Mihin kiinnittyä, minne paeta?

”Ja hän sanoi heille: ’Katsokaa eteenne ja kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi.’” (Luuk.12).

Millaisen sanankohdan löysinkään etsiessäni edellistä!:

Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt…” (Hebr.6).

Kuinka paljon jumalallista asiaa ja jatkuvuutta voikaan sisältyä muutamaan lauseeseen! Meille korostetaan nimenomaan tätä aikaa ja tilannetta varten jumalan päätöksen muuttumattomuutta, jonka perusteella jokainen aito jumalanpalvelija on saanut syvälle sydämeensä kokonaisvaltaisen tahdon välittää tämä asia eteenpäin, tässäkin myöhäisessä maailmanhistorian hetkessä! Herramme puhuu yhä vielä Sanansa kautta, antaen meille vastauksen syvällisimpiin kysymyksiimme.

Ajan hengen innoittamana me askartelemme ja kulutamme omaa ja toisten aikaa toisarvoisten, maallisten asioiden puitteissa, käsittäen Herramme tarkoituksen ja olemuksen täysin väärin. Tätä käsitystä olemme levittäneet ympärillemme sellaisessa määrin, että Herramme joutuu sanomaan hiukan kovuuttakin äänessään:

”Mutta hän vastasi hänelle: ’Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?’” (Luuk.12).

Herramme Jeesus Kristus on selvästi tuonut julki kiinnostuksensa pienimpiäkin elämäämme liittyviä asioita kohtaan, onhan Hän luvannut meille elämän ja yltäkylläisyyden, minkä merkitystä Hän tuo esiin ensimmäisessä lainauksessamme. Hän ei ole koskaan tarkoittanut meitä maallisen mammonan kerääjiksi, eikä siten myöskään halua olla väliemme selvittelyssä meidän valitsemallamme tavalla:

”…kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?”

Mielemme ja jopa alitajuntamme kamppailevat kysymyksen kanssa, itse sitä tahtomattammekin, minne ja miten paeta kaikkea sitä mieltämme askarruttavaa, joka lähenee päivä päivältä. Olemme lukeneet jo selvääkin selvemmin:

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk.21).

Kyllä, kyllä, mutta miten ja minne? Tänään saamme todella selvän vastauksen tähän niin mieltämme askarruttavaan kysymykseen, vastauksen, joka jättää ulkopuolelle kaikki betonibunkkerit ja vain rajalliseksi ajaksi suojan tuovat ihmisen rakennelmat.

”…me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt…”

Kaiken, vuosikymmenisenkin kristillisen vaelluksen jälkeen, me olemme oman olemuksemme mukaisesti keholtamme maallisia olentoja ja määrittelemme elämäämme sen mukaisesti. Mutta mitä ja mikä on edessämme joskus, tai oikeammin sanottuna milloin tahansa? Sielumme on menettävä asuinsijansa, tahdomme sitä tai emme! Siksi tämänpäiväiset lainauksemme tahtovat osoittaa meille oikean ja ainoan tien pysyvyyteen! Meidän Herramme lunastuksen ja sovituksen perusteella ainoa mahdollisuutemme on pitää kiinni Jumalamme muuttumattomasta päätöksestä, ja jokainen elämämme hetki kiinnittyä yhä lujemmin sielumme ankkuriin, joka on siellä, missä Jeesus on! Halleluja!