”…sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että
tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja
epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat
Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te
loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen
minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä
turhaan vaivaa nähnyt.” (Fil.2).
Meidän Jumalamme
vaikuttaa yhä edelleen Sanansa toteuttamiseksi valitsemissaan välikappaleissa! Meille
jokaiselle on tärkeintä tämän tapahtuminen juuri meissä, minussa, sinussa! Mehän
tahdomme olla osallisia siihen, mitä Jumala tekee! Tämä ei ole itsekäs ajatus,
vaan perustuu todellisuuteen: ”Ihminen voi antaa vain sitä, mitä hänellä on!”
Kirjoittajalle erilaiset
kirkolliset pyhät ja juhlallisuudet eivät ole ehkä koskaan merkinneet mitään
erityistä kohokohtaa yksinkertaisesti siitä syystä, että hänellä omalla
tavallaan on ”joulu ainainen”, samoin kuin pääsiäisen tapahtumat ovat kautta
vuoden niin todellisuutta, ettei jokin ihmisen määrittelemä juhla muuta tätä
tietoisuutta!
Mihin perustuu
hengellinen todellisuutemme? Paastoaminen ja pääsiäisen vietto ovat
lukemattomille ihmisille perinne ja kaunis tapa, mutta riittääkö se edes
joulunvieton kanssa jonkinlaiseksi hengelliseksi hyväksemme, kun esim. paasto
on vain puhetta siitä?
”…tarjolla pitäessänne elämän sanaa…”
Aito kristillinen
todellisuus perustuu näihin muutamaan sanaan! Niin kuin olemme hiljattain
kirjoittaneet, ei meidän perustehtävämme ole suorittaa hengellisiä
kiertoajeluita erilaisten kirkollisten rakenteiden luokse selostaaksemme niiden
historiaa. Baabelin torni on eräänlainen ajankuva juuri nytkin, mutta sen
mainitseminen riittää eräänlaisena todisteena ihmisten pyrkimyksille. Miksi puhua
niin paljon katoavista ja ihmistekoisista asioista, jotka eivät tuo kunniaa
Luojallemme?
”…tarjolla pitäessänne elämän sanaa…”
Tämä ei tuo meille
maallista kunniaa ja mainetta, mutta tuottaa iankaikkista hedelmää niin
itsellemme kuin kuulijoillemme. Tehtävämme on aivan ainutlaatuinen, koska se ei
ole vain joidenkin fraasien toistamista, vaan perustuu kokonaisvaltaiseen,
uudesti syntyneeseen Elämään. Elämään, joka asuu meissä ja tulee esiin
Kristuksen tuoksuna, joka toisille merkitsee koko elämää, ja on toisille tuoksu
kuolemaksi heidän halveksintansa johdosta!
”…tarjolla
pitäessänne elämän sanaa…”
Kysymys ei ole vain
tiedosta ja maallisista ilmaisuista, joihin kuka tahansa on kykenevä. Kysymys on
ajattomuudesta, iankaikkisuudesta, joka Jumalan pelastusteon johdosta ulottaa
pelastavan kätensä ajallisen ihmisen puoleen, vetääksensä tämän luoksensa!
”Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja
sanoi: ’Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän
elämän sanat.’ Sen kuultuansa he menivät päivän koittaessa pyhäkköön ja
opettivat.” (Apt.5).
Avatkoon Herra kaikki
meitä kahlitsevat ovet ja johtakoon meidät oikealla ajalla oikeisiin paikkoihin
puhuaksemme ihmisille KAIKKI TÄMÄN ELÄMÄN SANAT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti