimatta maa ja maailma on pullollaan julistajia, jotka itsekukin keräävät ihmisiä ympärillensä mitä eriskummallisimmilla opetuksilla ja aivan konkreettisesti eristävät kuulijansa muista julistajista?

Kun Paavali julistaa kirouksen jokaisen ylle, joka julistaa muuta evankeliumia, on ymmärrettävä hengellisesti, mistä on kysymys. Asiaa ei todellakaan voida ohittaa vain esittämällä, että jumalallinen veljenrakkaus peittää kaiken väärän, sillä tässä yhteydessä ei ole kysymys mistä tahansa väärästä asiasta, vaan nimenomaan väärästä julistuksesta, väärästä puheesta! Pyhä Henki varoittaa lauman paimenia niistä henkilöistä, jotka omasta keskuudesta nousevat esiin väärässä hengessä, väärässä tarkoituksessa, kuten Koora aikanaan, kääntääksensä kansan itsensä puoleen todellisia julistajia vastaan.

Aivan niin kuin oli Israelin kansan kohdalla Vanhassa Testamentissa, aivan samoin on tämän ajan seurakunnan suhteen: "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja... Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä..." (2.Piet.2). Kaikissa lainaamissamme sanankohdissa toistuvat samat ajatukset vääristä opetuksista ja puheista, jotka ovat vahingoksi seurakunnalle.

Mitä sitten on väärä opetus, mitä on toinen evankeliumi, mitä ovat harhaopit? Eivätkö kaikki julistajat vetoa Jumalan Sanaan ja sano ammentavansa siitä? Kirkkohistoria osoittaa kiistattomasti sen, että joka ikinen väärä opetus ja suuntaus on syntynyt inhimillisen selittämisen ja innoituksen kautta. Samoin jos tarkastelemme tämän hetken tilannetta niin maailman kuin seurakunnankin keskuudessa, voidaan kaikkialla todeta sama: lähes jokainen asia selitetään inhimillisestä näkökulmasta, kulloisenkin henkilön omien näkökantojen perusteella, mutta ei Jumalan Sanan kokonaistodistuksen perusteella! Yhdelläkään eroavalla opilla ei ole alkuperäänsä Sanassa tai todellisessa sananjulistuksessa, vaan kaikki on syntynyt yksinkertaisesti kaavan mukaisesti: Sana miinus jotakin - Sana plus jotakin.

Koska ihmiset eivät ole tyytyneet siihen, mitä Paavali korostaen ja vannottaen sanoo Timoteukselle: "Saarnaa Sanaa!", on päädytty sellaiseen julistuksen moninaisuuteen, ettei loppujen lopuksi kukaan enää tiedä mistä todella on kysymys. Juuri tässä kohden tulee esiin mitä vakavimmalla tavalla sen varoituksen ankaruus, joka meille tuodaan julki Pyhän Kirjan viimeisinä jakeina: "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

Mitä tarkoittaa lisääminen tähän kirjaan? "Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne käskyjä, jotka minä teille annan" (5.Moos.4:2) "Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois" (5.Moos.12:33). Edellä mainituissa sanankohdissa on tuotu esiin se, että Jumalan viha tulee väärän julistuksen ylle, ja että myöskin kirous seuraa jonkin muun evankeliumin julistusta. Tässä ilmestyskirjan kohdassa mitä vakavimmalla tavalla varoitetaan sekä lisäämästä että pois ottamasta. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Uskon kaikkien tässä tutkistelmassamme olevien kohtien puhuvan samasta asiasta, vaikka sitä ei olekaan aikaisemmin nähty siinä selvyydessä, missä se nyt on meille näytetty. Kaikki väärä julistus, väärä opetus, on joko lisäämistä tai poisottamista siitä, mitä Jumala viisaudessaan on sisällyttänyt todellisen Evankeliumin julistukseen!

On aivan yhdentekevää lisätäänkö vai otetaanko pois. Tulos on aina sama, kuin mikä oli Eedenin puutarhassa: erottaminen Jumalasta, kirous väärän asian yllä. Ei ole myöskään väliä sillä, kuka tätä väärää julistusta ja opetusta harjoittaa: sama kirous on kaiken yllä: "Minä todistan jokaiselle..." "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille..."

Me olemme jo liian kauan leikitelleet näillä asioilla ja antaneet "jumalallisen rakkauden" peittää asioita, joiden yllä on Jumalan suoranainen kirous. Nämä väärät asiat eivät ole milloinkaan tulleet ulkopuolelta, vaan aina ikään kuin sisältä, ja tässä juuri onkin meidän vaikeutemme. Näiden väärien oppien ja asioiden julistajat ja sisään tuojat ovat rakkaita veljiämme ja sisariamme, ainakin inhimillisesti katsoen. Meillä ei ole halua lausua tuomiota, eikä meidän tulekaan tehdä sitä. Mutta Jumalan tuomio on jokaisen väärän opetuksen yllä ilman meidän julistustammekin, ja ei ole kysymys siitä, että asettuisimme jotakin ihmistä vastaan, vaan vääriä asioita, turmiollisia oppeja vastaan. Aikanaan kaikki vääryys konkretisoitui kultaisen vasikan rakentamisen yhteydessä, niin että kansa huusi kultaiselle patsaalle: "Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta!" (2.Moos.32:4). Tuolloin Mooses käsitti asian vakavuuden, eikä se voinut jäädä rangaistuksetta. Niinpä hän joutui huudahtamaan kansalle: "Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni!" Silloin kaikki leeviläiset kokoontuivat hänen luoksensa ja hän sanoi: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen'."

Meidän tehtävämme ei ole tässä ajassa olla toinen toisemme tuomareina. Mutta ei olekaan kysymys ihmisistä, vaan ajatuksista, opeista, vääristä asioista. Ei ole väliä sillä kuka niitä esittää, meidän on, ainakin sananjulistajina, asetuttava kaikkea väärää vastaan ja Jumalan Sanan terävällä miekalla iskettävä niihin asioihin, mitkä ovat väärin. Tunteilla ja sukulaisuudella ja ystävyydellä ei ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa, kuten Herrammekin tuo esiin Luuk.14:26: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."

 "Jos sinun veljesi, sinun äitisi poika, tai sinun poikasi tai tyttäresi tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi, salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita et sinä tunne eivätkä sinun isäsi tunteneet - niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne, lähellä sinua tai kaukana sinusta, maan äärestä toiseen - niin älä noudata hänen mieltään äläkä kuule häntä; älä sääli äläkä armahda häntä äläkä salaa hänen rikostansa, vaan tapa hänet: oma kätesi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Kivitä hänet kuoliaaksi, sillä hän koetti saada sinut luopumaan Herrasta, sinun Jumalastasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön, ettei kukaan enää tekisi senkaltaista pahaa sinun keskuudessasi" (5.Moos.13).

Kaikki julistus, joka ei perustu Kirjoitusten kokonaistodistukseen, palvelee jotakin muuta tarkoitusperää kuin Kristuksen seurakunnan rakentumista. Kaikki väärä julistus on samanaikaisesti jonkin muun evankeliumin, muun Kristuksen julistamista, kehotusta vieraiden jumalien palvelemiseen, vaikka kaikella olisi kuinka hurskas leima tahansa.

Kun vihollinen lähestyi Herraamme erämaassa, käytti hän Jumalan Sanaa äärimmäisen hurskaalla mutta kuitenkin petollisella tavalla. Hän ei esittänyt mitään täydellisesti Sanasta poikkeavaa tai Sanan vastaista. Painakaamme tämä mieliimme ja sydämiimme mitä vakavimpana varoituksena! Vihollinen, itse perkele, käytti Jumalan Sanaa tuolloin, niin kuin on aina käyttänyt, ja käyttää yhä vielä tänäänkin! Eksytys ei perustu johonkin ulkoa päin tulevaan, vaan todellinen eksytys on aina sitä, mistä jo kirjoituksemme alussa luimme: "...teidän omasta joukostanne nousee esiin miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat..." Eksytyksellä on sellainen voima, koska se on puettu niin suureen hurskauteen ja hengellisyyteen.

Tarkatkaamme todella, mitä seuraavassa sanankohdassa tuodaan silmiemme eteen. Olemmeko todella koskaan aikaisemmin käsittäneet, kuinka vakavista asioista on kysymys, kun jotkut meidänkin keskuudessamme menevät ajan edelle ja tuovat esiin asioita, jotka vaikuttavat todella hyviltä ja "julistukseen kuuluvilta", mutta jotka todellisuudessa eivät kuitenkaan ole muuta kuin tyhjää ja turmiollista puhetta.

"Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule ennenkuin luopumus ensin tapahtuu..." (2.Tess.2).

Kysymys on todellakin siitä, että me saavutamme tuon koko elämämme tärkeimmän hetken oikeassa asenteessa ja oikeassa mielentilassa. Vihollinen tekee kaikkensa saattaaksensa meidät siihen tilaan, ettemme ole raittiita ja valvovia tuona hetkenä. Tähän kaikkeen vihollinen ei käytä maailman houkutuksia ja viettelyksiä, koska tietää uskovaisen heti huomaavan mistä on kysymys. Ei, vaan tässä kohden tulee esiin eksytyksen kavalin puoli, mistä veljemme Paavali niin vakavasti varoittaa meitä: On liikkeellä suuri määrä vääriä henkiä ja puheita, jotka haluavat saattaa uskovaisen pois lujalta Sanan perustukselta. Suurin eksytys tulee siis aina seurakunnan sisäpuolelta, vaikka se tuntuukin käsittämättömältä ja pahalta ajatukselta. Siksi ei suurin osa kristittyjä käsitä ollenkaan sitä, kuka antikristus todella on ja mistä hän tulee. Hän tulee niin sanotun seurakunnan keskuudesta ja istuutuu lopulta Jumalan temppeliin julistaen olevansa Jumala. Onko siis mikään ihme, jos hänen opetuslapsensa käyttäytyvät vastaavalla tavalla?

Ehkä vakavin poikkeaminen todellisesta Evankeliumista tässä ajassa tapahtuu juuri siinä hengessä, mistä Galatalaiskirje puhuu; ainakin meidän maassamme. Ehkä kaikki fanaattiset opetukset tapahtuneesta tulemuksesta ja vastaavasta eivät ole saavuttaneet meidän maassamme sellaista mittakaavaa kuin muualla maailmassa, ja ilmeisesti juuri siitä syystä vihollinen on nähnyt ainoaksi vastakeinoksensa saada aikaan hajaannusta ja sekaannusta tuomalla keskellemme sellaisen lakihenkisen julistuksen, jollaista ei ennen ole koettu vapaiden kristittyjen piirissä. Viholliselle on samantekevää, miten hän kaiken aikaansaa, pääasia on se, että hän pääsee tavoitteisiinsa keinolla millä tahansa.

Joku saattaa kysellä yhä vielä mielessänsä, että onko kaikki todella näin ja jos onkin, niin onko se niin vakavaa? Mutta merkitsevätkö tietyt tunnusmerkit jotakin Jumalan ja todellisen uskovaisen silmissä? Olkaamme rehellisiä Jumalan ja ihmisten ja itsemme edessä, käsittäen, että meidän maallisen elämämme lanka on hauras ja saattaa katketa milloin vain: Mikä on todellisuus meidän keskellämme tänä päivänä? Onko milloinkaan ollut niin paljon puolueita ja hajaannusta kuin nyt? Onko milloinkaan sellainen lakihenkisyys ja tuomion henki vallinnut jonkin hengellisen piirin keskuudessa kuin tänä päivänä? Onko milloinkaan toinen uskovainen suhtautunut niin vihamielisesti toista uskovaista kohtaan kuin ns. meidän piireissämme?

  Mistä johtuvat kaikki nämä asiat? "Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette..." (Jaak.4). Mitä tarkoittavat nämä sanat? Olemmeko koskaan todella päässeet näkemään, mistä ne todella puhuvat? Eivät toki kaikesta siitä, mitä me olemme tottuneet ajattelemaan!

Jaakob kirjoittaa tässä kohden nimenomaan seurakunnalle, seurakunnan sisäisistä asioista. Kun hän puhuu himoista, niin ei toki siinä mielessä kuin mitä inhimillinen mieli ensimmäiseksi haluaa ajatella. Uskovaisen, tai sanokaamme niin sanotun uskovaisen jäsenissä on paljon muunkinlaisia himoja kuin mitä ensi ajattelemalla tulee mieleen. Hyvin ratkaiseva ajatus kaikessa tässä on se, mitä Jaakob kuin asian kärjistääkseen sanoo: "Te tapatte ja kiivailette!" Seurakunnanko keskuudessa liikkui murhamiehiä, jotka kiukuspäissänsä iskivät puukolla tai miekalla toisia seurakunnan jäseniä kuoliaaksi, niin että yhden ja toisen kokoontumispaikan lattialta piti lähes viikottain pyyhkiä verta pois? Jolla on hiukankaan ymmärrystä käsittää, että Jaakob tarkoittaa juuri sitä tappamista, mistä Johannes todistaa: "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi" (1.Joh.3:15).

Kuinka vakavien asioiden kanssa me olemmekaan nyt tekemisissä! Kun Jaakob puhuu himoista, jotka sotivat joidenkin seurakunnankin jäsenten jäsenissä, vie hän meidät mitä salaperäisimmän asian jäljille. Tuskin on monikaan uskovainen tullut syvemmin ajatelleeksi, mistä kokonaisuutenansa on kysymys, sillä jälleen kerran voimme todeta, että on kysymys seurakunnan, tai niin kuin jotkut sen julkituovat, kirkon jäsenistä ja sen sisäisistä asioista, ainakin näennäisesti. Yksi merkittävimmistä sanankohdista, mikä tuo valoa tähän asiaan on Kol.2:20-23: "Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' —sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta —ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi."

"Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat teidän jäsenissänne?”

"Miksi te... sallitte määrätä itsellenne... ettei se ruumista säästä... ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Erikoisia ajatuksia, mutta kuitenkin niin todellisia, koska ne ovat kirjoitetut Jumalan Sanaan. Inhimillinen mieli ajattelee kaiken päinvastaisesti, sillä sen mukaisestihan kaikki luopuminen jostakin on koettelemusta ja kieltäytymistä, Jumalaa miellyttävää itsensä kurittamista. Mutta jumalallinen mieli näkee kaiken päinvastaisesti! Me olemme eläneet mitä suurimmassa erehdyksessä lähes koko uskovaisuutemme ajan, koska emme ole käsittäneet asian todellista laitaa! Siksi juuri tulkoon silmiemme eteen se, mitä Pyhät Kirjoitukset todistavat meille näistä asioista: "Tehän suvaitsette, että joku teitä orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin!" (2.Kor.11:20).

Jo tämän tutkistelumme alkuvaiheessa viittasimme Galatalaiskirjeeseen ja Paavalin toteamukseen: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin..." Tuohon aikaan uskovaiset olivat meitä enemmän tietoisia juutalaisuuden ja sen säännösten merki­tyksestä. Juuri sen tähden Paavali ikään kuin piikitellen kir­joitti korinttolaisille heidän halustaan alistua kaikkeen sii­hen, mitä heidän yllensä tahdottiin pakottaa. Samasta syystä hän kirjoittaa galatalaisille: "Noiden pariimme liukerta­neiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme het­keksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudes­sanne"(2:4-5).

Galatalaiskirje tuo mitä selvimmin esiin sen, että tuo toisenlainen evankeliumi pääpiirteissään käsitti julistuksen, joka pyrki orjuuttamaan Uuden Testamentin seurakunnan takaisin siihen lain henkeen, mikä vallitsi juutalaisuuden keskuudessa. Kristus oli tullut tuomaan vapauden kaikesta laista ja orjuudesta, mutta tämä ei miellyttänyt sielunvihollista, joka kaikin tavoin halusi pitää kiinni siitä oikeudestansa, joka alkulankeemuksen kautta oli hänelle suotu ihmiskuntaa kohtaan. Hän halusi kaikin mahdollisin keinoin hämärtää uskovaisen näkökyvyn sen suhteen, mitä sovituskuolema Golgatan ristillä todella merkitsee jokaiselle uskovaiselle: vapaus laista ja sen kirjaimesta, sovitus synnistä ja vääryydestä, täydellinen vapaus Kristuksessa! Vihollinen ei tälläkään alueella lähestynyt jonkin ulkonaisen seikan kanssa, vaan käytti tarkoitusperiensä toteuttamiseen seurakunnan sisällä olevia henkilöitä. Ja huomatkaamme jälleen kerran: julistus perustui ulkonaisesti Sanaan! Julistus perustui siihen, mitä menneinä aikoina oli tapahtunut ja mitä oli säädetty jotakin muuta aikaa varten. Mutta nämä julistajat eivät käsittäneet Kristuksen sovituskuoleman merkitystä, vaan pitäytyivät lakiin, vaikka olivatkin sisällyttäneet julistukseensa hyvin paljon Uuden Liiton julistukseen kuuluvaa. He lisäsivät siihen, mitä Jumala tätä aikaa varten oli säätänyt, he eivät käsittäneet että Kristuksessa laki täytettiin ja pyyhittiin pois - täyttymyksen johdosta!

Aivan alussa ei ollut mitään häiritseviä tekijöitä uskovaisten keskuudessa, mutta sitten tuli julistajia, jotka sanoivat: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua!" (Apt.15:1). Olemme käsitelleet tätä aihetta aivan riittävästi vihkosessa: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut", joten emme tässä yhteydessä mene syvällisemmin siihen. Jos kaikki olisikin jäänyt tälle asteelle, olisi tuskin ollut sellaisia seuraamuksia mitä voimme tänäkin päivänä nähdä. Ympärileikkaus oli vain pinnallisin, näkyvin julistuksen aihe näiden lakihenkisten keskuudessa. Itse asiassa ajan kuluessa esitettiin sama väittämä lähes kaikkien entisten, juutalaisuuteen kuuluvien säädösten suhteen. "Jos et pidä tätä, jos et tee näin, jos et, jos et, jos..., jos..., jos..." Jätettiin täysin huomioimatta se, mitä Pyhä Henki ja todelliset seurakunnan paimenet olivat yhteisesti päättäneet. Orjuuttavat henget tekivät työtänsä kieltäen täysin sen, mitä Sana sanoo Apt.15:28-29: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät; että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin."

Onko siis mikään ihme, että Paavali joutuu huudahtamaan täynnä hämmästystä ja jumalallista kiivautta: "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? ("Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?" Uusi raamatunkäännös) (Gal.3:1-3).

Jokin toinen evankeliumi ei siis ole ollenkaan niin kaukana meistä kuin mitä olemme aina uskoneet! Olemme aina ajatelleet, ettei voi olla kysymys niin pienistä asioista ja pienistä eroavaisuuksista julistuksesta, mutta me olemme olleet väärässä! Miksi muuten Jumalan Sana niin voimallisesti varoittaisi meitä osallisuudesta vääriin puheisiin ja asioihin: "Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan!" Muistakaamme, mitä Paavali sanoo: "Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan!" (1.Kor.5 ;Gal.5:9)

Mistä siis johtuvat kaikki sekaannukset ja väärät puheet ja opetukset? Mistä johtuu hirvittävä happamuus keskuudessamme? Luonnollisestikin kaiken takana ovat väärät henget ja väärät vaikutteet, mutta eikö uskovaisten tulisi olla vapaita kaikista tällaisista asioista? Kyllä, mutta jostakin syystä näin ei kuitenkaan ole, ja monesti kaikki johtuu ihmisestä itsestänsä. Jotakin on jäänyt tekemättä, puhdistamatta. "Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa." (1.Kor.5).

Mistä johtuu se, että palavanoloinen veli tässä ajassa julistaa vanhan ja uuden sekoitusta, tuskin ollen kykenevä erottamaan sitä, mikä kuuluu Vanhaan Liittoon ja mikä Uuteen? Miksi yleensä ottaen veljet julistavat jotakin sellaista, mikä ei rakenna, vaan hajottaa? Edellisessä lainauksessa on vastaus tähän kysymykseemme, voitaisiin sanoa, jopa tyhjentävä vastaus. Sen sijaan että olisivat olleet valmiit ottamaan vastaan todellisen Evankeliumin, hyläten kaiken muun, ovat nämä veljet halunneet pitää vanhan ja ottaa siihen lisäksi kaiken uuden. Mutta niin kuin Paavali selvästi sanoo, tulee vanha hapatus perata, pestä pois täydellisesti, niin ettei siitä jää jälkeäkään jäljelle. Tämä on tärkeätä sen tähden, että vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan!

Sen sijaan että julistaisivat tässä ajassa Jumalan Sanaa tälle ajalle, ilosanomaa: "'Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani', sanoo teidän Jumalanne. 'Puhukaa suloisesti Jerusalemille...'", tuovat nämä julistajat esiin jotakin sellaista, mikä pahoittaa Jumalan mielen: "Koska olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa, ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä..." (Hes.13:22).

Lainjulistus saa aikaan vihaa ja tuomitsemista (Room.4:15) ja toimii siten veljeyden ja sisaruuden hajottajana. Todellisen seurakunnan keskuudessa ei ole mitään sijaa lain julistuksella. Todellinen Evankeliumi perustuu rakkauteen ja uskoon. Mutta on kuitenkin lukuisa määrä uskovaisia, julistajia, jotka eivät kaikesta huolimatta käsitä mistä on kysymys Jeesuksen Kristuksen sovituskuolemassa. Näitä tarkoittaa Paavalikin kirjoittaessansa: "...käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi... jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin." (1.Tim.1:3-4). Nämä ihmiset eivät käsittäneet sitä, mikä oli kaiken ydin: "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta." Muistakaamme, mitä sanottiin Hymeneuksesta ja Filetuksesta: jotka ovat totuudesta eksyneet!

Puhdas sydän ja hyvä omatunto ja vilpitön usko ovat perustus ja ehdoton edellytys todelliselle vaellukselle. Ihminen saattaa ulkoisesti vaikuttaa hyvinkin hurskaalta ja vilpittömältä, julistaen Sanaa suurella voimalla, mutta onko tuo Sana vielä todellista Sanaa hänen suussansa? Miksi täytyy Paavalin sanoa: "Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois (puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta) ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät." (1.Tim.1).

Lailla on oma paikkansa pelastushistoriassa. "Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään, ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle..." (1.Tim.1.8-). Miksi sellainen määrä lakihenkisyyttä ja murhetta on tullut jumalankansan keskuuteen? Lakihenkisestä julistuksesta, joka ei ole lainkaan paikallaan siellä, missä sitä harjoitetaan! Lainjulistus ainoastaan murehduttaa vanhurskaan, sillä laki ei tuota mielihyvää todelliselle uskovaiselle. "...koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään. Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää..." (Hes.20:24-25).

Siionissa on yhä vielä loukkauskivi, johon monet kompastuvat, sillä pelastus on heille liian yksinkertainen ja liian helposti vastaanotettavissa. He uskovat yhä vielä tekoihin, jonkin ansaitsemiseen. Sen tähden Paavali sydämensä tuskassa joutuu sanomaan tällaisista ihmisistä Room. 10: "Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." Jumala itse sanoo, että hän laissansa antoi asioita, joista ihmiset eivät voineet elää, sillä he olivat kaikki vajavaisia. Mooses tosin kirjoitti siitä vanhurskaudesta joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä. Mutta kuka meistä kykenisi täyttämään lain jokaisen kirjaimen? Vaikka joku mielestänsä kykenisikin siihen, halveksisi hän tekojensa kautta Kristuksen sovituskuolemaa: "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut!" (Gal.2:21).