Isämme lapsia!

”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).

Mitä Isän lapsissa tulee olla? Inhimillisessä elämässä lapset useimmiten ovat selvästi näöltään vanhempiensa kaltaisia, vaikka poikkeuksiakin on. Monenlaiset perityt tekijät ovat joka tapauksessa havaittavissa ainakin jonkin aikaa, kunnes sitten elämän olosuhteet aikaansaavat hyvinkin persoonallisia ja vanhemmista poikkeavia piirteitä. On olemassa aivan lukematon määrä tekijöitä, jotka muovaavat eri ihmisten olemusta ja persoonallisuutta. Siten omassa luonnollisessa tilassaan ihminen toteuttaa omia näkemyksiään ja pyrkimyksiään suurestikin vanhemmistansa poiketen. Tämä tarkoittaa sitä, että perimästään huolimatta ihminen toimii itsenäisesti ja mahdollisesti hyvin itsepäisesti ja mahdollisesti vain itseään ajatellen. Mutta miten on Jumalan lapseuden suhteen?

”…että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”

Mikä erottaa Isän lapset niistä muista lapsista, jotka ihmismielelle käsittämättömällä tavalla ovat osallisia samoista ulkonaisesti havaittavista tekijöistä – näkyvistä siunauksistakin!

”Älä vihastu pahain tähden, älä kadehdi väärintekijöitä. Sillä niinkuin heinä heidät pian niitetään pois, ja he lakastuvat niinkuin vihanta ruoho. Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee. Ja hän antaa sinun vanhurskautesi nousta niinkuin valkeuden ja sinun oikeutesi niinkuin keskipäivän. Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo. Herkeä vihasta ja heitä kiukku, älä kiivastu, se on vain pahaksi. Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan. Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa. Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.” (Ps.37).

Meille on uskonelämämme aikana selvääkin selvemmin osoitettu todeksi, ettei Jumalallamme ole lapsenlapsia, vaan ainoastaan lapsia, jotka tähän tilaan uudesti synnyttyään omaavat Isänsä geenit ja olemuksen. Tämä uusi elämä asuu edelleen maasta muovatussa, karkeassa astiassa, jotta kaikille tulisi selväksi, ettei kaikki hengellinen hyvä ja siunaus ole lähtöisin tästä astiasta, vaan siihen sisältyvästä Jumalan vaikuttamasta Elämästä!

Nimenomaan tässä ajassa meidän ei tule katsoa kaikkeen ulkonaiseen ja näkyvään hurskauteen, koska yhä vielä on totta:

”…sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”

Mitä erilaisimmat siunaukset ja maallinen menestys eivät ole mikään tae todellisesta jumalanlapseudestamme, jos tuotamme kaikesta hengellisestä hyvästä huolimatta orjantappuroita ja ohdakkeita! Näinhän ei voi olla Jumalasta syntyneiden kohdalla, koska he ovat olemukseltaan vehnää, ei lusteita! En voi mitään sille, että mieleeni on aivan erikoisella tavalla jäänyt se, kuinka kokemiaan siunauksia eniten ylistäneet henkilöt ovat olleet kaikkein vahingollisimpia tuhon aiheuttajia keskuudessamme!

”Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee!”