Kuvitelmista todellisuuteen!

”’Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, melooneja, ruoholaukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa. Mutta nyt me näännymme, sillä eihän täällä ole mitään; emme saa nähdäkään muuta kuin tuota mannaa.’ Ja manna oli korianderin siemenen kaltaista ja bedellion-pihkan näköistä. Kansa samoili sitä kokoamassa ja jauhoi sitä käsikivillä tai survoi huhmaressa; sitten he keittivät sitä padassa ja valmistivat siitä kaltiaisia. Ja sen maku oli samanlainen kuin öljyleivoksen.” (4.Moos.11).

Kirjoitimme joitakin päiviä sitten kuvitelmista.

”Heidän silmänsä pullistuvat ulos heidän lihavuudestaan, heidän sydämensä kuvittelut kulkevat valtoimina.” (Ps.73)

Kun luemme edellisiä lainauksia, ei voi olla ihmettelemättä joidenkin ihmisten asenteita! Mutta olemmeko me ainakin jossakin suhteessa samanlaisia oman ajattelumme ja kuvitelmiemme johdosta?

Israelin kansa joutui vaeltamaan erämaassa tottelemattomuuden tähden, ollen pakotettu nauttimaan sitä ruokaa, mitä oli tarjolla. Nämä olosuhteet saivat kansan pohtimaan tilannettaan, päivittäinkin, koska jokin ihmisten sisimmässä ei ollut tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin. Heistä pidettiin todella hyvää huolta, ja manna on omalla tavallaan meille Uuden Liiton uskovaisille mitä erinomaisin ja positiivisin esikuva hengellisen ravinnon keräämiselle ja nauttimiselle.

Mutta tuon ajan ihmiset eivät väärien asenteidensa johdosta saaneet kokea sitä sisäistä tyydytystä, minkä olisi tullut täyttää heidän olemuksensa orjuudesta vapauttamisen johdosta. Epätyydyttävät olosuhteet ovat omiaan aikaansaamaan ihmisissä odotuksia, joiden toteutumattomuus saa mielikuvituksen laukkaamaan valtoimenaan.

Tiedämme Sanan todistuksesta tarkalleen, millaisissa olosuhteissa ihmiset elivät egyptiläisten vallassa  ja orjuutuksessa, jatkuvassa nälässä ja haavoitettuina työnvalvojien ruoskaniskuista. Mutta nyt kun kaikki on aivan toisin, alkaa mielikuvitus laukata valtoimenaan, kohtuuttomien odotusten ja väärien mielialojen puolustukseksi:

”Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, melooneja, ruoholaukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa. Mutta nyt me näännymme, sillä eihän täällä ole mitään…”

Ilmaiseksi!

Ajattele, mitä joku voi ajatella sellaisen ihmemäärän keskellä, jalassaan kulumattomat kengät ja voimallisten tekojen toistuessa selvänä osoituksena yliluonnollisesta huolenpidosta! Kuinka helppoa onkaan halveksia heidän asenteitaan ja kapinamieltään! Millaista hölynpölyä he toivatkaan julki suustansa, aikaansaaden pahaa mieltä niin Jumalan kuin Hänen palvelijansakin kohdalla! Mutta olisiko tämä jonkinlainen todellisuus meidänkin keskellämme?

”Ja Mooses kuuli, kuinka kansa, joka suku, itki, kukin majansa ovella; niin Herra vihastui kovin, ja myös Mooseksen silmissä se oli paha. Ja Mooses sanoi Herralle: ’Miksi olet tehnyt niin pahoin palvelijallesi, ja miksi en ole saanut armoa sinun silmiesi edessä, koska olet pannut kaiken tämän kansan minun taakakseni?’” (4.Moos.11).

Me olemme lähteneet liikkeelle kaikesta entisestä ja mitä erilaisimmista orjuuden pesistä, riemastuneena keräten taivaallista Mannaa päivittäin. Mutta niin kuin manna aikanaan noille ihmisille, samoin ei Jumalan Sanakaan ole aivan sitä, mikä tyydyttäisi maallista ihmismieltä. Jos sisin olemuksemme ei todella kulje mukana hengellisessä ilmapiirissä päivittäisessä elämässämme, olisiko mahdollista että koemme samoja tuntemuksia tuon aikaisen kansan kanssa? Olisiko jossakin määrin, tai enemmänkin, mahdollista että Jumalan Sana alkaa maistua liian tutulta ja puisevalta, ja mielemme kuvitelmat saavat eksytettyä meidät kuvittelemaan entisen elämän sittenkin olleen jotakin parempaa?

Rakas veljeni, sisareni, joka olet laskenut kätesi auran varteen, älä anna elämän koettelemusten tuoda mieleesi pettäviä kuvitelmia, jotka ne vasta ovatkin älyttömiä haavekuvia!

”Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, melooneja, ruoholaukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa. Mutta nyt me näännymme, sillä eihän täällä ole mitään…”

Kuinka monen rakkaan ystävän sanojen takaa voitaisiinkaan kuulla:

”sillä eihän täällä ole mitään!”

Ei pidä paikkaansa, ei totisestikaan!

”Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Herra, anna meille aina sitä leipää’. Jeesus sanoi heille: ’Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa’.” (Joh.6).