”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).
Mitä Isän lapsissa
tulee olla? Inhimillisessä elämässä lapset useimmiten ovat selvästi näöltään
vanhempiensa kaltaisia, vaikka poikkeuksiakin on. Monenlaiset perityt tekijät
ovat joka tapauksessa havaittavissa ainakin jonkin aikaa, kunnes sitten elämän
olosuhteet aikaansaavat hyvinkin persoonallisia ja vanhemmista poikkeavia
piirteitä. On olemassa aivan lukematon määrä tekijöitä, jotka muovaavat eri
ihmisten olemusta ja persoonallisuutta. Siten omassa luonnollisessa tilassaan
ihminen toteuttaa omia näkemyksiään ja pyrkimyksiään suurestikin vanhemmistansa
poiketen. Tämä tarkoittaa sitä, että perimästään huolimatta ihminen toimii
itsenäisesti ja mahdollisesti hyvin itsepäisesti ja mahdollisesti vain itseään
ajatellen. Mutta miten on Jumalan lapseuden suhteen?
”…että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa
aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille
kuin vanhurskaillekin.”
Mikä erottaa Isän
lapset niistä muista lapsista, jotka ihmismielelle käsittämättömällä tavalla
ovat osallisia samoista ulkonaisesti havaittavista tekijöistä – näkyvistä siunauksistakin!
”Älä vihastu pahain tähden, älä kadehdi väärintekijöitä. Sillä niinkuin
heinä heidät pian niitetään pois, ja he lakastuvat niinkuin vihanta ruoho. Turvaa
Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin
sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa.
Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee. Ja hän antaa
sinun vanhurskautesi nousta niinkuin valkeuden ja sinun oikeutesi niinkuin
keskipäivän. Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka
tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo. Herkeä vihasta ja heitä kiukku, älä
kiivastu, se on vain pahaksi. Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa
odottavat, ne perivät maan. Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun
hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa. Mutta nöyrät perivät maan ja
iloitsevat suuresta rauhasta.” (Ps.37).
Meille on
uskonelämämme aikana selvääkin selvemmin osoitettu todeksi, ettei Jumalallamme
ole lapsenlapsia, vaan ainoastaan lapsia, jotka tähän tilaan uudesti
synnyttyään omaavat Isänsä geenit ja olemuksen. Tämä uusi elämä asuu edelleen
maasta muovatussa, karkeassa astiassa, jotta kaikille tulisi selväksi, ettei
kaikki hengellinen hyvä ja siunaus ole lähtöisin tästä astiasta, vaan siihen
sisältyvästä Jumalan vaikuttamasta Elämästä!
Nimenomaan tässä
ajassa meidän ei tule katsoa kaikkeen ulkonaiseen ja näkyvään hurskauteen,
koska yhä vielä on totta:
”…sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin,
ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”
Mitä erilaisimmat
siunaukset ja maallinen menestys eivät ole mikään tae todellisesta
jumalanlapseudestamme, jos tuotamme kaikesta hengellisestä hyvästä huolimatta
orjantappuroita ja ohdakkeita! Näinhän ei voi olla Jumalasta syntyneiden
kohdalla, koska he ovat olemukseltaan vehnää, ei lusteita! En voi mitään sille,
että mieleeni on aivan erikoisella tavalla jäänyt se, kuinka kokemiaan
siunauksia eniten ylistäneet henkilöt ovat olleet kaikkein vahingollisimpia
tuhon aiheuttajia keskuudessamme!
”Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata
totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun
sydämesi halajaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen
tekee!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti