Missä on sinun Jumalasi?

Tänään on mieleni melko apea, mutta se ei tarkoita sitä, ettei Herra olisi kanssani. On vain tällaisia päiviä, jolloin pakostakin ajattelee joitakin uskonystäviä, joiden elämässä tuntuu olevan käsittämätön määrä synkkiä pilviä. Sitä ei ihmismieleni osaa käsittää.

Tänään ajattelen erityisen voimakkain huokauksin erästä perheenäitiä, jota on koeteltu todella ankarasti. En voi kertoa yksityiskohtia, mutta esitän nyt meille kaikille kysymyksen: Herra tietää kuka hän on ja missä hän on. Voisimmeko nyt kantaa hänet rukouksinemme Herran eteen aivan erikoisella tavalla, ei vain kerran, vaan rukoustemme voimasta riippuen useampanakin päivänä? Kunpa voisimme saavuttaa sellaisen uskonvarmuuden, että yksikin rukouskerta riittäisi!

Jumalan kansasta moni on todella suurissa koettelemuksissa, ja en tunne yhtään ainoaa läheistä uskovaista, jonka elämässä vallitsisi selvästi inhimillinen tasapaino. Kaikki ovat jonkinlaisissa ahdistavissa tilanteissa, aivan käsittämättömällä tavalla. Miksi hyvä Jumalamme ei erilaisella tavalla puutu elämäämme, niin että voisimme edes hiukan enemmän ilon kanssa kulkea eteenpäin?

 ”Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni. Päivällä Herra säätää armonsa, ja yöllä minä hänelle veisaan ja rukoilen elämäni Jumalaa. Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: ’Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?’ Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: ’Missä on sinun Jumalasi?’ Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps.42).