Jumalan ajatukset, mieli

”Mutta hän ei ajattele niin, se ei ole hänen sydämensä aivoitus…” (Jes.10).

Tämä ajatus on profeetallisessa Sanassa ja puhuu Assurista, mutta se aivan hypähti esiin ajatuksissani kuunnellessani ruotsinkielistä Raamattua. Siinä sanottiin:

”Hänellä on toisenlaiset ajatukset.”

Mitä tulee minun ajatuksiini, menivät ne heti seurakunnan tilaan ja sen toimintoihin, joiden se sanoo perustuvan Jumalan Sanaan ja tahtoon. Mutta olisiko kuitenkin mahdollista, että ns. seurakunta kyllä lukee ja kuulee Sanaa, ei ainoastaan sunnuntaisin, vaan useamminkin, mutta on kuitenkin niin täynnä omia ideoita ja mietteitä, että jopa sanankuulossa nämä oman mielen tuotokset jäävät päällimmäiseksi? Ihminen on siis sanankuulossa, jumalanpalveluksessa, mutta on aivan kuten kirjoittaja usein säätiedotusten suhteen. Minulla on mielestäni tärkeä meno myöhemmin päivällä, ja on välttämättä kuunneltava ja katsottava säätiedotus; tarvitseeko varautua sateeseen?

Kuinka onkaan, jos säätietoja esittelee mieleinen meteorologi, karkaavat ajatukset jonnekin juuri ennen asuinalueeni tiedotusta, ja ”tärkeä tieto” menee sivu suun! Ajatuksemme ovat siis erittäin harhailevaa laatua, vaikka emme sitä aina tiedostakaan tai halua tunnustaa. Sama tapahtuu kirjoittajalle myös hengellisissä tilaisuuksissa, katsomatta juurikaan siihen, kuka saarnaa tai lukee tekstejä. Juuri sinä päivänä on jälleen kerran tullut ”postiluukusta Jobille tarkoitettua postia” ja mieltä vaivaa se, miten tämä ja tämä ihminen kaikesta selviävät. Tämän pohtiminen ei sinänsä ole paha, vaan todella tarpeellinenkin asia, mutta kuitenkin oikealla paikalla, vapaa-ajalla, ei kokouksessa saarnan aikana!

Entä mitä ja miten meidän tulisi ajatella, missä tulisi mielemme oleskella? Olemme kautta vuosien mielellämme lukeneet, tarkemmin ajattelematta sanoman sisältöä:

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes.55)

Millaisia tuntemuksia tämä sanankohta on herättänyt meissä? Jumalanpelkoa, Hänen suuruutensa ylistämistä, ihmisen pienuutta ja ajatusten väärää suuntaa, kykenemättömyyttä näkemään ja tajuamaan elämän tärkeitä asioita? Kuinka toisenlaiset ovatkaan Jumalan ajatukset meidän ajatuksiimme verrattuna! Kaikki tämä ylittää käsityskykymme ja saa meidät tuntemaan itsemme todella pieniksi, mutta missä mittakaavassa, mikä on todellisuus jumalasuhteessamme tällä alueella? Kykenemmekö ajattelemaan Jumalan tavalla, Hänen mielensä mukaisesti? Mitä tuo esiin Hänen ilmestymisensä lihassa?:

”Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,

 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil.2).

Jumalan ajatukset, Hänen mielensä! Eivätkö tähän lopukin kaikki selittämiseen pyrkivät kirjoittajan ajatukset, kun kerran Sana tällaisella tavalla selittää itsensä?!!!