Kiertokirje
maaliskuu 1991
RAKKAUS EI TEE
LÄHIMMÄISELLEEN
MITÄÄN PAHAA
"JA TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ
SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN
TULEE LOPPU" (Matt. 24: 14).
Rakas veljeni,
rakas sisareni, ystäväni. Tervehdin Sinua Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä
seuraavin sanoin:
"Älkää
olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä
joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ‘Älä tee huorin, älä
tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä
muu käsky tahansa, ne sisältyvät tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi
niinkuin itseäsi'. Rakkaus ei tee
lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." (Room. 13: 8-10).
Todellinen rakkaus
ei perustu johonkin meissä olevaan, tai johonkin meistä peräisin olevaan.
Meissä itsessämme ei ole mitään hyvää, ei mitään jumalallista. Ihmisenä me
isämme Aadamin tavoin pakenemme Herran kasvojen edestä, emmekä halua etsiä
Häntä ja yhteyttä Hänen kanssansa. Ei ole olemassa yhtäkään ihmistä, joka olisi
etsinyt Jumalaa (Room. 3: 11), mutta Jumala on kautta aikakausien etsinyt
ihmistä. Hänen Isänrakkautensa on etsinyt ja etsii kadoksissa olevia lapsiaan.
"Rakkaani,
rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka
rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne
Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että
Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen
kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä,
että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti
Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä
rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." (1. Joh. 4: 7-11).
Millainen on
Jumalan Rakkaus? Mitä on Jumalan Rakkaus? Miten se tulee esiin, julki? Miten me
voimme rakastaa jumalallisella Rakkaudella? Onko jumalallinen Rakkaus meissä? Herramme
Jeesuksen Kristuksen tulemus on aivan oven edessä ja tiedämme Hänen noutavan
maan päältä Morsiamen, joka on täydellisesti yhtä niin toinen toisensa kuin
Hänenkin kanssansa. Rakkaus on kaiken täyttymys — Huippukivi asetetaan pian
paikallensa, sillä Rakkaus on tullut täydelliseksi kantajissansa. Olenko minä,
oletko Sinä, tämän jumalallisen Rakkauden kantaja? Onko Herra saanut asettaa
sen sinun sydämeesi, vallitseeko se minun sydämessäni?
Sana
"rakkaus" on kärsinyt inflaation, ja on kadottanut arvonsa ihmisten
silmissä. On liian paljon pettymystä, liian paljon tuskaa, minkä on tuonut
kokemus todellisuudesta. Rakkaudella voi leikkiä hetken, mutta vain todellinen
Rakkaus on kestävää. Rakkaudesta puhutaan niin paljon, että moni ei enää
uskalla edes mainita sitä. "Jumalan rakkaudella" on miljoonat ihmiset
tuuditettu pettävään ja valheelliseen sielun uneen, josta useimmat heräävät
vasta kadotuksen ammottaessa edessänsä. On täysin unohdettu, että Jumalan
Rakkaus on korjaava, ojentava Rakkaus. Hebrealaiskirjeen mukaisesti Jumala
ruoskii jokaista lasta, jota Hän rakastaa. Koska ruoskaniskut sattuvat,
halutaan ne välttää ja silti uskoa olevansa osallinen Pyhän Hengen
vaikutuksesta.
Minä en puhu nyt
mistään epämääräisestä rakkaudesta, vaan haluan tuoda meidän silmiemme eteen
Todellisen Jumalan Rakkauden tässä viimeisimmässä armon ajan hetkessä. Minua on
lyöty ja hakattu henkisesti ja hengellisesti ehkä enemmän kuin ketään toista
sananpalvelijaa tässä maassa ja tässä ajassa. En sano sitä kerskaten, en
itsesäälissä enkä anoen ymmärtämystä tai sääliä. En sano sitä nostaakseni
itseni esiin jonakin erinomaisena tai pyytääkseni huomiota osakseni. Sanon sen
vain tietoisuudessa siitä, mitä todella keskuudessamme tapahtuu, ja rukouksin,
että Kaikkivaltias Herra voisi tulla avuksemme ja muuttaa meidän elämämme täydellisesti.
Yksikään isku ei todellisuudessa ole sattunut ja kohdistunut minuun. Jokainen
miekanpisto, jolla on tahdottu minut lävistää, on tosin tunkeutunut lävitseni
ja aikaansaanut haavoja, mutta syvimmin ne ovat haavoittaneet Herraani Jeesusta
Kristusta, Joka kokee ja elää kaiken, mikä minua kohtaa. Käsittäkäämme
vihdoinkin, että kaiken, mitä me teemme toiselle Jumalan lapselle, sen me
teemme Herrallemme!
Minä en vihaa
ketään veljeä tai sisarta. Ei ole olemassa ketään veljeä tai sisarta, jota en
voisi rakastaa koko sydämestäni, ja jolle en voisi ojentaa veljen kättäni.
Mainitessani henkilökohtaisen osuuteni näihin asioihin haluan vain tuoda esiin
mitä selvimmällä tavalla sen, että puhun omakohtaisesta kokemuksesta ja syvästä
sielun tuskasta. Minussa itsessäni ei ole jumalallista rakkautta sen paremmin
kuin ei mainittavaa maallistakaan rakkautta. Mutta jokin minussa rakastaa
jokaista ja haluaa kuuluttaa koko maailmalle: "Rakastakaamme toistamme Jumalan rakkaudella, sillä emme tiedä
huomisesta päivästä! Nyt on aika rakastaa veljeä ja sisarta, nyt on aika
kohdata toinen toisensa Herran kasvojen edessä! Huomenna voi olla liian
myöhäistä!"
Minä olen paljon
joutunut miettimään syitä siihen, miksi Herran omat ovat sellaisessa tilassa
kuin ovat. Olen kysellyt ja kysellyt Herran edessä, miksi minä joudun kokemaan
kaiken sen, mitä kohdalleni on tullut, ja miksi veljieni ja sisarteni
hätähuudot kohoavat niin minun kuin Jumalankin eteen, eikä todellista apua
kuitenkaan näytä tulevan? Kaiken ahdistuksen keskellä erikoisesti kaksi
Sanankohtaa on noussut yhä uudelleen ja uudelleen esiin. En väitä, että tässä
olisi ratkaisu kaikkeen — onhan kysymys todella laajoista ja yksilöllisistä
asioista, mutta uskon Herran asettaneen nämä kohdat sydämelleni määrättyä
tarkoitusta varten. Olemmeko valmiit kuulemaan, olemmeko valmiit panemaan
kaiken muun syrjään ja avaamaan sydämemme kuulemaan Herran äänen?
Uskon kaikella
olevan tarkoituksensa, eikä meitä kohtaa mikään ilman että sillä olisi
merkityksensä. Minua on kautta aikojen moitittu siitä, että olen tuonut esiin
jotakin henkilökohtaista, enkä ole tyytynyt vain toistamaan jotakin sellaista,
mitä joku muu Herran palvelija on sanonut. Tänä päivänä olen kiitollisempi kuin
milloinkaan aikaisemmin siitä, että olen henkilökohtaisesti saanut kokea Herran
ja Hänen läsnäolonsa. Joka ei tänä päivänä käsitä, mitä merkitsee
henkilökohtainen kokemus ja elämä Herran kanssa, siihen pisteeseen asti että
siitä rohkeasti puhuu ja julistaa kaiken kansan edessä — sitä henkilöä minä
koko sydämestäni kehotan polvistumaan Kaikkivaltiaan Jumalan eteen ja pyytämään
Häneltä armoa päästä kohtaamaan Hänet henkilökohtaisesti. Jokainen todellinen
Herran palvelija on puhunut henkilökohtaisesta vakaumuksestansa ja
kokemuksestansa, eikä yksikään ole ollut kuin jonkinlainen gramofoni, johon
olisi siirretty edellisen sananpalvelijan levy toistamaan täysin samaa.
Olen kokenut hyvin
monenlaisia asioita, enkä pelkää puhua niinkään vanhoista asioista, kuin mitä
tapahtui ollessani nuori oppilas raamattukoulussa, tai vieläkin nuorempi
uskovainen oppikoulussa. Perustaksi kaikelle sille, mitä tulen sanomaan, haluan
kertoa jotakin noilta ajoilta, kun ensimmäisiä kertoja kohtasin toisia
uskovaisia. Joku saattaa ajatella, että mitä tekemistä kaikella tällä voisi
olla meidän kanssamme tässä ajassa, mutta Jumalan armon kautta tulet näkemään
sen aivan lähihetkinä.
Minä iloitsin
pelastuksesta ja uskostani. Olin koko lapsuuteni ollut hyvin yksinäinen, ja
luonnollinen odotukseni oli nyt saada todellisia ystäviä, sillä Jumalan Sanan
perusteellahan nyt tuli vallita todellisen rakkauden meidän keskuudessamme,
sillä olimmehan kaikki Jumalan lapsia ja veljiä ja sisaria. Minua ajoi
eteenpäin todellinen halu päästä tuntemaan Jumala, ja halu saada tietää ja kokea
kaikki mahdollinen Häneen liittyvä. Ahmin ahmimalla Jumalan Sanaa ensimmäiset
ajat, ja sitten luin lähes jokaisen käsiini joutuneen hengellisen kirjan.
Niinkuin Sana
sanoo, sisimmässäni syvyys huusi syvyydelle, ja koin suuressa määrin saavani
vastauksen huutooni. Sain kokea Jumalan rakkautta niin suoraan Hänestä käsin
kuin myöskin veljieni ja sisartenikin taholta. En enää ollut yksin, mutta
kuitenkin olin yksin. Määrätyssä mielessä kauhistuttava tila. Oli tovereita,
oli veljiä, oli sisaria, oli kokouksia ja Sanan tutkistelua, mutta siitä
huolimatta määrätynlainen yksinäisyys. Kunpa voisin todella tuoda tämän kaiken
esiin sillä tavalla, että jokainen voisi ymmärtää ja arvostaa kokemaani jonakin
sellaisena, mistä voi olla apua muillekin!
Yksi toistuvista ja
raskaimmista kokemuksistani oli se, kuinka aina raamattutuntien ja
rukouspiirien ja raamattupiirien jälkeen palasimme kotiin joko keskikaupungilta
tai jostakin kauempaa, esimerkiksi seurakunnan kesäkodilta. Minulla ei ollut
mahdollisuutta ostaa mitään polkupyörää kummempaa kulkuvälinettä, ja niin olin
riippuvainen ystävällisten veljieni avuliaisuudesta. Minä sain kyydin, ja olen
kiitollinen siitä, yhden tai toisen veljen autossa, jos vain oli tilaa. Minut
vietiin kesäkodille tai muualle ja tuotiin sitten takaisin kaupungin alueelle,
mutta aina minut jätettiin jonnekin sopivaan kohtaan, koska heillä oli kiire.
Kotiin saakka minua ei viety koskaan. Minä lähdin kävelemään, ja sain todeta
heidän autonsa vilahtavan siellä ja täällä etäisyydessä heidän ajellessansa
ympäri kaupunkia. Mitä mielessäni liikkui, sen tunnen vielä tänäänkin. Tein
silloin lujan päätöksen: Jos minulla joskus on auto, vien kenet tahansa kyytiin
ottamani kotiovelle asti. Sen päätöksen olen pitänyt aina.
En puhu nyt
säälistä itseäni kohtaan, toistan sen. Jokin viisaus minussa kysyi kuitenkin jo
tuolloin ja kysyy vieläkin: Millaisen todistuksen me annamme uskostamme
veljellemme? On samantekevää mitä minulle tapahtui, minä olen sen jättänyt
Herran käsiin, mutta jos minun sydämeni itki kyyneleitä tämän johdosta, niin
eikö kenen tahansa sydän tekisi saman? Tuskin olin ainoa jolle tällaista
tehtiin? Ja miksi? Miksi? Miksi? Minä en käsittänyt sitä, vaikka sen tänään
käsitänkin. Minusta ei tullut mitään merkittävää tämän maailman silmissä; en
ole siitä katkera, vaan kiitollinen Herralleni. En ole katkera noille veljille,
joista tuli kaikkea mahdollista kirkkoherran ja papin ja mahdollisesti piispan
väliltä. Minä uskon kaiken tämän tapahtuneen meille varoitukseksi.
Minä olin jossakin
suhteessa erilainen kuin he, ja minulla oli erilaisia käsityksiä ja näkemyksiä
asioista. Minulla oli halu olla heidän kanssansa, jakaa aikani heidän
kanssansa, mutta he eivät halunneet olla minun kanssani. Näkemysten tähden, asenteiden tähden, eroavaisuuksien tähden! Minä
koko sydämestäni rakastin heitä ja kaipasin heidän seuraansa, mutta minun olisi
täytynyt luopua jostakin — ei vain jostakin — vaan hyvin paljosta
henkilökohtaisesta saavuttaakseni heidän hyväksymisensä ja rakkautensa.
Inhimillisesti luovuin ilmeisestikin kaikesta, mutta se ei riittänyt — erottava tekijä olivat hengelliset asiat,
uskonnolliset asiat! Minun olisi tullut tehdä jotakin omaatuntoani vastaan
saadakseni seuraa ja hyväksyntää. Kuinka hirvittävällä tavalla tunsinkaan minua
painostettavan johonkin sellaiseen, mille sydämessäni soi varoituskello!
Vierailin tuohon
aikaan useissa hengellisissä piireissä, ja joka paikassa minua ikäänkuin
revittiin eri suuntaan, ja sydämeni oli kauhuissaan. Ja tuolloinkin jokin
viisaus kuitenkin sanoi sydämessäni: Jos kaikki kuulemani lasketaan yhteen,
tulee tulokseksi plus miinus nolla, koska eilen kuulemani kumottiin tänään ja
ylihuomenna kuulemani ei pätenyt enää seuraavana päivänä. Julistajat
julistivat, mutta mitään yhtenäisyyttä ei muodostunut, koska julistettu oli
ristiriidassa toisen julistetun kanssa. Milloin mikin oli väärin, ja tänään
julistettiin vääräksi se, minkä toinen julisti oikeaksi joskus myöhemmin!
Painostusta,
painostusta, tule tänne, me rukoilemme sinun puolestasi, että sinusta tulee
tällainen kuin mekin; seuraavana viikonloppuna taas joku toinen halusi panna
kätensä päälleni, jotta minusta tulisi taas jokin toisenlainen. Kaiken huippuna
tulen elämäni loppuun asti muistamaan erään vanhan, todella vanhan
sananpalvelijan sanat. Minä olin niin loppuunkulunut ja murtunut ja väsynyt
kuin vain joku voi olla. Kuljin pitkin Helsingin katuja pohjattomassa tyhjyyden
tunteessa. Minulla oli kuukausikortti kolmosen raitiovaunuun, ja niin ajelin
edestakaisin pitkin kaupunkia yömyöhään asti, ja jokin minussa huusi Herran puoleen:
"Auta minua, auta minua! Minä en jaksa elää, minä en jaksa ymmärtää tätä
kaikkea! Kukaan ei välitä minusta todella, kenelläkään ei ole aikaa minulle.
Auta minua, minä en halua enää elää! Kaikki puhuvat Jumalan rakkaudesta, mutta
missä se todella on? Kuka rakastaa minua?"
Minut lähetettiin
pitämään kokouksia raamattukoululaisen ominaisuudessa, ja puhumani ei
ilmeisesti miellyttänyt mukana olevia saarnamiehiä liiallisen
rakkaudellisuutensa tähden. Niinpä tuo mainitsemani vanha saarnamies, jota
pidettiin suuressa arvossa ja ehkä jonkinlaisena näkijänäkin, sanoi minusta
eräälle nuorelle saarnamiehelle (Minä itse seisoin aivan vieressä): "Jos
tämä veli olisi saanut olla jonkin aikaa minun kanssani, niin hänestä olisi
tullut nöyrä mies!" Kuinka nuo sanat polttivatkaan sisintäni! Kuinka ne
täyttivätkään minut kauhulla! Tämä kuva ei milloinkaan tule väistymään
mielestäni, sillä siinä huipentuu kaikki se paha, mitä olen elämässäni kokenut. Mikään ei ole sen pahempaa todelliselle
uskovaiselle, joka kamppailee Herran edessä löytääkseen oikean paikkansa, kuin
se, että hän tuntee painostettavan itseänsä jonkun ihmisen kautta!
On
taivaan ja maan välinen ero inhimillisen nöyryytyksen ja Jumalan edessä
nöyrtymisen välillä! Suokoon
Jumala jokaiselle meistä sen armon, ettemme lausuisi suustamme jotakin
sellaista, kuin mitä tuo vanha saarnamies sanoi. Siihen asti minulla oli ollut
jonkinlaista luottamusta vanhempia Herran palvelijoita kohtaan, mutta nyt
luottamukseni pyyhkäistiin kuin kerta heitolla pois. Minä olin särjetty astia,
murtunut ruoko, ja nyt tuo kokenut sananpalvelija tallasi minut jalkoihinsa!
Hän olisi vienyt minulta kaiken henkilökohtaisen, jos olisin siihen alistunut.
Herra siunatkoon
tuota vanhaa miestä, jos hän vielä on elossa. Minä en ole katkera hänelle.
Mutta hän on kuin ilmestys, kuin todellinen hengellinen kuva meistä niin
menneessä kuin tässäkin ajassa. Kuinka
moni meistä todellakin ajattelee, että jos me saisimme tietyn aikaa vaikuttaa
jonkun veljen tai sisaren kohdalla, niin hänestä tulisi nöyrä veli tai sisar? Sensijaan
että Herra saisi antaa meille ilmestyksen veljemme ja sisaremme parhaaksi ja
hänen nostamiseksensa mudasta ja liejusta, me haluamme nöyryyttää häntä
sopivaksi Herran eteen? Me olemme todella väärässä ajatellessamme tällä tavoin!
Tuo vanha veli
ajatteli asioista eri tavalla kuin minä. Hän halusi tehdä minusta kaltaisensa,
nöyrän jumalanmiehen. Mutta hän oli vain ihminen, vajavainen ihminen. Jumala
suokoon anteeksi minulle, jos yhdistän häneen väärän asiaan, mutta muistan
erään veljen kertoneen, kuinka tämä sama mies oli saarnaajapiirissä, jossa he
Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ajoivat jonkinlaisen pahan hengen jostakin
ihmisestä ja sitten leikkimielessä (????!!!!) käskivät sen vuorollaan
itsekuhunkin heistä! Onko se mahdollista? Kyllä, uskon sen olevan mahdollista,
mutta sellaista "leikkiä", josta varmastikin ainakin joku heistä sai
sielullensa vahingon. Kysyä voitaisiin myöskin, millainen hengellinen tila
heillä oli, jotta pahalla hengellä oli oikeus mennä heihin?!
Miksi puhun kaikesta
tästä? Osoittaakseni, että henkilökohtaisesti olen kokenut kaiken sen, mistä
puhun, ja luodakseni pohjan kaikelle esittämälleni.
"Vapauteen
Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa
itseänne orjuuden ikeeseen." Gal.
5: 1. Mitä merkitystä ja eroa on sillä, millainen inhimillinen, jumalallisen
ulkokuoren omaava voima meidät sitoo? Koko maailma on täynnä uskonnollisuutta
ja erilaisia vakaumuksia. Erilaisia uskonsuuntia on tuhansia, ja pelkkä kristitty
maailma on jakaantunut tuhansiin eri suuntiin, ja evankeelisiakin suuntia on
satoja. Jokainen niistä opettaa samoista asioista poikkeavalla tavalla.
Niinkuin meissä
itsessämme ei ole rakkautta, ei meissä itsessämme ole voimaa elää
jumalallisesti. Yksin jo uskominen on Jumalan teko meissä. Pysyäksemme todella
Jumalan Sanassa meidän on pysyttävä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, joka on
Sana. Löytääksemme tien meidän on mentävä Hänen luoksensa, joka on Tie.
Löytääksemme totuuden joka asiassa, meidän on mentävä Hänen luoksensa, joka on
Totuus. Voidaksemme elää voittoisaa elämää, meidän on oltava Hänessä, joka on
ELÄMÄ.
Veljeni, sisareni,
voitko käsittää nyt, miksi jokin minussa niin suuressa määrin vihaa kaikkea
sellaista, mikä pyrkii orjuuttamaan ja alistamaan ja nöyryyttämään toista? Jos
voit käsittää sen, voit käsittää myöskin sen, että Herran laskiessa nämä kaksi
sanankohtaa sydämelleni, se oli kuin ilmestys ja vastaus kaikelle sille, mikä
vuosikymmenet on askarruttanut minua.
Toinen
mainitsemistani sanankohdista on se, joka on ensimmäisenä tervehdyksenä. Toinen
on Apt. 15: 28-29. "Sillä Pyhä
Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää
kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta
ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin
teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" Sisimmässäni soi: "Halleluja,
halleluja! Tämä on NÄIN SANOO HERRA!"
Tämä sanankohta on
osoitettu meille, niin totisesti kuin Herra elää! "Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet,
että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei
veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt. 21: 25). Oi Herra, kuinka
kiitollinen olenkaan Sinulle, Sinä olet vastannut rukouksiini ja kysymyksiini!
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Herran palvelijat apostolit ja Pyhä
Henki ovat nähneet hyväksi, ettei minun päälleni ole pantava enempää kuormaa
kuin välttämättömät; minä en tarvitse ketään vanhaa sananpalvelijaa
nöyryyttämään itseäni hänen näkemyksillänsä eri asioista! Missä olisin tänä
päivänä, jos olisin hänen seuraansa lähtenyt nöyryytettäväksi? Olisiko tuo paha
henki nyt minussa?
Näemmekö,
kuulemmeko Herran äänen, Hyvän Paimenen äänen?
-SILLÄ PYHÄ HENKI JA ME OLEMME NÄHNEET
HYVÄKSI, ETTEI TEIDÄN PÄÄLLENNE OLE PANTAVA ENEMPÄÄ KUORMAA KUIN NÄMÄ
VÄLTTÄMÄTTÖMÄT...
-SILLÄ NÄMÄ: 'ÄLÄ
TEE HUORIN, ÄLÄ TAPA, ÄLÄ VARASTA, ÄLÄ HIMOITSE' JA MIKÄ MUU KÄSKY TAHANSA, NE SISÄLTYVÄT KAIKKI
TÄHÄN SANAAN: 'RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI'.
Halleluja,
halleluja, halleluja! Kunpa todella voisin kaiken ahdistuksen ja painostuksen
alla olla julistamassa todellista ilosanomaa ja Evankeliumia kaikille
kahlituille ja sidotuille! Aivan samat henget sitoivat ihmisiä tuona aikana,
kun nämä sanat kirjattiin Pyhiin Kirjoituksiin. Juutalaisuus sisälsi valtavan
määrän käskyjä ja säädöksiä. Osa oli Jumalan antamia, suurin osa vuosisatojen
saatossa inhimillisen järjen sanelemia säädöksiä, jotka peittivät allensa
todellisen Jumalan Sanan. Mieleni tekisi jossakin vaiheessa julkaista kuva
niinsanotusta juutalaisten Talmudista, jossa itse Vanhan Testamentin tekstiä
ympäröivät monenkertaiset selitykset. Israelissa vierailleet saattavat ihailla
juutalaisten harrasta "Sanan lukua", mutta mitä he todella lukevat?
Haluan lainata tähän pieniä katkelmia Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirjasta
sivu 1063-1064:
"Talmud
(hepr. oppiminen), kaksi isokokoista kokoelmaa eri juutalaisten rabbiinien
opetuksia ajanlaskumme kuudelta alkuvuosisadalta; toinen niistä on syntynyt
Palestinassa (Palestinan Talmud) ja toinen Baabelissa (Baabelin Talmud).
Jälkimmäisestä, joka on kooltaan edellistä laajempi, on vähitellen tullut
juutalaisuuden tärkein ohjekirja. Molemmissa on kaksi pääosaa: Mishna (hepr.
toistaminen), kokoelma sääntöjä kaikkia elämän tilanteita varten esitettynä
systemaattisessa järjestyksessä, sääntöjä, jotka olivat laatineet varsinkin farisealaiset kirjanoppineet (lihavoitus
allekirjoittaneen).
Tällainen Mishna oli olemassa jo Jeesuksen aikana, UT:ssä sitä mainitaan
nimellä "vanhinten perinnäissääntö" (Matt.15:2; Mark.7:3),
"isien perinnäissäännöt" (Gal.1:14, vrt. Apt.28:17). Kummassakin
Talmudissa esiintyvän Mishnan on lopulliseen muotoonsa saattanut Jehuda ha-Nasi
(enimmäkseen mainittu nimellä Rabbi), n.200 j.Kr. Koska farisealaiset pyrkivät
saattamaan kaikki elämän tilanteet Jumalan tahdon hallittaviksi, sisältää
Mishna sekä uskonnollisia määräyksiä että siviili- ja rikosoikeuden alaan
kuuluvien tapausten käsittelyä...
Talmudin toinen osa Gemara (hepr. täydennys) on edellistä paljon
laajempi ja sisältää eri rabbiinien
keskusteluja ja lausuntoja Mishnan säädöksistä, niiden tulkintaa ja
sovellutuksia. (Lihavoitus allekirjoittaneen)...Mishna
ja Gemara on siten yhdistetty, että aluksi esitetään pala Mishnasta (5-20
riviä) ja sitten seuraa monta foliosivua Gemaraa. Sitten esitetään uusi kappale
Mishnaa ja uusi osa Gemaraa. Täten Gemarakin jakaantuu samanlaisiin osiin ja
traktaatteihin kuin Mishna. Baabelin Talmud (josta apostolitkin keskustelussaan
olivat tietoisia, allekirj. huomautus) käsittää 6000 isokokoista sivua enemmän
kuin 2000 rabbiinin lausuntoja.
(!!!) Midrashit ovat T:in kaltaisia sisällöltään ja eroavat niistä oikeastaan
vain aineistonsa järjestyksessä, sillä niissä rabbiinien lausunnot liittyvät Raamatun teksteihin, etenkin Mooseksen
kirjoihin, yhtäjaksoisina selityksinä. (!!!)"
Eikö kaikki tämä
ole kuin yhtäjaksoista ilmestystä kaikelle sille inhimilliselle opetukselle ja
niille perinnäissäänöille, jotka vallitsevat tänäänkin meidän keskuudessamme!
Täsmälleen sama voitaisiin sanoa saarnaajiemme ja julistajiemme näkemyksistä,
jotka näennäisesti perustuvat Jumalan Sanaan.
Ei ole ihme, että
Jumalan Sana kertoo meille:
"Ja
juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: 'Ellette ympärileikkauta
itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua'." (Apt. 15: 1). Kuinka tuttua
tekstiä! "Jos et tee sitä ja sitä, et voi pelastua! Jos et tee juuri
niinkuin me teemme, et voi pelastua! Jos et usko samoja asioita, kuin me
uskomme, et voi kuulua Morsiusseurakuntaan!"
"Kun
siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä
vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä
tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö
Jerusalemiin. Niin seurakunta varusti heidät matkalle..." Meidän ei tarvitse Jumalan
seurakuntana varustaa ketään matkalle tänä päivänä tietääksemme totuuden, vaan
kääntykäämme isiemme apostolien puoleen ja lukekaamme Jumalan Sanasta, mitä
meidän tulee tehdä.
"Mutta
fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja
sanoivat: 'Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan
Mooseksen lakia'.
Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat
tutkimaan tätä asiaa. Ja kun oli paljon väitelty (Rakas veljeni, sisareni,
emmekö ole jo väitelleet kylliksi!) nousi
Pietari ja sanoi heille: 'Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan
aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani
saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon. Ja Jumala, sydänten
tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin
meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän
puhdisti heidän sydämensä uskolla. Miksi
te nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota
eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa? Mutta me uskomme Herran
Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin.' Niin koko
joukko vaikeni..."
Oi Herra, suo
meidänkin vaieta ja kuunnella, mitä Sinä haluat kertoa meille! Kuinka oletkaan
tullut kiusatuksi, kun me olemme halunneet sitoa kuormia toistemme ylle, vaikka
emme itsekään ole olleet kykeneviä niitä kantamaan! Kuinka paljon tarpeettomia
kuormia me olemmekaan kasanneet nääntyvien väsyneille hartioille, katsoen sen
hyväksi heille. Me olemme tahtoneet heidän nöyrtyvän, alistuvan, vaeltavan
polvillaan raskaan kuormansa alla, vaikka jo lähes kaksi vuosituhatta on ollut
kirjoitettuna: "...että jäljelle
jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini
otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee, mikä on ollut tunnettua hamasta
ikiajoista'. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka
pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen, vaan heille kirjoitettakoon, että
heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei
veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti
joka kaupungissa julistajansa, luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena
sapattina. Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät
hyväksi..."
Kuinka ihanalla
tavalla todellinen Jumalan johdatus tuleekaan esiin tässä asiassa! Minkä
apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi, siitä rohkenevat
apostolit ja vanhimmat sanoa suoraan: "Sillä
Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi..." Halleluja! Amen! Asia oli
ratkaistu, se oli sinetöity! Riitakysymyksestä oli tullut NÄIN SANOO HERRA!
Eikö minullakin olisi tässä ajassa oikeus toistaa nuo sanat, jotka aikoinaan
osoitettiin eri seurakunnille:
"Koska
olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä
antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän
sielunne hämmennyksiin... Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei
teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät..."
En voi olla
ajattelematta sitä, mitä Herramme sanoi sisarellemme Martalle: "Martta, Martta, moninaisista sinä
huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on
valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." (Luuk. 10: 41-42).
Suokoon Herramme
meille sen armon, että voisimme kaiken lävitse nähdä elämän pääasian. Kaikki
sisältyy itseasiassa sanoihin: "Rakasta
lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Sentähden on rakkaus lain täyttämys."
RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!
Jumala on tehnyt
tiet suoriksi, mutta ihminen etsii monenlaisia mutkia. Hurskauden varjolla on
kautta aikojen tehty Jumalan Sana tyhjäksi ja saavutettu tietynlainen
ulkonainen ja petollinen vanhurskauden aste. Vanhurskautta on
ylitsepursuavaisesti, mutta miten on jumalallisen rakkauden suhteen? "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja
enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä
vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja
minä tietäisin kaikki salaisuudet ja
kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria
siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. ja vaikka..."
(1. Kor. 13).
Mitä kaikkea
ihmiset tekevätkään saavuttaakseen vanhurskauden! Ihmiset ovat kautta aikojen
asettaneet säädöksiä ja säädöksille selityksiä, kuten niin paljastavalla
tavalla selviää lainaamastamme Raamatun Sanakirjan kohdasta. Alkuinnoitus on
saattanut tulla Sanasta, mutta innoituksen sijasta olisi tarvittu
todellinen ilmestys siitä, mitä Sana todella tarkoittaa. Niinpä Sana
sanoo meille yksiselitteisesti: "Älköön
siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään
juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo,
MUTTA RUUMIS KRISTUKSEN... Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois
maailman alkeisvoimista, miksi te ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte
määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' —sehän on
kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta —ihmisten käskyjen ja oppien
mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi, ja sentähden,
ettei se ruumista säästä; mutta se on
ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." (Kol.
2: 16-23).
Millaiset ajatukset
onkaan Herrallamme meitä kohtaan, jos me elämässämme noudatamme tämänkaltaista itsevalittua jumalanpalvelusta? Me
olemme tutkineet itseämme ja halunneet puhdistautua kaikesta vääryydestä, mutta
millaiseen peiliin olemme katsoneet? Millaisen kuvan olemme nähneet? Kuinka
paljon onkaan tarjolla peilejä, joihin itsekukin on antanut ikuistaa omat
kasvonsa, ja peiliin katsoessaan toiset ihmiset eivät näekään omia todellisia
kasvojaan, vaan ikäänkuin valheellisen yhdistelmän omaa ja vierasta. Mutta
olemmeko todella katsoneet Jumalan Sanan pettämättömään peiliin ja nähneet,
että yhä vielä kannamme mukanamme suurta määrää perittyä näkemystä ja perinnäissääntöjen
taakkaa?
