Eskon puumerkki?

”Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’ Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’ Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: ’Katso, teidän Jumalanne!’” (Jes.40).

”Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.”

Olemme jokainen vastuussa ennen kaikkea omasta elämästämme, mutta Herraa tunnustavina tämä vastuu ei rajoitu vain meihin, vaan olemme, enemmän kuin oikeastaan koskaan olemme käsittäneet, vastuussa jokaisesta kohtaamastamme ihmisestä – esikuvamme johdosta! Kuten avioliiton solmiessamme emme enää ole kykeneviä entisenlaiseen yksityiselämään, samoin uskoon tultuamme ajattelumme ja käytöksemme täytyy muuttua perustavaa laatua olevalla tavalla, seuramme tähden!

Aamulla herättyäni mielessäni alkoivat toistua sanat: ”Eskon puumerkki”. Tämä liittyy selvästikin kirjoittamaamme aiheeseen seurakunnan palvelijoiden asenteesta seurakuntalaisiinsa. Jos näitä virkoja korostetaan liiaksi, ei voi toteutua tuo yksi kauneimmista hengellisen elämän asioista:

”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä!”

On suorastaan järkyttävää missä määrin eri sananpalvelijat ovat kautta aikojen nähneet ehkä tärkeimmäksi asiaksi toimessaan painaa oma ”Eskon puumerkkinsä” jokaiseen ihmissuhteeseen ja esittämäänsä asiaan! Mitä siitä on ollut seurauksena? Ihmiset on aivan liiallisesti kiinnitetty tiettyihin julistajiin ja ”heidän sanomiinsa” näiden korostusten johdosta, ilman että nämä olisivat käsittäneet joutuneensa kestämättömään tilanteeseen, jossa ei voida elää voitollista ja menestyksellistä hengellistä elämää. Meitä ei todellakaan ole kutsuttu vain toistamaan joltakin saarnaajalta kuulemaamme, vaan meidät on kutsuttu Johannes Kastajan antaman esikuvan mukaisesti aitoon ja läheistäkin läheisempään Herran Jeesuksen Kristuksen seuraamiseen! Siten olemme velvoitettuja ja oikeutettujakin siteeraamaan Jumalan Sanaa omistajana, elämässämme toteen tulleena. Jos olemme panneet merkille kaiken oppimamme kuin ”Eskon puumerkein” varustettuna, olemme samassa asemassa eräiden ”merkittävien henkilöiden” kanssa:

”Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa’. Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: ’Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?’” (Apt.19)

”Keitä me olemme?” Ei ole mikään ihme moni tappiotilanne, jossa pimeyden voimia on yritetty haastaa lainasanoin, itse ollen vieras esittämällemme, jonka yllä on ollut jonkinlainen ”Eskon puumerkki”, vaikkakin hyvin arvostetun henkilön asettamana! Kaiken tämän pohjalta näemme entistä selvemmin vastuumme todella kysyä ylhäältä:

”Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’ Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti!

”Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Missä olisi siis sijaa joillekin ”Eskon puumerkeille”?