Social Icons

Pages

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLEEN MITÄÄN PAHAA






Kiertokirje maaliskuu 1991
RAKKAUS EI TEE
LÄHIMMÄISELLEEN
MITÄÄN PAHAA



 "JA TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN TULEE LOPPU" (Matt. 24: 14).


Rakas veljeni, rakas sisareni, ystäväni. Tervehdin Sinua Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä seuraavin sanoin:
"Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ‘Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." (Room. 13: 8-10).
Todellinen rakkaus ei perustu johonkin meissä olevaan, tai johonkin meistä peräisin olevaan. Meissä itsessämme ei ole mitään hyvää, ei mitään jumalallista. Ihmisenä me isämme Aadamin tavoin pakenemme Herran kasvojen edestä, emmekä halua etsiä Häntä ja yhteyttä Hänen kanssansa. Ei ole olemassa yhtäkään ihmistä, joka olisi etsinyt Jumalaa (Room. 3: 11), mutta Jumala on kautta aikakausien etsinyt ihmistä. Hänen Isänrakkautensa on etsinyt ja etsii kadoksissa olevia lapsiaan.
"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." (1. Joh. 4: 7-11).
Millainen on Jumalan Rakkaus? Mitä on Jumalan Rakkaus? Miten se tulee esiin, julki? Miten me voimme rakastaa jumalallisella Rakkaudella? Onko jumalallinen Rakkaus meissä? Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemus on aivan oven edessä ja tiedämme Hänen noutavan maan päältä Morsiamen, joka on täydellisesti yhtä niin toinen toisensa kuin Hänenkin kanssansa. Rakkaus on kaiken täyttymys — Huippukivi asetetaan pian paikallensa, sillä Rakkaus on tullut täydelliseksi kantajissansa. Olenko minä, oletko Sinä, tämän jumalallisen Rakkauden kantaja? Onko Herra saanut asettaa sen sinun sydämeesi, vallitseeko se minun sydämessäni?
Sana "rakkaus" on kärsinyt inflaation, ja on kadottanut arvonsa ihmisten silmissä. On liian paljon pettymystä, liian paljon tuskaa, minkä on tuonut kokemus todellisuudesta. Rakkaudella voi leikkiä hetken, mutta vain todellinen Rakkaus on kestävää. Rakkaudesta puhutaan niin paljon, että moni ei enää uskalla edes mainita sitä. "Jumalan rakkaudella" on miljoonat ihmiset tuuditettu pettävään ja valheelliseen sielun uneen, josta useimmat heräävät vasta kadotuksen ammottaessa edessänsä. On täysin unohdettu, että Jumalan Rakkaus on korjaava, ojentava Rakkaus. Hebrealaiskirjeen mukaisesti Jumala ruoskii jokaista lasta, jota Hän rakastaa. Koska ruoskaniskut sattuvat, halutaan ne välttää ja silti uskoa olevansa osallinen Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Minä en puhu nyt mistään epämääräisestä rakkaudesta, vaan haluan tuoda meidän silmiemme eteen Todellisen Jumalan Rakkauden tässä viimeisimmässä armon ajan hetkessä. Minua on lyöty ja hakattu henkisesti ja hengellisesti ehkä enemmän kuin ketään toista sananpalvelijaa tässä maassa ja tässä ajassa. En sano sitä kerskaten, en itsesäälissä enkä anoen ymmärtämystä tai sääliä. En sano sitä nostaakseni itseni esiin jonakin erinomaisena tai pyytääkseni huomiota osakseni. Sanon sen vain tietoisuudessa siitä, mitä todella keskuudessamme tapahtuu, ja rukouksin, että Kaikkivaltias Herra voisi tulla avuksemme ja muuttaa meidän elämämme täydellisesti. Yksikään isku ei todellisuudessa ole sattunut ja kohdistunut minuun. Jokainen miekanpisto, jolla on tahdottu minut lävistää, on tosin tunkeutunut lävitseni ja aikaansaanut haavoja, mutta syvimmin ne ovat haavoittaneet Herraani Jeesusta Kristusta, Joka kokee ja elää kaiken, mikä minua kohtaa. Käsittäkäämme vihdoinkin, että kaiken, mitä me teemme toiselle Jumalan lapselle, sen me teemme Herrallemme!
Minä en vihaa ketään veljeä tai sisarta. Ei ole olemassa ketään veljeä tai sisarta, jota en voisi rakastaa koko sydämestäni, ja jolle en voisi ojentaa veljen kättäni. Mainitessani henkilökohtaisen osuuteni näihin asioihin haluan vain tuoda esiin mitä selvimmällä tavalla sen, että puhun omakohtaisesta kokemuksesta ja syvästä sielun tuskasta. Minussa itsessäni ei ole jumalallista rakkautta sen paremmin kuin ei mainittavaa maallistakaan rakkautta. Mutta jokin minussa rakastaa jokaista ja haluaa kuuluttaa koko maailmalle: "Rakastakaamme toistamme Jumalan rakkaudella, sillä emme tiedä huomisesta päivästä! Nyt on aika rakastaa veljeä ja sisarta, nyt on aika kohdata toinen toisensa Herran kasvojen edessä! Huomenna voi olla liian myöhäistä!"
Minä olen paljon joutunut miettimään syitä siihen, miksi Herran omat ovat sellaisessa tilassa kuin ovat. Olen kysellyt ja kysellyt Herran edessä, miksi minä joudun kokemaan kaiken sen, mitä kohdalleni on tullut, ja miksi veljieni ja sisarteni hätähuudot kohoavat niin minun kuin Jumalankin eteen, eikä todellista apua kuitenkaan näytä tulevan? Kaiken ahdistuksen keskellä erikoisesti kaksi Sanankohtaa on noussut yhä uudelleen ja uudelleen esiin. En väitä, että tässä olisi ratkaisu kaikkeen — onhan kysymys todella laajoista ja yksilöllisistä asioista, mutta uskon Herran asettaneen nämä kohdat sydämelleni määrättyä tarkoitusta varten. Olemmeko valmiit kuulemaan, olemmeko valmiit panemaan kaiken muun syrjään ja avaamaan sydämemme kuulemaan Herran äänen?
Uskon kaikella olevan tarkoituksensa, eikä meitä kohtaa mikään ilman että sillä olisi merkityksensä. Minua on kautta aikojen moitittu siitä, että olen tuonut esiin jotakin henkilökohtaista, enkä ole tyytynyt vain toistamaan jotakin sellaista, mitä joku muu Herran palvelija on sanonut. Tänä päivänä olen kiitollisempi kuin milloinkaan aikaisemmin siitä, että olen henkilökohtaisesti saanut kokea Herran ja Hänen läsnäolonsa. Joka ei tänä päivänä käsitä, mitä merkitsee henkilökohtainen kokemus ja elämä Herran kanssa, siihen pisteeseen asti että siitä rohkeasti puhuu ja julistaa kaiken kansan edessä — sitä henkilöä minä koko sydämestäni kehotan polvistumaan Kaikkivaltiaan Jumalan eteen ja pyytämään Häneltä armoa päästä kohtaamaan Hänet henkilökohtaisesti. Jokainen todellinen Herran palvelija on puhunut henkilökohtaisesta vakaumuksestansa ja kokemuksestansa, eikä yksikään ole ollut kuin jonkinlainen gramofoni, johon olisi siirretty edellisen sananpalvelijan levy toistamaan täysin samaa.
Olen kokenut hyvin monenlaisia asioita, enkä pelkää puhua niinkään vanhoista asioista, kuin mitä tapahtui ollessani nuori oppilas raamattukoulussa, tai vieläkin nuorempi uskovainen oppikoulussa. Perustaksi kaikelle sille, mitä tulen sanomaan, haluan kertoa jotakin noilta ajoilta, kun ensimmäisiä kertoja kohtasin toisia uskovaisia. Joku saattaa ajatella, että mitä tekemistä kaikella tällä voisi olla meidän kanssamme tässä ajassa, mutta Jumalan armon kautta tulet näkemään sen aivan lähihetkinä.
Minä iloitsin pelastuksesta ja uskostani. Olin koko lapsuuteni ollut hyvin yksinäinen, ja luonnollinen odotukseni oli nyt saada todellisia ystäviä, sillä Jumalan Sanan perusteellahan nyt tuli vallita todellisen rakkauden meidän keskuudessamme, sillä olimmehan kaikki Jumalan lapsia ja veljiä ja sisaria. Minua ajoi eteenpäin todellinen halu päästä tuntemaan Jumala, ja halu saada tietää ja kokea kaikki mahdollinen Häneen liittyvä. Ahmin ahmimalla Jumalan Sanaa ensimmäiset ajat, ja sitten luin lähes jokaisen käsiini joutuneen hengellisen kirjan.
Niinkuin Sana sanoo, sisimmässäni syvyys huusi syvyydelle, ja koin suuressa määrin saavani vastauksen huutooni. Sain kokea Jumalan rakkautta niin suoraan Hänestä käsin kuin myöskin veljieni ja sisartenikin taholta. En enää ollut yksin, mutta kuitenkin olin yksin. Määrätyssä mielessä kauhistuttava tila. Oli tovereita, oli veljiä, oli sisaria, oli kokouksia ja Sanan tutkistelua, mutta siitä huolimatta määrätynlainen yksinäisyys. Kunpa voisin todella tuoda tämän kaiken esiin sillä tavalla, että jokainen voisi ymmärtää ja arvostaa kokemaani jonakin sellaisena, mistä voi olla apua muillekin!
Yksi toistuvista ja raskaimmista kokemuksistani oli se, kuinka aina raamattutuntien ja rukouspiirien ja raamattupiirien jälkeen palasimme kotiin joko keskikaupungilta tai jostakin kauempaa, esimerkiksi seurakunnan kesäkodilta. Minulla ei ollut mahdollisuutta ostaa mitään polkupyörää kummempaa kulkuvälinettä, ja niin olin riippuvainen ystävällisten veljieni avuliaisuudesta. Minä sain kyydin, ja olen kiitollinen siitä, yhden tai toisen veljen autossa, jos vain oli tilaa. Minut vietiin kesäkodille tai muualle ja tuotiin sitten takaisin kaupungin alueelle, mutta aina minut jätettiin jonnekin sopivaan kohtaan, koska heillä oli kiire. Kotiin saakka minua ei viety koskaan. Minä lähdin kävelemään, ja sain todeta heidän autonsa vilahtavan siellä ja täällä etäisyydessä heidän ajellessansa ympäri kaupunkia. Mitä mielessäni liikkui, sen tunnen vielä tänäänkin. Tein silloin lujan päätöksen: Jos minulla joskus on auto, vien kenet tahansa kyytiin ottamani kotiovelle asti. Sen päätöksen olen pitänyt aina.
En puhu nyt säälistä itseäni kohtaan, toistan sen. Jokin viisaus minussa kysyi kuitenkin jo tuolloin ja kysyy vieläkin: Millaisen todistuksen me annamme uskostamme veljellemme? On samantekevää mitä minulle tapahtui, minä olen sen jättänyt Herran käsiin, mutta jos minun sydämeni itki kyyneleitä tämän johdosta, niin eikö kenen tahansa sydän tekisi saman? Tuskin olin ainoa jolle tällaista tehtiin? Ja miksi? Miksi? Miksi? Minä en käsittänyt sitä, vaikka sen tänään käsitänkin. Minusta ei tullut mitään merkittävää tämän maailman silmissä; en ole siitä katkera, vaan kiitollinen Herralleni. En ole katkera noille veljille, joista tuli kaikkea mahdollista kirkkoherran ja papin ja mahdollisesti piispan väliltä. Minä uskon kaiken tämän tapahtuneen meille varoitukseksi.
Minä olin jossakin suhteessa erilainen kuin he, ja minulla oli erilaisia käsityksiä ja näkemyksiä asioista. Minulla oli halu olla heidän kanssansa, jakaa aikani heidän kanssansa, mutta he eivät halunneet olla minun kanssani. Näkemysten tähden, asenteiden tähden, eroavaisuuksien tähden! Minä koko sydämestäni rakastin heitä ja kaipasin heidän seuraansa, mutta minun olisi täytynyt luopua jostakin — ei vain jostakin — vaan hyvin paljosta henkilökohtaisesta saavuttaakseni heidän hyväksymisensä ja rakkautensa. Inhimillisesti luovuin ilmeisestikin kaikesta, mutta se ei riittänyt — erottava tekijä olivat hengelliset asiat, uskonnolliset asiat! Minun olisi tullut tehdä jotakin omaatuntoani vastaan saadakseni seuraa ja hyväksyntää. Kuinka hirvittävällä tavalla tunsinkaan minua painostettavan johonkin sellaiseen, mille sydämessäni soi varoituskello!
Vierailin tuohon aikaan useissa hengellisissä piireissä, ja joka paikassa minua ikäänkuin revittiin eri suuntaan, ja sydämeni oli kauhuissaan. Ja tuolloinkin jokin viisaus kuitenkin sanoi sydämessäni: Jos kaikki kuulemani lasketaan yhteen, tulee tulokseksi plus miinus nolla, koska eilen kuulemani kumottiin tänään ja ylihuomenna kuulemani ei pätenyt enää seuraavana päivänä. Julistajat julistivat, mutta mitään yhtenäisyyttä ei muodostunut, koska julistettu oli ristiriidassa toisen julistetun kanssa. Milloin mikin oli väärin, ja tänään julistettiin vääräksi se, minkä toinen julisti oikeaksi joskus myöhemmin!
Painostusta, painostusta, tule tänne, me rukoilemme sinun puolestasi, että sinusta tulee tällainen kuin mekin; seuraavana viikonloppuna taas joku toinen halusi panna kätensä päälleni, jotta minusta tulisi taas jokin toisenlainen. Kaiken huippuna tulen elämäni loppuun asti muistamaan erään vanhan, todella vanhan sananpalvelijan sanat. Minä olin niin loppuunkulunut ja murtunut ja väsynyt kuin vain joku voi olla. Kuljin pitkin Helsingin katuja pohjattomassa tyhjyyden tunteessa. Minulla oli kuukausikortti kolmosen raitiovaunuun, ja niin ajelin edestakaisin pitkin kaupunkia yömyöhään asti, ja jokin minussa huusi Herran puoleen: "Auta minua, auta minua! Minä en jaksa elää, minä en jaksa ymmärtää tätä kaikkea! Kukaan ei välitä minusta todella, kenelläkään ei ole aikaa minulle. Auta minua, minä en halua enää elää! Kaikki puhuvat Jumalan rakkaudesta, mutta missä se todella on? Kuka rakastaa minua?"
Minut lähetettiin pitämään kokouksia raamattukoululaisen ominaisuudessa, ja puhumani ei ilmeisesti miellyttänyt mukana olevia saarnamiehiä liiallisen rakkaudellisuutensa tähden. Niinpä tuo mainitsemani vanha saarnamies, jota pidettiin suuressa arvossa ja ehkä jonkinlaisena näkijänäkin, sanoi minusta eräälle nuorelle saarnamiehelle (Minä itse seisoin aivan vieressä): "Jos tämä veli olisi saanut olla jonkin aikaa minun kanssani, niin hänestä olisi tullut nöyrä mies!" Kuinka nuo sanat polttivatkaan sisintäni! Kuinka ne täyttivätkään minut kauhulla! Tämä kuva ei milloinkaan tule väistymään mielestäni, sillä siinä huipentuu kaikki se paha, mitä olen elämässäni kokenut. Mikään ei ole sen pahempaa todelliselle uskovaiselle, joka kamppailee Herran edessä löytääkseen oikean paikkansa, kuin se, että hän tuntee painostettavan itseänsä jonkun ihmisen kautta!
On taivaan ja maan välinen ero inhimillisen nöyryytyksen ja Jumalan edessä nöyrtymisen välillä! Suokoon Jumala jokaiselle meistä sen armon, ettemme lausuisi suustamme jotakin sellaista, kuin mitä tuo vanha saarnamies sanoi. Siihen asti minulla oli ollut jonkinlaista luottamusta vanhempia Herran palvelijoita kohtaan, mutta nyt luottamukseni pyyhkäistiin kuin kerta heitolla pois. Minä olin särjetty astia, murtunut ruoko, ja nyt tuo kokenut sananpalvelija tallasi minut jalkoihinsa! Hän olisi vienyt minulta kaiken henkilökohtaisen, jos olisin siihen alistunut.
Herra siunatkoon tuota vanhaa miestä, jos hän vielä on elossa. Minä en ole katkera hänelle. Mutta hän on kuin ilmestys, kuin todellinen hengellinen kuva meistä niin menneessä kuin tässäkin ajassa. Kuinka moni meistä todellakin ajattelee, että jos me saisimme tietyn aikaa vaikuttaa jonkun veljen tai sisaren kohdalla, niin hänestä tulisi nöyrä veli tai sisar? Sensijaan että Herra saisi antaa meille ilmestyksen veljemme ja sisaremme parhaaksi ja hänen nostamiseksensa mudasta ja liejusta, me haluamme nöyryyttää häntä sopivaksi Herran eteen? Me olemme todella väärässä ajatellessamme tällä tavoin!
Tuo vanha veli ajatteli asioista eri tavalla kuin minä. Hän halusi tehdä minusta kaltaisensa, nöyrän jumalanmiehen. Mutta hän oli vain ihminen, vajavainen ihminen. Jumala suokoon anteeksi minulle, jos yhdistän häneen väärän asiaan, mutta muistan erään veljen kertoneen, kuinka tämä sama mies oli saarnaajapiirissä, jossa he Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ajoivat jonkinlaisen pahan hengen jostakin ihmisestä ja sitten leikkimielessä (????!!!!) käskivät sen vuorollaan itsekuhunkin heistä! Onko se mahdollista? Kyllä, uskon sen olevan mahdollista, mutta sellaista "leikkiä", josta varmastikin ainakin joku heistä sai sielullensa vahingon. Kysyä voitaisiin myöskin, millainen hengellinen tila heillä oli, jotta pahalla hengellä oli oikeus mennä heihin?!
Miksi puhun kaikesta tästä? Osoittaakseni, että henkilökohtaisesti olen kokenut kaiken sen, mistä puhun, ja luodakseni pohjan kaikelle esittämälleni.
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5: 1. Mitä merkitystä ja eroa on sillä, millainen inhimillinen, jumalallisen ulkokuoren omaava voima meidät sitoo? Koko maailma on täynnä uskonnollisuutta ja erilaisia vakaumuksia. Erilaisia uskonsuuntia on tuhansia, ja pelkkä kristitty maailma on jakaantunut tuhansiin eri suuntiin, ja evankeelisiakin suuntia on satoja. Jokainen niistä opettaa samoista asioista poikkeavalla tavalla.
Niinkuin meissä itsessämme ei ole rakkautta, ei meissä itsessämme ole voimaa elää jumalallisesti. Yksin jo uskominen on Jumalan teko meissä. Pysyäksemme todella Jumalan Sanassa meidän on pysyttävä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, joka on Sana. Löytääksemme tien meidän on mentävä Hänen luoksensa, joka on Tie. Löytääksemme totuuden joka asiassa, meidän on mentävä Hänen luoksensa, joka on Totuus. Voidaksemme elää voittoisaa elämää, meidän on oltava Hänessä, joka on ELÄMÄ.
Veljeni, sisareni, voitko käsittää nyt, miksi jokin minussa niin suuressa määrin vihaa kaikkea sellaista, mikä pyrkii orjuuttamaan ja alistamaan ja nöyryyttämään toista? Jos voit käsittää sen, voit käsittää myöskin sen, että Herran laskiessa nämä kaksi sanankohtaa sydämelleni, se oli kuin ilmestys ja vastaus kaikelle sille, mikä vuosikymmenet on askarruttanut minua.
Toinen mainitsemistani sanankohdista on se, joka on ensimmäisenä tervehdyksenä. Toinen on Apt. 15: 28-29. "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" Sisimmässäni soi: "Halleluja, halleluja! Tämä on NÄIN SANOO HERRA!"
Tämä sanankohta on osoitettu meille, niin totisesti kuin Herra elää! "Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt. 21: 25). Oi Herra, kuinka kiitollinen olenkaan Sinulle, Sinä olet vastannut rukouksiini ja kysymyksiini! Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Herran palvelijat apostolit ja Pyhä Henki ovat nähneet hyväksi, ettei minun päälleni ole pantava enempää kuormaa kuin välttämättömät; minä en tarvitse ketään vanhaa sananpalvelijaa nöyryyttämään itseäni hänen näkemyksillänsä eri asioista! Missä olisin tänä päivänä, jos olisin hänen seuraansa lähtenyt nöyryytettäväksi? Olisiko tuo paha henki nyt minussa?
Näemmekö, kuulemmeko Herran äänen, Hyvän Paimenen äänen?
-SILLÄ PYHÄ HENKI JA ME OLEMME NÄHNEET HYVÄKSI, ETTEI TEIDÄN PÄÄL­LENNE OLE PANTAVA ENEMPÄÄ KUORMAA KUIN NÄMÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄT...
-SILLÄ NÄMÄ: 'ÄLÄ TEE HUORIN, ÄLÄ TA­PA, ÄLÄ VARASTA, ÄLÄ HIMOITSE' JA  MIKÄ MUU KÄSKY TAHANSA, NE SISÄLTYVÄT KAIKKI TÄHÄN SANAAN: 'RAKASTA LÄHIM­MÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI'.
Halleluja, halleluja, halleluja! Kunpa todella voisin kaiken ahdistuksen ja painostuksen alla olla julistamassa todellista ilosanomaa ja Evankeliumia kaikille kahlituille ja sidotuille! Aivan samat henget sitoivat ihmisiä tuona aikana, kun nämä sanat kirjattiin Pyhiin Kirjoituksiin. Juutalaisuus sisälsi valtavan määrän käskyjä ja säädöksiä. Osa oli Jumalan antamia, suurin osa vuosisatojen saatossa inhimillisen järjen sanelemia säädöksiä, jotka peittivät allensa todellisen Jumalan Sanan. Mieleni tekisi jossakin vaiheessa julkaista kuva niinsanotusta juutalaisten Talmudista, jossa itse Vanhan Testamentin tekstiä ympäröivät monenkertaiset selitykset. Israelissa vierailleet saattavat ihailla juutalaisten harrasta "Sanan lukua", mutta mitä he todella lukevat? Haluan lainata tähän pieniä katkelmia Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirjasta sivu 1063-1064:
"Talmud (hepr. oppiminen), kaksi isokokoista kokoelmaa eri juutalaisten rabbiinien opetuksia ajanlaskumme kuudelta alkuvuosisadalta; toinen niistä on syntynyt Palestinassa (Palestinan Talmud) ja toinen Baabelissa (Baabelin Talmud). Jälkimmäisestä, joka on kooltaan edellistä laajempi, on vähitellen tullut juutalaisuuden tärkein ohjekirja. Molemmissa on kaksi pääosaa: Mishna (hepr. toistaminen), kokoelma sääntöjä kaikkia elämän tilanteita varten esitettynä systemaattisessa järjestyksessä, sääntöjä, jotka olivat laatineet varsinkin farisealaiset kirjanoppineet (lihavoitus allekirjoittaneen). Tällainen Mishna oli olemassa jo Jeesuksen aikana, UT:ssä sitä mainitaan nimellä "vanhinten perinnäissääntö" (Matt.15:2; Mark.7:3), "isien perinnäissäännöt" (Gal.1:14, vrt. Apt.28:17). Kummassakin Talmudissa esiintyvän Mishnan on lopulliseen muotoonsa saattanut Jehuda ha-Nasi (enimmäkseen mainittu nimellä Rabbi), n.200 j.Kr. Koska farisealaiset pyrkivät saattamaan kaikki elämän tilanteet Jumalan tahdon hallittaviksi, sisältää Mishna sekä uskonnollisia määräyksiä että siviili- ja rikosoikeuden alaan kuuluvien tapausten käsittelyä...
Talmudin toinen osa Gemara (hepr. täydennys) on edellistä paljon laajempi ja sisältää eri rabbiinien keskusteluja ja lausuntoja Mishnan säädöksistä, niiden tulkintaa ja sovellutuksia. (Lihavoitus allekirjoittaneen)...Mishna ja Gemara on siten yhdistetty, että aluksi esitetään pala Mishnasta (5-20 riviä) ja sitten seuraa monta foliosivua Gemaraa. Sitten esitetään uusi kappale Mishnaa ja uusi osa Gemaraa. Täten Gemarakin jakaantuu samanlaisiin osiin ja traktaatteihin kuin Mishna. Baabelin Talmud (josta apostolitkin keskustelussaan olivat tietoisia, allekirj. huomautus) käsittää 6000 isokokoista sivua enemmän kuin 2000 rabbiinin lausuntoja. (!!!) Midrashit ovat T:in kaltaisia sisällöltään ja eroavat niistä oikeastaan vain aineistonsa järjestyksessä, sillä niissä rabbiinien lausunnot liittyvät Raamatun teksteihin, etenkin Mooseksen kirjoihin, yhtäjaksoisina selityksinä. (!!!)"
Eikö kaikki tämä ole kuin yhtäjaksoista ilmestystä kaikelle sille inhimilliselle opetukselle ja niille perinnäissäänöille, jotka vallitsevat tänäänkin meidän keskuudessamme! Täsmälleen sama voitaisiin sanoa saarnaajiemme ja julistajiemme näkemyksistä, jotka näennäisesti perustuvat Jumalan Sanaan.
Ei ole ihme, että Jumalan Sana kertoo meille:
"Ja juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: 'Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua'." (Apt. 15: 1). Kuinka tuttua tekstiä! "Jos et tee sitä ja sitä, et voi pelastua! Jos et tee juuri niinkuin me teemme, et voi pelastua! Jos et usko samoja asioita, kuin me uskomme, et voi kuulua Morsiusseurakuntaan!"
"Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin. Niin seurakunta varusti heidät matkalle..." Meidän ei tarvitse Jumalan seurakuntana varustaa ketään matkalle tänä päivänä tietääksemme totuuden, vaan kääntykäämme isiemme apostolien puoleen ja lukekaamme Jumalan Sanasta, mitä meidän tulee tehdä.
"Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: 'Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia'. Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa. Ja kun oli paljon väitelty (Rakas veljeni, sisareni, emmekö ole jo väitelleet kylliksi!) nousi Pietari ja sanoi heille: 'Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Miksi te nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa? Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin.' Niin koko joukko vaikeni..."
Oi Herra, suo meidänkin vaieta ja kuunnella, mitä Sinä haluat kertoa meille! Kuinka oletkaan tullut kiusatuksi, kun me olemme halunneet sitoa kuormia toistemme ylle, vaikka emme itsekään ole olleet kykeneviä niitä kantamaan! Kuinka paljon tarpeettomia kuormia me olemmekaan kasanneet nääntyvien väsyneille hartioille, katsoen sen hyväksi heille. Me olemme tahtoneet heidän nöyrtyvän, alistuvan, vaeltavan polvillaan raskaan kuormansa alla, vaikka jo lähes kaksi vuosituhatta on ollut kirjoitettuna: "...että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee, mikä on ollut tunnettua hamasta ikiajoista'. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen, vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa, luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina. Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi..."
Kuinka ihanalla tavalla todellinen Jumalan johdatus tuleekaan esiin tässä asiassa! Minkä apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi, siitä rohkenevat apostolit ja vanhimmat sanoa suoraan: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi..." Halleluja! Amen! Asia oli ratkaistu, se oli sinetöity! Riitakysymyksestä oli tullut NÄIN SANOO HERRA! Eikö minullakin olisi tässä ajassa oikeus toistaa nuo sanat, jotka aikoinaan osoitettiin eri seurakunnille:
"Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin... Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät..."
En voi olla ajattelematta sitä, mitä Herramme sanoi sisarellemme Martalle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." (Luuk. 10: 41-42).
Suokoon Herramme meille sen armon, että voisimme kaiken lävitse nähdä elämän pääasian. Kaikki sisältyy itseasiassa sanoihin: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys."


 RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

Jumala on tehnyt tiet suoriksi, mutta ihminen etsii monenlaisia mutkia. Hurskauden varjolla on kautta aikojen tehty Jumalan Sana tyhjäksi ja saavutettu tietynlainen ulkonainen ja petollinen vanhurskauden aste. Vanhurskautta on ylitsepursuavaisesti, mutta miten on jumalallisen rakkauden suhteen? "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. ja vaikka..." (1. Kor. 13).
Mitä kaikkea ihmiset tekevätkään saavuttaakseen vanhurskauden! Ihmiset ovat kautta aikojen asettaneet säädöksiä ja säädöksille selityksiä, kuten niin paljastavalla tavalla selviää lainaamastamme Raamatun Sanakirjan kohdasta. Alkuinnoitus on saattanut tulla Sanasta, mutta innoituksen sijasta olisi tarvittu todellinen ilmestys siitä, mitä Sana todella tarkoittaa. Niinpä Sana sanoo meille yksiselitteisesti: "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, MUTTA RUUMIS KRISTUKSEN... Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' —sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta —ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi, ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." (Kol. 2: 16-23).
Millaiset ajatukset onkaan Herrallamme meitä kohtaan, jos me elämässämme noudatamme tämänkaltaista itsevalittua jumalanpalvelusta? Me olemme tutkineet itseämme ja halunneet puhdistautua kaikesta vääryydestä, mutta millaiseen peiliin olemme katsoneet? Millaisen kuvan olemme nähneet? Kuinka paljon onkaan tarjolla peilejä, joihin itsekukin on antanut ikuistaa omat kasvonsa, ja peiliin katsoessaan toiset ihmiset eivät näekään omia todellisia kasvojaan, vaan ikäänkuin valheellisen yhdistelmän omaa ja vierasta. Mutta olemmeko todella katsoneet Jumalan Sanan pettämättömään peiliin ja nähneet, että yhä vielä kannamme mukanamme suurta määrää perittyä näkemystä ja perinnäissääntöjen taakkaa?
Mistä sitten erottaa todellinen ja väärä, mistä erottaa peritty ja todellinen? Kaikesta voimme nähdä, että näennäinen hurskaus ei voi olla mikään mittapuu, sillä "hurskaudessa" ei puuttune kenenkään kohdalla mitään. Aikanaan tulivat fariseukset ja kirjanoppineet Jerusalemista Jeesuksen luo ja sanoivat: "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle." He olivat hurskaita, nuhteettomia. He todellakin noudattivat perinnäissääntöjä ja olivat kaikessa suhteessa "puhtaita". Usein on väärässä mielessä moitittu näitä uskonnollisia johtajia ja ajateltu kaiken olleen vain teatteria. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä samat perinnäissäännöt langettivat kuolemantuomion pienestäkin rikkomuksesta. Ulkonaisesti heistä ei voinut löytää pienintäkään rikkomusta, niinkuin ei varmastikaan monestakaan meidän aikamme "hurskaasta uskovaisesta". Mutta jossakin oli kuitenkin vikaa, jotakin puuttui heiltä.
"Mutta hän vastasi ja sanoi heille: 'Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman'. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, se on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden." (Matt. 15).
Vanhurskaudessa ei todellakaan puuttunut mi­tään. Eikö Jumala ja jumalanpalvelus todellakin ole jotakin enemmän kuin maallinen isä ja äiti? Juma­lanpalvelus oli heidän silmissään ensimmäinen ja tärkein asia; niin tärkeä, että sen perusteella voitiin jopa kieltää oma isä ja äiti. Kuka voisi syyttää täl­laista henkilöä vääryydestä? Hän on antautunut ko­konaan jumalanpalvelukseen ja haluaa elää seura­kunnalle. Hän puhuu seurakunnankokouksessa kie­lillä, profetoi. Hän on Jumalan salaisuuksien huo­neenhaltija, ja tiedossa ei häneltä puutu mitään. Hä­nellä on vahva usko, joka vaikuttaa suuria asioita. Hän ei sulje kukkaroaan köyhiltä, vaan jakaa avoi­mesti almuja puutteessa oleville, niin että kaikki lausuvat hänestä hyvän todistuksen. MUTTA MITÄ TODISTAA HÄNESTÄ SE, JOKA ON ITSE SA­NA, LIHAKSI TULLUT JUMALAN SANA?
Tuskin kukaan meistä uskoo syyllistyneensä vas­taavanlaiseen Jumalan Sanan tyhjäksi tekemiseen, kuin mistä Herramme syytti fariseuksia ja kirjanop­pineita. Mutta siitä huolimatta uskon Herramme haluavan huudahtaa meille tässä ajassa: "Avatkaa korvanne kuulemaan, mitä Minä haluan sanoa teille. Te olette tehneet Jumalan Sanan tyhjäksi omien perinnäissääntöjenne ja itsevalitun juma­lanpalveluksen tähden! Minä olen Sanassani ja Sanani saarnan kautta vuosikausien ajan antanut teidän kuulla, että teidän tulee rakastaa jokaista veljeänne ja sisartanne niinkuin itseänne. Minä olen antanut julistaa teille, että teidän tulee ra­kastaa vihamiehiännekin, ja hyvillä teoilla koota tulisia hiiliä heidän päänsä päälle. Toistamiseen Minä olen antanut julistaa teille, ettei tule edes huokailla veljeä vastaan, saati sitten puhua pahaa kenestäkään jumalanlapsesta; kaikkein vähiten sananpalvelijoista. Mutta te sanotte: 'Tämä veli tai tämä sisar on tehnyt sitä ja sitä, minun mieles­täni hän on toiminut väärin, ja sentähden minun ei tarvitse rakastaa häntä. Tiedän kyllä, että Jumalan Sanan mukaisesti minun tulisi tukea sitä ja sitä veljeä hänen työssänsä Jumalan Valtakun­nan hyväksi, mutta koska minua ei miellytä hä­nen tapansa tehdä tätä työtä, annan minä kym­menykseni ja uhrini uhrilahjaksi muualle! Minun ei siten tarvitse kunnioittaa tuota veljeä tai sisar­ta! Sentähden ei myöskään voi olla mikään rik­komus, jos puhun hänestä pahaa ja en ole näke­vinäni häntä kadulla.' Ja niin te olette tehneet Jumalan Sanan tyhjäksi perinnäissääntönne täh­den!"
Mitä sanoi Herramme tuona aikana näistä kuulijoistansa? "Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (8, 9). Ulkonaisesti he noudattivat kaikkea viimeistä piirtoa myöten, mutta heidän sydämesssänsä ei ollut oikeaa asennetta. Heillä ei ollut Jumalan Rakkautta, ja siten kaikki heidän toimintansa ulkonaisesta hurskaudesta huolimatta kadotti todellisen merkityksensä! He eivät käsittäneet, että RAKKAUS EI TEE KENELLEKÄÄN MITÄÄN PAHAA! He kyllä olivat Sanan kuulossa, mutta he eivät käsittäneet kuulemaansa.
Kuinka oivallisen ja todenmukaisen kuvan antaakaan meille profeetta Hesekielin kuulema Herran Sana: "Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'. He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu — ja katso, se toteutuu — silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta."
Aamen, halleluja! Rakas veljeni ja sisareni, joka olet raskautettu kaikkien taakkojen alla. Älä masennu, älä anna periksi. Me olemme saaneet tässä ajassa kuulla Herran Sanaa sellaisessa määrin, kuin mitä ei koskaan aikaisemmin ole kuultu. Mukaan vain on tullut niin paljon inhimillistä, lihallista asennoitumista, joka loppuun asti pitää kiinni perityistä asioista. Useimmat kulkevat todellisen ohitse, mutta ole turvallisella mielellä! Saatamme tuntea kuin suuri Herran palvelija Elia aikanaan: "Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia: 'Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi, ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni'? Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? 'Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille.' Samoin on tänäkin aikana oleva jäännös armon valinnan mukaan." (Room. 11).
Me tunnemme itsemme avuttomiksi kaiken tämän keskellä ja kyselemme päivästä toiseen, miksi ja miksi kaikki on näin. Mutta Herran Sana pysyy lujana, ja lähellä on hetki, jolloin kaikki toteutuu, ja koko maanpiiri tulee tietämään, että heidän keskuudessaan on ollut profeetta! Miksi sitten kaikki tämä kärsimys ja koettelemukset valheveljien ja sisarten keskellä? Miksi loputtomalta tuntuva odotus? Jotta me todella käsittäisimme oman avuttomuutemme ja viheliäisyytemme, ja koko sydämestämme luottaisimme ainoastaan Herraan ja odottaisimme apuamme Häneltä. Kukaan ihminen ei voi meitä auttaa. Kuinka kiitollisia meidän tulisikaan olla siitä, että Jumalan armo on tullut osaksemme! "Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo." (Room. 11: 6).
Armahdettu joukko armahtaa jokaista. Armahdettu joukko tietää, että rakkaus ei tee kenellekään mitään pahaa. "Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse' , ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.   Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. sentähden on rakkaus lain täyttämys."
Kiitos Herralle, tästä päivästä lähtien kenenkään ei tarvitse enää kysellä mitään tämän asian suhteen. Jokaisessa elämämme tilanteessa meidän tarvitsee vain kysyä itseltämme: "Vahingoittaako se, mitä nyt aion tehdä tai sanoa, veljeäni tai sisartani? Tekeekö se hänelle pahaa? Jumala armahtakoon minua tekemästä tai sanomasta sitä! Auttakoon Herra minua tekemään ja sanomaan kaiken siten, että se palvelee veljeni ja sisareni parhaaksi. Perille pääsee vain täydellinen rakkaus!"

  
 ...ON MEILLE TULLUT YHÄ SUUREMPI
 HALU PÄÄSTÄ NÄKEMÄÄN TEIDÄN KASVOJANNE

Nykyaika punnitsee kaikki tehokkuuden ja tulosten perusteella. Ystävyys ja niinsanottu rakkaus perustuvat suurelta osalta varakkuuteen ja kaiken palkitsemiseen. Kaikesta on tullut itseasiassa politiikkaa, niinkuin eräs veli puhelimessa minulle väitti. Voin yhtyä tuohon lausuntoon siltä osin kuin se koskee kaikkea sellaista, mikä ei suoranaisesti ole tekemisessä todellisen Jumalan Valtakunnan kanssa. Jumalalla ja Hänen todellisilla omillansa ei ole mitään kovin syvällistä tekemistä politiikan kanssa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään kristillistä politiikkaa.
Kuinka toisin olikaan kaikki alkuseurakunnassa ja aikana, jolloin Paavali kirjoitti seuraavat sanat: "Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvonne" (1.Tess. 2: 17). Jokainen veli ja sisar oli rakas, jokainen oli tärkeä. Ei ollut kysymys siitä, kuka hyödytti toistansa enemmän tai kuka sai enemmän aikaan. Kaikki käsittivät olevansa osa Kristuksen Ruumista, jossa jokaisella on oma paikkansa. Minua ovat aina puhutelleet nuo sanat, jotka toistuvat 1. Tess. 3: 10: "Öin ja päivin me mitä hartaimmin rukoilemme saadaksemme nähdä teidän kasvonne..." Kysymys ei ollut siitä, kuinka tehokkaasti kukin toimi toisen hyväksi. Paavali ei ajatellut sitä, mitä hän oli saamassa, vaan edellinen lause jatkuu: "...ja täyttää sen, mitä teidän uskostanne puuttuu."
Tänä päivänä näyttää siltä, että kaikki riippuu tuloksista, joita itsekukin odottaa toiselta. Kun toisen tulisi olla toiselle kallisarvoinen ja rakas jo pelkän olemassaolonsa perusteella, näyttää siltä kuin moni olisi valmis hylkäämään toisen yksinomaan sen perusteella, että tämä ei tuota tarpeeksi sellaista, mitä odotetaan. Mitä me itseasiassa odotamme toiseltamme? Eikö meidän tulisi asettaa vaatimuksia itsellemme ja omalle kilvoituksellemme? Eivätkö juuri meidän odotuksemme toista kohtaan ole yksi suurimmista esteistä tiellämme todelliseen Seurakuntaan? Mihin odotuksemme perustuvat? Perinnäisiin käsityksiimme asioista, joita Jumala ei koskaan ole tarkoittanut kansansa kannettaviksi!
Mieleeni ovat syöpyneet erään veljen sanat. Hän sanoi aikanaan hyvin ponnekkaasti: "Sillä ja sillä veljellä oli se ja se kotonansa. Minä en enää milloinkaan astu hänen kynnyksensä ylitse!" On tiettyjä asioita, joista omatuntomme on nuhdellut meitä. Itsekullekin ovat tietyt asiat "tulleet synniksi", ja kuitenkin Jumalan Sanan mukaisesti (Room. 14) toiset eivät tuomitse itseään samoista asioista. Meidän syntimme on itseasiassa se, että me olemme julistaneet ja julistamme julkisesti asioita, jotka todellisuudessa koskevat ainoastaan ja yksin meitä itseämme! Herran Henki on saattanut henkilökohtaisesti puhutella meitä tietyssä tilanteessa, mutta veljemme ja sisaremme tilanne saattaa olla aivan toinen, ja me emme ole lainkaan tietoisia hänen ja hänen Jumalansa välisistä asioista.
Minä en voi ryhtyä opettamaan ketään yksityiskohtaisissa asioissa, mutta sallikaa minun tuoda esiin muutama esimerkki. Olen joutunut näkemään niin tavattomasti kaikkea elämäni aikana, vaikka en olekaan sen vanhempi kuin nyt olen. Olen joutunut olemaan niin monenlaisen opetuksen alla, että olisin varmasti mieleltäni sekaisin, jos en olisi suuren osan antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuskin voidaan tavata joissakin piireissä kahta uskovaista, jotka ajattelevat jokaisesta asiasta samalla lailla. Mitä siis tehdä? Eikö olisi parasta vaieta kaikesta "henkilökohtaisesta näkemyksestä" ja puhua Jumalan Sanan perusasioista, ja antaa Jumalan Hengen johtaa kaikkeen totuuteen? Paavali tahtoi nähdä veljiensä ja sisartensa kasvot, ei heidän kattamaansa pöytää, ei heidän rahakukkaroansa. Yksinkertaisesti vain heidän kasvonsa, heidät itsensä! "Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt!" (1. Tess. 2: 18).
Millä tavoin Saatana tänään estää? "Sillä veljellä ja sillä sisarella on sitä ja sitä kotonansa, minä en halua edes nähdä häntä enää!" Kuitenkin tiedämme, että melkein jokaisella suomalaisella on sama esine kotonansa. Room. 14 luvun mukaisesti toinen ei tuomitse itseänsä siitä, mistä toinen tuomitsee. Kuka antaa minulle tai sinulle edes oikeuden lausua julki jotakin tällaista??? Aikanaan eräs veli julisti suurella paatoksella: "Jumala on antanut jokaiselle oman nimen, on siis väärin kutsua jotakin henkilöä jollakin lempinimellä!" Eikö itse Herrallamme ole kymmeniä eri nimityksiä? Mistä kaikesta minuakaan on kielletty: seurustelemasta naisen kanssa, menemästä naimisiin, lukemasta sanomalehteä, aikakausilehtiä, sarjakuvalehtiä, katsomasta televisiota, omistamasta kotia, omistamasta sitä ja tätä. Kun kaiken kokoaa yhteen en saisi omistaa edes vaatteita ylläni. Ja mitä syömiseen tulee, on minulle eräiden mukaan sallittua ainoastaan silakoiden ja eilisen leivän ja veden syöminen. Mitä taas ylipäätänsä jonkin asian tekemiseen tulee, ei varmastikaan jää jäljelle mitään, mitä saisin tehdä.
Minä en ole milloinkaan saarnannut näitä asioita, puolesta tai vastaan, koska jokaisen on itse Herran edessä ratkaistava, mitä hän niiden suhteen tekee. Kukaan apostoli tai profeetta ei saarnannut niistä, vaikka joku saattaa löytää kymmeniä ja satoja kohtia, jotka hänen mielestään puhuvat televisiosta. Mielestäni tällainen raamatunselitys on peräisin itse viholliselta, vaikka se vaikuttaakin hurskaalta. Eräältä saarnaajalta kysyttiin aikanaan näistä asioista ja etenkin televisiosta:
 -----   "Veli, minun mielestäni televisio on kirous maailmalle. Mitä sinä ajattelet siitä?"
    No niin, kuka tämän kirjoittikin, minä olen samaa mieltä sinun kanssasi. He ovat tehneet sen kiroukseksi maailmalle. Se voisi olla siu­naus maailmalle, mutta he ovat tehneet siitä kirouksen. Kaikki tämänkaltainen, rakkaat ihmiseni, on sitä mitä te itse näette. Jos te­levisio on kirous, silloin sanomalehtikin on kirous, silloin radio on kirous, ja monta ker­taa puhelin on sitä. Ymmärrättekö? Ymmär­rättekö? Ymmärrättekö?  SE ON SITÄ, MITÄ TE TEETTE SIITÄ!" -------
Minä olen aina tuntenut sydämelläni samalla tavoin, enkä sentähden ole voinut milloinkaan saarnoissani tai opetuksessani ryhtyä ottamaan kantaa puoleen tai toiseen. Jos alkaisin saarnata televisiota ja sanomalehtiä vastaan, joutuisin loputtomaan kieltojen ja käskyjen kierteeseen. Moraalisesti olisin velvollinen saarnaamaan autojakin vastaan, jotka tappavat enemmän ihmisiä kuin sota. Mistä saarnaisin ja mitä jättäisin väliin, sitä ei olisi kukaan kykenevä sanomaan.
Juuri tällainen opetus on jakanut kristikunnan. Se jakaa yhä edelleen. Juuri tälla tavoin saatana estää todellisiakin uskovaisia tulemasta yhteen. On tullut aika hylätä kaikki omat näkemykset ja omat perinnäiset käsitykset ja pitäytyä kiinni yksinomaan siihen, mitä Jumalan Sana suoranaisesti sanoo!
Jokainen väittää saaneensa innoituksen Jumalan Sanasta, ja kuinka usein käytetäänkään sanontaa: "Pyhä Henki kehottaa minua nyt sanomaan tämän, Pyhä Henki paljasti tämän minulle!" Mutta kenellä on todella Pyhän Hengen ilmestys näistä asioista? Innoitus on jakanut uskovaiset, vain todellinen ilmestys Herralta voi yhdistää heidät. Innoitus hajoittaa, ilmestys kokoaa!
Kuulkaamme vielä, mitä veljemme Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille ja samalla meille: "Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin (???), siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa... ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin. Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne (???). (1. Tess. 4).
Jumala yksin voi opettaa meitä rakastamaan toistamme. Hän itse rakasti meitä pyyteettömällä rakkaudella, eikä kysynyt mitä me olisimme tehneet Hänen puolestansa. Jumalallisessa rakkaudessa näemme toisemme arvokkaina ja kalliina; sellaisenamme, ansaitsematta jotakin. Me näemme toistemme olemassaolon tärkeänä ja suurena asiana. Jos Jumalan rakkaus on meissä, me kaipaamme saada nähdä toisemme, toistemme kasvot. Jos tämä kaipaus ei ole meissä, puuttuu meillä rakkaudessa vielä hyvin paljon, kohtalokkaan paljon.
Me emme tiedä, mitä huominen päivä tuo tullessaan. Näemmekö toisiamme enää milloinkaan? Onko meillä varaa antaa joidenkin pikkuasioiden paholaisten jakaa toisemme ryhmiin? Herran tulemus on oven edessä. Pyhä Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Tule, Herra Jeesus, mutta tee työsi Seurakuntasi keskellä, jotta se voisi olla valmis!

Markku Vuori
Alkuperäinen julkaisu maaliskuussa 1991
Jälkipainos joulukuussa 1993


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text