Pitkäperjantaina 2017

”Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” (Jes.53).

”Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo…” (Jea.52).

Hengellistä kaunistelua

Millaisessa maailmassa elämmekään! Minä istun kotona nojatuolissa tietokone sylissäni, eikä mieleeni tullutkaan lähteä kirkkoon nimenomaan pitkänperjantain johdosta! Mieleni täyttää suru, joka on syvempi kuin tämän päivän aikaansaama kirkollinen tunnelma! En voi olla vertaamatta tätä päivää ihmiskunnan alkuhetkiin, jolloin kauneus ja jumalallinen suunnitelma kohtasivat vertauskuvina toisensa.

Kaksi tämän maan asukasta suorittaa hengellisiä menoja, kumpikin uskoen miellyttävänsä Luojaansa Hänen eteensä asetetuin uhrein. Toinen alttareista lumoaa kauneudellaan ja herkullisuudellaan, toinen taas kauhistuttaa herkkää ihmismieltä! Jumalamme katsoo kuitenkin vain siihen, mikä ei lainkaan miellytä ihmissilmää, kärjistäen ristiriidan jumalallisuuden ja ihmismielen välillä! Aabelin uhri oli elävä esikuva tulevasta sovitusteosta, jota Taivaan Herra itse kuvaa:

”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi.’ Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?” (1.Kor.1).

Ihminen oman olemuksensa mukaisesti kaikessa raakuudessaan ja julmuudessaan etsii kauneutta ja silmän iloa, hengellisissäkin asioissa, vielä tänä päivänä. Jumalallinen alttari pystytettiin Jerusalemiin ja sillä uhrattiin… Mitä sillä uhrattiin? Silmän iloa ja maanviljelyn parhaita anteja? Herra armahtakoon meitä, jotka lankeamme vihollisen viettelyksiin vääristelemällä tapahtunutta todellisuutta ja jumalallista Totuutta! Tästä valheellisuudesta ja kaunistelusta kertovat lukemattomat alttaritaulut kautta maailman, mukaan lukien oman kotikaupunkini kirkon alttari. Me rakastamme Herraamme ja Hänen sovituskuolemaansa tiettyyn rajaan asti, kuitenkin käytöksellämme ja asenteillamme kieltäen jumalallisen Totuuden, koska emme tiedosta sielumme syvimmissä osissa Herran kärsimyksen laajuutta! Me yksinkertaisesti peitämme silmämme sen edessä!

”Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo…”

Uusi Testamentti kertoo meille kaiken tarvittavan Herramme ihmiseksi tulemisesta ja sovitustyöstä. Mutta käsittääksemme kaiken syvyyden ja merkityksen, on meidän sielumme silmin nähtävä sama kuin mitä avattiin Jesajalle Hengessä! Tietääkseni ei yksikään alttaritaulu kerro meille sitä todellisuutta, mitä maksoi meidän lunastuksemme:

”Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei  ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo…”

”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.”

En voi elämäni loppuun asti unohtaa Kristuksen kärsimyksistä kertovaa Mel Gibsonin elokuvaa, joka useampaan kertaan sai minut sulkemaan silmäni tai katsomaan jonnekin muualle. Siinä silmiemme eteen tuodaan uhritapahtuma, jonka tulisi järkyttää meitä sydänjuuriamme myöten:

”Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa,

kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta,

jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?” (Hebr.2).