Olemmeko nuhtelun tarpeessa?

 ”Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin. Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” (Tiit.1).

Rakkauden ylistyslaulu (1.Kor.13) on jotakin aivan erityislaatuista vielä tänäkin päivänä, mutta meidän tulee ymmärtää se oikealla tavalla! Omaksumamme rakkaus ei voi ylittää Jumalan Sanan kokonaisuutta painamalla sormensa vain tiettyjen sanojen päälle. Rakkaus ei peitä mitään ohitse Sanan kokonaistodistuksen, emmekä siten voi tehdä tyhjäksi Herran sanoja:

”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh.3).

Laajenevassa määrin ihmisiä tuuditetaan väärään turvallisuuteen ja luottamukseen jättämällä lukematta lainaamamme sanankohdat. Millaista rakkautta on ihmisen selvä pettäminen ja antaminen hänen ymmärtää, että todellinen elämänmuutos ei enää ole välttämätön! Tämä petos perustuu suuressa määrin vääränlaiseen rakkauteen ja inhimillisiin tunteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä hengellisen todellisuuden kanssa! Usko halutaan yksinkertaistaa aivan väärällä tavalla, haluten sisällyttää siihen ”rakkauden siteillä” jokainen luotu. Tällaisesta ei Herramme milloinkaan puhunut, eikä tarkoittanut, sillä usko ei ole kevytmielisen ja halvan luottamuksen asia:

”Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne, ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.” (2.Tess.3).

Todellinen usko tuo elämäämme haasteita, joita mieluummin pakenisimme turvautumalla ajatteluun, että ”kyllä se siitä” selviää, sillä onhan kaikki pahakin jo ennalta ilmoitettu Sanassa! Hengellisten todellisuuksien näkeminen ja omaksuminen on jotakin aivan muuta! Me emme voi kuitata kohtaamiamme haasteita mitätöimällä omia asenteitamme. Meitä ei ole tarkoitettu tuomion pasuunoiksi ja rikinkatkuisiksi tulivuoren purkauksiksi, mutta meidän on todella nähtävä jokainen ihminen aidon jumalallisen rakkauden kohteena, joka ikävä kyllä on kyllästymiseen asti kohdannut hengellisen todellisuuden:

”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.”

Huh, huh, millaista tekstiä, mutta kirjoitanko jotakin ohi todellisuuden? Milloin lakkaamme kuvittelemasta, etteivät kohtaamamme ihmiset näkisi todellista olemustamme?

Vieläkö ihmettelemme kristillisyyden selvää alamäkeä?