Herra on minun Valkeuteni!

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14).

”Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva. Älkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni.” (Miika 7)

Sain eilen iloita lapsenlapseni syntymäpäivillä. Niin iloista kuin kaikki tällainen onkin, niin surullista on ajan rientäminen sellaisella vauhdilla! Miksi kaiken onnellisen pitääkin olla niin nopeasti ohitse? Me odotamme joitakin hetkiä suurella innolla ja antaumuksella, todetaksemme olevamme taas uudessa odotuksessa, edellisen ollessa menneisyyttä. Tällainen on ihmiselämä! Kaikki ajallinen on katoavaista, sen olemme pakostakin joutuneet toteamaan! Miksiköhän niin vähän keskittäydytään siihen, mikä on ajatonta, iankaikkista, tulevaa, vaikka koko ajan olemme tässä ainutlaatuisessa Virrassa!

Kerroin pari päivää sitten siitä, kuinka eräänä yönä nukuin huonosti rakkaan veljen tilanteen pitäessä minua puolivalveilla, hätähuutojeni kaikuessa toistuvasti Herran puoleen. Ollessani seuraavina päivinä niin väsynyt, että ruokailussa vastapäätä istunut veli huomasi sen, kysyen syytä moiseen, ei hän todella voinut uskoa kertomaani syytä. Hänen mielestään ei kukaan voi menettää yöuniaan jonkun toisen ihmisen tähden! Kuinkahan yleistä tällainen ajattelu on uskovaisten keskuudessa? Tarkemmin ajatellen se taitaa olla aika yleistä, kunkin taistellessa omien asioidensa ja vaikeuksiensa kanssa. Siksiköhän rukouksemme eivät kanna korkeuksiin ja tuo apua ahdistuneille kanssamatkaajillemme?

”Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva.”

Herramme on luvannut olla kanssamme loppuun asti, mutta millä tavoin voimme kokea ja todentaa sen, jos meitä ei ole opetettu pitämään kaikkea sitä, mitä Hän aikanaan odotti seuraajiltaan?

”…ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28).

Kuinka voisimme opettaa sellaista, mitä emme itsekään ole oppineet? Siitä huolimatta ihmisten odotukset hengellisten asioiden suhteen ovat melko suuret, mutta jos emme todella rakasta Jeesusta ja pidä Hänen sanojaan, niin miksi sitten kamppailemme jonkin sellaisen puolesta, johon emme todella usko? Olisikohan vastaus lainauksessa:

”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” (1.Kor.15).

Mitä siis odotamme näkevämme ja kokevamme? Missä on ratkaisu kaikkeen?

”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ’Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä’.” (Luuk.17).

Kestävän onnemme ja autuutemme avain on siis kätkettynä sisäiseen elämäämme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa!