Seuraa SINÄ Minua!

”Niin Herra sanoi Kainille: ’Missä on veljesi Aabel?’ Hän vastasi: ’En tiedä; olenko minä veljeni vartija?’” (1.Moos.4).

”’Seuraa minua.’ Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’” (Joh.21).

Nämä sanankohdat alkoivat toistua mielessäni hetki sitten. Kuinka monenlaisia ajatuksia ne herättävätkään erikoisesti tätä aikaa ajatellen! Todennäköisesti meidän on puhuttava niistä useammankin kertaa.

Aivan ensimmäiseksi asettakaamme rinnakkain kaksi omalla tavallaan paradoksaalista ajatusta:

”…olenko minä veljeni vartija?”

”Herra, kuinka sitten tämän käy?”

Kain aikanaan osoitti aivan käsittämätöntä välinpitämättömyyttä tekojensa ja veljensä kohtalon suhteen. Tämä asenne on saanut kirjoittajat ja julistajat kautta aikojen herättelemään omiatuntojamme esittämällä kysymyksen yhä uudelleen: ”Olenko minä veljeni vartija?” Saman olemme mekin tehneet toistuvasti, koska kysymys on kuolematon niin hengellisyyden kuin maallisuudenkin alalla.

Eikö tämä ollut mielessä aikanaan Pietarillakin hänen osoittaessaan nimenomaan Herran edessä selvää mielenkiintoa veljensä tulevaisuuden suhteen? Herra oli juuri sanonut hänelle: ”Seuraa minua!”

”Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti… Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’”

Miten on minun ja Sinun suhteen tällaisessa tilanteessa? Olisimmeko tehneet saman kuin Pietari, kääntäneet katseemme pois Hänestä ja katsoneet muualle nähdäksemme jonkun toisen maan matkalaisen? Ylihurskas osa meissä vakuuttaa katseellemme olevan mahdotonta kääntyä pois Herrasta kun kerrankin saamme keskustella Hänen kanssaan omaa elämäämme koskevista asioista! Mikä meidät innoittaa tällaisiin ajatuksiin? Eikö juuri sama asenne, joka oli Pietarilla aikanaan:

”Jeesus vastasi hänelle: ’Mihin minä menen, sinne sinä et voi nyt minua seurata, mutta vastedes olet minua seuraava.’ Pietari sanoi hänelle: ’Herra, miksi en nyt voi seurata sinua? Henkeni minä annan sinun edestäsi.’ Jeesus vastasi: ’Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ei laula kukko, ennenkuin sinä minut kolmesti kiellät.’” (Joh.13).

Voi sinua, Pietari! Ennemminkin voi minua, meitä! Isoäitini usein totesi: ”Jumala ei ole kieltänyt suuria ajattelemasta, mutta hulluja puhumasta!” Kuinka usein me Pietarin tavoin käännämmekään katseemme pois Jeesuksesta ja kiinnitämme sen johonkin matkan päässä olevaan, selvästi Herralle tärkeään persoonaan! Verukkeenamme on selvästikin halu osoittaa olevamme veljemme vartija!

Meillä todellakin tulee tiettyyn rajaan asti olla huoli veljestämme ja sisarestamme, mutta meidänkö varaan voitaisiin luottaa tällaisissa asioissa, kun omalla tavallamme kiellämme Herramme Pietariakin useammin! Nyt on varmastikin paikka korostaa oman valvomisemme ja rukoilemisemme ja sanantuntemuksemme merkitystä nimenomaan veljemme ja sisaremme parhaaksi! On hyvä syrjäsilmällä panna merkille jokainen lähimmäisemme, mutta tärkeintä on pitää katseemme Herrassa Jeesuksessa, joka loppujen lopuksi on ratkaisevassa asemassa jokaisen pelastuksen ja hengellisen hyvän suhteen!

Miksi sellaisella tavalla olemme valmiita kääntämään katseemme johonkin toiseen henkilöön, vaikka olemme Herran seurassa? Siitä ensi kerralla!

”Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten…”

”Seuraa SINÄ minua, ja jätä omaan arvoonsa rakastamani henkilöt!”