”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää
murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."(Matt.6).
Taitaisimme järkyttyä
todella suuresti, jos jonakin hetkenä selvästi tiedostaisimme kuinka vähän
todellisuudessa elämme tätä päivää ja tässä päivässä! Kehomme on sidottu aikaan
ja kulloiseenkin hetkeen, eikä ongelma ole siitä johtuva. Vaikeutemme perustuu
mieleemme, ajatuksiimme, joiden hallinnassa meillä on melkoisia puutteita. Me olemme
tietyssä paikassa, tietyssä yhteydessä, mutta emme kuitenkaan ole
todellisuudessa paikalla, läsnä. Jos emme ole kehollisesti sairaita, kehomme on
eräänlaisessa levossa, istuessamme tai maatessamme. Siitä huolimatta törmäämme
jatkuvasti tilanteisiin, jotka saavat lihaksemme kiristymään ja jännittymään,
usein ilman mitään ulkonaisia tekijöitä.
Mikä saa meidän
olemuksemme toimimaan täysin vastoin kaikkea jumalallistakin tietämystämme ja
kokemustamme? Jokin kummallinen tekijä saa meidät karkaamaan olettamastamme
levosta ja sijaintipaikasta jonnekin, minne emme ollenkaan tarkoittaneet
joutuvamme! Kysymys ei voi olla sielustamme, joka karkailisi sinne tänne, koska
maallinen elämämme on totaalisesti sidoksissa kolminaisuuteemme kehona, sieluna
ja henkenä. Meissä on kuitenkin yksi ominaisuus, jota emme selvästikään
hallitse tahtomallamme ja tarkoittamallamme tavalla:
”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla
Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten
kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän
nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan
asti.” (Fil.2).
Minne kaikkialle
erilaisissa tilanteissa mielemme ehtiikään karkailemaan eräänlaisena, selvänä
pakokeinona todellisuudesta ja nykyhetkestä! Inhimillinen olemuksemme hallitsee
ja vallitsee meitä enemmän kuin mitä pidämme kohtuullisena ja sopivana. Me pakenemme
todellisuutta ponnahtaen mielemme voimasta kaikenlaisiin odotuksiin ja
maailmoihin, joiden toteutuminen on hyvin kyseenalaista, eikä ollenkaan meille
tarkoitettua. Miksi sellaisella tavalla kiusaamme itseämme koko elämämme ajan? Oikeanlaiset
odotukset ja kaipaukset eivät toki ole tuomittavia, vaan tervehenkinen
unelmointikin on usein kuin kauas eteenpäin heitetty ankkuri, tavoitteiden
saavuttamiseksi. Mutta näihin tukeutuminen on todella vaarallista ja hankalaa,
jos se saa meidät unohtamaan ”tämän päivän” ja tämän hetken!
Haaveilu ja
inhimilliset odotukset voivat aina silloin tällöin pulpahtaa mieleemme, mutta
eivät saa ottaa sitä hallintaansa! Aivan viime kirjoituksissamme olemme
lainanneet sanankohtia, jotka kehottavat meitä tyytymään siihen mitä meillä on,
jopa alhaisiin oloihin! Tällä alueella ei tahtia määrää tämän maailman
esimerkki, vaan Hengen olotila. Tänään on tämä päivä, jonka kokeminen ja
eläminen on elämämme elinehto, ainoa todellinen tie meille tarkoitettuun
menestykseen:
”Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on
se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra,
auta, oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen;
me siunaamme teitä Herran huoneesta. Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille
loistaa.” (Ps.118).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti