Tänä päivänä! 3

”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."(Matt.6).

Päivästä päivään koen kaiken takana olevan Taivaallisen Tahdon ja Tarkoituksen, joka haluaa ohjata elämääni sen sanankohdan mukaisesti, jota hyvin arkaillen olen muutaman kerran lainannut:

”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.” (Joh.21).

Mikä saa minut ajoittain melkein kapinoimaan Korkeampaa Tahtoa vastaan, vaikka olen antanut Hänelle luvan tehdä elämälläni mitä haluaa? Ensimmäiseksi tulee mieleeni kaikki saamani Jobinposti, joka omalla tavallaan näyttää vain lisääntyvän, vaikka en ole sitä varten antanut osoitettani kenellekään! Omassa postissani on mielestäni aivan kylliksi! En esitä kysymystä ”miksi?”, koska se ei kuulemma kuulu aidon uskovaisen sanavarastoon eikä kysymyksiin!

Kaikki kokemani selvästi johtaa tiettyyn suuntaan, tiettyyn päämäärään. Minua selvästikin johdetaan aina vain kauemmaksi mieleni niin rakastamista ajatusrakennelmista ja toiveista ja odotuksista, joiden todellisuudessa olen aina tiennyt kuuluvan ”inhimillisen mielen todellisuuteen”. Enkö muka vähemmällä pääse eroon asioista, jotka estävät näkemästä ja kokemasta ”tämän päivän” ja kaiken siihen kuuluvan?

”…niin hän taas määrää päivän, ’tämän päivän’, sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: ’Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.’” (Hebr.4).

En koskaan aikaisemmin ole tullut ajatelleeksi kuinka arkipäiväistäkin arkipäiväisempää on aito uskonelämä! Se on alusta loppuun asti todellisuuden kohtaamista! Mutta kykeneekö tavallinen, maallinen ihminen oppimaan kaiken tämän ”taivaallisen”, joka vain yksin on tuova ihmiselle aidon levon ja lohdutuksen? Emmekö voisi aivan toisenlaisella tavalla ymmärtää sanankohdan:

”…ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ’Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan’.” (Apt.14).

Miksi ei Job anna meille enemmän tilaa hyvän elämän ja nautinnollisuuden alueella? Tähän yhteyteen on pakko lukea:

”Kurjan hän vapahtaa hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella.” (Job.36).

Ongelman ydin ei siis olekaan jossakin ulkopuolellamme, vaan meidän inhimillisessä luonteessamme! Kurjuutemme ja ahdistuksemme ovat siis ajoittaisina ja rajallisina mitä suurimpia siunauksia ja oikeaan mielenlaatuun johtavia!