Kuka meitä todella ruokkii?

”Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden? Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.” (Gal.4).

Olemmeko kelvollisia uskovaisia vain silloin kun me hyödytämme jotakin korkeammassa asemassa olevaa henkilöä? Huomioidaanko meidät vain siksi, että annamme käyttää itseämme jonkin valitun toiminnan hyväksi? Lakkaammeko olemasta jonkun suuren johtajan paras ystävä, jos jotkin asemaamme kadehtivat vyöryttävät yllemme suuren määrän valheellista tietoa, ottaen siten meidän paikkamme? Voiko yleensä ottaen kukaan ottaa toisen paikkaa Jumalan Valtakunnassa? Voidaan toki toimia kuten Ahmed Ahne, pyrkien kaikin mahdollisin keinoin kalifiksi kalifin paikalle, mutta huomioidaanko sitä näkymättömässä maailmassa?

Osa ihmisistä ei ajattele hengellisiä asioita ollenkaan, osa tuntee suunnatonta mielihyvää joistakin hengellisistä oivalluksistansa, jotka korottavat heidät suorastaan temppelin harjalle. He ovat valmiita osoittamaan saavuttamansa aseman jopa heittäytymällä asioihin, jotka saavat heidät nousemaan suureen arvoon väkijoukkojen keskellä. Mutta miten on meidän kohdallamme, jotka olemme tavalla tai toisella tulleet tallatuiksi kirjaimellisesti maan rakoon, usein näiden korkeuksiin kohonneiden taholta? Me olimme ehkä parhaita ystäviä jollekin merkittävälle henkilölle, mutta kun jossakin kohden meitä ei nähty arvollisiksi istumaan jalkajakkaralla, koska emme katsoneet kyllin silmät loistaen isäntäämme, astui ja istui paikallemme joku arvollisempi. Kuka nyt sitten on väärässä ja kuka oikeassa? Onko meillä syytä masentua hengellisen arvojärjestyksemme johdosta, jos vain vaatimaton, itseään korostamaton valkopukuinen Hahmo, jota kutsumme Herraksi Jeesukseksi Kristukseksi, saa silmämme loistamaan, ja jonka jalkojen juuressa istuessamme koemme tulevamme aivan erityisellä tavalla huomioiduksi? Vain Hänen silmänsä saavat meidät sisimpäämme myöten vapisemaan, ei pelosta, vaan Rakkaudesta, vain Hänen Sanansa saavat meidät valtaansa ja unohtamaan kaiken muun. Vain Häneen koemme voivamme katsella ylöspäin, koska sieluumme tunkeutuu ylimaallisen ylistyskuoron kaiku korkeudesta, joka alituiseen korostaa vain Häntä.

Mieleeni palaavat yhä uudelleen ja uudelleen jotkin kanssamatkaajat, joiden suunnasta en oikein ole selvillä. He ovat kautta aikojen katsoneet loistavin silmin johonkin korotettuun henkilöön, antaen ymmärtävänsä vain tämän puhuvan Jumalan sanoja, mutta sitten kun olisin halunnut päästä osalliseksi heidän kuulemansa puheen hedelmistä, ovat he hämmästynein ilmein todenneet, etteivät muista mitään kuulemastaan puheesta! Kaikki oli vain valtavaa ja ihanaa, heidän sielunsa nähdessä ja kuullessa vain ihannoimansa julistajan!

Oi, kuinka toisenlaista onkaan meidän hengellinen elämämme! Me katsomme vain Häneen, jonka puhe on Henkeä ja Elämää, jokaista sanaa myöten. Kun me hiljennymme hartaudella Hänen jalkojensa juureen, tapahtukoonpa se sitten hiljaisessa kamarissamme, kadulla kulkiessamme tai järven rannalla, me kuulemme Hyvän Paimenen äänen, emmekä totisesti kuulemisemme jälkeen ole tuppisuita, vaan voimme sanasta sanaan toistaa kaiken kuulemamme, sillä se on tulikirjaimin kirjoitettu meidän sisimpään olemukseemme! Saarnaajat ja opettajat tulevat ja menevät, mutta on vain Yksi Ainoa, joka saattaa sanoa:

”He sanoivat hänelle: ’Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'.’ Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Herra, anna meille aina sitä leipää’. Jeesus sanoi heille: ’Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa…

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta.”  (Joh.6).

Meistä ei kai kukaan ole nähnyt Herramme ruumiillisia kasvoja, edes ilmestyksessä. Mutta minun sydämeni hartain rukous on saada nähdä Hänen kasvonsa Hengen kirkkaudessa, kaiken sen mukaisena, mitä olen Hänestä kuullut, ennen kaikkea Häneltä itseltään! Miksi minut on viety sellaiseen yksinäisyyteen, josta en ollenkaan pidä? Enkö itse aikoinaan itkenyt sitä, kun rukouksessa ja Sanan edessä silmieni eteen aina tunkeutuivat eri julistajien tai ihmisten kasvot, ja minun oli vaikea keskittää huomioni siihen, mikä on tärkeintä, mihin sisältyy todellinen hengellinen elämä: ”Minä olen se Elävä Leipä, joka on tullut alas taivaasta!”  Yksinäisyydellä on siis tarkoituksensa!

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän.”

Tähän lainaukseen on aina perustunut hylätyksi tulemiseni, niin uskon koko sydämestäni. Sitä ei koskaan ole kukaan julkituonut sanoina, mutta henkivalloissa olen sen selvästi pannut merkille. Jo aivan varhaisessa vaiheessa korostin tätä ajatusta kaiken ihmiskorostuksen keskellä, kun lukuisat seurakuntalaiset aivan Jeesuksen ajan juutalaisten tavoin jopa Hänelle korostivat Mooseksen asemaa taivaallisen leivän jakajana. Millaisen sisäisen varmuuden ja ilon olenkaan aina kokenut voidessani Herramme omilla sanoilla huudahtaa kaiken maailman kuultavaksi juuri tässä ajassa: ”Totisesti, totisesti minäkin Markku Vuori sanon teille: ei Mooses eikä kukaan oman aikamme suurmies anna meille leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän!”

Voitko käsittää, ystäväni, kuinka tärkeää on olla puhtaassa, hengellisessä yhteydessä Taivaallisen Isämme kanssa? Voitko ymmärtää, miksi silmäni eivät loista kenenkään maallisen julistajan näkemisessä, ja miksi korvani kuulevat vain Hyvän Paimenen äänen, joka ei totisesti aina ole kuultavissa palavimmassakaan julistuksessa!