”Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen
asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’” (Joh.21).
Kuinka monella tapaa
me olemmekaan arkoja hengellisen vastuumme suhteen! Pietari on melkein tähän
asti osoittanut ylenmääräistä intoa ja ”hengellistä lujuutta”, ollen varma
kyvystään kohdata tulevat tapahtumat, olivat ne sitten mitä tahansa!
Meidänkin on helppo
levollisissa olosuhteissa ja tilanteissa lausua syvällisiä hengellisiä
totuuksia, etenkin kun olemme seitsemän vuosikymmentä eläneet itsenäisessä ja
rauhanomaisessa maassa! Mutta miten on nyt, kun aina vain sotaisemmat uutiset
saavuttavat meidät tämän aamun tavoin? Mikään ei näytä enää olevan niin kuin vielä
jokin aikaa sitten, ja mitä enemmän meitä vakuutetaan taloudellisen tilanteemme
paranemisesta, sitä suuremmassa määrin toisenlaiset viestit tuovat epävarmuutta
sisimpäämme!
Pietarin hengellinen
maailma omalla tavallaan räjähti juuri ennen Herramme ristiinnaulitsemista
hänen petyttyään hengelliseen itseluottamukseensa. Hän toistamiseen kielsi
osallisuutensa Herran seurassa kulkemiseen! Varmastikin hänen mielessään kävi
ajatus kaiken menettämisestä väärien tilannearvioidensa suhteen. Mitä kuulemme
kuitenkin Herramme viestinä heti ylösnousemuksen jälkeen?:
”Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille:
'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin
hän teille sanoi.’” (Mark.16).
Millainen viesti masentuneelle
ja epätoivoiselle kieltäjälle! Missä suhteessa todellisuudessa muut
opetuslapset poikkesivat Pietarista pysytellessään mahdollisimman etäällä
kaikesta tapahtuvasta? Entä sitten sinä ja minä?
Kuinka henkilökohtaista
onkaan hengellinen ja sen kautta maallinenkin elämämme alusta loppuun asti! Eikö
koko Raamattu ole todiste siitä, kuinka jokainen siinä mainittu henkilö oli
sidottu vajavaisuuteen ja puutteellisuuteen, jotta toteutuisi ylenpalttisesti:
”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka
loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka
loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on
meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä
näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme
umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme
hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.” (2.Kor.4).
Mikä on todellinen
tässä maailmassa olemisemme tarkoitus? Se selviää entistä enemmän sitä mukaa
kuin pimeys valtaa alaa! Meidät on tarkoitettu loistamaan valona
lähimmäisellemme, joten tärkeintä ei ole liiaksi seurata hänen taistelujansa,
ja mahdollisia ongelmiansa, vaan elää itse sellaisella tavalla, että uskon, ei
näkemisemme perusteella hän saa samanlaisen kosketuksen Herraan kuin mekin! Siksi
yhä uudelleen rakkaudellinen Herran ääni:
”…mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.”
”Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja
valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä
näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme
Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.” (2.Piet.1).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti