Voimattomalle voimaa!

”Miksi sinä, Jaakob, sanot ja sinä, Israel, puhut: ’Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta’? Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes.40).

Taidamme elää melkoista väsymyksen aikaa! Katselemmepa sitten mihin suuntaan tahansa, kohtaamme hetkiä joissa jonkun suu on ammollaan haukotuksesta! Jatkuvasti saamme kuulla ihmisten kertovan väsymyksestään ja suoranaisesta uupumuksestakin. Ei tarvitse mennä kauaksi kuullakseen raskaan huokauksen: ”Oi Herra, kuinka väsynyt todella olenkaan!” Se kaikuu jo aamulla makuuhuoneessani peittoa päältäni heittäessä.

En ole ollenkaan tyytyväinen tilaani ja oikeastaan vain ikävien uutisten kuulemiseen. Miksi ihmisen pitää kokea sellaista voimattomuutta ja suoranaista avuttomuutta kohtaamiensa asioiden suhteen? Miksi kuulostaa aivan pilkkaavalta joidenkin ihmisten asenne, joka ei ole kaukana siitä mitä olen usein lainannut eräästä selostuksesta: ”Kun annat elämäsi Jeesukselle, Hän antaa sinulle joka päivä hulvattoman riemun!”

Rehellisesti sanottuna koen kaikkia muita tunteita, mutta en mitään hulvattomaan riemuun verrattavaa! Itseoppineena, tai sanottakoon Jumalan Korkeakoulussa koulutettuna ihmissuhdekouluttajana, joudun todella usein esittämään kysymyksen: ”Olemmeko me ollenkaan uskon maaperällä, vai toteutammeko tunne-elämässämme joitakin primitiivisiä alkuasukkaiden itsesuggestiomenoja?” Tämä kaikki on saavuttamassa eräänlaisen äärilaidan, kun yhdistetään raamatunlukua ja itämaisista uskonnoista lainattua mantran muminaa!

 ”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman…”

Miksi tämä uusi voima antaa sellaisella tavalla odottaa itseään, vai emmekö havaitse sitä ollenkaan? Olemmeko loppujen lopuksi tarpeeksi väsyneitä asioihin ja olosuhteisiin saadaksemme sitä apua ja voimaa, joka tulee Ylhäältä? Lupaus on Sanassa, Jumalamme antamana, mutta kipuilemmeko kohtaamiemme asioiden kanssa ja lävitse sittenkin omassa voimassamme, omien näkemystemme perusteella? Jumalamme haluaa keskustella kanssamme, ei kuunnella mitä erilaisimpia mantrojen muminoita, jotka me itse olemme omaksuneet aivan vääristä lähteistä!

”Miksi sinä, Jaakob, sanot ja sinä, Israel, puhut: ’Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta’? Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret?”

Meidän asiamme on hyvissä käsissä, kaikki meitä kohtaava huomioidaan meille näkymättömässä maailmassa.

”..mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkani. Jos minun isäni Jumala, Aabrahamin Jumala, jota myöskin Iisak pelkää, ei olisi ollut minun puolellani, niin sinä olisit nyt lähettänyt minut tyhjänä tieheni. Jumala on nähnyt minun kurjuuteni ja kätteni vaivannäön, ja hän ratkaisi viime yönä asian.” (1.Moos.31).

Olemme yhä vielä tekemisissä saman Jumalan kanssa. Kaikki saattaa muuttua yön yli, kunhan vain luovumme omavoimaisuudestamme ja asetumme lepäämään siihen uskoon, joka kerta kaikkiaan on uskovaisille annettu. Jumalan Voima tulee yhä vielä julki meidän heikkoudessamme!