Kuin lapsi Herran kädessä!

”Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.” (Ps.130)..

Miksi olemme niin rauhattomia, levottomia? Me olemme matkalla psalminkirjoittajan tavoin, joutuen kohtaamaan aivan odottamattomia asioita ja maisemia, jotka eivät suinkaan ole omiaan rauhoittamaan levotonta mieltämme, päinvastoin! Jotta voisimme kulkea turvallisesti, on meidän pidettävä silmämme auki. Mutta mikä loppujen lopuksi määrittelee kaiken näkemämme ja katselemamme? Silmämme eivät ole olemuksessamme mikään irrallinen, omavaltainen tekijä, jotka itsenäisesti päättäisivät mitä nähdä ja minne katsoa! Kuinka tärkeä osa lainauksessamme onkaan:

”Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä…”

Sydämemme, sisin olemuksemme, on se joka määrittelee kaiken tekemisemme ja olemisemme. Sydämemme hallitsee hengellistä elämäämme enemmän kuin ehkä olemme tulleet ajatelleeksi. (Snl.4:23). Meille on luomisessa suotu ajattelukyky ja järki, mitkä omalta osaltaan määrittelevät kehomme toimintoja aivojen välityksellä. Kyllä, totta on, että jokaisella ihmisellä on jonkinlaiset aivot, vaikka joskus vaikuttaakin siltä, että ne puuttuisivat joiltakin ylen hurskailta persoonilta!

Lainauksessamme puhutaan silmistä, millä ei varmaankaan esitettyjen ajatusten pohjalta tarkoiteta pelkästään kehollisia elimiä, vaan jotakin syvällisempää, henkistä olemustamme ja tottumuksiamme.

”…eivät minun silmäni ole korskeat…”

Oi, kuinka paljon puhuttavaa avautuukaan näistä sanoista, mutta tilan puutteen johdosta emme voi syvällisemmin mennä kaikkeen tähän liittyvään! Silmät ovat sielun peili, joka avaa suljetunkin olemuksen salaisuuksia tarkkaavaiselle katselijalle. Niiden kautta ihminen omaksuu suuren määrän olemustansa ja koko elämäänsä määritteleviä tekijöitä, sisäänpäin suuntautuvana virtana, ja niiden kautta hän välittää tätä omaisuuttansa lähimmäisellensä usein selvästikin luettavana tiedotteena!

”…enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät.”

Olemme jo kirjoittaneet siitä, kuinka Sana kehottaa meitä tyytymään alhaisiin oloihin.

”Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.” (1.Tim.6).

Kaiken tyytymättömyyden yllä voimme havaita synkkiä, mitä erilaisimmilla valuuttamerkeillä merkittyjä pilviä. Kukaan meistä ei ole kaukana väärän mammonan vaikutuksista, koska meidän on niin tavattoman vaikea tyytyä elatukseen ja vaatteisiin! Lempipsalmimme on Psalmi 23, mutta vain kauniina ajatuksena?

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.”

Voitaisiinko tämä sama sanoa kauniimmin kuin mitä se tuodaan julki ensimmäisessä lainauksessamme?:

”Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.”