Mistä sitten
erottaa todellinen ja väärä, mistä erottaa peritty ja todellinen? Kaikesta
voimme nähdä, että näennäinen hurskaus ei voi olla mikään mittapuu, sillä
"hurskaudessa" ei puuttune kenenkään kohdalla mitään. Aikanaan
tulivat fariseukset ja kirjanoppineet Jerusalemista Jeesuksen luo ja sanoivat: "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat
vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan
aterialle." He olivat hurskaita, nuhteettomia. He todellakin
noudattivat perinnäissääntöjä ja olivat kaikessa suhteessa
"puhtaita". Usein on väärässä mielessä moitittu näitä uskonnollisia
johtajia ja ajateltu kaiken olleen vain teatteria. Tämä ei kuitenkaan pidä
paikkaansa, sillä samat perinnäissäännöt langettivat kuolemantuomion pienestäkin
rikkomuksesta. Ulkonaisesti heistä ei voinut löytää pienintäkään rikkomusta,
niinkuin ei varmastikaan monestakaan meidän aikamme "hurskaasta
uskovaisesta". Mutta jossakin oli kuitenkin vikaa, jotakin puuttui heiltä.
"Mutta
hän vastasi ja sanoi heille: 'Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn
perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja
äitiäsi', ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman'.
Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit
ollut minulta saapa, se on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa
isäänsä eikä äitiänsä. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi
perinnäissääntönne tähden." (Matt.
15).
Vanhurskaudessa ei
todellakaan puuttunut mitään. Eikö Jumala ja jumalanpalvelus todellakin ole
jotakin enemmän kuin maallinen isä ja äiti? Jumalanpalvelus oli heidän
silmissään ensimmäinen ja tärkein asia; niin tärkeä, että sen perusteella
voitiin jopa kieltää oma isä ja äiti. Kuka voisi syyttää tällaista henkilöä
vääryydestä? Hän on antautunut kokonaan jumalanpalvelukseen ja haluaa elää
seurakunnalle. Hän puhuu seurakunnankokouksessa kielillä, profetoi. Hän on
Jumalan salaisuuksien huoneenhaltija, ja tiedossa ei häneltä puutu mitään. Hänellä
on vahva usko, joka vaikuttaa suuria asioita. Hän ei sulje kukkaroaan köyhiltä,
vaan jakaa avoimesti almuja puutteessa oleville, niin että kaikki lausuvat
hänestä hyvän todistuksen. MUTTA MITÄ TODISTAA HÄNESTÄ SE, JOKA ON ITSE SANA,
LIHAKSI TULLUT JUMALAN SANA?
Tuskin kukaan
meistä uskoo syyllistyneensä vastaavanlaiseen Jumalan Sanan tyhjäksi
tekemiseen, kuin mistä Herramme syytti fariseuksia ja kirjanoppineita. Mutta
siitä huolimatta uskon Herramme haluavan huudahtaa meille tässä ajassa: "Avatkaa korvanne kuulemaan, mitä Minä
haluan sanoa teille. Te olette tehneet Jumalan Sanan tyhjäksi omien perinnäissääntöjenne
ja itsevalitun jumalanpalveluksen
tähden! Minä olen Sanassani ja Sanani saarnan kautta vuosikausien ajan
antanut teidän kuulla, että teidän tulee rakastaa jokaista veljeänne ja
sisartanne niinkuin itseänne. Minä olen antanut julistaa teille, että teidän
tulee rakastaa vihamiehiännekin, ja hyvillä teoilla koota tulisia hiiliä heidän
päänsä päälle. Toistamiseen Minä olen antanut julistaa teille, ettei tule edes
huokailla veljeä vastaan, saati sitten puhua pahaa kenestäkään jumalanlapsesta;
kaikkein vähiten sananpalvelijoista. Mutta te sanotte: 'Tämä veli tai tämä
sisar on tehnyt sitä ja sitä, minun mielestäni hän on toiminut väärin, ja
sentähden minun ei tarvitse rakastaa häntä. Tiedän kyllä, että Jumalan Sanan
mukaisesti minun tulisi tukea sitä ja sitä veljeä hänen työssänsä Jumalan
Valtakunnan hyväksi, mutta koska minua ei miellytä hänen tapansa tehdä tätä
työtä, annan minä kymmenykseni ja uhrini uhrilahjaksi muualle! Minun ei siten
tarvitse kunnioittaa tuota veljeä tai sisarta! Sentähden ei myöskään voi olla
mikään rikkomus, jos puhun hänestä pahaa ja en ole näkevinäni häntä kadulla.'
Ja niin te olette tehneet Jumalan Sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden!"
Mitä sanoi Herramme
tuona aikana näistä kuulijoistansa? "Te
ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa
minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he
palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (8, 9).
Ulkonaisesti he noudattivat kaikkea viimeistä piirtoa myöten, mutta heidän
sydämesssänsä ei ollut oikeaa asennetta. Heillä
ei ollut Jumalan Rakkautta, ja siten kaikki heidän toimintansa ulkonaisesta
hurskaudesta huolimatta kadotti todellisen merkityksensä! He eivät käsittäneet,
että RAKKAUS EI TEE KENELLEKÄÄN MITÄÄN PAHAA! He kyllä olivat Sanan
kuulossa, mutta he eivät käsittäneet kuulemaansa.
Kuinka oivallisen
ja todenmukaisen kuvan antaakaan meille profeetta Hesekielin kuulema Herran
Sana: "Ja sinä, ihmislapsi! Sinun
kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat
keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on
tullut Herralta'. He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun
sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee
väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti
laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi
kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu —
ja katso, se toteutuu — silloin he
tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta."
Aamen, halleluja!
Rakas veljeni ja sisareni, joka olet raskautettu kaikkien taakkojen alla. Älä
masennu, älä anna periksi. Me olemme saaneet tässä ajassa kuulla Herran Sanaa
sellaisessa määrin, kuin mitä ei koskaan aikaisemmin ole kuultu. Mukaan vain on
tullut niin paljon inhimillistä, lihallista asennoitumista, joka loppuun asti
pitää kiinni perityistä asioista. Useimmat kulkevat todellisen ohitse, mutta
ole turvallisella mielellä! Saatamme tuntea kuin suuri Herran palvelija Elia
aikanaan: "Ei Jumala ole hyljännyt
kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo
kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia: 'Herra, he
ovat tappaneet sinun profeettasi, ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin
olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni'? Mutta mitä sanoo hänelle
Jumalan vastaus? 'Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka
eivät ole notkistaneet polvea Baalille.' Samoin
on tänäkin aikana oleva jäännös armon valinnan mukaan." (Room.
11).
Me tunnemme itsemme
avuttomiksi kaiken tämän keskellä ja kyselemme päivästä toiseen, miksi ja miksi
kaikki on näin. Mutta Herran Sana pysyy lujana, ja lähellä on hetki, jolloin kaikki toteutuu, ja koko maanpiiri tulee
tietämään, että heidän keskuudessaan on ollut profeetta! Miksi sitten
kaikki tämä kärsimys ja koettelemukset valheveljien ja sisarten keskellä? Miksi
loputtomalta tuntuva odotus? Jotta me todella käsittäisimme oman avuttomuutemme
ja viheliäisyytemme, ja koko sydämestämme luottaisimme ainoastaan Herraan ja
odottaisimme apuamme Häneltä. Kukaan ihminen ei voi meitä auttaa. Kuinka
kiitollisia meidän tulisikaan olla siitä, että Jumalan armo on tullut
osaksemme! "Mutta jos valinta on
armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan
armo." (Room. 11: 6).
Armahdettu joukko
armahtaa jokaista. Armahdettu joukko tietää, että rakkaus ei tee kenellekään
mitään pahaa. "Sillä nämä: 'Älä tee
huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse' , ja mikä muu käsky tahansa, ne
sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.
sentähden on rakkaus lain täyttämys."
Kiitos Herralle,
tästä päivästä lähtien kenenkään ei tarvitse enää kysellä mitään tämän asian
suhteen. Jokaisessa elämämme tilanteessa meidän tarvitsee vain kysyä
itseltämme: "Vahingoittaako se,
mitä nyt aion tehdä tai sanoa, veljeäni tai sisartani? Tekeekö se hänelle
pahaa? Jumala armahtakoon minua tekemästä tai sanomasta sitä! Auttakoon Herra
minua tekemään ja sanomaan kaiken siten, että se palvelee veljeni ja sisareni
parhaaksi. Perille pääsee vain täydellinen rakkaus!"
...ON MEILLE TULLUT YHÄ SUUREMPI
HALU PÄÄSTÄ NÄKEMÄÄN TEIDÄN KASVOJANNE
Nykyaika punnitsee
kaikki tehokkuuden ja tulosten perusteella. Ystävyys ja niinsanottu rakkaus perustuvat
suurelta osalta varakkuuteen ja kaiken palkitsemiseen. Kaikesta on tullut
itseasiassa politiikkaa, niinkuin eräs veli puhelimessa minulle väitti. Voin
yhtyä tuohon lausuntoon siltä osin kuin se koskee kaikkea sellaista, mikä ei
suoranaisesti ole tekemisessä todellisen Jumalan Valtakunnan kanssa. Jumalalla
ja Hänen todellisilla omillansa ei ole mitään kovin syvällistä tekemistä
politiikan kanssa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään kristillistä
politiikkaa.
Kuinka toisin
olikaan kaikki alkuseurakunnassa ja aikana, jolloin Paavali kirjoitti seuraavat
sanat: "Mutta kun meidät nyt,
veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on
meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvonne" (1.Tess.
2: 17). Jokainen veli ja sisar oli rakas, jokainen oli tärkeä. Ei ollut kysymys
siitä, kuka hyödytti toistansa enemmän tai kuka sai enemmän aikaan. Kaikki
käsittivät olevansa osa Kristuksen Ruumista, jossa jokaisella on oma paikkansa.
Minua ovat aina puhutelleet nuo sanat, jotka toistuvat 1. Tess. 3: 10: "Öin ja päivin me mitä hartaimmin
rukoilemme saadaksemme nähdä teidän kasvonne..." Kysymys ei ollut
siitä, kuinka tehokkaasti kukin toimi toisen hyväksi. Paavali ei ajatellut
sitä, mitä hän oli saamassa, vaan edellinen lause jatkuu: "...ja täyttää sen, mitä teidän uskostanne puuttuu."
Tänä päivänä
näyttää siltä, että kaikki riippuu tuloksista, joita itsekukin odottaa
toiselta. Kun toisen tulisi olla toiselle kallisarvoinen ja rakas jo pelkän
olemassaolonsa perusteella, näyttää siltä kuin moni olisi valmis hylkäämään
toisen yksinomaan sen perusteella, että tämä ei tuota tarpeeksi sellaista, mitä
odotetaan. Mitä me itseasiassa odotamme toiseltamme? Eikö meidän tulisi asettaa
vaatimuksia itsellemme ja omalle kilvoituksellemme? Eivätkö juuri meidän
odotuksemme toista kohtaan ole yksi suurimmista esteistä tiellämme todelliseen
Seurakuntaan? Mihin odotuksemme perustuvat? Perinnäisiin käsityksiimme asioista, joita Jumala ei koskaan ole
tarkoittanut kansansa kannettaviksi!
Mieleeni ovat
syöpyneet erään veljen sanat. Hän sanoi aikanaan hyvin ponnekkaasti:
"Sillä ja sillä veljellä oli se ja se kotonansa. Minä en enää milloinkaan
astu hänen kynnyksensä ylitse!" On tiettyjä asioita, joista omatuntomme on
nuhdellut meitä. Itsekullekin ovat tietyt asiat "tulleet synniksi",
ja kuitenkin Jumalan Sanan mukaisesti (Room. 14) toiset eivät tuomitse itseään
samoista asioista. Meidän syntimme on
itseasiassa se, että me olemme julistaneet ja julistamme julkisesti asioita,
jotka todellisuudessa koskevat ainoastaan ja yksin meitä itseämme! Herran Henki
on saattanut henkilökohtaisesti puhutella meitä tietyssä tilanteessa, mutta
veljemme ja sisaremme tilanne saattaa olla aivan toinen, ja me emme ole
lainkaan tietoisia hänen ja hänen Jumalansa välisistä asioista.
Minä en voi ryhtyä
opettamaan ketään yksityiskohtaisissa asioissa, mutta sallikaa minun tuoda
esiin muutama esimerkki. Olen joutunut näkemään niin tavattomasti kaikkea
elämäni aikana, vaikka en olekaan sen vanhempi kuin nyt olen. Olen joutunut
olemaan niin monenlaisen opetuksen alla, että olisin varmasti mieleltäni
sekaisin, jos en olisi suuren osan antanut mennä toisesta korvasta sisään ja
toisesta ulos. Tuskin voidaan tavata joissakin piireissä kahta uskovaista,
jotka ajattelevat jokaisesta asiasta samalla lailla. Mitä siis tehdä? Eikö
olisi parasta vaieta kaikesta "henkilökohtaisesta näkemyksestä" ja
puhua Jumalan Sanan perusasioista, ja antaa Jumalan Hengen johtaa kaikkeen
totuuteen? Paavali tahtoi nähdä veljiensä ja sisartensa kasvot, ei heidän kattamaansa
pöytää, ei heidän rahakukkaroansa. Yksinkertaisesti vain heidän kasvonsa,
heidät itsensä! "Sentähden olemme
tahtoneet tulla teidän tykönne, minä Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan
kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt!"
(1. Tess. 2: 18).
Millä tavoin
Saatana tänään estää? "Sillä veljellä ja sillä sisarella on sitä ja sitä
kotonansa, minä en halua edes nähdä häntä enää!" Kuitenkin tiedämme, että
melkein jokaisella suomalaisella on sama esine kotonansa. Room. 14 luvun
mukaisesti toinen ei tuomitse itseänsä siitä, mistä toinen tuomitsee. Kuka
antaa minulle tai sinulle edes oikeuden lausua julki jotakin tällaista???
Aikanaan eräs veli julisti suurella paatoksella: "Jumala on antanut
jokaiselle oman nimen, on siis väärin kutsua jotakin henkilöä jollakin
lempinimellä!" Eikö itse Herrallamme ole kymmeniä eri nimityksiä? Mistä
kaikesta minuakaan on kielletty: seurustelemasta naisen kanssa, menemästä
naimisiin, lukemasta sanomalehteä, aikakausilehtiä, sarjakuvalehtiä, katsomasta
televisiota, omistamasta kotia, omistamasta sitä ja tätä. Kun kaiken kokoaa
yhteen en saisi omistaa edes vaatteita ylläni. Ja mitä syömiseen tulee, on
minulle eräiden mukaan sallittua ainoastaan silakoiden ja eilisen leivän ja
veden syöminen. Mitä taas ylipäätänsä jonkin asian tekemiseen tulee, ei
varmastikaan jää jäljelle mitään, mitä saisin tehdä.
Minä en ole
milloinkaan saarnannut näitä asioita, puolesta tai vastaan, koska jokaisen on
itse Herran edessä ratkaistava, mitä hän niiden suhteen tekee. Kukaan apostoli
tai profeetta ei saarnannut niistä, vaikka joku saattaa löytää kymmeniä ja
satoja kohtia, jotka hänen mielestään puhuvat televisiosta. Mielestäni
tällainen raamatunselitys on peräisin itse viholliselta, vaikka se vaikuttaakin
hurskaalta. Eräältä saarnaajalta kysyttiin aikanaan näistä asioista ja etenkin
televisiosta:
----- "Veli, minun mielestäni
televisio on kirous maailmalle. Mitä sinä ajattelet siitä?"
No niin, kuka tämän kirjoittikin, minä olen samaa mieltä
sinun kanssasi. He ovat tehneet sen kiroukseksi maailmalle. Se voisi olla siunaus maailmalle, mutta he
ovat tehneet siitä kirouksen. Kaikki
tämänkaltainen, rakkaat ihmiseni, on sitä mitä te itse näette. Jos televisio
on kirous, silloin sanomalehtikin on kirous, silloin radio on kirous, ja monta
kertaa puhelin on sitä. Ymmärrättekö? Ymmärrättekö? Ymmärrättekö? SE ON SITÄ, MITÄ TE TEETTE SIITÄ!"
-------
Minä olen aina
tuntenut sydämelläni samalla tavoin, enkä sentähden ole voinut milloinkaan
saarnoissani tai opetuksessani ryhtyä ottamaan kantaa puoleen tai toiseen. Jos
alkaisin saarnata televisiota ja sanomalehtiä vastaan, joutuisin loputtomaan
kieltojen ja käskyjen kierteeseen. Moraalisesti olisin velvollinen saarnaamaan
autojakin vastaan, jotka tappavat enemmän ihmisiä kuin sota. Mistä saarnaisin
ja mitä jättäisin väliin, sitä ei olisi kukaan kykenevä sanomaan.
Juuri tällainen
opetus on jakanut kristikunnan. Se jakaa yhä edelleen. Juuri tälla tavoin
saatana estää todellisiakin uskovaisia tulemasta yhteen. On tullut aika hylätä
kaikki omat näkemykset ja omat perinnäiset käsitykset ja pitäytyä kiinni
yksinomaan siihen, mitä Jumalan Sana suoranaisesti sanoo!
Jokainen väittää
saaneensa innoituksen Jumalan Sanasta, ja kuinka usein käytetäänkään sanontaa:
"Pyhä Henki kehottaa minua nyt sanomaan tämän, Pyhä Henki paljasti tämän
minulle!" Mutta kenellä on todella
Pyhän Hengen ilmestys näistä asioista? Innoitus on jakanut uskovaiset, vain
todellinen ilmestys Herralta voi yhdistää heidät. Innoitus hajoittaa, ilmestys
kokoaa!
Kuulkaamme vielä,
mitä veljemme Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille ja samalla meille: "Sitten vielä, veljet, me pyydämme
teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet,
miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin
(???), siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän,
mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. Sillä tämä
on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin
tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa... ettei kukaan sorra
veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa
missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen
olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä
saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa
Pyhän Henkensä teihin. Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille
kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne
(???). (1. Tess. 4).
Jumala yksin voi
opettaa meitä rakastamaan toistamme. Hän itse rakasti meitä pyyteettömällä
rakkaudella, eikä kysynyt mitä me olisimme tehneet Hänen puolestansa.
Jumalallisessa rakkaudessa näemme toisemme arvokkaina ja kalliina;
sellaisenamme, ansaitsematta jotakin. Me näemme toistemme olemassaolon tärkeänä
ja suurena asiana. Jos Jumalan rakkaus on meissä, me kaipaamme saada nähdä
toisemme, toistemme kasvot. Jos tämä kaipaus ei ole meissä, puuttuu meillä
rakkaudessa vielä hyvin paljon, kohtalokkaan paljon.
Me emme tiedä, mitä
huominen päivä tuo tullessaan. Näemmekö toisiamme enää milloinkaan? Onko meillä
varaa antaa joidenkin pikkuasioiden paholaisten jakaa toisemme ryhmiin? Herran
tulemus on oven edessä. Pyhä Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Tule,
Herra Jeesus, mutta tee työsi Seurakuntasi keskellä, jotta se voisi olla
valmis!
Markku
Vuori
Alkuperäinen julkaisu
maaliskuussa 1991
Jälkipainos joulukuussa 1993
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti