Katso, teidän Jumalanne!

 Millaisen todistuksen Johannes Kastaja antoi itsestään, johtavien juutalaisten pakotuksen alla?

”Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’ Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’ Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: ’Katso, teidän Jumalanne!’” (Jes.40).

Halleluja! En itsekään ole tainnut koskaan lainata tätä sanankohtaa, johon Johannes Kastaja viittasi! Se sisältää niin paljon hengellistä opetusta meille tässä päivässä, ettemme hetkessä sitä pysty omaksumaan!

”’Mitä sanot itsestäsi?’ Hän sanoi: ’Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut.” (Joh.1).

”Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’”

Johannes Kastaja tiesi tarkkaakin tarkemmin, mitä hänen tuli julistaa, sillä hän käsitti olevansa kuin ruohoa kaikkien muiden ihmisten kanssa. Kuinka moni julistaja tässä ajassa antaisi ymmärtää olevansa vain ääni, joka julistaa sitä, mitä hänelle Ylhäältä annetaan julistettavaksi? Kuinka tärkeätä näyttääkään yhä useammalle julistajalle olevan se, että he voivat julkituoda jotakin mielensä tuottamaa, erikoista huomiota herättävää, erilaista ja kansanjoukkoja kiinnostavaa? Mitä kuulemme veljiemme ja sisartemme suusta tämän julistuksen seurauksena? ”Eikö meillä olekin aivan ihana johtaja!” Hämmästyttävintä kaikessa on ollut uskonelämäni aikana se, kuinka lähes kaikkialla on voinut murehtia samaa asiaa: Siinä missä seurakuntalaiset mainitseva saarnaajansa nimen sata kertaa, he mainitsevat Herran Jeesuksen Kristuksen nimen ehkä kymmenen kertaa, jos sitäkään!

”Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: ’Katso, teidän Jumalanne!’”

Kun kerran kaikki liha on kuin ruoho, miksi korostaisimme jotakin korkeammalle pistävää kortta sellaisessa määrin kuin nykyään tapahtuu, ikävä kyllä aivan muinaisen mallin mukaisesti?

Mikä oli aivan ainutlaatuista Johannes Kastajan elämässä?:

”Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: ’Katso, Jumalan Karitsa!’

Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.” (Joh.1).

Hänen tulee kasvaa, minun vähetä! Johannes Kastajan käsi koko ajan osoitti pois itsestänsä, koska hän tiesi olevansa itsessään vain ruohoa. Kunpa tämä olisi totta jokaisen sananjulistajan kohdalla tänäänkin, niin saisimme kokea jotakin todellista, voidessamme itsekin antaa saman iankaikkisesti pätevän todistuksen:

”Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: ’Katso, teidän Jumalanne!’”

Jeesusta meidän tulee seurata, ei ketään suurintakaan ihmistä, joka on vain ruohoa! Halleluja! Tästä kohdasta emme varmaankaan pääse hetkessä eroon, vaan jatkamme kirjoittamistamme!