Lupa olla murheellinen!

”Tultuani Trooaaseen julistamaan Kristuksen evankeliumia avautui minulle ovi työhön Herrassa, mutta minä en saanut lepoa hengessäni, kun en tavannut Tiitusta, veljeäni. Sentähden sanoin heille jäähyväiset ja lähdin Makedoniaan. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen? Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.” (2.Kor.2).

Tämä sanankohta herättää mielessäni erikoislaatuisia ristiriitoja, jotka eivät perustu itse Sanaan eikä aitoon hengelliseen elämään, vaan yleensä uskovaisten asenteisiin tässä ajassa.

”…minä en saanut lepoa hengessäni…”

”…joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa!”

Miten sopivat yhteen nämä kaksi ajatusta?

Kysymys on todella paradoksaalisista asioista, jotka aikaansaavat turhia jännitteitä muutenkin ahdistuneissa sieluissa. En ole koskaan kuullut kenenkään kiinnittävän huomiota tähän asiaan, ehkä vallalla olevan menestysteologisen julistuksen vaikutuksesta. Ihminen ei yleensä ottaen ole ollenkaan niin halukas toimimaan puhtaasta mielestä, Jumalan vaikutuksesta, kuin mitä helposti ajattelemme!

Lainauksessamme on kaksi rinnakkaista asiaa, joiden selvittämisen tulisi helpottaa hengellistä olemassaoloamme aivan huomattavalla tavalla. Miksihän meiltä sellaisessa määrin on pyritty kieltämään kaikki negatiiviseksi luokitellut tunteet, joita emme todellisuudessa pääse pakoon, ainakaan pidemmäksi aikaa?

”…mutta minä en saanut lepoa hengessäni, kun en tavannut Tiitusta, veljeäni.”

Hänelle on avautunut ovi työhön Herrassa, mutta miksi hän toteaa jotakin tällaista, mikä tämän ajan voitokkaalle julistajalle ei tulisi edes mieleen, epäuskoisena asenteena! ”Olenko minä veljeni vartija”, tulee mieleeni juuri tässä kohden. Miten on esirukousten ja sydämellisen rakkauden suhteen, jos sisimmässämme ei saisi olla huolta veljestämme? Tapaan aina silloin tällöin kaupungilla uskovaisen sisaren, jonka kanssa ei saa mainita mitään negatiivista ajatusta, ei edes jonkun tuttavan sairauden johdosta. Tulee ajatella vain hyviä, positiivisia asioita! Kummallista kyllä, Paavali on nykykäsityksemme mukaan epäuskon vallassa! Miten olisi, jos lukisimme vielä toisenkin kohdan lainauksemme edeltä:

”Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille monin kyynelin, en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin. Mutta jos eräs on tuottanut murhetta, ei hän ole tuottanut murhetta minulle, vaan teille kaikille, jossakin määrin, etten liikaa sanoisi.”

Voi sinua Paavali, epäuskoisen asenteesi johdosta kerrot meillekin näin masentavista asioista! Ei toki, Herran Henki pani hänet kirjoittamaan tällaista lohdutukseksi meille, joilta vaaditaan henkistä ja hengellistä lujuutta ohitse kaiken Sanan todistuksen! Kyyneleet vuotavat silmistämme tämän elämän ajan moneen kertaan, ja ne kuivataan lopullisesti vasta:

”Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm.21).

Me emme saa mennä jumalallisesti säädetyn ajan edelle edes hurskaissa ajatuksissamme! Me joudumme kohtaamaan murhetta ja parkua ja kipua koska elämme vielä ”siinä entisessä”! Mutta kohta, aivan pian koittaa uusi olotila, josta saamme esimakua kaiken sydämen murheen keskellä:

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!”

Kiitos Jumalalle, että nyt käsitämme sisimmässämme ihmisten aikaansaaman ”ristiriidan” monenlaisten hätien ja ahdistusten ja jatkuvan voittosaaton välillä! Meillä on lupa olla heikkoja, sillä silloin olemme vahvoja!