Loppuun asti!

”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14).

Mieleeni tulee sanankohta:

”…ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28).

Suurtakin suurempi kysymys meille tässä päivässä, tässä ajassa: Millaisella tavalla olemme pitäneet Herramme jäähyväissanat? Mitä olemme opettaneet kansoille ja yksittäisille henkilöille, vai olemmeko opettaneet juuri mitään? Käskyhän kuuluu selvästi:

”…opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.”

Voimme jälleen kerran toistaa yhden rakkaimmista lainauksistamme:

”Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'.” (Matt.4:4).

Kaikki viittaa siihen, että kaikki entinen ja totunnainen alkaa olla takanamme, ja koko maailman täyttävät mitä erilaisimmat ”ilmoitukset ja tiedot” tulevasta tuhosta. Tuhon ajatuksella suorastaan herkutellaan ja rakkaat veljet ja sisaret tarttuvat ajoittain kaikkein näyttävimpiin ”profetioihin” lukien niistä meille. Mutta yksi merkittävä seikka on havaittavissa heidän puhevirrassaan: he eivät oikeastaan sanallakaan viittaa Jumalan rauhaan ja Herramme läsnäoloon uskovaisen elämässä!

Olisikohan todella syytä tarkistaa asennettamme kaiken tämän keskellä? On asioita, joista puhutaan, ja on asioita, jotka voidaan uskoa ja nähdä oikeaksi, mutta joiden mainitsemisessa on syytä olla oikeamielinen. Emmekö aivan selvästi elä ajassa, jota kuvaavat seuraavatkin sanat:

”Silloin he joutuvat sekasortoon. Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun; vaimolta, joka sylissäsi lepää, varo suusi ovet. Sillä poika halveksii isää, tytär nousee äitiänsä vastaan, miniä anoppiansa vastaan; ihmisen vihamiehiä ovat hänen omat perhekuntalaisensa. Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva. Älkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni.” (Miika 7)

”Sentähden ymmärtäväinen vaikenee tänä aikana, sillä se on paha aika. Etsikää hyvää, älkääkä pahaa, että te eläisitte. Silloin Herra, Jumala Sebaot, on oleva teidän kanssanne, niinkuin te sanotte.” (Aam.5).

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”

Kuinka vaikeaa inhimillisesti ajatellen, mutta Sanan mukaan selkeää! Kaikella on aikansa, niin puhumisella kuin vaikenemisellakin!