Kun minulle sopii! 3

”Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: ’Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas.’” (Apt.24).

Puhukaamme vielä kerran jo tutuksi tulleesta maaherra Feeliksistä ja hänen uskonnollisista näkemyksistänsä. Lyhyessä lainauksessamme on ajan loppuun asti kantava esikuva ihmisen suhteesta hengellisiin asioihin ja omaan tulevaisuuteensa. Maaherra olisi varmaankin pidempäänkin ollut valmis kuuntelemaan veljemme Paavalin ajatuksia, jos tämä vain olisi rajoittanut julistuksensa ”kaikkiruokaisuuden” alueelle! Mutta nyt Paavali kosketti ”saarnallaan” aluetta, joka aikaansai melkoisia puistatuksia maaherran sisimmässä! Hengelliset asiat ovat mielenkiintoisia ja mukavia kuulla, kunhan ei vain mennä henkilökohtaisuuksiin!

Ei toki Paavali voinut esittää sydämellään palavia asioita liberaalisti ja ekumeenisesti, vaikka olikin vangin kahleissa! Hänen sisimmässään vaikutti sama Henki, joka oli aikanaan pannut sanat Pietarin suuhun.

”’Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.’ Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’” (Apt.2).

Sananjulistuksen tarkoitus on aina pysyvä samana, kuin mitä se oli aikanaan. Ihmisen tulee saada suora ja välitön kosketus Pyhän Hengen vaikutukseen, mikä merkitsee pistoa sydämessä merkkinä asian vakavasti ottamisesta! Aito julistus aikaansaa liikettä, kurottautumista Itse Herraa kohti vakuuttuneisuudessa, että elämään on tultava muutos sen jatkumiseksi ajan rajan tuollakin puolella!

Maaherra Feeliks aikanaan kohtasi ratkaisun paikan, mutta sulki pois mahdollisuutensa sanomalla:

”Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas.”

Hän säikähti kohtaamaansa todellisuutta, joka ei olisi sallinut hänen jatkaa elämäänsä ”sellaisenaan”, kuten nykyään aivan liian laajassa mittakaavassa saarnataan! Hänelle ei tullut mieleenkään sanoa: ”Paavali, ystäväni, mitä minun pitää tehdä sieluni pelastukseksi?” Hän oli jo tarkkaan kuullut jumalalliset vaatimukset, koska oli tarkoin selvillä tästä tiestä!

Miten on meidän suhteemme tässä ajassa? Onko meillä varaa siirtää ratkaisun tekoa meille sopivaan ajankohtaan kutsuaksemme sitten sananjulistajan luoksemme, kun emme tiedä elämämme lähimmistäkään hetkistä?

”Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks…”

Eikö tänä päivänä ole ns. kristillisessä maailmassa aivan samoin? Mieleeni tulee erään suuren helluntaiseurakunnan vanhemmistoveljen surumielinen toteamus parinkymmenen vuoden takaa: ”Meidän seurakunnassamme ei juurikaan enää saarnata Sanaa, vaan jumalanpalvelukset ovat lähinnä musikaalia ja viihdettä!”

Me jokainen olemme kukin omalla tavallaan saaneet piston sydämeemme! Me tiedämme elävämme todella vakavassa ajassa, jossa jumalanpelon tulisi palata takaisin seurakuntiin aidon parannuksen saarnaamisen vaikutuksesta! Tarvitaan siis puhetta:

”…vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta!”