Jumalan virta

”Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni. Päivällä Herra säätää armonsa, ja yöllä minä hänelle veisaan ja rukoilen elämäni Jumalaa. Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: ’Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?’ Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: ’Missä on sinun Jumalasi?’ Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps.42).

Kuinka ristiriitaiselta tuntuukaan elämämme inhimillisesti ajatellen! Pieni mielemme askartelee jumalallisten asioiden kanssa pääsemättä sitä miellyttäviin lopputuloksiin. Meille on ihmisinä käsittämätöntä Jumalan luoman hengellisen maailman paradoksaalisuus. Inhimillisen ajattelun mukaan äärimmäistä ristiriitaisuutta, kahteen suuntaan vetämistä! Mutta onko sittenkään kysymys paradoksaalisuudesta ja kahtiajakoisuudesta, vaiko ainoastaan siitä totuudesta ja todellisuudesta, joka on aivan oma maailmansa inhimillisen käsityskyvyn ulkopuolella? Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta he itse etsivät monia mutkia!

Kun ihmisen tulisi uskoa ja vain hyväksyä hengellisen maailman tosiasiat, turvautuu hän omaan järkeensä ja ajatteluunsa, joka automaattisesti johtaa noille mutkaisille teille, joilla kaikki Jumalasta oleva vaikuttaa sekavalta ja käsittämättömältä. Ihmisen oma valinta! Jo esivanhempamme aivan luomakunnan alussa tekivät tämän ratkaisun meidän jokaisen vahingoksi, vaikka emme sitä sellaisena haluaisi nähdä. Alun pitäen ihminen osoittautui nautinnon ja mielihyvän etsijäksi siinä määrin, että hän ajautui pois hänelle suunnitellulta, hyvältä tieltä.

Millaiset tuntemukset Adamilla ja Eevalla olikaan Paratiisin portin ulkopuolella, kun tietoisuus selkeni ja todellisuus rymähti voimalla heidän yllensä! Tältä pettymykseltä Herramme haluaisi meidät säästää ja näyttää meille parhaan Tien, joka on Hän Itse!

Me tarvitsemme muutoksen, uudestisyntymisen, jotta mielestämme kaikkoaisivat kaikki paradoksaalisuudet ja ristiriidat, jotka johtavat meidät negatiiviseen ajatteluun kaiken jumalallisen suhteen. Todellinen sopusointu Luojamme kanssa perustuu samanmielisyyteen Hänen kanssansa, joka on selvästi tuonut tietoisuuteemme:

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55).

Miten pääsemme siihen, että ajattelemme Herramme ajatuksia?

”Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni.”

Ristiriita meidän ja Herramme ajatusten välillä on niin suuri, että ymmärrämme nyt psalminkirjoittajan ajatukset. Jumalan kosket eivät vyöry ainoastaan jossakin kaukana, vaan Herran lähellä ne käyvät meidän ylitsemme upottaakseen meidän olemuksemme jumalalliseen Virtaan, Sanan Virtaan!