Kuinka erilaista onkaan hengellinen elämä tänään verrattuna siihen aikaan kun veljemme Frank Mangs vielä vaikutti keskuudessamme! Oikeastaan mikään ihmisen vaikutuksen piirissä ei ole säilynyt samanlaisena.
Itselläni on mielessäni
aivan selvä ja voimakas mielikuva eri suuntausten toiminnasta ja opetuksesta
siitä lähtien kun astuin uskon tielle syksyllä 1964. Jumala ei ole hetkeksikään
muuttunut, mutta aikojen vaihtelut ovat saaneet ihmisen muuttamaan mieltään
mitä erilaisimpien opintuulten ja maailman tapahtumien mukaisesti.
Hämmästyttävintä uskonelämäni
alkutaipaleella oli kuunnella eri vierailevien puhujien opetusta eri
seurakunnissa. Itse luin Raamattua melko ahkerasti ja pian minulle selvisi mitä
siihen on kirjoitettuna. Koin melko ahdistavana sen, kuinka aivan Mangsin
kirjoitusten mukaisesti kaikkialla rakenneltiin noita ”harmaita aitauksia” eri
ryhmien välille, eikä kestänyt kauankaan kun jo pelkäsin joutuvani
jonkinlaiseen häkkiin. Nuo aidat rakentuivat aivan yllättäen sinnekin, missä
niitä ei osannut odottaa, suuren osan niistä ollessa ikään kuin näkymättömiä
korkeajänniteaitoja, joihin pakeneva törmäsi aiheuttaen sokaisevia purkauksia
ja tuskallisia haavoja!
Berliinin muuri ja
nyt suunnitteilla oleva Meksikon muuri jäävät tuhoisuudessaan varjoon kaikkien
näiden uskonnollisten muurien rinnalla!
Kuinka totta onkaan
ollut ja on edelleenkin se, mistä Paavali meitä varoittaa!:
”Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä
puhun teille totuuden? Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata;
vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.”
(Gal.4).
Eristämiseen tarvitaan
aina jonkinlainen aita tai häkki! Kävin noina ensimmäisinä uskonvuosina
kaikissa paikkakuntani seurakunnissa, ollen aina pahennuksena, olin sitten
missä tahansa! Kaikissa annettiin ymmärtää minun kuuluvan juuri siihen
joukkoon, jonka kokouksessa sillä hetkellä olin. Minun tuli käyttää
puhujanlahjojani juuri sen seurakunnan ja joukon hyväksi! Hengessäni koin mitä
erilaisimpien aitojen rakentuvan ympärilleni ja useaan kertaan hädin tuskin
ehdin pujahtaa ulos ennen raskaan oven pamausta takanani! Kaiken tämän johdosta
tuli jonkinlaista traumaattisuutta elämääni, sitä en voi totuuden nimessä
kieltää!
Näistä asioista olen
kirjoittanut blogissani vuosia sitten. Kirjoitus löytyy hakusanalla: Häkkien
valtakunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti